Josif Stalin

Puhe Neuvostoliiton perustuslain luonnoksesta

1936


Julkaistu: 25. marraskuuta 1936
Suomennos: Tuntematon
Lähde: »Sosialististen neuvostotasavaltain liiton perustuslaki», s. 3–50. Kustannusosakeyhtiö Yhteistyö, 1945
Skannaus, oikoluku: Kaj Henriksson
HTML: Joonas Laine


  1. Perustuslakivaliokunnan muodostaminen ja sen tehtävät
  2. Muutokset neuvostoliiton elämässä vv. 1924–1931 välisenä aikana.
  3. Perustuslain luonnoksen peruserikoisuudet.
  4. Perustuslain luonnoksen porvarillinen arvostelu.
  5. Perustuslain luonnoksen korjaukset ja täydennykset.
  6. Neuvostoliiton uuden perustuslain merkitys.

 


 

Selostus VIII:ssa ylimääräisessä yleisliittolaisessa Neuvostojen Edustajakokouksessa marrask. 25 pnä 1936.

Tov. Stalinin ilmestyessä puhujalavalle ottaa koko sali hänet vastaan pitkällisin, myrskyisin kunnianosoituksin. Kaikki nousevat seisomaan. Joka puolelta kuuluu huudahduksia: ”Hurraa tov. Stalinille!” ”Eläköön tov. Stalin!” ”Eläköön Suuri Stalin!” ”Suurelle nerolle tov. Stalinille huraa!” ”Vivat!” ”Rot front!” ”Kunnia tov. Stalinille!”

 

I. Perustuslakivaliokunnan muodostaminen ja sen tehtävät

Toverit!

Perustuslakivaliokunta, jonka laatima suunnitelma on esitetty tämän Edustajakokouksen tarkastettavaksi, muodostettiin, kuten tunnettua, Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liiton VII Neuvostojen Edustajakokouksen erikoispäätöksellä. Tämä päätös tehtiin helmikuun 6 pnä 1935. Se kuuluu:

”1. Tehdä Neuvostoliiton perustuslakiin seuraavaan suuntaan käyviä muutoksia:

”a) vaalijärjestelmän edelleen demokratisoimiseksi muuttaa ei täysin yhtäläiset vaalit yhtäläisiksi, moniasteiset välittömiksi ja avoimet salaisiksi;

”b) perustuslain yhteiskunnallis-taloudellisen perustan täsmällistyttämiseksi saattaa perustuslaki Neuvostoliiton nykyisiä luokkavoimasuhteita vastaavaksi (uuden sosialistisen teollisuuden luominen, kulakkiluokan murskaaminen, kollektiivitalousjärjestelmän voitto, sosialistisen omistuksen vakiintuminen neuvostoyhteiskunnan perustana jne.).

”2. Kehoittaa Neuvostoliiton Toimeenpanevaa keskuskomiteaa valitsemaan perustuslakivaliokunnan, jolle annetaan tehtäväksi laatia perustuslain korjattu teksti ensimmäisessä kohdassa osoitettujen perusteiden mukaisesti ja esittää se Neuvostoliiton Toimeenpanevan Keskuskomitean täysi-istunnon vahvistettavaksi.

”Toimittaa seuraavat neuvostovallan lakimääräiset vaalit Neuvostoliitossa uuden vaalijärjestelmän pohjalla.”

Tämä tapahtui helmik. 6. pnä 1935. Seuraavana päivänä tämän päätöksen hyväksymisestä, s.o. helmik. 7. pnä 1935, kokoontui Neuvostoliiton Toimeenpaneva Keskuskomitea ensimmäiseen täysi-istuntoonsa ja muodosti Neuvostoliiton VII Neuvostojen Edustajakokouksen päätöksen toimeenpanemiseksi perustuslakivaliokunnan 31 henkilöstä. Se antoi perustuslakivaliokunnalle tehtäväksi laatia Neuvostoliiton korjatun perustuslain suunnitelman.

Tällaiset olivat Neuvostoliiton korkeimman elimen antamat muodolliset perustelut ja ohjeet, joiden pohjalla perustuslakivaliokunnan oli työskenneltävä.

Näin tuli perustuslakivaliokunnan tehdä muutoksia nykyään voimassaolevaan v. 1924 hyväksyttyyn perustuslakiin, ottaen tällöin huomioon ne liikunnat Neuvostoliiton elämässä sosialismia kohti, jotka on suoritettu aikana v:sta 1924 meidän päiviimme.

 

II. Muutokset neuvostoliiton elämässä vv. 1924–1931 välisenä aikana.

Mitkä ovat ne vv. 1924–1936 välisenä aikana Neuvostoliiton elämässä tapahtuneet muutokset, joita perustuslakivaliokunnan tuli kuvastaa perustuslakiluonnoksessaan?

Mikä on näiden muutosten ydin?

Mitä meillä oli v. 1924?

Se oli Nepin ensimmäistä vaihetta, jolloin neuvostovalta salli kapitalismin vissiä elpymistä samanaikaisesti kuin sosialismia kaikin tavoin kehitettiin, vaihetta, jolloin neuvostovalta laski kahden talousjärjestelmän, kapitalistisen ja sosialistisen, välisen kilpailun kuluessa järjestävänsä sosialistisen järjestelmän yliotteen kapitalistisesta. Tehtävänä oli tämän kilpailun kuluessa lujittaa sosialismin asemia, saada hävitetyiksi kapitalistiset ainekset ja lopullisesti toteuttaa sosialistisen järjestelmän voitto kansantalouden perusjärjestelmänä.

Teollisuutemme tarjosi silloin vähäisessä määrin kadehdittavan kuvan, varsinkin raskas teollisuus. Se palautui kylläkin vähitellen ennalleen, mutta se ei ollut vielä läheskään kohottanut tuotantoaan sodanedelliselle tasolle. Se nojautui vanhaan takapajuiseen ja köyhään tekniikkaan. Se kehittyi tietysti sosialismin suuntaan. Teollisuutemme sosialistisen osan ominaispaino oli silloin noin 80 prosenttia. Mutta kapitalistisen osan hallussa oli sittenkin vähintäin 20 prosenttia teollisuudesta.

Maataloutemme tarjosi vieläkin surkeamman kuvan. Kartanoherrain luokka oli jo kylläkin hävitetty, mutta maatalouskapitalistien luokka, kulakkien luokka, oli sensijaan vielä aika huomattava voima. Maatalous kokonaisuudessaan muistutti silloin pienten yksityisten, takapajuisella keskiaikaisella tekniikalla varustettujen talonpoikaistalouksien ääretöntä valtamerta. Yksityisinä pisteinä ja pikkusaarina tässä valtameressä olivat kollektiivitaloudet ja neuvostotilat, joilla ei vielä oikeastaan ollut mitään vakavampaa merkitystä kansantaloudessamme. Kollektiivitaloudet ja neuvostotilat olivat heikkoja, mutta kulakki oli vielä voimissaan. Silloin emme puhuneet kulakkiluokan hävittämisestä, vaan heidän rajoittamisestaan.

Samaa on sanottava tavaranvaihdosta maassa. Sosialistinen osa tavaranvaihdossa oli suunnilleen 50–60 pros. — ei enempää, ja koko muu ala oli kauppiaitten, keinottelijain ynnä muiden yksityisten hallussa.

Sellainen oli talouselämämme kuva v. 1924.

Mitä on meillä nyt, v. 1936?

Jos meillä silloin oli Nepin ensimmäinen kausi, Nepin alku, kapitalismin määrätynlaisen elpymisen kausi, niin nyt meillä on Nepin viimeinen kausi, Nepin loppu, kapitalismin täydellisen hävittämisen kausi kansantalouden kaikilla aloilla.

Ensinnäkin on teollisuutemme tänä aikana kasvanut jättiläisvoimaksi. Nyt sitä ei voi enää sanoa heikoksi eikä teknillisesti huonosti varustetuksi. Nyt se päinvastoin pohjautuu uuteen, rikkaaseen nykyaikaiseen tekniikkaan voimakkaasti kehittyneine raskaine teollisuuksineen ja vielä kehittyneempine konerakennusteollisuuksineen. Ja pääasiahan on siinä, että kapitalismi on kokonaan karkoitettu teollisuutemme piiristä, ja sosialistinen tuotantomuoto on nyt jakamattomasti hallitsevana järjestelmänä teollisuudessamme. Ei voi pitää pikkuseikkana sitä tosiasiaa, että nykyinen sosialistinen teollisuutemme tuotantomäärään nähden ylittää sodanedellisen teollisuuden yli 7-kertaisesti.

Maatalouden alalla meillä on nyt pienten, heikolla tekniikalla varustettujen yksityisten talonpoikaistalouksien valtameren ja kulakin harjoittaman puristuksen tilalla maailman suurin koneellistutettu, uudella tekniikalla aseistettu tuotanto kollektiivitalouksien ja neuvostotilojen kaikkikäsittävän järjestelmän muodossa. On kaikille tunnettua, että kulakkiluokka maataloudessa on hävitetty ja pienten yksityisten, takapajuisella keskiaikaisella tekniikalla varustettujen talonpoikaistalouksien osalla on nyt mitätön sija; sen ominaispaino maataloudessa ei kylvöpinta-alan laajuuteen nähden ole enempää kuin 2–3 pros. Ei voi jättää mainitsematta sitä tosiseikkaa, että kollektiivitalouksilla on nyt hallussaan 316.000 traktoria, joiden yhteinen hevosvoimamäärä on n. 5.700.000 ja yhdessä neuvostotilojen kanssa yli 400.000 traktoria, joiden hevosvoimamäärä nousee 7.580.000.

Mitä tulee tavaranvaihtoon maassa, on kauppiaat ja keinottelijat kokonaan karkoitettu tältä alalta. Koko tavaranvaihto on nyt valtion, osuustoiminnan ja kollektiivitalouksien käsissä. On syntynyt ja kehittynyt uusi neuvostokauppa, kauppa ilman keinottelijoita, kauppa ilman kapitalisteja.

Näin on sosialistisen järjestelmän täydellinen voitto nyt tosiasia kansantalouden kaikilla aloilla.

Mutta mitä tämä merkitsee?

Se merkitsee, että toisen ihmisen harjoittama toisen riistäminen on hävitetty, poistettu, ja että tuotantovälineiden sosialistinen omistus on vakiintunut neuvostoyhteiskuntamme järkkymättömäksi perustaksi. (Jatkuvia suosionosoituksia.)

Kaikkien näiden Neuvostoliiton kansantaloudessa tapahtuneiden muutoksien tuloksena on meillä nyt uusi sosialistinen talous, joka ei tunne pulia eikä työttömyyttä, joka ei tunne kurjuutta eikä tuhoutumista, vaan antaa kansalaisille kaikki mahdollisuudet varakkaaseen ja kulttuuriseen elämään.

Tällaisia ovat pääasiassa ne muutokset, joita on tapahtunut taloutemme alalla vv. 1924–1936 välisenä aikana.

Näitä Neuvostoliiton taloudessa tapahtuneita muutoksia vastaavasti on myös muuttunut yhteiskuntamme luokkarakenne.

