Tällä välin sähkösanomat levittivät ympäri maan ja ulkopuolellekin tietoa, että bolshevikkien »seikkailu» oli kukistettu ja että Kerensky oli tunkeutunut Pietariin sekä oli palauttamassa järjestystä rautaisella kädellä. Toiselta puolen, itse Pietarissa, porvarilehdistö, rohkaistuna Kerenskyn joukkojen läheisyydestä, kirjoitti Pietarin varusväen täydellisestä demoraliseerautumisesta; lukuisilla kanuunoilla varustettujen kasakoiden vastustamattomasta etenemisestä; ja ennustivat Smolny-opiston pikaista kukistumista. Meidän pahimpana esteenämme oli, kuten jo on mainittu, kykenevien mekaanillisten avustajien puute, samoin sotaliikkeitä johtaman kykenevien miesten puute. Vieläpä nekin upseerit, jotka tunnollisesti olivat seuranneet sotilaitaan rintamalle, kieltäytyivät vastaanottamasta ylipäällikön tointa.
Pitkän neuvottelun jälkeen, me laadimme seuraavan kokoomuksen: varusväen neuvosto valitsee viisihenkilöisen komitean, jolle annetaan ylin määräysvalta kaikissa liikkeissä Pietaria vastaan marssivia vastavallankumouksellisia vastaan. Komitea pääsi myös yhteisymmärrykseen eversti Muravjeffin kanssa, joka Kerenskyn hallituksen aikana oli kuulunut vastustuspuolueeseen ja joka nyt, omasta aloitteestaan, tarjosi palvelustaan neuvostohallitukselle.
Kylmänä lokakuun 30 päivän yönä Muravjeff ja minä lähdimme automobiililla rintamalle. Muona-, rehu- ja sotilastarvevaunuja ja kanuunia kulki pitkin tietä. Tätä työtä suorittivat eri tehtaiden työläiset. Useita kertoja pysäyttivät punakaartilaisjoukot automobiilimme, vaatien lupakirjaa. Lokakuun vallankumouksen ensimmäisen päivän jälkeen kaikki kaupungissa olevat automobiilit oli takavarikoitu, eikä yksikään automobiili voinut liikkua kaupungin kaduilla tai ympäristöseuduilla ilman Smolny-opistolta saatua lupakirjaa. Punakaartilaisten valppaus oli kerrassaan kiitettävää. He seisoivat vahdissa pienten leirivalkeiden vieressä, kivääri kädessään, tuntikausia yhteen mittaan. Näiden nuorten aseistettujen työläisten näky leirivalkeiden vieressä oli paras symboli köyhälistön vallankumouksesta.
Useita kanuunia oli saatettu kuntoon, eikä ampumatarpeista ollut puutetta. Ratkaiseva ottelu kehittyi tänä samana päivänä Krasnoje-Selon ja Tsarskoje-Selon välillä. Kiivaan tykistötulen jälkeen kasakat, jotka jatkoivat etenemistään niin kauan kun eivät kohdanneet vastarintaa, kiiruusti perääntyivät. Heitä oli petkutettu kaiken aikaa bolshevikkien muka harjoittamilla julmilla ja raoilla teoilla, bolshevikkien, jotka aikoivat myydä Venäjän Saksan keisarille. Heille oli vakuutettu, että melkein koko Pietarin varusväki odotti heitä kärsimättömyydellä vapauttajikseen. Ensimmäinen vakava vastarinta täydellisesti saattoi heidän rivinsä epäjärjestykseen ja ratkaisi täydellisesti Kerenskyn yrityksen kohtalon.
Krassnovin kasakoiden perääntymisen johdosta saimme kontrollin Tsarskoje-Selon langattomalle sähkölennätin-asemalle. Me heti lähetimme sähkösanomia Kerenskyn joukoista saamastamme voitosta. Meidän ulkomailla olevat ystävämme samalla ilmoittivat meille, että Saksan langaton sähkölennätin-asema kieltäytyi ylempää tulleiden määräysten johdosta ottamasta vastaan meidän langatonta sähkösanomaa.
Lokakuun tapahtumien ensimmäinen vaikutus Saksan viranomaisiin oli pelko — pelko siitä että nämä tapahtumat aiheuttaisivat epäjärjestyksiä Saksassa itsessään. Itävalta-Unkarissa osa sähkösanomistamme otettiin vastaan ja , sikäli kuin me tiedämme, on ollut lähteenä koko Euroopassa sille tiedolle, että Kerenskyn yritys takaisin valloittaa valta kurjasti epäonnistui.
Tyytymättömyys oli kypsää Krassnovin kasakoiden keskuudessa. He alkoivat lähettää vakoilijoitaan Pietariin, vieläpä virallisia lähettiläitään Smolnyyn. Siellä heillä oli tilaisuus tulla vakuutetuiksi siitä, että pääkaupungissa vallitsi täydellinen järjestys, josta kiitos lankeaa Pietarin varusväelle, joka yksimielisesti tuki neuvostohallitusta. Kasakkain epäjärjestys tuli sitä huutavammaksi mitä selvemmäksi he huomasivat mahdottomaksi typeryydeksi yrittää valloittaa Pietari muutamilla tuhansilla hevosmiehillä — sillä rintamalta heille luvattua apua ei koskaan tullut.
Krassnovin joukot vetäytyivät Gatshinskiin, ja kun me lähdimme sinne seuraavana päivänä, Krassnovin esikunta oli oikeastaan itse ja kasakkain vankina. Meidän Gatshinskin varusväen hallussa oli yksi mitä tärkein sotilasasema. kasakat, vaikkakaan heitä ei vielä oltu aseista riisuttu, eivät kyenneet enää tekemään vastarintaa. He vaativat vain yhtä seikkaa: saada palata niin pian kuin mahdollista takaisin Donin alueelle, tai ainakin takaisin rintamalle.
