Julkaistu: 1918
Lähde: 'Anarkistiset ainekset pois puolueesta', teoksessa E. Huttunen, Taavi Tainio, Theodor Homén. »Punainen kaartiko vai sosialidemokraattinen puolue? / Anarkistiset ainekset pois puolueesta / Sosialistien puolueagitatsioni ja porvarilliset.» Kansan ystävät, Helsinki 1918
Skannaus: Työväenliikkeen kirjasto
Oikoluku, HTML: Joonas Laine
Väkivallan työt estettävä, järjestys palautettava! — Puoluejohto tehköön tehtävänsä puoluekurin noudattamiseksi.
Vallankumous ei tapahdu koskaan laillisesti. Vallankumous syntyy juuri siitä, että lait eivät muutu tai kehity kansan oikeudentunnon mukaisesti, että niitten välille syntyy ristiriita, jota ei voida rauhallisin, normaalisin keinoin sovittaa. Kansa, joka tuntee voimansa ja keinonsa, nousee silloin »laillista järjestystä» vastaan, kumoaa väkivalloin ylläpidetyn »laillisen järjestyksen» keinoilla millä tahansa ja saattaa laittomasti uuden järjestyksen voimaan, joka taas on »laillinen» ja jota noudatetaankin niin kauan kuin se vastaa kansan enemmistön tarpeita ja kehittyy kansan oman lainsäädännön kautta niiden mukaisesti.
Suomi on ollut puolittaisessa vallankumoustilassa romanowilaisen järjestelmän kukistamisesta saakka. Vallankumousliikkeet yleensä Suomessa tapahtuvat kuitenkin siksi rauhallisesti, etteivät kaikki edes huomaakaan koko vallankumousta, vaan luulevat elävänsä normaalisissa, rauhallisissa oloissa. Siten on ollut nytkin. Suuri osa porvaristoa on kuvitellut itselleen, ettei meillä ole ollutkaan vallankumousta, onpahan vain ollut lakkoja ja hulikaanimellastuksia ja »sosialistista pakkovaltaa». Sosialistisen pakkovallan ovat ehkä kaikki porvarit huomanneet, mutta eivät kerenskiläistä pakkovaltaa, joka hajoitti eduskunnan; sen he pitivät luonnollisena ja laillisena, vaikkakin se oli jyrkässä ristiriidassa maan perustuslakien kanssa.
Työväen keskuudessa on oltu paremmin selvillä maan yleispoliittisesta asemasta, vallinneesta vallankumoustilanteesta. Mutta osa työväkeä, varsinkin eräät punakaartilaispiirit, näyttävät olevan siinä luulossa, että väkivaltainen vallankumouskausi kestää iankaikkisesti tahi ainakin niin kauan, kunnes porvaristo saa haltuunsa siksi voimakkaan asevoiman, että se pystyy asettamaan väkivallan väkivaltaa vastaan ja sillä keinolla palauttamaan järjestyksen ja rauhallisuuden maahan. Vieläpä näyttää olevan siksi sekapäisiä työläisiä, jotka kuvittelevat kaikenlaisia yksityisiä väkivallan töitä, ehkäpä ryöstöjäkin, vallankumoukselliseksi toiminnaksi, ymmärtämättä, että vallankumouksellinen toiminta edellyttää koko työväenluokan yhtäaikaista, suunniteltua, järjestettyä ja päämäärästään tietoista joukkotoimintaa ja että tämän toiminnan järjestää ja ohjaa järjestäytynyt työväki, sosialidemokraattinen puolue, määrätyllä tavalla elimiensä kautta. Kaikki muu laittomuuksiin menevä toiminta on rikollista ja tuomittavaa sosialidemokraattisen puolueenkin kannalta, puhumattakaan porvarillisesta yhteiskunnasta, jonka määräyksiä ja sääntöjä mekin olemme ei ainoastaan pakotetut vaan vieläpä velvollisetkin, oman etummekin kannalta, noudattamaan. Kaikki hajanainen toiminta on siis jyrkästi tuomittava, estettävä ja rangaistava, yhdentekevää, onko syyllisiä enemmän tai vähemmän, vaikkapa sitten täytyisi erottaa puolueesta kokonaisia paikallisosastoja.
Punakaartiterroria vastaan on noustava koko sosialidemokraattisen puolueen mahdilla ja voimalla. Siitä on tehtävä loppu, tarmokkaasti ja nopeasti. Ryöstöt, virkamiesten pidättämiset ja omavaltaiset anastukset eivät ole vallankumousta, kaikista vähimmin silloin, jos niitä harjoitetaan jonkun yksityisen asestetun koplakunnan nimessä syrjäyttämällä puolueen poliittiset määrääjät. Sellaiset, esiintymiset ja sillä tavalla esitetyt vaatimukset ovat anarkistisia ilmiöitä ja niitä ei saa sosialidemokraattisen puolueen keskuudessa sallia. Aseelliset joukot tai mitkään kaartit eivät saa sellaisina ajaa minkäänlaista politiikkaa, kuten työväen järjestyskaartien säännöissä selvästi sanotaan. Sellaiset järjestyskaartit tai niiden osastot, jotka eivät noudata omia sääntöjään tai puolueen päätöksiä, vaan esiintyvät omavaltaisesti, on heti riisuttava aseista ja niiden jäsenet erotettava puolueesta, sillä mitään vallankumousleikkiä ei ole sallittava. Vallankumous on kovin vakava asia, sillä ei ole leikittävä, eikä myöskään sen nimellä verhottava anarkistista politiikkaa ja anarkistisia tekoja. Anarkistiset ainekset muistakoot ja tietäkööt, että sosialidemokratia on anarkismin tiukka vastustaja ja ettei anarkismilla ja sosialidemokratialla ole mitään yhteistä; ne eivät sovi saman katon alle eivätkä taistele saman lipun johdolla. Puoluejärjestot ja ylinnä puoluejohto valvokoot, että anarkistisilta aineksilta otetaan aseet pois; tämä sanottuna erikseen Helsingin järjestyskaartin viimeisen urotyön johdosta, kun se on aikonut väkivaltaisesti vallata entisen kenraalikuvernöörin talon ja eräitten toisten samantapaisten ilmiöitten johdosta.
