Matti Turkia

1871–1946


Matti TurkiaSyntyi 26.2.1871 Viipurin maalaiskunnassa, kuoli 1946. Perhe muutti Matin ollessa pieni Hallan sahalle lähelle Kotkaa, missä hän kävi kansakoulua ja joutui jo nuorena sahalle työhön. Oli Hallassa vuonna 1898 organisoimassa juomalakkoliikettä ja samana vuonna puhjennutta lakkoa. Seuraavina vuosina yritti eri puolilla Suomea järjestellä työväenyhdistystoimintaa. Vuoden 1905 lopulla oli vähän aikaa Kansan Lehden toimittajana Tampereella ja seuraavana vuonna kotkalaisessa Eteenpäin-lehdessä.
Vuonna 1906 valittiin SDP:n puoluesihteeriksi, missä tehtävässä toimi tammikuuhun 1918. Oli kansanedustajana vuosina 1907–1909 sekä 1914.
1918 oli mukana kansanvaltuuskunnassa ylimpänä lainvalvojana (prokuraattorina). Punaisten tappion jälkeen Pakeni Venäjälle ja liittyi SKP:hen, mutta pakeni 1922 Ruotsiin ja palasi Suomeen 1928. Toimi kaksi vuotta Suomen Sosialidemokraatin toimittajana sekä kansanedustajana vuosina 1930–1945.
Hannu Soikkanen: 'Matti Turkia — vanhan työväenliikkeen agitaattori'. Tiennäyttäjät, II osa, s. 381–428. Tammi 1967.


Teoksia: