Vapauden sortamista työväestön kaupunginosassa kesti kotvan aikaa ja sitä seurasi vallankumouksellisen mielialan voimistuminen ei ainoastaan köyhälistön keskuudessa, vaan myöskin Pietarin varusväen keskuudessa. Kokoomuspuoluelaiset alkoivat menettää kaiken kannatuksen. Bolshevikkiaalto alkoi levitä kaupunkiseuduista kaikkiin maan osiin ja kaikista esteistä huolimatta tunkeutui armeijankin riveihin. Uusi kokoomushallitus, jonka etunenässä oli Kerensky, oli avoimesti antautunut harjoittamaan sortopolitiikkaa. Ministeristö oli jälleen ottanut käyttöön kuolemanrangaistuksen armeijassa. Meidän sanomalehtemme lakkautettiin ja meidän agitaattoreitamme vangittiin: mutta tämä vain lisäsi meidän vaikutustamme. Kaikista niistä esteistä huolimatta, joita syntyi Pietarin neuvoston vaaleissa, voimasuhteet olivat niin muuttuneet, että eräissä tärkeissä kysymyksissä me jo saimme enemmistön. Samoin oli laita Moskovan neuvostossa.
Tähän aikaan minua ja monia muita pidettiin vankeudessa Krestyssä ollen vangittuina heinäkuun 3-5 päivien aseellisen kumouksen kiihottajina ja järjestäjinä Saksan viranomaisten kanssa salavehkeillen ja tarkoituksella edistää Hozenzollernien sotatarkoituksia. Kuuluisalle tsaarihallituksen aikaiselle syyttäjälle Aleksandroville annettiin nyt tehtäväksi suojella yleisöä vastavallankumouksellisista bolshevikeista. Vanhan hallituksen aikana vankiloiden asukkaat tavattiin jakaa poliittisiin vankeihin ja rikollisiin. Nyt otettiin käytäntöön uusi nimitystapa: rikolliset ja bolshevikit. Suuri hämmennys vallitsi vangittujen sotilaiden keskuudessa. Miehet tulivat maaseudulta, eivätkä aikaisemmin olleet ottaneet osaa poliittiseen elämään. He luulivat vallankumouksen tehneen heistä kerta kaikkiaan vapaita. Sen vuoksi he hämmästyneinä katselivat ovensalpoja ja ikkunaristikkoja. Linnan pihalla kävellessään he aina kysyivät minulta, mitä tämä kaikki merkitsi ja miten kaikki päättyisi. Minä lohdutin heitä meidän lopullisen voittomme toivolla.
Elokuun loppupuolella tapahtui Korniloffin kapina; tämä oli lähimpänä seurauksena vastavallankumouksellisten voimien liikkeelle panosta, johon voimakkaan kannustimen oli antanut heinäkuun 18 päivän hyökkäys. Ylistetyssä Moskovan kongressissa, mikä pidettiin elokuun puolivälissä, Kerensky yritti turvautua keskitiehen omistavien ainesten ja pikkuporvariston kansanvallan välillä. Maksimalisteja (bolshevikkeja) pidettiin kokonaan »laillisten» piirien ulkopuolella olevina. Kerensky uhkasi heitä verellä ja raudalla, mikä sai kiihkeitä suosionosoituksia osakseen kokouksen omistavien ainesten puolelta ja petturillista äänettömyyttä porvarillisen kansanvallan taholta. Mutta Kerenskyn hysteeriset huudot ja uhkaukset eivät tyydyttäneet vastavallankumouksellisten etujen johtajia. He olivat liiaksi hyvin havainneet vallankumouksellisen nousuaallon tulvineen maan kaikkiin osiin, työväenluokan keskuuteen, kyliin, armeijaan; ja he katsoivat välttämättömäksi sen, että viivyttelemättä ryhdyttäisiin mitä äärimmäisimpiin keinoihin joukkojen kurissapitämiseksi. Päästyään yhteisymmärrykseen omistavan porvariston kanssa — joka näki hänessä heidän sankarinsa — Korniloff otti tehtäväkseen tämän uhkarohkean työn suorittamisen. Kerensky, Savinkoff, Filonenko ja muut hallituksen tai puoliviralliset sosiaalivallankumoukselliset ottivat osaa tähän salaliittoon, mutta kukin heistä muuttuvien olosuhteiden määrätyllä asteilla pettivät Korniloffin, sillä he tiesivät, että siinä tapauksessa jos Korniloff kukistuu, he joutuvat olemaan väärällä puolella siltaa. Vankilassaoloaikanamme tapahtuivat Korniloffin yhteyteen kuuluvat tapahtumat ja me seurasimme niitä sanomalehdistä; sanomalehtien ehkäisemätön tuonti oli ainoa missä Kerenskyn vankilat erosivat vanhan hallituksen vankiloista. Kasakkakenraalin seikkailu epäonnistui; kuusi kuukautta vallankumousta oli synnyttänyt tietoisuuden joukkojen keskuudessa ja heidän järjestöihinsä riittävän voiman vastustamaan avointa vastavallankumousyritystä. Sovittelevat neuvostopuolueet pelästyivät kauheasti ajatellessaan Korniloffin salaliiton mahdollisia seurauksia, salaliiton mikä uhkasi pois pyyhkäistä ei ainoastaan maksimalistit (bolshevikit), vaan myös koko vallankumouksen sen hallitsevine puolueineen. Sosiaalivallankumoukselliset ja minimalistit (menshevikit) alkoivat laillistuttaa maksimalistipuoluetta — tätä tosin vain puolittaisella tavalla sikäli kuin he aavistivat mahdollisia vaaroja tulevaisuudessa. Ne samaiset Kronstadtin merisotilaat — joita he olivat solvanneet rosvoiksi ja vastavallankumouksellisiksi heinäkuun nousua seuranneina päivinä — kutsuttiin Korniloff-vaaran aikana Pietariin vallankumousta puolustamaan. He tulivat nurisematta, sanallakaan soimaten, muistuttamatta menneisyydestä, ja ottivat haltuunsa vastuunalaisimmat paikat.