Tässä lienee syytä samalla huomauttaa, että Helsingin työväki pyrkii usein esiintymään koko maan työväen nimessä ja valtuuksilla. Niinpä joku helsinkiläinen työväenkokous marraskuun suuriakkoviikolla otti määrätäksensä aiotun sosialistisen senaatin jäsenet ja kokoonpanon, muodostaen oman erikoisen listansa. Sellaisten asiain järjestely ja niistä päättäminen ei kuitenkaan kuulu millekään yksityisen paikkakunnan tilapäiselle työväen kokoukselle, koko maata koskevat asiat päätetään ja järjestetään koko maan työväkeä edustavissa työläisjärjestöissä, puoluetoimikunnassa ja sosialidemokraattisessa eduskuntaryhmässä. Puoluetoimikunnallakin on syytä varoa, ettei se anna helsinkiläisen työväen tilapäisten kokousten ja niissä vallitsevien mielialojen itseensä ja toimiinsa vaikuttaa.
Vallankumousliikkeet eivät lopu käskemällä tai komentamalla, ne sammuvat vasta päämääränsä saavutettuaan, jollei niitä sitä ennen asevoimin kukisteta. Suomen keväällä alkanut vallankumousliike on nyt jo saavuttanut, meidän ymmärtääksemme, päämääränsä, kaiken sen, minkä se tällä kertaa voi saavuttaa. Suomen itsenäisyys, Venäjän ja toisten valtojen tunnustamana, riittää mielestämme sen vallankumouskauden päätepisteeksi. Nythän Suomen kansalla on tilaisuus itse järjestää omat asiansa. Kansanvallan pahin este, venäläisvalta, on poistunut. Tietysti voidaan ajatella ja kaiketi jollain taholla ajatelmankin, että nyt, kun porvaristolla ei ole sotaväkeä eikä suuria poliisijoukkojakaan käytettävissään, nyt olisi tilaisuus puristaa siltä mitä tahansa, pakottaa se suostumaan sellaisiin uudistuksiin, joihin se ei muuten suostuisi. Saattaahan asia siltä tuntua, mutta meidän mielestämme on varmaa, on selvä tosiasia, että niitä kansanvaltaisia uudistuksia, joita emme pysty saavuttamaan rauhallisen ja laillisen luokkataistelun, eduskunnallisen toiminnan kautta, niitä emme pysty millään muullakaan keinoin pysyvästi saavuttamaan. Kansan enemmistön pitää olia meidän puolellamme, jos aiomme onnistua. Ei vähemmistö kiväärienkään avulla voi sellaisena kauan vallassa pysyä. Kun kerran tarvitsemme enemmistön puolellemme, niin sitä taas ei saavuteta, ei ainakaan Suomessa, väkivallan avulla, vaan rauhallisen ja voimakkaan kansanvalistus- ja järjestämistoiminnan kautta. Ja kerran enemmistöön päästyämme emme enää tarvitse muuta vallankumouksellista toimintaa kuin sen, mitä vaaditaan sen eduskunnan arvon ja vallan pystyssäpitämiseksi, missä meillä on enemmistö. Mutta silloinhan me olemmekin joutuneet laillisuuden ja järjestyksen ja rauhallisen kehityksen puolustajiksi niiden mahdollisia vihollisia ja vastustajia vastaan. Me olemme silloin joutuneet siinä suhteessa porvariston nykyiseen asemaan.
Suomen enempää kuin minkään muunkaan maan työväki ei ole kypsä valtiolliseen valtaan, ennenkuin se pystyy sen rauhallisin keinoin valloittamaan äänioikeuden ollessa siksikin yleinen kuin se meillä on. Sentähden ei ole pyrittäväkään korkeammalle kuin siivet kantavat. Suomi ei sitäpaitsi ole samassa asemassa kuin esim. Venäjä. Venäjä on suuri ja mahtava, vaikka sitä sisäiset levottomuudet järkyttäisivätkin, ja niiden ohi mentyä se voi olla entistä mahtavampi; Suomi on pieni ja heikko vaikkapa maassa vallitsisi lujakin hallitus ja kuri; vielä heikompi on asemamme, jos täällä vallitsee epäjärjestys ja sisällissota. Niin luja ei itsenäinen asemamme kuitenkaan ole, ettei meidän tarvitsisi kiinnittää huomiota niiden maiden porvarihallituksiin, jotka nyt ovat Suomen itsenäisyyden tunnustaneet. Niillä saattaa muuten pian olla täällä »etuja valvottavana», kuten diplomaattinen termi kuuluu. Suomella ei ole varaa samanlaisiin levottomuuksiin kuin Venäjällä.
Sen vuoksi on meidän tyydyttävä rauhalliseen luokkataisteluun, vältettävä kaikkia epäjärjestyksiä ja meidänkin on osaltamme vastattava laillisuuden ja järjestyksen säilymisestä, vastustettava kaikkia niitä, jotka niitä rikkovat tai uhkaavat rikkoa ja pidettävä yllä ankaraa kuria oman puolueemme keskuudessa, vaadittava kunnioitusta puolueemme päätöksille ja sosialidemokraattisille menettelytavoille.
Taavi Tainio.
(»Savon Työmies» 11. 1. 18.)