Kuten tunnettua, hävitettiin tilanherrain luokka jo voittoisasti päättyneen kansalaissodan tuloksena. Mitä tulee muihin riistäjäluokkiin, ovat ne jakaneet tilanherrain luokan kohtalon. Ei ole kapitalistiluokkaa teollisuuden alalla. Ei ole kulakkien luokkaa maatalouden alalla. Ei ole kauppiaita ja keinottelijoita tavaranvaihdon alalla. Kaikki riistäjäluokat ovat näin ollen tulleet hävitetyiksi.

On jäänyt työväenluokka.

On jäänyt talonpoikain luokka.

On jäänyt sivistyneistö.

Mutta olisi väärin ajatella, ettei näissä yhteiskuntaryhmissä olisi tapahtunut tänä aikana minkäänlaisia muutoksia, että ne olisivat pysyneet samanlaisina, kuin mitä ne olivat, sanokaamme, kapitalismin kaudella.

Ottakaamme esimerkiksi Neuvostoliiton työväenluokka. Perinnäiseen tapaan sitä usein nimitetään proletariaatiksi. Mutta mitä on proletariaatti? Proletariaatti on luokka, jolta on riistetty tuotantovälineet sellaisen talousjärjestelmän vallitessa, jolloin tuotantovälineet kuuluvat kapitalisteille, ja jolloin kapitalistien luokka riistää proletariaattia. Proletariaatti on kapitalistien riistämä luokka. Mutta meillä, kuten tiedetään, kapitalistien luokka on hävitetty, tuotantovälineet on otettu kapitalisteilta ja luovutettu valtiolle, jonka johtavana voimana on työväenluokka Siis: ei ole enää kapitalistien luokkaa, joka voisi riistää työväenluokkaa. Siis: meidän työväenluokaltamme ei ole riistetty tuotantovälineitä, vaan päinvastoin se hallitsee niitä yhdessä koko kansan kanssa. Ja koska se hallitsee niitä, ja koska kapitalistien luokka on hävitetty, ei minkäänlaisia mahdollisuuksia työväenluokan riistämiseen ole olemassa. Voidaanko työväenluokkaamme tämän jälkeen nimittää proletariaatiksi? On selvää, ettei voida. Marx on sanonut: Vapauttaakseen itsensä on proletariaatin murskattava kapitalistien luokka, otettava kapitalisteilta tuotantovälineet ja hävitettävä ne tuotantoehdot, jotka synnyttävät proletariaattia. Voidaanko sanoa, että Neuvostoliiton työväenluokka on jo toteuttanut nämä vapautumisensa ehdot? Ehdottomasti voidaan ja pitää sanoa, että niin on. Mutta mitä se merkitsee? Se merkitsee, että Neuvostoliiton proletariaatti on muuttunut kokonaan uudeksi luokaksi, Neuvostoliiton työväenluokaksi, joka on hävittänyt kapitalistisen talousjärjestelmän, vakiinnuttanut tuotantovälineiden sosialistisen omistuksen, ja joka suuntaa neuvostoyhteiskunnan kommunismin tielle.

Kuten näette, on Neuvostoliiton työväenluokka aivan uusi, riistosta vapautunut työväenluokka, jollaista ihmiskunnan historia ei vielä ole tuntenut.

Siirtykäämme kysymykseen talonpoikaisesta. Tavallisesti on totuttu sanomaan, että talonpoikaisto on sellainen pientuottajien luokka, jonka jäsenet on hajoitettu, heitetty sinne tänne ympäri maan puuhailemaan yksikseen takapajuisella tekniikalla varustetuissa pikkutalouksissa, että he ovat yksityisomistuksen orjia, joita tilanherrat, kulakit, kauppiaat, keinottelijat, koronkiskurit y.m. rankaisematta riistävät. Ja todellakin, kapitalistisissa maissa on talonpoikaisto perusjoukoltaan juuri tuollainen luokka. Voidaanko sanoa, että meidän nykyinen talonpoikaistomme, neuvostotalonpoikaisto, olisi perusjoukoltaan tuollaisen talonpoikaiston kaltainen? Ei, niin ei voi sanoa. Tuollaista talonpoikaistoa ei meillä enää ole. Neuvostotalonpoikaistomme on aivan uutta talonpoikaistoa. Meillä ei ole enää tilanherroja ja kulakkeja, kauppiaita ja koronkiskureita, jotka voisivat riistää talonpoikia. Siis: meidän talonpoikaistomme on riistosta vapautunutta talonpoikaistoa. Edelleen on neuvostotalonpoikaistomme valtavalta enemmistöltään kollektiivitalous-talonpoikaistoa, s.o. sen työ ja omaisuus ei pohjaudu yksilölliseen työhön ja takapajuiseen tekniikkaan, vaan kollektiiviseen työhön ja nykyaikaiseen tekniikkaan. Lopuksi talonpoikaistomme talouden perustana ei ole yksityisomistus, vaan kollektiivisen työn pohjalla syntynyt kollektiivinen omistus.

Kuten näette, on neuvostotalonpoikaisto aivan uutta talonpoikaistoa, jollaista ihmiskunnan historia ei vielä ole tuntenut.

Siirtykäämme lopuksi kysymykseen sivistyneistöstä, kysymykseen insinööri-teknillisistä työntekijöistä, sivistysrintaman työntekijöistä, toimitsijoista yleensä jne. Sekin on käynyt läpi suuria muutoksia kuluneena aikana. Se ei enää ole sitä vanhaa luutuneen näivettynyttä sivistyneistöä, joka pyrki asettamaan itsensä luokkien yläpuolelle, mutta tosiasiallisesti perusjoukoltaan palveli tilanherroja ja kapitalisteja. Meidän neuvostosivistyneistömme on kokonaan uutta sivistyneistöä, joka on kaikkine juurineen yhdistetty työväenluokkaan ja talonpoikaistoon. Ensiksikin on muuttunut sivistyneistön kokoonpano. Aatelista ja porvarillista alkuperää olevat muodostavat pienen prosentin neuvostosivistyneistöstämme. 80–90 pros. neuvostosivistyneistöstä on lähtöisin työväenluokasta, talonpoikaistosta ja muista työtätekevistä kerroksista. Lopuksi on muuttunut myös sivistyneistön toiminnan luonne. Aikaisemmin sen oli palveltava rikkaitten luokkia, sillä muuta ulospääsyä ei sillä ollut. Nyt sen on palveltava kansaa, sillä riistäjäluokkia ei enää ole. Ja juuri tämän takia se nyt on neuvostoyhteiskunnan tasa-arvoinen jäsen, yhteiskunnan, missä se yhdessä työläisten ja talonpoikain kanssa, rinta rinnan heidän kanssaan, rakentaa uutta luokatonta sosialistista yhteiskuntaa.

Kuten näette, on se aivan uutta, työtätekevää sivistyneistöä, jollaista te ette löydä ainoastakaan muusta maasta maapallollamme.

Mitä nämä muutokset osoittavat?

Ne osoittavat ensiksi, että rajat työväenluokan ja talonpoikaiston välillä samoin kuin näiden luokkien ja sivistyneistön välillä ovat katoamassa ja vanha luokkaeristyneisyys häviämässä. Se merkitsee, että välimatka näiden yhteiskunnallisten ryhmien välillä supistuu yhä enemmän ja enemmän.

Ne osoittavat toiseksi, että näiden yhteiskunnallisten ryhmien väliset taloudelliset ristiriidat katoavat hälvenevät.

Ne osoittavat lopuksi, että niiden väliset poliittiset ristiriidatkin katoavat ja hälvenevät.

Sellaiset ovat Neuvostoliiton luokkarakenteen alalla tapahtuneet muutokset.

Kuva Neuvostoliiton yhteiskunnallisessa elämässä tapahtuneista muutoksista ei olisi täydellinen, ellei sanottaisi jokunen sana muutoksista vielä yhdellä alalla. Tarkoitan keskinäisiä kansallisia suhteita Neuvostoliitossa. Neuvostoliittoon kuuluu, kuten tunnettua, noin 60 kansakuntaa, kansallista ryhmää ja kansallisuutta. Neuvostovaltio on monien kansallisuuksien valtio. On selvää, että kysymyksellä Neuvostoliiton kansojen keskinäisistä suhteista täytyy olla meille ensiluokkainen merkitys.

Sosialistisen Neuvostotasavaltain Liitto muodostettiin, kuten tunnettua, v. 1922 Neuvostoliiton I:ssä Neuvostojen Edustajakokouksessa. Se muodostettiin Neuvostoliiton kansojen tasa-arvoisuuden ja vapaaehtoisuuden perusteille. Nyt voimassa oleva v. 1924 hyväksytty perustuslaki on Neuvostoliiton ensimmäinen perustuslaki. Se oli aikaa, jolloin kansojen keskinäiset suhteet eivät vielä olleet järjestyneet sellaisiksi, jollaisia niiden pitäisi olla; jolloin isovenäläisiin kohdistuvan epäluottamuksen jätteet eivät vielä olleet hävinneet, jolloin keskipakoiset voimat yhä vielä toimivat. Näissä oloissa oli järjestettävä kansojen veljellinen yhteistyö taloudellisen, poliittisen ja sotilaallisen keskinäisen avunannon pohjalla, yhdistäen ne yhdeksi monien kansallisuuksien liittovaltioksi. Neuvostovalta ei voinut olla näkemättä tämän työn vaikeuksia. Sillä oli silmiensä edessä kokemukset monien kansallisuuksien muodostamain valtioiden epäonnistumisista porvarillisissa maissa. Sillä oli silmiensä edessä vanhan Itävalta-Unkarin haaksirikko. Ja kuitenkin se lähti luomaan monien kansallisuuksien muodostamaa valtiota, sillä se tiesi, että sosialismin pohjalla syntyneenä sellaisen valtion täytyy kestää kaikki ja kaikenlaiset koettelemukset.

Siitä on kulunut 14 vuotta. Aika on kyllin pitkä tarkistaaksemme tulosta. Ja mitä näemme? Kulunut aika on kiistämättömästi osoittanut, että koe on onnistunut, on täydellisesti onnistuttu sosialismin pohjalta luomaan monen kansallisuuden muodostama valtio. Tämä on leniniläisen kansallisuuspolitiikan kiistämätön voitto. (Jatkuvia suosionosoituksia.)

Miten tämä voitto on selitettävissä?

Ei ole riistäjäluokkia, jotka ovat kansojen välisten riitojen pääjärjestäjiä; ei ole riistoa, joka aiheuttaa ja ylläpitää keskinäistä epäluottamusta ja lietsoo natsionalistisia intohimoja. Vallassa on työväenluokka, joka on kaiken orjuuttamisen vihollinen ja kansainvälisyyden aatteiden uskollinen edustaja; on kansojen keskinäisen avunannon tosiasiallinen toteuttaminen taloudellisen ja yhteiskunnallisen elämän kaikilla aloilla; on lopuksi Neuvostoliiton kansojen kansallisen, muodoltaan kansallisen ja sisällöltään sosialistisen sivistyksen kukoistus, kaikki nämä ja muut samanlaatuiset tekijät ovat johtaneet siihen, että Neuvostoliiton kansojen kasvot ovat perinpohjin muuttuneet, keskinäisen epäluottamuksen tunne niistä on hävinnyt, niissä on kehittynyt keskinäisen ystävyyden tunne, ja siten on järjestynyt kansojen todellinen veljellinen yhteistyö yhtenäisen liittovaltion järjestelmässä.

