Mutta jo aikaisemmin, ennen pohjoisten alueiden kongressia, sattui tapahtuma, jolla tuli olemaan mitä tärkein tehtävä sitä seuranneessa poliittisessa taistelussa. Lokakuun alussa tuli Pietarin toimeenpanevan komitean kokoukseen Pietarin sotilaspiirin esikunnan neuvostoedustaja ja ilmoitti esikunnan vaativan, että kaksi-kolmasosaa Pietarin varusväestä lähetettäisiin rintamalle. Mitä tarkoitusta varten? Puolustamaan Pietaria. Heitä ei lähetettäisi rintamalle heti, mutta kuitenkin oli välttämätöntä valmistautua heti. Esikunta suositti Pietarin neuvostoa hyväksymään suunnitelman. Me pidimme varamme. Elokuu lopussa oli Pietarista myös viety pois viisi vallankumouksellista rykmenttiä joko kokonaan tai osittain. Tämä oli tehty silloisen ylipäällikön kenraali Korniloffin käskystä, Korniloffin, joka juuri samaan aikaan valmistautui lähettämään kaukaasialaista armeijaosastoa Pietaria vastaan tarkoituksella kerta kaikkiaan tehdä selvää vallankumouksellisesta pääkaupungista. Siten meillä oli jo kokemusta rykmenttien siirtämisestä puhtaasti poliittisessa tarkoituksissa sotilastarkoituksien verhossa. Me aavistimme jotain olevan tekeillä, jonka lokakuun vallankumouksen paljastamat asiakirjat totesivatkin, sillä ei ollut epäilystäkään siitä, etteikö ehdotetulla Pietarin varusväen siirtämisellä ollut mitään tekemistä sotatarkoituksien kanssa, vaan oli ylipäällikkö Dukhonin, vastoin omaa tahtoaan, pakotettu tällaiseen toimenpiteeseen itse Kerenskyn käskystä, joka pyrki puhdistamaan Pietaria vallankumouksellisimmista sotilaista, se on niistä, jotka eniten olivat hänelle vihamielisiä. Mutta siihen aikaan, lokakuun alussa, meidän epäluulomme herättivät isänmaallisen suuttumuksen myrskyn. Esikunnan väki painosti meitä, Kerensky oli kärsimätön, sillä maa hänen jalkainsa alla oli liian kuuma. Me toiselta puolen viivyttelimme vastauksen antoa. Vaara epäilemättä uhkasi Pietaria ja kysymys pääkaupungin puolustamisesta oli edessämme kaikessa kauheassa merkityksessään. Mutta mistäpä Korniloffin kokemuksen jälkeen, Rodsiankon saksalaisten valloitusta mielivien sanojen jälkeen, voisimme saada takeen siitä, ettei Pietaria pahanilkisesti annettaisi saksalaisille rangaistukseksi sen kumouksellisesta mielialasta? Toimeenpaneva komitea kieltäytyi sokeasti asettamasta sinettiään sen määräyksen alle, jonka mukaan kaksi-kolmasosaa Pietarin varusväestä olisi siirretty pois. Oli välttämätöntä, sanoimme me, tutkia, oliko todellakin sotilassuunnitelmat tämän määräyksen takana, ja sen vuoksi oli välttämätöntä muodostaa järjestö ottamaan tästä asiasta selvää. Täten syntyi ajatus luoda — neuvoston sotilasosaston, so. varusväen poliittisen edustuksen rinnalle — puhtaasti sotilaallinen järjestö sotilas-vallankumouskomitean muodossa, mikä myöhemmin sai suurenmoisen vallan käsiinsä ja muodostui lokakuun vallankumouksen todelliseksi aseeksi. Epäilemättä jo noina aikoina, kun esitimme ajatuksen järjestön aikaansaamisesta, jonka käsiin keskitettäisiin ne langat, jotka johtavat Pietarin varusväkeä puhtaasti sotilaallisessa suhteessa, me selvästi käsitimme, että tämä samainen järjestö saattoi tulla korvaamattomaksi vallankumousaseeksi. Sinä aikana me jo avoimesti kuljimme vallankumousta kohden ja valmistuimme siihen järjestetyllä tavalla.
Kuten aikaisemmin mainitsimme, yleis-venäläisen neuvostojen kongressin kokoontuminen oli määrätty lokakuun 25 päiväksi. Ei enää voinut olla epäilystäkään siitä, etteikö kongressi julistaisi kannattavansa kaiken vallan siirtämistä neuvostojen käsiin. Mutta tällainen päätös oli heti pantava täytäntöön, muuten se osoittautuisi arvottomaksi, platoniseksi mielenosoitukseksi. Tapahtumien logiikka sen vuoksi vaati meitä asettamaan kumouksen lokakuun 25 päiväksi. Aivan siten koko porvarilehdistö tulkitsi sen. Mutta ensitilassa kongressin kohtalo riippui Pietarin varusväestä; sallisiko se Kerenskyn saartaa neuvostojen kongressin ja hajottaa sen useitten satojen tai tuhansien sotilaskadettien, vääpeleiden ja roistojen avulla? Eikö koko yritys siirtää varusväki pois, merkinnyt sitä, että hallitus varustautui hajottamaan neuvostojen kongressia? Ja omituista olisi ollut, ellei se olisi valmistautunut, koska me olimme kautta maan avoimesti saattamassa liikekannalle neuvostojen joukkoja tarkoituksella antaa kuolinisku kokoomushallituksen joukoille.
Siten yhteentörmäys Pietarissa kehittyi varusväen kohtalon kysymyksen perusteella. Ennen kaikkea koski tämä lähinten kaikkia sotilaita. Mutta työläisetkin tunsivat tähän riitaan mitä suurinta mielenkiintoa, peläten varusväen poissiirtämisen saattavan heidät kadettien ja kasakoiden piestäviksi. Siten riita sai mitä terävimmän luonteen ja kehitti maaperää, mikä oli äärimmäisen epäsuotuisaa Kerenskyn hallitukselle.
Tämän rinnalla tapahtui ylläkuvattu taistelu yleis-venäläisen neuvostojen kongressin kokoontumisesta — me avoimesti julistaen Pietarin neuvoston ja pohjoisten alueiden kongressin nimessä, että neuvostojen toisen kongressin täytyy erottaa Kerenskyn hallitus ja tulla Venäjän todelliseksi isännäksi. Tosiasiassa kumous oli jo käynnissä. Se kehittyi aivan avoimesti koko maan silmien edessä.
Lokakuun aikana kumouskysymyksellä oli huomattava osansa puolueemme sisäisessä elämässä. Lenin, joka oli piilossa Suomessa, vaati lukuisissa kirjeissä päättäväisempää menettelytapaa. Alemmat kerrokset olivat kuumeessa ja tyytymättömyys kasvoi sen johdosta, että bolsevikkipuolue, joka oli osoittautunut enemmistöksi Pietarin neuvostossa, ei tehnyt mitään käytännöllisiä tekoja tunnuslauseittensa johdolla. Lokakuun 10 päivänä oli puolueemme keskuskomitealla salainen kokous, johon Leninkin otti osaa. Päivänkysymyksenä oli kumous. Suurella enemmistöllä, vain kahta vastaan, päätettiin, että ainoana keinona vallankumouksen ja maan täydellisestä turmiosta pelastamiseksi oli aseellinen kumous, jonka avulla valta oli otettava neuvostojen käsiin.