Kerenskyn hallitus etsi levottomana turvaa, milloin sieltä, milloin täältä. kaksi uutta pyöräilijäpataljoonaa ja Zenith-patteristo kutsuttiin rintamalta ja yritys tehtiin kutsua joitakin komppanioita ratsuväkeä... Pyöräilijät sähköttivät matkallaan ollessaan Pietarin neuvostolle: »Meitä kuljetetaan Pietariin tietämättä syytä. Pyydämme selitystä.» Me määräsimme heidät pysähtymään ja lähettämään lähetystön Pietariin. Heidän edustajansa saapuivat ja julistivat neuvoston kokouksessa pataljoonan olevan täydellisesti meidän puolellamme. Tätä tervehdittiin innokkain hurraahuudoin. Pataljoona sai määräyksen saapua heti kaupunkiin.
Rintamalta saapuvien edustajien lukumäärä kasvoi päivä päivältä. He tulivat hankkimaan tietoja tilanteesta. He ottivat meidän kirjallisuuttamme ja lähtivät takaisin rintamalle viemään sanaa, että Pietarin neuvosto oli taistelemassa vallan saattamisesta työläisille, sotilaille ja talonpojille. »Juoksuhaudoissa olevat miehet kannattavat teitä,» sanoivat he meille. Kaikki vanhat armeijakomiteat, joita ei oltu uudelleen valittu viimeisten neljän, viiden kuukauden aikana, lähettivät uhkaavia sähkösanomia meille, jotka kuitenkaan eivät mitään vaikuttaneet. Me tiesimme näiden komiteoiden edustavan rivejä yhtä vähän kuin keskus-toimeenpaneva komitea edusti paikallis-neuvostoja.
Sotilas-vallankumous komitea nimitti komisarioita kaikille rautatieasemille. Nämä komisariot pitivät tarkasti silmällä kaikkia tulevia ja lähteviä junia ja erikoisesti joukkojen liikuntoa. Naapurikaupunkien ja niiden varusväkien kanssa ryhdyttiin jatkuvaan puhelin- ja moottorivaunuyhteyteen. Kaikkien Pietarin lähistöjen neuvostojen tehtäväksi annettiin tarkasti ehkäistä vastavallankumouksellisten joukkojen, tai oikeammin hallituksen harhaanjohtamien joukkojen pääsy pääkaupunkiin. Alempiarvoiset rautatievirkailijat ja työläiset tunnustivat heti meidän komisariomme. 24 päivänä syntyi vaikeuksia telefooniasemalla. Siellä lakattiin yhdistämästä meitä. Kadetit ottivat aseman haltuunsa ja heidän turvissa puhelimien yhdistäjät alkoivat vastustaa neuvostoa. Tämä oli ensimmäinen ilmaus tulevasta saboteesista. Sotilas-vallankumouskomitea lähetti joukko-osaston telefooniasemalle ja sijoitti sinne kaksi pientä kanuunaa. Tällä tavalla alettiin kaikkien hallitusvirastojen ja hallituskoneistojen valloittaminen. Merisotilaat ja punakaartilaiset valtasivat sähkösanoma-aseman, postitoimiston ja muita laitoksia. Toimenpiteisiin ryhdyttiin valtionpankin haltuun ottamisesta. Hallituksen keskus, Smolny-opisto, muutettiin linnoitukseksi. Siellä oli ullakossa vanhan keskus-toimeenpanevan komitean peruina parikymmentä kuularuiskua, mutta ne olivat kehnossa kunnossa ja huolimattomasti käsiteltyjä. Me määräsimme lisäksi kuularuiskukomppanian Smolny-opistoon. Varhain aamulla merisotilaat pyörittelivät kuularuiskuja korviasärkevällä pauhulla rakennuksen pitkien ja puolipimeitten käytävien sementtilattialla. Sosiaalivallankumouksellisten ja menshevikien pelästyneet naamat vilkuilivat ja ihmettelivät. Neuvosto piti päivittäisiä kokouksia Smolnyssä, samoin kuin varusväen neuvostokin.
Smolnyn kolmannessa kerroksessa, pienessä nurkkahuoneessa, sotilas-vallankumouskomitea oli yhtämittaisessa istunnossa. Siellä oli keskitettynä kaikki tiedot sotajoukkojen liikkeistä, sotilaiden ja työläisten mielialasta, kasarmeissa suoritetusta agitatsioonista, pogromikiihottajien suunnitelmista, porvaripolitikoitsijoiden neuvotteluista, Talvipalatsin elämästä, entisten neuvostopuolueiden suunnitelmista. Tiedontuojia tuli kaikilta suunnilta. Tuli työläisiä, upseereita, ovenvartijoita, sosialistisia kadetteja, palvelijoita, naisia. Useat toivat pelkkää lorua. Toiset antoivat vakavia ja arvokkaita tietoja. Ratkaiseva hetki läheni. Oli selvää, että perääntymisestä ei voinut tulla kysymystäkään.