Tuloksena meillä on nyt täysin järjestynyt ja kaikki koettelemukset kestänyt monien kansallisuuksien sosialistinen valtio, jonka lujuutta voi kadehtia jokainen kansallisvaltio maapallon millä kolkalla tahansa. (Myrskyisiä suosionosoituksia.)

Tällaiset ovat keskinäisten kansallisten suhteiden alalla Neuvostoliitossa kuluneena aikana tapahtuneet muutokset.

Tällainen on yhteistulos vv. 1924–1936 välisenä aikana tapahtuneista muutoksista taloudellisen ja yhteiskunnallis-poliittisen elämän alalla Neuvostoliitossa.

 

III. Perustuslain luonnoksen peruserikoisuudet.

Miten kaikki nämä muutokset Neuvostoliiton elämässä heijastuvat uudessa perustuslain luonnoksessa?

Toisin sanoen: Mitkä ovat tämän Edustajakokouksen tarkastettavaksi esitetyn perustuslain luonnoksen peruserikoisuudet?

Perustuslakivaliokunnan tehtäväksi annettiin tehdä muutoksia v. 1924 perustuslain tekstiin. Perustuslakivaliokunnan työn tuloksena syntyi perustuslain uusi teksti, Neuvostoliiton uuden perustuslain luonnos. Uutta perustuslain luonnosta laatiessaan lähti perustuslakivaliokunta siitä, että perustuslakia ei saa sekoittaa ohjelmaan. Se merkitsee, että ohjelman ja perustuslain välillä on oleellinen ero. Silloin kun ohjelmassa puhutaan siitä, mitä ei vielä ole ja mitä vielä on saavutettava ja valloitettava vastaisuudessa, on perustuslaissa päinvastoin sanottava se, mitä jo on, mitä jo on saavutettu ja valloitettu nyt, tällä hetkellä. Ohjelma koskettelee pääasiassa tulevaa, perustuslaki nykyaikaa.

Asian havainnollistuttamiseksi kaksi esimerkkiä.

Neuvostoyhteiskuntamme on päässyt siihen, että se pääpiirteissään on jo toteuttanut sosialismin, luonut sosialistisen järjestelmän, s.o. toteuttanut sen, mitä marxilaiset toisella nimellä kutsuvat kommunismin ensimmäiseksi tai alemmaksi vaiheeksi. Meillä on jo siis toteutettu pääpiirteissään kommunismin ensimmäinen vaihe, sosialismi. (Jatkuvia suosionosoituksia.) Kommunismin tämän vaiheen pääperiaatteena on, kuten tunnettua, määritelmä: ”Jokaiselta kykyjensä mukaan, jokaiselle työnsä mukaan.” Tuleeko tämän tosiasian, sosialismin valloittamisen tosiasian kuvastua perustuslaissamme? Tuleeko tämän lain perustua tähän valloitukseen? Ehdottomasti tulee. Tulee, koska sosialismi Neuvostoliitossa on jo saavutettu ja valloitettu.

Mutta neuvostoyhteiskunta ei ole vielä saavuttanut kommunismin korkeimman vaiheen toteuttamista, jolloin vallitsevaksi periaatteeksi tulee määritelmä: ”Jokaiselta kykyjensä mukaan, jokaiselle tarpeittensa mukaan”, vaikka se asettaakin päämääräkseen kommunismin korkeimman vaiheen toteuttamisen vastaisuudessa. Voiko perustuslakimme perustua kommunismin korkeimpaan vaiheeseen, jota ei vielä ole saavutettu, ja joka vielä on valloitettava? Ei, ei voi, koska kommunismin korkein vaihe on Neuvostoliitolle sellaista, mitä ei vielä ole toteutettu ja mikä on toteutettava tulevaisuudessa. Ei voi, ellei perustuslakia tahdota muuttaa ohjelmaksi tai julistukseksi tulevista valloituksista.

Tällaiset ovat perustuslakimme puitteet tänä historiallisena ajankohtana.

Näin ollen on uuden perustuslain luonnos yhteenveto kuljetusta tiestä, yhteenveto jo saavutetuista valloituksista. Se on siis jo todella saavutetun ja valloitetun luetteloimista ja lainsäädännöllistä vahvistamista. (Myrskyisiä suosionosoituksia.)

Tässä on Neuvostoliiton uuden perustuslain luonnoksen ensimmäinen erikoisuus.

Edelleen. Porvarillisten maiden perustuslait lähtevät tavallisesti siitä vakaumuksesta, että kapitalistinen järjestelmä on järkkymätön. Näiden perustuslakien pääperustana ovat kapitalismin periaatteet, sen peruspylväät: maan, metsien, tehtaiden ynnä muiden tuotantovälineiden yksityisomistus; toisen ihmisen harjoittama riistäminen ja riistäjien ja riistettävien olemassaolo; työtätekevän enemmistön turvattomuus yhteiskunnan yhdellä navalla ja työtätekemättömän, mutta turvatun vähemmistön ylellisyys toisella navalla; jne., jne. Ne nojaavat näihin ja muihin verrattaviin kapitalismin perusteisiin. Ne kuvastavat niitä, ne vahvistavat ne lainsäädäntöjärjestyksessä.

Eroituksena näistä lähtee Neuvostoliiton uusi perustuslain luonnos kapitalistisen järjestelmän hävittämisen tosiasiasta, sosialistisen järjestelmän voiton tosiasiasta Neuvostoliitossa. Neuvostoliiton uuden perustuslain luonnoksen pääperustana ovat sosialismin periaatteet, sen peruspylväät, jotka jo on valloitettu ja toteutettu: maan, metsien, tehtaiden ynnä muiden tuotantovälineiden sosialistinen omistus; riiston ja riistäjäluokkien hävittäminen; enemmistön kurjuuden ja vähemmistön ylellisyyden hävittäminen; työttömyyden poistaminen; työ jokaisen työkykyisen kansalaisen velvoituksena ja kunniavelvollisuutena noudattaen määritelmää: ”Ken ei työtä tee, ei hänen syömänkään pidä.” Oikeus työhön, s.o. jokaisen kansalaisen oikeus saada taattua työtä; oikeus lepoon; oikeus sivistykseen; jne., jne. Uuden perustuslain luonnos nojautuu näihin ja muihin verrattaviin sosialismin perusteisiin. Se kuvastaa niitä. Se vahvistaa ne lainsäädäntöjärjestyksessä.

Sellainen on uuden perustuslain luonnoksen toinen erikoisuus.

Edelleen. Porvarilliset perustuslait lähtevät vaieten siitä edellytyksestä, että yhteiskunta on kokoonpantu vastakkaisista luokista, luokista, joiden hallussa ovat rikkaudet, ja luokista, joilla niitä ei ole; siitä, että tulkoonpa valtaan mikä puolue tahansa, niin yhteiskunnan valtiollisen johdon (diktatuurin) tulee kuulua porvaristolle, että perustuslakia tarvitaan omistaville luokille hyödyllisen ja edullisen yhteiskuntajärjestyksen vahvistamiseksi.

Eroituksena porvarillisista perustuslaeista lähtee Neuvostoliiton uuden perustuslain luonnos siitä, että yhteiskunnassa ei enää ole vastakkaisia luokkia, että yhteiskunta on kokoonpantu kahdesta toisilleen ystävällisestä luokasta, työläisistä ja talonpojista, että vallassa ovat juuri nämä työtätekevät luokat, että yhteiskunnan valtiollinen johto (diktatuuri) kuuluu työväenluokalle yhteiskunnan etumaisimpana luokkana, että perustuslakia tarvitaan työtätekeville hyödyllisen ja edullisen yhteiskunnallisen järjestyksen varmistamiseksi.

Tällainen on uuden perustuslain luonnoksen kolmas erikoisuus.

Edelleen. Porvarilliset perustuslait lähtevät vaieten siitä edellytyksestä, että kansakunnat ja rodut eivät voi olla tasa-arvoisia, että on kansakuntia, joilla on täydet oikeudet, ja kansakuntia, joilla ei ole täysiä oikeuksia, että sen lisäksi on vielä kolmas luokka kansakuntia tai rotuja, esim. siirtomaissa, joilla on vielä vähemmän oikeuksia kuin kansakunnilla, joilla ei ole täysiä oikeuksia. Se merkitsee, että kaikki nämä perustuslait ovat perusteiltaan natsionalistisia, s.o. hallitsevien kansakuntien perustuslakeja.

Eroituksena näistä perustuslaeista on Neuvostoliiton uuden perustuslain luonnos päinvastoin syvästi kansainvälinen. Se lähtee siitä, että kaikki kansakunnat ja rodut ovat tasa-arvoisia. Se lähtee siitä, että eroavaisuus ihon värissä tai kielessä, sivistystasossa tai valtiollisen kehityksen tasossa, sen enempää kuin mikään muukaan eroavaisuus kansakuntien ja rotujen välillä ei voi olla perusteena, joka oikeuttaisi kansallisen eriarvoisuuden. Se lähtee siitä, että kaikkien kansakuntien ja rotujen, riippumatta niiden entisestä ja nykyisestä asemasta, riippumatta niiden voimakkuudesta tai heikkoudesta, tulee saada nauttia samanlaisia oikeuksia yhteiskunnan taloudellisen, yhteiskunnallisen, valtiollisen ja sivistyselämän kaikilla aloilla.

Tällainen on uuden perustuslain luonnoksen neljäs erikoisuus.

Uuden perustuslain luonnoksen viidentenä erikoisuutena on sen johdonmukainen ja loppuun asti horjumaton kansanvaltaisuus. Kansanvaltaisuuden kannalta voidaan porvarilliset perustuslait jakaa kahteen ryhmään: yksi perustuslakiryhmä suoraan kieltää tai tekee asiallisesti tyhjäksi kansalaisten oikeuksien tasa-arvoisuuden ja kansanvaltaiset vapaudet. Toinen perustuslakiryhmä mielellään hyväksyy vieläpä mainostaakin kansanvaltaisia perusteita, mutta asettaa tällöin sellaisia varauksia ja rajoituksia, että kansanvaltaiset oikeudet ja vapaudet tulevat vallan runnelluiksi. Ne puhuvat kaikkien kansalaisten yhtäläisestä äänioikeudesta, mutta samalla rajoittavat sitä määräyksillä asuinpaikan vakinaisuudesta ja sivistysasteesta, jopa varallisuusasemastakin. Ne puhuvat kansalaisten yhtäläisistä oikeuksista, mutta samalla esitetään varaus, että se ei koske naisia tai että se koskee heitä vain osittain jne., jne.

Neuvostoliiton uuden perustuslain luonnoksen erikoisuus on siinä, että se on vapaa tällaisista varauksista ja rajoituksista. Sille ei ole olemassa aktiivisia tai passiivisia kansalaisia, sille ovat kaikki kansalaiset aktiivisia. Se ei tunnusta eroa miesten ja naisten, ”vakinaisesti asuvien” ja ”tilapäisesti asuvien”, omistavien ja omistamattomien, sivistyneiden ja sivistymättömien oikeuksien välillä. Sille ovat kaikki kansalaiset tasa-arvoisia oikeuksissaan. Ei varallisuusasema, ei kansallinen syntyperä, ei sukupuoli, eikä virka-asema, vaan jokaisen kansalaisen henkilölliset kyvyt ja henkilökohtainen työ määrittelevät hänen asemansa yhteiskunnassa.

