Grigori Zinovjev

Kansainvälinen vallankumous on tulossa

1918


Julkaistu: Puhe, pidettu 4. lokakuuta 1918 Pietarin työväenneuvoston kokouksessa
Suomennos: Tuntematon
Lähde: »Kansainvälinen vallankumous on tulossa». Suomalaisten Kommunistien Sarjajulkaisu N:o 13. Suomalaisen Kommunistisen Puolueen Keskuskomitea, Pietari 1918
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine


 

Toverit, tunnustan, etten ilman liikutuksetta tänään astu tälle puhujalavalle. Me saamme nähdä sellaisia tapahtumia, jotka aivan salpaavat meiltä hengen. Äsken juuri Moskovasta puhelimitse kerrottiin viimeisiä tietoja: Saksan hallitus on tehnyt Amerikan presidentille Vilsonille virallisen ilmotuksen siitä, että Saksa on valmis tekemään rauhan Vilsonin esittämillä ehdoilla.

Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Vilson vastaa »serkulleen» Vilhelmille siten, kuin Saksan imperialistiset pyövelit vastasivat meille sen jälkeen kuin me vertavuotavina, ryöstettyinä ilmoitimme heille vuoden 1918 alussa, että me olemme pakotetut alistumaan ja tekemään rauhan. Te muistatte, että heillä entisen ohjelman lisäksi oli taskussa vielä toinen ohjelma, jossa sotaveroa ja alueita vaadittiin viisikertaisesti enemmän kuin ensimäisessä.

Vilson ja kumppanit tekevät nyt samoin. He myöskin vetävät povitaskustaan esille uuden ohjelman, mutta kaikessa tapauksessa on Saksan esitys tärkeä historiallinen tosiseikka.

Asema mielestäni on sellainen, että kaikkien neliliiton maiden porvaristo kiirehtii tekemään rauhan hinnalla millä hyvänsä ja millaisen tahansa. Se kiirehtii, koska se tuntee niskassaan työväen ja sotilaiden raskaan kouran. Se kiirehtii, koska se tietää, että viidenteen talvisotaan se ei enään voi viedä sotilaitaan. Se kiirehtii, koska se on ottanut varteen Kerenskn ja Nikolai Romanovin opetukset. Se ei tahdo toistaa venäläisten edeltäjäänsä »virhettä». Se uskoo vielä voivansa tarttua kohtaloaan liepeeseen, uskoo että se vielä saattaa torjua maailmanhistorian sille langettaman tuomion.

Viimeiset tosiasialliset tiedot ovat seuraavat: Sofiaan on saapunut Vilhelmin joukkoja. Sofiassa, Bulgarian pääkaupungissa on käynnissä taistelu vallankumouksellisten bulgarialaisten sotilaiden ja Saksan imperialismin sotilaiden kesken. Saksalaiset sotalaumat tukahuttivat työväen vallankumouksen Ukrainassa ja Suomessa, ja olisivat tehneet samoin meidänkin vallankumoukselle. Nämä pyövelit tekevät nyt epätoivoisen yrityksen tukahduttaakseen vielä yhden työväen ja talonpoikain vallankumouksen.

Liian myöhään! Huomispäivänä heidät tukahduttaa Saksan työväenluokka ja Saksan sotilaat.

Turkista on meillä seuraavat viralliset tiedot: Te tiedätte, että Turkin diplomaatit, jotka monessa suhteessa muistuttavat tsaarivallan jesuiittoja, ovat koko ajan pelanneet huijaripeliä. Jo kaksi kuukautta ne ovat hieroneet kauppaa englantilaisten kanssa, aavistaen, että ratkaisevalla hetkellä heidän on paettava toiselle puolelle. Nyt on asia kypsynyt jo siihen määrin, että neuvotteluja käydään julkisesti ja että Turkki on valmis avaamaan Dardanellit englantilaisille merirosvoille.

Te tiedätte, että Turkille Dardanellit on avain. Dardanellien ympäri käydään jo kauvan sitten kiivasta taistelua. Nyt Turkki avaa Dardanellit englantilaisille, ja tämä on mitä suurin ja tärkein maailmanhistoriallinen seikka. Se on tärkeä siitä johtuvien suunnattomien strateegisten seuraustensa vuoksi, koska se antaa englantilaisille Mustanmeren rannikon, koska englantilaiset huomispäivänä saattavat ilmestyä Sevastopoliin tai Odessaan. Ja siellä tulee ehkä lähipäivinä tapahtumaan sotatapahtumia, joilla on arvaamaton merkitys.

