Käypipä valtioitten ja valtamiestenkin politiikka siihen suuntaan, kuten Italiassa ja muualla, että valtiokin velvoittaa kunnat lukuisiin sosiaalipoliittisiin reformiyrityksiin ryhtymään. [...] Kuntia pakoittavana voimana astumaan uudistusten tielle esiintyy siis ei ainoastaan kuntain jäsenet, vaan myös valtiomahti. On olemassa yksi eräs tärkeä puoli, joka myös kehoittaa ottamaan päiväjärjestykseen, enempi kuin tähän asti on tapahtunut, kunnallisen sosialismin. Se puoli on se, että saadakseen kansalaiset oikein käsittämään sosialistisia uudistusaatteita ja kiintymään niiden ajamiseen, täytyy ne tehdä paikallisemmiksi. Syy on se, että suuren osan ihmisten käsityspiiri ei jaksa ylettyä niin hyvin koko valtioon kuin omaan paikkakuntaan, eikä ne siis voi innostua yhtä suurella tarmolla ajamaan koko valtiossa toimeensaatavaa reformikysymystä niin hyvin kuin tekisi ne sen, jos se tapahtuisi erityisemmin omassa kunnassa. Kunnallissosialismin kautta kasvatetaan siis kansalaisia valtiolliseen sosialismiin. Muutamien kuntien edistyessä, täytyy taas valtion kaikkine kuntineen tulla jälessä. Yksilöiden, niin kuntain kuin henkilöiden voittaminen asiamme puolelle, on askel suurten joukkojen ja valtion, koko ihmiskunnan sekä koko maailmankin voittamiseen sosialistiseksi.
— M. V. Vuolukka: Työväen kunnallisohjelma (1903)