Lopuksi vielä yksi uuden perustuslain luonnoksen erikoisuus. Porvarilliset perustuslait rajoittuvat tavallisesti kansalaisten muodollisten oikeuksien määrittelemiseen, huolehtimatta näiden oikeuksien toteuttamisehdoista, niiden toteuttamismahdollisuudesta, niiden toteuttamiskeinoista. Puhutaan kansalaisten tasa-arvoisuudesta, mutta unohdetaan, että ei voi olla todellista tasa-arvoisuutta isännän ja työläisen, tilanherran ja talonpojan välillä, kun edellisillä on rikkaudet ja poliittinen vaikutusvalta yhteiskunnassa, mutta jälkimmäisiltä ne on riistetty, kun edelliset ovat riistäjiä, mutta jälkimmäiset riistettyjä. Taikka edelleen: puhutaan lausunto-, yhdistymis- ja painovapaudesta, mutta unohdetaan, että kaikki nämä vapaudet voivat muuttua työväenluokalle pelkäksi ilmaksi, kun siltä on riistetty mahdollisuus käyttää sopivia huoneustoja kokouksia varten, hyviä kirjapainoja, riittävästi painopaperia jne.

Uuden perustuslain luonnoksen erikoisuus on siinä, että se ei rajoitu kansalaisten muodollisten oikeuksien määrittelemiseen, vaan asettaa pääpainon kysymykselle näiden oikeuksien takeista, kysymykselle näiden oikeuksien toteuttamiskeinoista. Se ei pelkästään julista kansalaisten oikeuksien tasa-arvoa, vaan myös turvaa sen vahvistamalla lainsäädännöllisesti sen tosiasian, että riistokomento on hävitetty, sen tosiasian, että kansalaiset on vapautettu kaikesta riistosta. Se ei pelkästään julista oikeutta työhön, vaan myös turvaa sen vahvistamalla lainsäädännöllisesti sen tosiasian, että neuvostoyhteiskunnassa ei ole pulia, sen tosiasian, että työttömyys on poistettu. Se ei pelkästään julista kansanvaltaisia vapauksia, vaan myös turvaa ne määrätyillä aineellisilla välineillä lainsäädännöllisessä järjestyksessä. Siksi on selvää, että uuden perustuslain luonnoksen kansanvaltaisuus ei ole ”tavallista” eikä ”yleisesti tunnettua” kansanvaltaisuutta yleensä, vaan sosialistista kansanvaltaisuutta.

Tällaiset ovat Neuvostoliiton uuden perustuslain luonnoksen peruserikoisuudet.

Näin heijastuvat uudessa perustuslakiluonnoksessa vv. 1924–1936 välisenä aikana Neuvostoliiton taloudellisessa ja yhteiskunnallis-poliittisessa elämässä tapahtuneet liikunnat ja muutokset.

 

IV. Perustuslain luonnoksen porvarillinen arvostelu.

Muutamia sanoja perustuslain luonnokseen kohdistuvasta porvarillisesta arvostelusta.

Kysymyksillä siitä, miten ulkomainen porvarillinen lehdistö suhtautuu perustuslain luonnokseen, on epäilemättä määrätynlainen mielenkiintonsa. Koska ulkomainen lehdistö heijastaa porvarillisten maiden eri väestökerrosten yhteiskunnallisia mielipiteitä, emme voi sivuuttaa arvostelua, mitä tuo lehdistö on esittänyt perustuslain luonnosta vastaan.

Ensimmäiset merkit ulkomaisen lehdistön suhtautumisesta perustuslain luonnokseen ilmenivät määrättynä haluna — vaieta perustuslakiluonnoksesta. Tarkoitan tässä tapauksessa taantumuksellisina, fascistista lehdistöä. Tämä arvostelijaryhmä piti parhaana yksinkertaisesti vaieta perustuslain luonnoksesta, esittää asia niin kuin ei luonnosta olisi ollutkaan, niinkuin sitä ei yleensä olisi olemassakaan. Voidaan sanoa, että vaikeneminen ei ole arvostelua. Mutta se on väärin. Vaikenemisen menetelmä erikoisena välinpitämättömyyden osoittamiskeinona on myös eräs muoto arvostelua, tosin tyhmä ja naurettava, mutta yhtä kaikki arvostelumuoto. (Yleistä naurua, suosionosoituksia.) Mutta heidän vaikenemismenetelmänsä ei onnistunut. Loppujen lopuksi he olivat pakoitetut avaamaan venttiilin ja tiedoittamaan maailmalle, että niin ikävä kuin se onkin, Neuvostoliiton perustuslain luonnos on sittenkin olemassa, eikä ainoastaan olemassa, vaan alkaa myös vaikuttaa turmiollisesti ihmisten mieliin. Ja muutenhan ei voinutkaan olla, sillä onhan sittenkin olemassa jonkinlainen yleinen mielipide, on lukijoita, eläviä ihmisiä, jotka tahtovat tietää totuuden asioista, eikä ole minkäänlaista mahdollisuutta pitää heitä kauan petoksen pihdeissä. Petoksella ei pitkälle potkita...

Toinen arvostelijaryhmä tunnustaa, että perustuslain luonnos todella on olemassa, mutta se on sitä mieltä, että luonnos ei ole kovinkaan mielenkiintoinen, koska se itseasiassa ei ole perustuslain luonnos, vaan pelkkä paperipalanen, tyhjä lupaus, jonka tarkoituksena on suorittaa määrätynlainen manööveri ja pettää ihmisiä. Tällöin he lisäävät, että parempaa luonnosta ei Neuvostoliitto voinutkaan antaa, koska itse Neuvostoliitto ei ole valtio, vaan kaiken kaikkiaan — maantieteellinen käsite (yleistä naurua), ja koska se ei ole valtio, ei sen perustuslakikaan voi olla todellinen perustuslaki. Tämän arvostelijaryhmän tyypillisenä edustajana on, niin kummallista kuin se onkin, saksalainen puolivirallinen ”Deutsche Diplomatisch-Politische Korrespondenz”. Tuo aikakauslehti kirjoittaa suoraan, että Neuvostoliiton perustuslain luonnos on tyhjä lupaus, petos, ”Potjemkinin kylä”. Se selittää arvelematta, että Neuvostoliitto ”ei ole valtio”, että Neuvostoliitto ”ei ole mitään muuta kuin tarkasti määritelty maantieteellinen käsite” (yleistä naurua), ja että tämän takia Neuvostoliiton perustuslakia ei voida tunnustaa todelliseksi perustuslaiksi.

Mitä voidaan sanoa tällaisista, luvalla sanoen, arvostelijoista?

Eräässä tarinassa kuvaa suuri venäläinen kirjailija Schedrin hölmöä byrokraattia, hyvin rajoitettua ja tylsää, mutta äärimmäisyyteen asti itsevarmaa ja innokasta. Sen jälkeen kun tämä byrokraatti oli hänelle ”uskotulla” alueella palauttanut ”Järjestyksen ja hiljaisuuden” tuhoamalla tuhansia asukkaita ja polttamalla poroksi kymmeniä kaupunkeja, katseli hän ympärilleen ja huomasi taivaan rannalla Amerikan, tietysti vähän tunnetun maan, missä näytti olevan jonkinlaisia kansaa kiihoittavia vapauksia, ja missä valtiota hallitaan toisenlaisin menetelmin. Byrokraatti siis huomasi Amerikan ja huudahti: Mikä se on, tuo maa, mistä se on ilmestynyt, millä oikeudella se on olemassa? (Yleistä naurua, suosionosoituksia.) Se kylläkin sattumalta löydettiin joitakin vuosisatoja sitten, mutta eiköhän sitä voi jälleen kadottaa, niin ettei hajuakaan siitä jäisi jälelle? (Yleistä naurua.) Ja tämän sanottuaan hän allekirjoitti päätöksen: ”Amerikka on jälleen kadottava.” (Yleistä naurua.)

Minusta tuntuu, että ”Deutsche Diplomatisch-Politische Korrespondenzin” herrat muistuttavat Schedrinin byrokraattia kuin vesipisara toista vesipisaraa. (Yleistä naurua, hyväksyviä suosionosoituksia.) Neuvostoliitto on jo kauan kiusannut näiden herrojen silmiä. Neuvostoliitto on jo yhdeksäntoista vuotta seisonut majakkana, levittäen koko maailman työväenluokkaan vapautuksen henkeä ja synnyttäen raivoa työväenluokan vihollisissa. Ja osoittautuu, että se, tämä Neuvostoliitto, ei ainoastaan ole olemassa, vaan vieläpä kasvaa, eikä ainoastaan kasva, vaan vieläpä menestyy, eikä ainoastaan menesty, vaan vieläpä laatii uuden perustuslain luonnoksen, joka kuohuttaa mieliä, valaa uusia toiveita sorrettuihin luokkiin. (Suosionosoituksia.) Ihmekös sitten, jos kaiken tämän jälkeen saksalaisen puolivirallisen aikakauslehden herrat joutuvat kiihdyksiin! Mikä se on tuo maa, ulvovat he, millä oikeudella se on olemassa (yleistä naurua), ja jos se löydettiin lokak. v. 1917, niin miksi sitä ei jälleen voisi kadottaa, niin ettei hajuakaan siitä jäisi jälelle? Ja tämän sanottua he päättivät: Neuvostoliiton on jälleen kadottava, on kaikkien kuullen julistettava, että Neuvostoliittoa valtiona ei ole olemassa, että Neuvostoliitto ei ole mitään muuta kuin pelkkä maantieteellinen käsite! (Yleistä naurua.)

Kirjoittaessaan päätöksen, että Amerikan on jälleen kadottava, löysi Schedrinin byrokraatti itsessään sittenkin, kaikesta tylsyydestään huolimatta, realisen käsittämisen aineksia ja mutisi itsekseen: ”Mutta kaiketi tämä ei minusta riipu.” (Kaikki purskahtavat iloiseen nauruun, myrskyisiä suosionosoituksia.) En tiedä onko Saksan puolivirallisen lehden herroilla kylliksi järkeä huomata, että he tietysti voivat paperilla ”kadottaa” tuon tai tämän valtion, mutta jos vakavasti puhutaan, niin ”tämä ei heistä riipu” ... (Kaikki purskahtavat iloiseen nauruun, myrskyisiä suosionosoituksia.)

Mitä tulee siihen, että Neuvostoliiton perustuslaki olisi muka tyhjä lupaus, ”Potjemkinin kylä” jne., niin tahtoisin viitata moniin jo vakiintuneisiin tosiasioihin, jotka puhuvat itse puolestaan.

V. 1917 Neuvostoliiton kansat kukistivat porvariston ja pystyttivät proletariaatin diktatuurin, pystyttivät neuvostovallan. Se on tosiasia, eikä lupaus.

Sitten neuvostovalta hävitti tilanherrain luokan ja antoi talonpojille yli 150 milj. hehtaaria entisten tilanherrain, valtion ja luostarien maita niiden maiden lisäksi, jotka talonpojilla jo aikaisemmin oli hallussaan. Se on tosiasia, eikä lupaus.

Sitten neuvostovalta pakkoluovutti kapitalistien luokan, otti heiltä pankit, tehtaat, rautatiet ynnä muut tuotantovälineet, julisti ne sosialistiseksi omaisuudeksi ja asetti näiden laitosten johtoon työväenluokan parhaimpia miehiä. Se on tosiasia, eikä lupaus. (Jatkuvia suosionosoituksia.)