Saksaan nähden on meillä seuraavat tiedot: Siellä on hallituspiireissä kolme päivää ollut epäilystä: joko ehdoton, kenraali Ludendorfin sotilasdiktatuuri tai kokoomusministeristö. Tätä taistelua kesti useamman päivän ja se päättyi kokoomusministeristön voittoon. Porvaristo aikoi tarttua Ludendorfin miekkaan, mutta oli pakotettu uskomaan, ettei sekään auttaisi sitä. Sotilasdiktatuuri ei tepsi silloin, kun armeijassa kuri höltyy, kun armeija kapinoi johtajiaan vastaan. Sotilasdiktatuuri on tullut järjettömyydeksi. He olivat pakotetut tarttumaan siihen ainoaan keinoon, mikä oli jälellä.

Kokoomus on muodostettu seuraaville perusteille: kansallisvapaamielinen puolue ja vanhoilliset eivät menneet kokoomukseen. Äärimmäiset oikeistolaisetkaan eivät sinne menneet. Kokoomukseen menivät vain edistysmieliset, vapaamieliset, sosialipetturit ja nk. keskustalaispuolue. Huomattavaa osaa tulevat siellä näyttelemään scheidemannilaiset.

Itävallasta tiedämme, että siellä pidetään neuvotteluja neuvotteluista päästyään, ja että siellä minä päivänä tahansa syntyy myöskin kokoomusministeristö, sillä Itävaltaa, sen maantieteellisen asemansa vuoksi, koskevat Balkanin tapahtumat lähemmin kuin Saksaa.

Toverit! Tällainen on asema. Maailman sota alkoi Balkanilla, sen loppunäytös suoritetaan myöskin Balkanilla. Eikä se ole sattuma. Jokainen, joka on tarkannut sodan historiaa, jokainen ken ei ole toistanut pelkkiä muotoja siitä, että tämä sota on imperialistinen, ei ole voinut sivuuttaa Balkanin kysymystä. Nykyisellä sodalla on esihistoriansa. Ennen nykyistä sotaa on jo ollut kaksi Balkanin sotaa. Te muistatte »slaavilaisten sodan turkkilaisia vastaan», ristin sodan puolikuuta vastaan, sodan, joka päättyi ristin voitolla, ja te muistatte toisen sodan: »slaavilaisten keskinäisen sodan», jolloin bulgarialaiset ja serbialaiset tilanomistajat tarttuivat toisiaan kurkkuun pakottaen »omat» kansansa sopimaan vielä kerran. Koko maailma piti näitä kahta Balkanin sotaa maailman imperialismin jättiläiden vähäpätöisinä etuvartiokahakoina. Jokainen, joka seurasi kansainvälistä politiikkaa, käsitti, että nämä sodat olivat vain alkusoittona tulevaan maailmansotaan, t. s. miljoonien ihmisten keskinäiseen taisteluun.

Te muistatte, että Baselissa juuri Balkanin sodan puhjettua pidetty Internationalen kongressi sanoi kansoille juuri sen, että nuo kaksi bulgarialaista pikku sotaa merkitsivät sitä, että huomenna meillä on edessämme yksi suuri jättiläis-maailmansota, jossa kaksi laumaa tulevat taistelemaan pienen pankkiiriryhmän etujen vuoksi.

Oli aika, jolloin Saksan imperialismi ei kiinnittänyt katsettaan Balkaniin. Tunnetaanhan Bismarckin lausunto, ettei koko Balkanin kysymys maksa »yhden pommerilaisen krenadöörin luitakaan». Tällä hän tahtoi jyrkässä muodossa sanoa, ettei Balkanin kysymys koske Saksaa. Tämä tapahtui kohta sen jälkeen, kun Saksa oli saavuttanut voiton Ranskasta, kun Saksa oli saanut Elsass-Lothringenin, saanut suunnattoman sotaveron, jolloin se saattoi laajentaa alueitaan ja muodostua maailmanvallaksi. Sinä hetkenä Saksa Bismarckin lausunnon mukaan oli »kylläinen» saavutuksistaan, sen oli sulatettava keski-Europassa saamansa saalis. Ja sen vuoksi se tahtomattaan oli pakotettu jättämään kilpailijoilleen Englannin ja Venäjän hallitsijoille Balkanin niemimaan ja ennen kaikkea Turkin.