Gatshinskin palatsi tarjosi merkillisen näyn. Jokaisella sisäänkäytävällä oli erikoisvahti ja portailla oli tykistöä sekä panssari-autoja. Merisotilaat, sotamiehet ja punakaartilaiset pitivät hallussaan keisarillisia asuinhuoneita, joita koristi kallisarvoiset maalaukset. Kalliista puusta tehdyillä pöydillä oli sikin sokin sotilaiden vaatteita, piippuja ja tyhjiä sardiinikannuja. Yhdessä huoneessa oli kenraali Krassnovin esikunta. lattialla oli patjoja, lakkeja ja sinellejä.
Vallankumouksellisen sotakomitean edustaja, joka saattoi meitä, astui pääesikunnan huoneistoon, laski pyssynperän kolahtaen lattialle ja nojaten pyssyynsä ilmoitti: »Kenraali Krassnov, te ja teidän esikuntanne olette neuvostoviranomaisten vankina.» Samalla hetkellä punakaartilaiset sulkivat kaikki ulospääsytiet. Kerenskyä ei ollut missään näkyvissä. Hän oli jälleen paennut, kuten aikaisemmin Talvipalatsistakin. Tämän paon yksityiskohdista kenraali Krassnov antoi kirjallisen lausunnon marraskuun 1 päivänä. Liitän tähän kokonaisuudessaan tämän merkillisen asiakirjan:
»Marraskuun 1 päivänä, 1917, kello 19.
Tänään noin kello 15 aikaan, ylipäällikkö Kerensky kutsui minut luokseen. Hän oli sangen kiihkoinen ja hermostunut.
»Kenraali,» sanoi hän, »te olette pettäneet minut — teidän kasakkanne sanovat jyrkästi, että he vangitsevat minut ja luovuttavat minut merisotilaille.»
»Niin,» vastasin minä, »siitä on puhetta, ja minä tiedän, että teillä ei ole täällä ollenkaan myötämielisiä henkilöitä.»
»Mutta ovatko upseeritkin samaa mieltä?»
»Ovat, upseerit ovat erikoisesti teihin tyytymättömiä.»
»No mitä pitää minun sitten tehdä? Minun täytynee tehdä itsemurha.»
»Jos te olette rehellinen mies, niin te lähdette heti Pietaria kohden rauhanlippu edellänne ja ilmoittaudutte vallankumouskomitealle ja hallituksen päämiehenä puhutte asiat suoriksi.»
»Niin, minä teen sen, kenraali!»
»Minä hankin teille vartioväen ja pyydän jotakin merisotilasta teitä saattamaan.»
»Ei, kenen muun tahansa, mutta ei merisotilasta. Ettekö tiedä Dybenkon olevan täällä?»
»En, en tiedä kuka Dybenko on.»
»Hän on minun vihamieheni.»
»No sitä ei voi auttaa. Ken pelaa suurilla panoksilla hänen pitää olla valmis menettämään kaiken.»
»No, hyvä. Mutta minä lähden vasta yöllä.»
»Minkä takia? Sehän olisi pakenemista. Menkää kylmäverisesti ja avoimesti, jotta kaikki näkevät, että te ette pakene.»
»No, hyvä. Mutta teidän täytyy hommata minulle luotettava saattue.»
»Hyvä.»
Lähdin ulos ja kutsuin erään kasakan kymmenennestä Donin kasakkarykmentistä, erään Rysskovin ja määräsin hänet nimittämään kahdeksan kasakkaa suojelemaan ylipäällikköä.
Puoli tuntia myöhemmin, kasakka tuli luokseni ja ilmoitti Kerenskyn jo lähteneen — että hän oli paennut. Minä annoin hälyytyskäskyn ja määräsin etsinnän toimitettavaksi. Minä uskon, ettei hän ole päässyt lähtemään Gatshinskista ja on sen vuoksi piilossa jossain täällä.»
3:nen armeijaosaston päällikkö kenraalimajuri Krassnov.»
Siten päättyi tämä hanke.
Meidän vastustajamme eivät kuitenkaan vielä tahtoneet alistua, eivätkä myöntäneet hallituskysymystä ratkaistuksi. He edelleenkin asettivat luottamuksensa rintamalle. Monet entisten neuvostopuolueiden johtajat — Tshernoff, Tseretelli, Avksentjeff, Gotz ja monet muut — menivät rintamalle, ryhtyivät neuvottelemaan uuden ministeristön muodostamisesta vanhojen armeijakomiteoiden kanssa, ja, sanomalehtitiedonantojen mukaan, leirissäkin. Kaikki turhaan. Vanhat armeijakomiteat olivat menettäneet merkityksensä ja sitkeätä työtä tehtiin rintamalla neuvottelukokouksissa ja neuvostoissa, joiden tehtävänä oli uudelleen järjestää kaikki armeijajärjestöt. uusissa vaaleissa neuvostohallitus oli kaikkialla voitokas.
Gatshinskista meidän joukko-osastomme jatkoi rautateitse matkaansa eteenpäin Luga-jokea ja Pskovia kohden. matkalla he tapasivat joitakin junallisia hajajoukkoja ja kasakoita, jotka Kerensky oli kutsunut tai jotka yksityiset kenraalit olivat lähettäneet. Yhden tällaisen ryhmän kanssa oli aseellinen kamppailukin. Mutta useimmat rintamalta Pietaria vastaan lähetetyt sotilaat selittivät heti kun he tapasivat neuvostojoukkojen edustajia, että heitä on petetty ja että he eivät tule nostamaan sormeakaan sotilaiden ja työläisten hallitusta vastaan.