Sitten, järjestettyään teollisuuden ja maatalouden uusilla, sosialistisilla perusteilla uudelle teknilliselle pohjalle, saavutti neuvostovalta sen, että maanviljelys antaa tällä hetkellä Neuvostoliitossa puolitoista kertaa enemmän tuotteita kuin sodanedellisenä aikana, teollisuus valmistaa seitsemän kertaa enemmän tuotteita kuin sodanedellisenä aikana ja kansallistulot ovat kasvaneet nelinkertaisesti sodanedelliseen aikaan verrattuna. Kaikki nämä ovat tosiasioita, eikä lupauksia. (Jatkuvia suosionosoituksia.)

Sitten neuvostovalta on poistanut työttömyyden, toteuttanut oikeuden työhön, oikeuden lepoon, oikeuden sivistykseen, turvannut työläisille, talonpojille ja sivistyneistölle parhaat aineelliset ja sivistykselliset elinehdot, turvannut yleisen, välittömän ja yhtäläisen äänioikeuden käytäntöönoton kansalaisten salaisella äänestyksellä. Kaikki nämä ovat tosiasioita, eikä lupauksia. (Jatkuvia suosionosoituksia.)

Lopuksi on Neuvostoliitto antanut uuden perustuslain luonnoksen, mikä ei ole lupausta, vaan näiden yleisesti tunnettujen tosiasioiden luetteloimista ja lainsäädännöllistä vahvistamista, jo saavutetun ja valloitetun luetteloimista ja lainsäädännöllistä vahvistamista.

Voidaan kysyä, mihin kaiken tämän jälkeen tähtää saksalaisen puolivirallisen lehden herrojen lörpöttely ”Potjemkinin kylästä” ellei siihen, että he ovat asettaneet tehtäväkseen salata kansalta totuuden Neuvostoliitosta, johtaa kansaa harhaan, pettää sitä.

Tällaisia ovat tosiasiat. Ja tosiasiat, kuten sanotaan, ovat itsepintaisia. Saksalaisen puolivirallisen lehden herrat voivat sanoa, että sitä pahempi tosiasioille. (Yleistä naurua.) Mutta silloin heille voidaan vastata tunnetun venäläisen sananlaskun sanoilla: ”Laki ei ole hölmöjä varten.” (Iloista naurua, jatkuvia suosionosoituksia.)

Kolmas arvostelijaryhmä ei kieltäydy tunnustamasta, että perustuslain luonnoksella on määrätynlainen arvo, sen mielestä se on myönteinen ilmiö, mutta se, katsokaas, epäilee pahasti, voidaanko monia lain määritelmistä toteuttaa käytännössä, sillä se on vakuutettu, että näitä määritelmiä ei yleensä voida toteuttaa, joten niiden täytyy jäädä paperille. Nämä ovat, lievästi sanoen, epäilijöitä. Heitä, näitä epäilijöitä on kaikissa maissa.

On sanottava, että me emme ole ensi kertaa näiden kanssa tekemisissä. Kun bolshevikit v. 1917 ottivat vallan, sanoivat epäilijät: bolshevikit eivät kenties ole huonoja ihmisiä, mutta tuo valtajuttu ei käy, he epäonnistuvat. Mutta tosiasiassa kävikin niin, että bolshevikit eivät epäonnistuneet, vaan epäilijät.

Kansalaissodan ja ulkomaisen intervention aikana tämä epäilijäin ryhmä jutteli: neuvostovalta ei tietenkään ole paha asia, mutta Denikin ja Koltshak ynnä ulkomaalaiset voittavat sen sittenkin. Mutta tosiasiassa kävikin niin, että epäilijät tälläkin kertaa laskivat väärin.

Kun neuvostovalta julkaisi ensimmäisen viisivuotissuunnitelman astuivat epäilijät jälleen näyttämölle sanoen: viisivuotissuunnitelma on tietenkin hyvä asia, mutta tuskinpa sitä voidaan toteuttaa, on luultavaa, että bolshevikkien viisivuotissuunnitelmasta ei tule mitään. Tosiasiat ovat kuitenkin osoittaneet, että epäilijöitä ei taaskaan onnistanut: viisivuotissuunnitelma toteutettiin neljässä vuodessa.

Samaa on sanottava uuden perustuslain luonnoksesta ja epäilijäin siihen kohdistamasta arvostelusta. Ei tarvinnut muuta kuin julkaista luonnos, kun tämä arvostelijain ryhmä jälleen ilmaantui näyttämölle alakuloisine arveluineen ja epäilyksineen eräitten perustuslain määritelmien toteuttamismahdollisuuksista. Ei ole mitään syytä epäillä, etteivätkö epäilijät tässäkin tapauksessa epäonnistuisi, epäonnistuisi nyt samalla tavalla kuin he aikaisemmin monta kertaa ovat epäonnistuneet.

Neljäs arvostelijaryhmä, joka hyökkää uuden perustuslain luonnosta vastaan, luonnehtii sen ”siirtymiseksi oikealle”, ”luopumiseksi proletariaatin diktatuurista”, ”bolshevistisen hallitusjärjestelmän hävittämiseksi”. ”Bolshevikit ovat heilahtaneet oikealle, se on tosiasia” — sanovat he erilaisin äänin. Tässä suhteessa intoilevat erikoisesti muutamat puolalaiset ja osittain amerikkalaiset lehdet.

Mitä voi sanoa näistä, luvalla sanoen, arvostelijoista?

Jos he esittelevät työväenluokan diktatuurin laajentamista ja diktatuurin joustavammaksi muuttamista, siis yhteiskuntaa ohjaavan valtiollisen johdon mahtavammaksi järjestelmäksi muuttamista — ei työväenluokan diktatuurin voimistumisena, vaan sen heikentymisenä ja jopa siitä kieltäytymisenä — niin sallittakoon kysyä: tietävätkö nämä herrat yleensä, mitä on työväenluokan diktatuuri.

Jos he nimittävät sosialismin voiton lainsäädännöllistä vahvistamista, teollistuttamisen, kollektivisoinnin ja demokratisoinnin saavutusten lainsäädännöllistä vahvistamista ”siirtymiseksi oikealle”, niin sallittakoon kysyä: tietävätkö nämä herrat yleensä, missä vasen eroaa oikeasta? (Yleistä naurua, suosionosoituksia.)

Aivan epäilemättä ovat nämä herrat perustuslain luonnoksen arvosteluissaan menneet lopullisesti sekaisin, ja sekapäissään ovat he sekoittaneet keskenään oikean ja vasemman.

Tässä yhteydessä ei voi olla muistumatta mieleen Gogolin ”Kuolleitten sielujen” aatelishovin ”juoksutyttö” Pelageja. Hän otti kerran, kuten Gogol kertoo, näyttääkseen tietä Tschitschikovin kuskille Selifanille, mutta kun hän ei osannut erottaa tien oikeaa puolta vasemmasta, meni hän sekaisin ja joutui noloon asemaan. On sanottava, että arvostelijamme puolalaisissa lehdissä eivät kaikesta itserakkaudestaan huolimatta ole pitkällekään edistyneet ”Kuolleitten sielujen” Pelagejan, aatelishovin ”juoksutytön” käsittämistasosta. (Suosionosoituksia.) Jos muistatte, niin kuski Selifan piti tarpeellisena nuhdella Pelagejaa sen johdosta, että tämä sekoitti keskenään oikean ja vasemman ja sanoi tälle: ”Voi sinä mustakinttu ... et tiedä, mikä on oikea, mikä vasen.” Minusta tuntuu, että pitäisi samalla tavalla nuhdella huono-onnisia arvostelijoitamme sanomalla heille: voi te arvostelijaraukat... ette tiedä, mikä on oikea, mikä vasen. (Jatkuvia suosionosoituksia.)

Lopuksi vielä yksi arvostelijaryhmä. Kun edellinen ryhmä syyttää perustuslainluonnosta siitä, että se luopuu työväenluokan diktatuurista, niin tämä ryhmä syyttää päinvastoin siitä, ettei se muuta mitään Neuvostoliiton nykyisessä tilassa, että se säilyttää työväenluokan diktatuurin koskemattomana, ei salli poliittisten puolueiden vapautta, ja jättää voimaan kommunistipuolueen nykyisen johtavan aseman Neuvostoliitossa. Tämän ohella tuo arvostelijaryhmä on sitä mieltä, että koska Neuvostoliitossa ei ole puolueiden vapautta, on se tunnusmerkki kansanvaltaisuuden perusteiden loukkaamisesta.

Minun on tunnustettava, että uuden perustuslain luonnos todella jättää voimaan työväenluokan diktatuurin järjestelmän, samoin kuin se säilyttää muuttumattomana Neuvostoliiton kommunistisen puolueen nykyisen johtavan aseman. (Myrskyisiä suosionosoituksia.) Jos arvoisat arvostelijat pitävät tätä perustuslain luonnoksen puutteena, niin en voi muuta kuin surkutella heitä. Me bolshevikithan pidämme sitä perustuslain luonnoksen ansiona. (Myrskyisiä suosionosoituksia.)

Mitä tulee erilaisten poliittisten puolueiden vapauteen, niin meillä on tässä suhteessa jonkinverran toisenlaiset mielipiteet. Puolue on luokan osa, sen etumaisin osa. Useampia puolueita ja siis myöskin puolueiden vapaus voi olla vain sellaisessa yhteiskunnassa, missä on vastakkaisia luokkia, joiden edut ovat toisilleen vihamielisiä ja sovittamattomia, missä on sanokaamme, kapitalisteja ja työläisiä, tilanherroja ja talonpoikia, kulakkeja ja köyhiä talonpoikia jne. Mutta Neuvostoliitossa ei enää ole sellaisia luokkia kuin kapitalistit, tilanherrat, kulakit jne. Neuvostoliitossa on vain kaksi luokkaa, työläiset ja talonpojat, joiden edut eivät suinkaan ole toisilleen vihamieliset, vaan päinvastoin sopusoinnussa keskenään. Neuvostoliitossa ei siis ole pohjaa useampien puolueiden olemassaololle eikä siis myöskään näiden puolueiden vapaudelle. Neuvostoliitossa on pohja vain yhdelle puolueelle, kommunistiselle puolueelle. Neuvostoliitossa voi olla olemassa vain yksi puolue — kommunistinen puolue, joka rohkeasti ja loppuun asti puolustaa työläisten ja talonpoikain etuja. Ja tuskinpa voi olla pienintäkään epäilystä, että se olisi huonosti puolustanut näiden luokkien etuja. (Myrskyisiä suosionosoituksia.)

Puhutaan kansanvallasta. Mutta mitä on kansanvalta? Kapitalistisissa maissa, missä on vastakkaisia luokkia, on kansanvalta viimekädessä kansanvaltaa vahvoille, kansanvaltaa omistavalle vähemmistölle. Neuvostoliitossa kansanvalta päinvastoin on kansanvaltaa työtätekeville, s.o. kansanvaltaa kaikille. Mutta tästä seuraa, että kansanvallan perusteita ei riko Neuvostoliiton uuden perustuslain luonnos, vaan porvarilliset perustuslait. Kas tästä syystä minä ajattelen, että Neuvostoliiton perustuslaki on maailmassa ainoa loppuun asti kansanvaltainen perustuslaki.

Näin on Neuvostoliiton uuden perustuslain luonnokseen kohdistuvan porvarillisen arvostelun laita.