Lokakuun 24 päivän iltana Kerensky esiintyi esi-parlamentissa ja vaati hyväksymistä rankaisutoimenpiteille bolshevikeja vastaan. Esi-parlamennti oli kuitenkin epämääräisyyden tukalassa tilassa ja täydellisesti hajaannustilassa. Perustuslailliset demokraatit yrittivät painostaa sosialistivallankumouksellisten oikeistoa äänestämään luottamuslauseen puolesta. Sosiaalivallankumouksellisten oikeisto harjoitti painostusta keskustaan. Keskusta epäröitsi. »Vasen» siipi ylläpiti parlamentaarista vastustuspolitiikkaa. Useiden neuvottelujen, väittelyjen, empimisien jälkeen hyväksyttiin »vasemman» siiven päätöslauselma. Tämä päätöslauselma tuomitsi neuvoston kapinallisen liikkeen, mutta vastuunalaisuus tähän liikkeeseen sälytettiin hallituksen epäkansanvaltaisen politiikan niskoille. Postin kautta saimme päivittäin kymmenittäin kirjeitä, joissa ilmoitettiin meidät tuomitun kuolemaan, helvetinkoneista, Smolnyn aiotusta räjäyttämisestä jne. Porvarilehdistö ulvoi rajuna vihan ja terrorin liikuttamana. Gorki jatkoi Novaja Shisnissään ennustuksiaan maailmanlopun lähestymisestä.
Sotilas-vallankumouskomitean jäsenet eivät lähteneet Smolnystä koko viikon aikana. He nukkuivat sohvilla ja vain aika ajoittain, sillä heitä oli aina herättämässä kuriirit, tiedonantajat, pyöräilijät, sähkösanomat ja puhelinkutsut. 24-25 p:n yö oli kaikista levottomin. Me saimme puhelintiedon Pavlovskista, että hallitus oli kutsunut tykistöä Pitarhovin vänrikkikoulusta. Talvipalatsissa Kerensky kokosi kadetteja ja upseereita. Me annoimme määräyksen sijoittaa kaikkiin Pietariin johtaville teille luotettavia sotilaspuolustuksia ja lähetimme agitaattoreita hallituksen kutsumia sotilasosastoja vastaan. Siinä tapauksessa ellei sana auta, määrättiin käytettäväksi aseellista voimaa. Kaikki neuvottelut käytiin puhelimilla avoimesti ja sen vuoksi olivat ne hallituksen asiamiesten tiedossa.
Komisariot ilmoittivat meille puhelimella, että kaikilla Pietariin johtavilla teillä ystävämme olivat varuillaan. Oranienbaumista onnistui kuitenkin erään kadettiosaston päästä meidän puolustusketjumme lävitse yön aikana ja puhelimitse seurasimme sen liikkeitä. Smolnyn ulkovartiostoa vahvistettiin lisäkomppanialla. Yhteys kaikkien varusväen osastojen kanssa jatkui yhtämittaisesti.
Kaikkien rykmenttien vartiokomppaniat olivat valveilla. Jokaisen joukko-osaston edustajat olivat yötä päivää sotilas-vallankumouskomitean käytettävänä. Annettiin määräys säälittä kukistaa »Mustan sotnian» agitatsiooni ja jos kaduilla ilmaantuisi merkkejä pogromeista, niin aseita oli käytettävä säälittä.
Tämän ratkaisevan yön aikana kaikki kaupungin tärkeimmät paikat joutuivat meidän käsiimme — melkein ilman vastarintaa, ilman taistelua ja ilman verenvuodatusta. Valtiopankkia vartioitsi muuan hallituksen joukko-osasto ja panssariauto. Meidän joukkomme piiritti rakennuksen joka puolelta. Panssariauto valloitettiin äkkiarvaamattomalla ryntäyksellä ja pankki joutui sotilas-vallankumouskomitean käsiin ilman että yhtään laukausta ammuttiin. Neva-joella, ranskalais-venäläisen tehtaan takana, oli risteilijä Aurora, jota korjattiin. Sen miehistönä oli merisotilaita, jotka olivat täydellisesti vallankumouksen puolella. Kun Korniloff elokuun lopulla uhkasi Pietaria, hallitus kutsui Auroran miehistön vartioimaan Talvipalatsia, ja vaikkakin he jo silloin vihasivat Kerenskyn hallitusta, he kuitenkin käsittivät heidän velvollisuutenaan olevan vastavallankumousaallon patoamisen, ja he asettuivat vastaan sanomatta paikoilleen. Kun vaara oli ohi, lähetettiin heidät takaisin. Nyt, näinä lokakuun päivinä, olivat he jo liian vaarallisia. Laivastoministeri määräsi laivan nostamaan ankkurin ja poistumaan Pietarista. Miehistö antoi meille heti tiedon tästä määräyksestä. Me peruutimme määräyksen ja risteilijä jäi paikoilleen, ollen valmiina minä hetkenä hyvänsä asettamaan kaikki sotavoimansa ja keinonsa neuvostojen käytettäviksi.