Minulla oli mitä täysin oikeus muistuttaa Tseretellille nämä sanat, jotka lausuin hänelle toukokuussa, kun hän oli ahdistelemassa Kronstadtin merisotilaita: »Kun jokin vastavallankumouksellinen kenraali yrittää pistää silmukan vallankumouksen kaulaan, kadetit tulevat rasvaamaan köyden saippualla kun sen sijaan Kronstadtin merisotilaat tulevat taistelemaan ja kuolemaan meidän kanssamme.»
Neuvostojärjestöt olivat osoittaneet kaikkialla, rintamalla ja rintaman takana, elinvoimaisuuttaan ja voimakkuuttaan taistelussa Korniloffin kapinaa vastaan. Eipä melkein missään tapauksessa jutusta syntynyt sotilaallista yhteenottoa. Vallankumoukselliset joukot jauhoivat nuuskaksi kenraalin salaliiton. Aivan samoin kuin heinäkuussa maltilliset eivät löytäneet Pietarin varusväessä sotilaita taistelemaan meitä vastaan, samoin Korniloff nyt ei löytänyt sotilaita koko rintamalla taistelemaan vallankumousta vastaan. Hän oli toiminut harhaluulojen vallassa ja meidän propagandamme sanat helposti kukistivat hänen aikeensa.
Sanomalehtitietojen perusteella olin odottanut nopeampaa tapahtumien kulkua vallan joutumiseksi neuvostojen käsiin. Maksimalistien (bolshevikkien) vaikutuksen ja vallan kasvaminen oli tullut eittämättömäksi. Maksimalistit olivat varoittaneet kokoomushallitusta, heinäkuun 18 päivän hyökkäyksestä, he ennustivat Korniloffin tapahtuman — kansanjoukot tulivat vakuutetuiksi kokemuksen kautta siitä että me olimme oikeassa. Korniloffin salaliiton uhkaavimmalla hetkellä, kun kaukasialainen divisioona oli lähestymässä Pietaria, Pietarin neuvosto aseisti työläisiä viranomaisilta pakotetun luvan perusteella. Ne armeijaosastot, joita oli tuotu meitä vastaan, olivat jo kauan sitten läpikäyneet menestyksellisen uudestaan syntymisen Pietarin innoittavassa ilmapiirissä ja olivat nyt täydellisesti meidän puolellamme. Korniloffin kapina oli omiaan lopullisesti avaamaan armeijan silmät näkemään sen vaaran mikä seuraisi jatkuvasta sopuisuudesta vastavallankumouksellisten kanssa. Sen vuoksi oli mahdollista odottaa Korniloffin kapinan kukistumisen osoittautuvan vain alkunäytökseksi vallankumouksellisten joukkojen pikaiseen hyökkäävään toimintaan meidän puolueemme johdolla kaiken vallan valloittamiseksi. Mutta tapahtumat kehittyivätkin hitaammin. Vallankumouksellisten tunteiden jännittyneisyydestä huolimatta joukot olivat tulleet varovaisimmiksi heinäkuun päivien katkerien kokemusten kautta, ja hylkäsivät kaikki erilliset mielenosoitukset, odottaen suoranaisia ohjeita ja johtoa ylhäältäpäin. Myös meidän puolueemme johtomiesten keskuudessa kehittyi odottavalla kannalla oleva politiikka. Näin ollen Korniloffin jutun loppusuoritus, huolimatta joukkojen syvällisestä muutoksesta meidän hyväksemme, ei aiheuttanut mitään pikaisia poliittisia muutoksia.