 

V. Perustuslain luonnoksen korjaukset ja täydennykset.

Siirtykäämme kysymykseen perustuslain luonnoksen korjauksista ja täydennyksistä, joita kansalaiset ovat tehneet suunnitelman ollessa koko kansan käsiteltävänä.

Perustuslain luonnoksen ollessa koko kansan käsiteltävänä saatiin siihen, kuten tunnettua, aika huomattava määrä korjauksia ja täydennyksiä. Ne on kaikki julkaistu neuvostolehdistössä. Katsoen siihen, että korjaukset ovat hyvin erimuotoisia ja eriarvoisia, pitäisi ne mielestäni jakaa kolmeen ryhmään:

Ensimmäisen ryhmän korjausten erikoispiirteenä on se, että niissä ei käsitellä perustuslain kysymyksiä, vaan vastaisten lainsäädäntöelinten juoksevan lainlaadintatyön kysymyksiä. Vakuutuksen eri kysymyksiä, kollektiivitalousrakennustyön eräitä kysymyksiä, teollisen rakennustyön eräitä kysymyksiä, finanssikysymyksiä — tällaisia ovat näiden korjausten aiheet. Näiden korjausten tekijät eivät ilmeisestikään ole selvittäneet itselleen eroa perustuslakikysymysten ja juoksevan lainlaadintatyön kysymysten välillä. Juuri tästä syystä he pyrkivät sisällyttämään perustuslakiin mahdollisimman paljon lakeja, mikä veisi siihen, että perustuslaki muuttuisi jonkinlaiseksi lakikokoelmaksi. Mutta perustuslaki ei ole lakikokoelma. Perustuslaki on perustuslaki ja vain perustuslaki. Perustuslaki ei sulje pois vaan päinvastoin edellyttää vastaisten lainsäädäntöelinten juoksevaa lainlaadintatyötä. Perustuslaki antaa juriidisen perustan näiden elinten vastaiselle lainsäädäntötoiminnalle. Sentähden on tämänluontoiset korjaukset ja täydennykset sillä perusteella, että niillä ei ole välitöntä yhteyttä perustuslakiin, mielestäni lähetettävä maan tuleville lainlaadintaelimille.

Toiseen ryhmään on laskettava sellaiset korjaukset ja täydennykset, joissa yritetään sisällyttää perustuslakiin historiallisia tietoja koskevia aineksia ja julistusluontoisia aineksia siitä, mitä neuvostovalta ei vielä ole saavuttanut, ja mitä sen on saavutettava tulevaisuudessa. Merkitä perustuslakiin, minkälaisia vaikeuksia puolue, työväenluokka ja kaikki työtätekevät ovat voittaneet monien vuosien kuluessa taistelussa sosialismin voiton puolesta; mainita perustuslaissa neuvostoliikkeen lopullinen päämäärä, s.o. täydellisen kommunistisen yhteiskunnan rakentaminen — tällaiset ovat näiden korjausten eri muunnelmina toistuvat aiheet. Olen sitä mieltä, että myöskin tällaiset korjaukset ja täydennykset on jätettävä syrjään sillä perusteella, että niillä ei ole välitöntä yhteyttä perustuslakiin. Perustuslaki on niiden valloitusten luetteloimista ja lainsäädännöllistä vahvistamista, jotka jo on saavutettu ja turvattu. Ellemme tahdo runnella tätä perustuslain perusluonnetta, ei meidän tule täyttää sitä historiallisilla tiedoilla jo eletystä, eikä julistuksilla Neuvostoliiton työtätekevien tulevista valloituksista. Sitä tarkoitusta varten on meillä muita teitä ja muita asiakirjoja.

Lopuksi on kolmanteen ryhmään laskettava sellaiset korjaukset ja täydennykset, jotka välittömästi koskevat perustuslain luonnosta.

Huomattava osa tähän ryhmään kuuluvista korjauksista on toimitusluontoisia. Siksi ne voitaisi jättää tämän Edustajakokouksen Toimitusvaliokunnalle, jonka, kuten arvelen, Edustajakokous valitsee ja jolle se antaa tehtäväksi uuden perustuslain lopullisen sanamuodon laatimisen.

Mitä tulee kolmanteen ryhmään kuuluviin muihin korjauksiin, niin niillä on oleellisempi merkitys, ja niistä on mielestäni tässä sanottava muutama sana.

1. Ennen kaikkea Perustuslain luonnoksen 1 pykälää koskevista korjauksista. Korjausehdotuksia on neljä. Jotkut ehdottavat sanojen ”työläisten ja talonpoikien valtio” asemasta sanottavaksi: ”työtätekevien valtio”. Toiset ehdottavat sanoihin ”työläisten ja talonpoikien valtio” lisättäväksi: ”ja työtätekevän sivistyneistön”. Kolmannet ehdottavat sanojen ”työläisten ja talonpoikien valtio” asemasta sanottavaksi: ”kaikkien Neuvostoliiton alueella asuvien rotujen ja kansallisuuksien valtio”. Neljännet ehdottavat sanan ”talonpoikien” muuttamista sanaksi: ”kollektiivitalonpoikien” tai sanoiksi: ”sosialistisen maanviljelyksen uurastajien”.

Onko nämä korjaukset hyväksyttävä? Mielestäni ei ole.

Mistä puhutaan Perustuslain luonnoksen 1 pykälässä? Siinä puhutaan neuvostoyhteiskunnan luokkakokoonpanosta. Voimmeko me, marxilaiset, sivuuttaa Perustuslaissa kysymyksen yhteiskuntamme luokkakokoonpanosta? Ei, emme voi. Neuvostoyhteiskunta muodostuu, kuten tunnettua, kahdesta luokasta, työläisistä ja talonpojista. Juuri tästä puhutaankin Perustuslain luonnoksen 1 pykälässä. Perustuslain luonnoksen 1 pykälä kuvastaa siis oikein yhteiskuntamme luokkakokoonpanoa. Voidaan kysyä: entä työtätekevä sivistyneistö? Sivistyneistö ei ole koskaan ollut eikä voi olla luokka, se on ollut ja pysyy kerroksena, joka saa jäsenensä yhteiskunnan kaikista luokista. Vanhan järjestelmän aikana sivistyneistö sai jäsenensä aateliston, porvariston, osaksi talonpoikaisten ja vain aivan mitättömässä määrässä työläisten keskuudesta. Meidän neuvostoaikanamme sivistyneistö saa jäsenensä pääasiallisesti työläisten ja talonpoikien keskuudesta. Mutta saakoonpa se jäsenensä millä tavalla tahansa ja olkoonpa sen luonne minkälainen tahansa, sivistyneistö on sittenkin kerros eikä luokka.

Eikö tämä seikka typistä työtätekevän sivistyneistön oikeuksia? Ei vähääkään. Perustuslain luonnoksen 1 pykälässä ei puhuta neuvostoyhteiskunnan eri kerrosten oikeuksista, vaan tämän yhteiskunnan luokkakokoonpanosta. Neuvostoyhteiskunnan eri kerrosten oikeuksista siihen luettuna myös sivistyneistön oikeudet, puhutaan pääasiallisesti perustuslainluonnoksen kymmenennessä ja yhdennessätoista luvussa. Näistä luvuista käy ilmi, että työläiset, talonpojat ja työtätekevä sivistyneistö ovat täysin tasa-arvoisia maan taloudellisen, poliittisen, yhteiskunnallisen ja sivistyselämän kaikilla aloilla. Työtätekevän sivistyneistön oikeuksien typistämisestä ei siis voi olla puhettakaan.

Samaa on sanottava Neuvostoliittoon kuuluvista kansakunnista ja roduista. Perustuslainluonnoksen toisessa luvussa on jo sanottu, että Neuvostoliitto on tasa-arvoisten kansakuntien vapaa liitto. Kannattaako toistaa tätä määritelmää perustuslain luonnoksen ensimmäisessä pykälässä, jossa ei käsitellä neuvostoyhteiskunnan kansallista kokoonpanoa, vaan sen luokkakokoonpanoa? On selvää, ettei kannata. Mitä tulee Neuvostoliittoon kuuluvien kansakuntien ja rotujen oikeuksiin, niin siitä puhutaan perustuslain luonnoksen toisessa, kymmenennessä ja yhdennessätoista luvussa. Näistä luvuista käy ilmi, että Neuvostoliiton kansakunnilla ja roduilla on samanlaiset oikeudet maan taloudellisen, poliittisen, yhteiskunnallisen ja sivistyselämän kaikilla aloilla. Kansallisten oikeuksien typistämisestä ei siis voi olla puhettakaan.

Myöskin olisi väärin muuttaa sana ”talonpoika” sanaksi ”kolhoosilainen” tai sanoiksi ”sosialistisen maanviljelyksen työtätekevä”. Ensiksi meillä kolhoosilaisten lisäksi on talonpoikaiston keskuudessa vielä yli miljoona taloutta, jotka eivät kuulu kollektiivitalouksiin. Miten niiden käy? Aikovatko tuon korjauksen tekijät heittää ne pois laskuista? Se ei olisi viisasta. Toiseksi, vaikka talonpoikain enemmistö on alkanut harjoittaa kollektiivista taloutta, ei se vielä merkitse, että se olisi lakannut olemasta talonpoikaisia, että sillä ei enää olisi omaa yksityistaloutta, yksityisiä rakennuksia jne. Kolmanneksi pitäisi silloin myös muuttaa sana ”työläisten” sanoiksi ”sosialistisen teollisuuden uurastaja”, mitä korjausten tekijät eivät jostain syystä kuitenkaan ehdota. Lopuksi: eihän meiltä vielä ole hävinnyt työläisten luokka ja talonpoikain luokka. Ja kun ne eivät ole hävinneet, niin kannattaako pyyhkiä pois sanakirjasta niille vakiintuneita nimityksiä? Korjauksen tekijät eivät nähtävästi pidä silmällä nykyistä, vaan tulevaa yhteiskuntaa, jolloin luokkia ei enää ole, ja jolloin työläiset ja talonpojat muuttuvat yhtenäisen kommunistisen yhteiskunnan uurastajiksi. He siis aivan ilmeisesti kiiruhtavat tosiasiain edelle. Mutta perustuslakia laadittaessa ei ole lähdettävä tulevasta vaan nykyisestä, siitä, mitä jo on. Perustuslaki ei voi eikä saa kiiruhtaa tosiasiain edelle.

2. Edelleen seuraa korjaus perustuslainluonnoksen 17 pykälään. Korjauksen sisältö on se, että ehdotetaan kokonaan poistettavaksi perustuslainluonnoksesta 17 pykälä, jossa puhutaan oikeuden pysyttämisestä liittotasavalloille vapaasti erota Neuvostoliitosta. Mielestäni tämä ehdotus on väärä, ja siksi ei Edustajakokouksen tule sitä hyväksyä. Neuvostoliitto on tasa-arvoisten liittotasavaltojen vapaaehtoinen liitto. Vapaaseen eroamiseen Neuvostoliitosta oikeuttavan pykälän poistaminen perustuslaista merkitsisi tämän liiton vapaaehtoisen luonteen loukkaamista. Voimmeko me ottaa tämän askeleen? Mielestäni emme voi emmekä saa ottaa tätä askelta. Sanotaan, että Neuvostoliittoon ei kuulu ainoatakaan tasavaltaa, joka tahtoisi erota Neuvostoliitosta, joten 17 pykälällä ei tämän takia ole käytännöllistä merkitystä. On tietysti totta, ettei meillä ole ainoatakaan tasavaltaa, joka tahtoisi erota Neuvostoliitosta. Mutta se ei lainkaan merkitse sitä, etteikö meidän pitäisi määritellä perustuslaissa liittotasavaltojen oikeutta vapaaseen eroon Neuvostoliitosta. Neuvostoliitossa ei myöskään ole sellaista liittotasavaltaa, joka tahtoisi musertaa toisen liittotasavallan. Mutta tästä ei lainkaan seuraa, että Neuvostoliiton perustuslaista tulisi poistaa pykälä, jossa käsitellään liittotasavaltojen oikeuksien tasa-arvoisuutta.

