Lev Trotski

Krupskaja on kuollut

1939


Julkaistu: Бюллетень оппозиции (большевиков-ленинцев) n:o 75–76, maalis–huhtikuu 1939
Suomennos: Kaj Henriksson
Lähde: Умерла Крупская
HTML: Joonas Laine


 

[BO-75]Paitsi että Krupskaja oli Lenin vaimo — ei tietenkään sattumalta — hän oli sen lisäksi itse huomattava ihminen asialle omistautuneisuudessaan, tarmokkuudessaa ja luonteensa puhtaudessaan. Hän oli epäilemättä älykäs ihminen. Ei kuitenkaan ole ihme, jos hänen poliittinen älynsä ei Leninin rinnalla saanut kehittyä itsenäisesti. Hän vakuuttui liian usein siitä, että tämä oli oikeassa, ja tottui luottamaan suureen kumppaniinsa ja ohjaajaansa. Leninin kuoleman jälkeen Krupskajan elämästä tuli hyvin traagista: hän tavallaan maksoi osakseen tulleesta onnesta. Leninin sairastuminen ja kuolema — eivät taaskaan sattumalta — osuivat yhteen vallankumouksen murroksen ja termidorin alun kanssa. Krupskaja hämmentyi. Hänen vallankumouksellinen vaistonsa taisteli kurin hengen kanssa. Hän yritti vastustaa stalinilaisten klikkiä ja asettui vuonna 1926 lyhyeksi aikaa opposition riveihin. Hajoamista pelästyessään hän jäi sivuun. Menetettyään uskonsa itseensä hän alkoi hätäillä ja hallitseva klikki teki kaikkensa murtaakseen hänet moraalisesti. Ulkoisesti hänelle osoitettiin kunnioitusta tai pikemminkin puolittaisen arvonannon merkkejä. Mutta koneiston sisällä häntä saatettiin järjestelmällisesti huonoon valoon, mustamaalattiin, nöyryytettiin ja nuorisoliiton piirissä hänestä leviteltiin mitä typerimpiä ja törkeimpiä juoruja. Stalin pelkäsi aina, että hän protestoisi. Krupskaja tiesi liikaa. Hän tunsi puolueen historian. Hän tiesi, mitä osaa Stalin tuossa historiassa esitti. Koko uusimman historiankirjoituksen, jossa Stalinille annettiin paikka Leninin rinnalla, on täytynyt tuntua hänestä vastenmieliseltä ja loukkaavalta. Stalin pelkäsi Krupskajaa samalla tavalla kuin Gorkia. Krupskajaa ympäröi GPU:n rengas. Vanhat ystävät katosivat yksi toisensa jälkeen: se joka ei ehtinyt kuolla, tapettiin avoimesti tai salaa. Hänen jokaista askeltaan valvottiin. Hänen artikkeleitaan julkaistiin vain sensuurin ja kirjoittajan pitkien, tuskallisten ja nöyryyttävien neuvottelujen jälkeen. Hänelle tyrkytettiin korjauksia, joita tarvittiin Stalinin suurentelemiseksi tai GPU:n maineen palauttamiseksi. Ilmeisesti suuri joukko tuollaisia iljettävimpiä lisäyksiä tehtiin Krupskajan tahdon vastaisesti tai jopa hänen tietämättään. Mitä saattoi onneton ja muserrettu nainen tehdä? Täysin eristettynä, raskas kivi sydämellään, epävarmana siitä miten toimia ja sairauden kourissa hän eli raskaan loppuelämän.

Ilmeisesti Stalinilla heikkeni halu lavastaa sensaatiomaisia oikeudenkäyntejä, jotka olivat jo ehtineet paljastaa hänet itsensä koko maailman silmien edessä kaikkein saastaisimpana, rikollisimpana ja vastenmielisimpänä hahmona. Ei silti ole poissuljettu jokin uusi oikeudenkäynti, jossa uudet syytetyt kertovat siitä, kuinka Kremlin lääkärit, Jagodan ja Berijan johdolla, ryhtyivät toimiin Krupskajan kuoleman nopeuttamiseksi... Mutta lääkärein tai ilman, Stalinin hänelle luoma järjestys lyhensi epäilemättä hänen elämäänsä.

Emme suinkaan ajattele syyttää Nadežda Konstantinovnaa siitä, ettei hän löytänyt itsestään päättäväisyyttä avoimesti irtautua bonapartistisesta byrokratiasta. Itsenäisemmätkin poliittiset älyt ovat epäröineet, yrittäneet leikkiä kuurupiiloa historian kanssa — ja tuhoutuneet. Krupskajalle oli ominaista mitä suurimmassa määrin velvollisuudentunto. Henkilökohtaista rohkeutta hänellä oli riittävästi, mutta ajatuksen rohkeutta häneltä puuttui. Syvästi surren me saatamme häntä Leninin uskollisena ystävänä, moitteettomana vallankumouksellisena ja yhtenä vallankumouksen historian kaikkein traagisimmista hahmoista.

L. T.
Бюллетень оппозиции (большевиков-ленинцев) n:o 75-76,
maalis–huhtikuu 1939