3. Edelleen on olemassa ehdotus perustuslainluonnoksen toisen luvun täydentämisestä uudella pykälällä, jonka pääsisältönä on se, että autonomiset sosialistiset neuvostotasavallat voidaan niiden saavuttaessa vastaavan taloudellisen ja sivistyksellisen kehitystason muuttaa liiton sosialistisiksi neuvostotasavalloiksi. Voidaanko tämä ehdotus hyväksyä? Mielestäni sitä ei pitäisi hyväksyä. Se ei ole virheellinen yksin sisällöltään, vaan myöskin perusteiltaan. Ei voida perustella autonomisten tasavaltojen siirtämistä liittotasavaltojen ryhmään niiden taloudellisella ja sivistyksellisellä kypsyydellä, samoinkuin ei voida myöskään perustella tuon tai tämän tasavallan jättämistä autonomisten tasavaltojen luetteloon sen taloudellisella tai sivistyksellisellä takapajuisuudella. Se ei olisi marxilaista, ei leniniläistä suhtautumista asiaan. Tatarian tasavalta esimerkiksi jää autonomiseksi ja Kasakstanin tasavalta muuttuu liittotasavallaksi, mutta se ei vielä merkitse, että Kasakstanin tasavalta sivistykselliseltä ja taloudelliselta kehitykseltään olisi korkeammalla kuin tatarien tasavalta. Asia on aivan päinvastoin. Samaa on sanottava esim. Volgan saksalaisten autonomisesta tasavallasta ja Kirgisian liittotasavallasta, joista edellinen sivistyksellisessä ja taloudellisessa suhteessa on korkeammalla kuin jälkimmäinen, vaikka se jääkin autonomiseksi tasavallaksi.

Mitkä ovat ne tunnusmerkit, joiden olemassaolo antaa perusteen siirtää autonominen tasavalta liittotasavaltojen ryhmään?

Näitä tunnusmerkkejä on kolme.

Ensiksi on välttämätöntä, että tasavalta olisi raja- alue, ei olisi siis kaikilta puolilta Neuvostoliiton alueen ympäröimä. Miksi? Siksi, että koska liittotasavallalla on oikeus erota Neuvostoliitosta, on välttämätöntä, että tällä liittotasavallaksi tulleella tasavallalla olisi mahdollisuus loogillisesti ja tosiasiallisesti asettaa kyseenalaiseksi eroamisensa Neuvostoliitosta. Mutta tämän voi asettaa kysymyksenalaiseksi vain sellainen tasavalta, joka sanokaamme, rajoittuu johonkin ulkolaiseen valtioon, eikä siis ole kaikilta puolin Neuvostoliiton alueen ympäröimä. Meillä ei tietenkään ole tasavaltoja, jotka tosiasiallisesti asettaisivat kyseenalaiseksi eroamisensa Neuvostoliitosta. Mutta koska liittotasavallalle jää oikeus erota Neuvostoliitosta, on asia järjestettävä sillä tavalla, ettei tämä oikeus muuttuisi tyhjäksi ja mielettömäksi paperipalaseksi. Ottakaamme esimerkiksi Bashkirian tai Tatarian tasavalta. Olettakaamme, että nämä autonomiset tasavallat olisi siirretty liittotasavaltojen ryhmään. Voisivatko ne loogillisesti ja tosiasiallisesti asettaa kyseenalaiseksi eroamisensa Neuvostoliitosta. Ei, eivät voisi. Miksi? Siksi, että ne kaikilta puolin ovat neuvostotasavaltain ja alueiden ympäröimiä, eikä niillä oikeastaan ole mihin erota Neuvostoliitosta. (Yleistä naurua, suosionosoituksia.) Siksi olisi tällaisten tasavaltojen siirtäminen liittotasavaltojen ryhmään väärin.

Toiseksi on välttämätöntä, että kansallisuus, jonka nimeä neuvostovalta kantaa, muodostaisi tasavallassa enemmän tai vähemmän tiiviin enemmistön. Ottakaamme esimerkiksi Krimin autonominen tasavalta. Se on rajatasavalta, mutta Krimin tatareilla ei tässä tasavallassa ole enemmistöä, päinvastoin he muodostavat siellä vähemmistön. Olisi väärin ja epäloogillista siirtää Krimin tasavalta liittotasavaltojen ryhmään.

Kolmanneksi on välttämätöntä, ettei tasavalta olisi kovin pieni väkilukuunsa nähden, että sen asukasluku, sanokaamme, ei olisi alle, vaan vaikkapa yli miljoonan. Miksi? Siksi, että olisi väärin olettaa, että pieni neuvostotasavalta, jonka asukasluku on minimaalinen ja armeija mitätön, voisi laskea säilyttävänsä valtiollisen riippumattomuutensa. Tuskinpa voidaan epäillä, etteivätkö imperialistiset ryövärit nopeasti kaappaisi sitä käsiinsä.

Mielestäni näiden kolmen objektiivisen tunnusmerkin puuttuessa olisi väärin tänä historiallisena ajankohtana asettaa kyseenalaiseksi tuon tai tämän autonomisen tasavallan siirtämistä liittotasavaltojen ryhmään.

4. Edelleen ehdotetaan pykälistä 22, 23, 24, 25, 26, 27, 28 ja 29 pyyhittäväksi yksityiskohtainen luettelo liittotasavaltojen hallinnollisalueellisesta jaosta aluepiireihin ja alueihin. Mielestäni tätäkään ehdotusta ei voida hyväksyä. Neuvostoliitossa on ihmisiä, jotka suurella halulla ja väsymättä ovat valmiit siirtämään aluepiirien ja alueiden rajoja aiheuttaakseen tällä sekavuutta ja epävarmuutta työssä. Perustuslainluonnos tekee näiden ihmisten aikeet tyhjiksi. Ja se on oikein hyvä, sillä tässä, samoinkuin monessa muussakin suhteessa, tarvitaan meillä varmuuden ilmapiiriä, tarvitaan vakiintuneisuutta, selvyyttä.

5. Viides korjaus koskee 33. pykälää. Pidetään epätarkoituksenmukaisena kahden kamarin muodostamista ja ehdotetaan Kansallisuuksien Neuvosto poistettavaksi. Mielestäni tämä korjaus on myös väärä. Yksikamarinen järjestelmä olisi parempi kuin kaksikamarinen, jos Neuvostoliitto olisi yhtenäinen kansallisvaltio. Mutta Neuvostoliitto ei ole yhtenäinen kansallisvaltio. Neuvostoliitto on, kuten tunnettua, monien kansallisuuksien muodostama valtio. Meillä on korkein elin, missä Neuvostoliiton kaikkien työtätekevien yleiset edut, heidän kansallisuudestaan riippumatta, ovat edustettuina. Se on Liittoneuvosto. Mutta Neuvostoliiton kansallisuuksilla on yleisten etujen ohella vielä omat erikoiset, omalaatuiset etunsa, jotka ovat yhteydessä niiden kansallisten erikoisuuksien kanssa. Voidaanko näihin erikoisetuihin suhtautua välinpitämättömästi? Ei, ei voida. Tarvitaanko erikoista korkeinta elintä, joka kuvastaisi juuri näitä erikoisetuja? Ehdottomasti tarvitaan. Ei voi olla epäilystäkään siitä, että ilman tällaista elintä ei olisi mahdollista hallita sellaista monien kansallisuuksien muodostamaa valtiota kuin Neuvostoliittoa. Sellaisena elimenä on toinen kamari. Neuvostoliiton Kansallisuuksien Neuvosto.

Vedotaan Euroopan ja Amerikan valtioiden parlamentaariseen historiaan, vedotaan siihen, että kaksikamarijärjestelmä näissä maissa on antanut vain kielteisiä tuloksia, että toinen kamari muuttuu tavallisesti taantumuksen keskukseksi ja eteenpäinmenon jarruksi. Kaikki tämä on totta. Mutta se tapahtuu siksi, että näissä maissa kamarien välillä ei ole tasa-arvoisuutta. Kuten tunnettua, annetaan toiselle kamarille usein enemmän oikeuksia kuin ensimmäiselle, ja lisäksi toinen kamari yleensä muodostetaan epädemokraattista tietä, monesti nimittämällä sen jäsenet ylhäältäpäin. Epäilemättä ei näitä kielteisiä tuloksia tule olemaan, jos toteutetaan tasa-arvoisuus kamarien välillä, ja toinen kamari muodostetaan yhtä kansanvaltaisesti kuin ensimmäinenkin.

6. Edelleen ehdotetaan perustuslakiluonnokseen täydennys, jossa vaaditaan molempien kamarien jäsenmäärää yhtä suureksi. Mielestäni tämä ehdotus voitaisiin hyväksyä. Se antaa mielestäni ilmeisiä poliittisia etuisuuksia, koska se korostaa kamarien tasa-arvoisuutta.

7. Edelleen on tehty perustuslainluonnokseen täydennys, jossa ehdotetaan edustajat Kansallisuuksien Neuvostoon valittaviksi samalla tavalla kuin liittoneuvostoonkin, välittömillä vaaleilla. Mielestäni tämä ehdotus myöskin voitaisiin hyväksyä. Se voi tosin synnyttää joitakin teknillisiä hankauksia vaaleissa. Mutta sensijaan se antaa suuren poliittisen hyödyn, sillä se on kohottava Kansallisuuksien Neuvoston arvovaltaa.

8. Edelleen on 40 pykälään tehty täydennys, jossa ehdotetaan Korkeimman Neuvoston puhemiehistölle annettavaksi oikeus julkaista väliaikaisia lainsäädännöllisiä asetuksia. Mielestäni tämä täydennys on väärä, eikä edustajakokouksen olisi sitä hyväksyttävä. On vihdoinkin tehtävä loppu sellaisesta asiaintilasta, että lakeja ei säädä yksi ainoa elin, vaan koko joukko elimiä. Tällainen asiaintila on ristiriidassa lakien vakiintuneisuusperiaatteen kanssa. Ja lakien vakiintuneisuus on meillä nyt tarpeen enemmän kuin koskaan ennen. Vain yhden elimen, Neuvostoliiton Korkeimman Neuvoston, on toteutettava lainsäädäntövaltaa Neuvostoliitossa.

9. Edelleen ehdotetaan perustuslakiluonnoksen 48 pykälään täydennys, jossa vaaditaan, että Neuvostoliiton Korkeimman Neuvoston puhemiehistön puheenjohtajan valitsisi maan koko väestö eikä Neuvostoliiton Korkein Neuvosto. Mielestäni tämä täydennys on väärä, sillä se ei vastaa perustuslakimme henkeä. Perustuslakijärjestelmämme mukaan ei Neuvostoliitossa tule olla yksilöllistä presidenttiä, jonka koko kansa valitsisi Korkeimman Neuvoston rinnalle, ja joka voisi asettautua Korkeimman Neuvoston vastapainoksi. Presidentti Neuvostoliitossa on kollegiaalinen, se on Korkeimman Neuvoston puhemiehistö, johon kuuluu myös Korkeimman Neuvoston puhemiehistön puheenjohtaja, jota ei valitse koko väestö, vaan Korkein Neuvosto, ja joka on toimistaan tilivelvollinen Korkeimmalle Neuvostolle. Historian kokemus osoittaa, että tällainen korkeimpien elinten rakenne on kaikkein kansanvaltaisin ja turvaa maan vähemmän toivottavilta sattumilta.

10. Edelleen on tehty korjaus samaan 48 pykälään. Se kuuluu: lisättävä Neuvostoliiton Korkeimman Neuvoston puhemiehistön puheenjohtajan sijaisten lukumäärää yhteentoista siten, että jokaisesta liittotasavallasta olisi yksi sijainen. Mielestäni tämä korjaus voitaisiin hyväksyä, sillä se parantaa asiaa ja voi vain lujittaa Neuvostoliiton Korkeimman Neuvoston puhemiehistön arvovaltaa.

11. Edelleen on tehty korjaus 77 pykälään. Se vaatii uuden yleisliittolaisen kansankomissariaatin — Puolustusteollisuuden Kansankomissariaatin perustamista. Mielestäni tämäkin korjaus pitäisi hyväksyä (suosionosoituksia), sillä aika on kypsynyt siihen, että puolustusteollisuutemme on eroitettava erikseen ja muodostettava vastaavaksi kansankomissariaatiksi. Minusta näyttää, että se voisi vain parantaa maanpuolustuksemme asiaa.

12. Edelleen on tehty perustuslainluonnoksen 124 pykälään korjaus, jossa vaaditaan pykälän muuttamista siihen suuntaan, että uskonnollisten menojen harjoittaminen kiellettäisiin. Mielestäni tämä korjaus on perustuslakimme henkeä vastaamattomana hylättävä.

13. Lopuksi on vielä yksi korjausehdotus, jolla on enemmän tai vähemmän oleellinen luonne. Puhun korjauksesta perustuslainluonnoksen 135 pykälään. Siinä ehdotetaan äänioikeuden ottamista pois papeilta, entisiltä valkokaartilaisilta, kaikilta entisiltä ihmisiltä ja henkilöiltä, jotka eivät tee yleishyödyllistä työtä, tai joka tapauksessa vaalioikeuden rajoittamista tähän ryhmään kuuluvilta henkilöiltä, antamalla heille vain oikeuden valita, muttei tulla valituksi. Mielestäni tämäkin korjaus on hylättävä. Neuvostovalta ei ole ottanut pois äänioikeutta työtätekemättömiltä ja riistäjäaineksilta ikuisiksi ajoiksi, vaan väliaikaisesti määrätyksi ajaksi. Oli aika, jolloin nämä ainekset kävivät avointa sotaa kansaa vastaan ja toimivat neuvostolakeja vastaan. Neuvostolaki, jolla näiltä otettiin äänioikeus pois, oli neuvostovallan vastaus tälle vastukselle. Siitä on kulunut pitkä aika. Kuluneena aikana olemme saavuttaneet sen, että riistäjäluokat on hävitetty ja neuvostovalta on muuttunut voittamattomaksi mahdiksi. Eikö ole tullut aika tarkistaa tätä lakia? Mielestäni on tullut. Sanotaan, että se on vaarallista, koska neuvostovallalle vihamieliset ainekset, joku entinen valkokaartilainen, kulakki, pappi jne., voivat päästä maan korkeimpiin elimiin. Mutta mitä siinä oikeastaan on pelkäämistä? Jos susia pelkää, ei ole metsään menemistä. (Iloista vilkastumista salissa, myrskyisiä suosionosoituksia.) Ensiksikään eivät entiset kulakit, valkokaartilaiset tai papit ole neuvostovallalle vihamielisiä. Toiseksi, jos kansa jossakin valitsee vihamielisiä henkilöitä, niin se merkitsee, että meidän agitatiotyömme on ollut perin huonosti järjestetty, ja me olemme täydellisesti ansainneet sellaisen häpeän; mutta jos agitatiotyötämme tehdään bolshevistisesti, ei kansa tule laskemaan vihamielisiä henkilöitä korkeimpiin elimiinsä. On siis tehtävä työtä eikä vaikeroitava. (Myrskyisiä suosionosoituksia.) On tehtävä työtä, eikä odotettava sitä, että kaikki tullaan antamaan valmiina hallinnollisilla määräyksillä. Lenin sanoi jo v. 1919, että ei ole kaukana aika, jolloin neuvostovalta katsoo hyödylliseksi ottaa käytäntöön yleisen äänioikeuden ilman minkäänlaisia rajoituksia. Huomatkaa: ilman minkäänlaisia rajoituksia. Tämän hän sanoi siihen aikaan, jolloin vielä ei oltu lopetettu ulkolaista sotilaallista interventiota, ja jolloin teollisuus ja maataloutemme olivat surkeassa tilassa. Siitä on jo kulunut 17 vuotta. Eiköhän, toverit, ole aika toteuttaa Leninin ohjetta? Mielestäni nyt on jo aika.

Kas näin sanoi Lenin v. 1919 teoksessaan ”VKP (bolshevikkien) ohjelman luonnos”. Sallikaa minun lukea se:

”VKP:n on ohimenevien historiallisten tarpeiden väärän yleistämisen välttämiseksi selvitettävä työtätekeville joukoille, että äänioikeuden poisottaminen osalta kansalaisia ei ollenkaan koske Neuvostotasavallassa, niinkuin oli laita useimmissa porvarillis-demokraattisissa tasavalloissa, määrättyä kansalaisten ryhmää, jotka koko elinajakseen on julistettu oikeudettomiksi, vaan se koskee vain riistäjiä, vain niitä, jotka vastoin Sosialistisen Neuvostotasavallan perustuslakeja tiukasti pitävät kiinni riistoasemastaan, kapitalististen suhteiden säilyttämisestä. Neuvostotasavallassa siis yhtäältä, sosialismin joka päivä lujittuessa ja niiden lukumäärän supistuessa, joilla objektiivisesti on mahdollisuus jäädä riistäjiksi tai säilyttää kapitalistiset suhteet, pienenee itsestään äänioikeuden menettäneiden prosentti. Tuskinpa tuo prosentti tälläkään hetkellä Venäjällä on 2–3 prosenttia suurempi. Toisaalta: aivan läheisessä tulevaisuudessa voi ulkolaisen maahankarkauksen päättyminen ja pakkoluovuttajien pakkoluovuttamisen loppuunsuorittaminen määrätyillä ehdoilla luoda tilanteen, jolloin proletaarinen valtiovalta tulee valitsemaan muita riistäjien vastarinnan kukistamiskeinoja ja tulee ottamaan käytäntöön yleisen äänioikeuden ilman minkäänlaisia rajoituksia.” (Lenin, 24:s nide, siv. 94. Partisdatin julkaisema 1935.)

On kai selvää.

Näin on Neuvostoliiton perustuslakiluonnokseen tehtyjen korjauksien ja täydennyksien laita.

 

VI. Neuvostoliiton uuden perustuslain merkitys.

Melkein viisi kuukautta kestäneen koko kansan suorittaman käsittelyn tuloksista päätellen voidaan olettaa, että tämä Edustajakokous tulee hyväksymään perustuslakiluonnoksen. (Myrskyisiä suosionosoituksia, jotka muuttuvat kunnianosoituksiksi. Kaikki nousevat seisomaan.)

Muutaman päivän kuluttua tulee Neuvostoliitolla olemaan uusi, sosialistinen perustuslaki, joka rakentuu laajan sosialistisen kansanvallan perusteille.

Se tulee olemaan historiallinen asiakirja, joka yksinkertaisesti ja suppeasti, melkein pöytäkirjatyyliin käsittelee sosialismin Neuvostoliiton saavuttaman voiton tosiasioita. Neuvostoliiton työtätekevien kapitalistisesta orjuudesta vapautumisen tosiasioita, laajan, loppuun asti johdonmukaisen kansanvallan Neuvostoliitossa saavuttaman voiton tosiasioita.

Se tulee olemaan asiakirja, joka todistaa, että se, mistä miljoonat rehelliset ihmiset kapitalistisissa maissa ovat uneksineet ja edelleen uneksivat, on Neuvostoliitossa jo toteutettu. (Myrskyisiä suosionosoituksia.)

Se tulee olemaan asiakirja, joka todistaa, että se, mitä Neuvostoliitossa on toteutettu, voidaan täysin toteuttaa myöskin muissa maissa. (Myrskyisiä suosionosoituksia.)

Mutta tästä seuraa, että Neuvostoliiton uuden perustuslain kansainvälistä merkitystä tuskin voidaan yliarvioida.

Tällä hetkellä, jolloin fascismin samea aalto ryvettää työväenluokan sosialistista liikettä ja polkee lokaan sivistyneen maailman parhaimpien kansalaisten demokraattiset pyrkimykset, on Neuvostoliiton uusi perustuslaki syytöskirjelmä fascismia vastaan; se puhuu siitä, että sosialismi ja kansanvalta ovat voittamattomat. (Suosionosoituksia.) Neuvostoliiton uusi perustuslaki tulee olemaan moraalisena apuna ja realisena tukena kaikille niille, jotka nykyään taistelevat fascistista raakalaisuutta vastaan. (Myrskyisiä suosionosoituksia.)

Vielä suurempi merkitys on Neuvostoliiton uudella perustuslailla Neuvostoliiton kansoille. Jos Neuvostoliiton perustuslailla kapitalististen maiden kansoille tulee olemaan toimintaohjelman merkitys, niin Neuvostoliiton kansoille se merkitsee heidän taistelujensa yhteenvetoa, heidän ihmiskunnan vapauttamisen rintamalla saavuttamiensa voittojen yhteenvetoa. Kuljetun taistelujen tien ja kieltäymyksien tien tuloksena on mieluisaa ja iloista omistaa oma perustuslaki jossa käsitellään voittojemme hedelmiä. On mieluisaa ja iloista tietää, minkä puolesta kansalaisemme ovat taistelleet, ja miten he ovat saavuttaneet maailmanhistoriallisen voiton. On mieluisaa ja iloista tietää, että kansalaistemme runsaasti vuodattama veri ei ole mennyt hukkaan, että se on antanut tuloksensa. (Jatkuvia suosionosoituksia.) Se aseistaa henkisesti työväenluokkamme, talonpoikaistomme, työtätekevän sivistyneistömme. Se vie eteenpäin ja kohottaa oikeutetun ylpeyden tunnetta. Se lujittaa uskoa omiin voimiinsa ja mobilisoi uuteen taisteluun kommunismin uusien voittojen saavuttamiseksi. (Myrskyisä kunnianosoitus. Kaikki nousevat seisomaan. Voimakas ”hurraa”. Yleisiä huudahduksia: ”Eläköön toveri Stalin!” Seisaalleen nousten laulaa Edustajakokous ”Internationalen”. ”Internationalen” laulamisen jälkeen uudistuvat kunnianosoitukset. Huudahduksia: ”Hurraa!” ”Eläköön johtajamme toveri Stalin!”)