Mutta sitä mukaa kuin Saksa alkoi vahvistua ja teollisuudessa mennä Englannin edelle, sen oli pakko kiinnittää huomiotaan Balkaniin. Yksi pintapuolinen katse Europan karttaan on riittävästi osottava, että Balkanin niemimaa ja eritoten Konstantinopoli on maailman imperialismin valtatiellä. Kun Saksa oli siihen määrin voimistunut, että se saattoi asettaa itselleen päämääräkseen maapallon kahden keskuksen, Berliinin ja Bagdadin yhdistämisen, maailmantien rakentamisen rikkaimpien ja hedelmällisimpien seutujen läpi, se oli pakotettu ottamaan Balkani-politiikan päiväjärjestykseen. Saksan kansleri Bülow kirjassaan avoimesti selitti, että »jos me nyt olemme ryhtyneet Balkanin kysymykseen, niin ei se johdu hentomielisyydestä, vaan siitä, että meillä siellä on todellisia, oleellisia etuja.» Ja Balkanin vuoksi alkoi kiehua kärjistynyt taistelu.

Yhtenä nykyisen sodan perussyynä oli Turkki. Kaikille on tunnettu se, että Turkki se oli eripuraisuuden painavin hedelmä. »Sairaan miehen» perinnöstä riideltiin taukoamatta.

Tämän vuoksi eivät Balkanin tapahtumat ole pelkästään paikallista laatua. Kysymys ei ole vain siinä, että Vilhelmillä ennen oli 500,000 bulgarialaista pistintä ja että ne nyttemmin ovat menetetyt. Bulgarian tapahtumilla on maailman merkitys, koska ne johtavat maailman vallankumouksen alkamiseen ja koska Balkanin kysymys oli ratkaisevana tekijänä maailmansodassa.

Saksan strateeginen asema on aivan toivoton. Sen tunnustavat ehdottomasti kaikki. Saksalaiset sotapäälliköt eivät salaa, että heidän armeijansa on perääntynyt, että englantilaiset, amerikkalaiset ja ranskalaiset ovat murtaneet suuren aukon saksalaisten rintamaan ja että saksalaisten joukkojen oli peräännyttävä. Saksan imperialismin sotilasmahdin loppu on käsissä.

Teille on tunnettua, että Neuvostovaltaa on syytetty, että se olisi salaisessa liitossa Saksan imperialismin kanssa. Teille on tunnettua, että meidän vastavallankumouksellisemme Gutshkovista Breshko-Breshkovskajaan saakka toimivat siinä valossa, kuin olisivat he taistelleet Brest-Litovskin rauhaa, saksalaisia ja Neuvostovaltaa vastaan, joka muka ryhtyi salaiseen liittoon Saksan kanssa. Jokainen rehellinen työläinen, matruusi, sotilas ja talonpoika tietää, että tuo on valhetta. Jos joku ei olisi käsittänyt, mitä kysymys koski, huomaa sen nyt, että meidän valtamme osasi odottaa sopivaa hetkeä, jolloin se saattaa vapauttaa maan saksalaisen imperialismin petojen hyökkäykseltä.

Me emme sure Saksan imperialismin vararikkoa. Päinvastoin me iloitsemme siitä ja julistamme sen koko maailmalle.

Oli aika, jolloin saksalaiset imperialistit ajattelivat siirtää joukkoja Ukrainasta läntiselle rintamalle sodan käymiseksi loppuun saakka, t. s. pitkittää sitä vielä talven yli. Ja vielä muutama päivä sitten he kehittivät suunnitelmiaan puhuen lähettävänsä Ukrainaan bulgarialaisia ja turkkilaisia joukkoja kuristaakseen siellä muka työläis- ja talonpoikaisveljiämme. Mutta siihen sijaan, että käyttäisivät bulgarialaisia pistimiä, saavat he tällä hetkellä poistaa viimeisetkin joukko-osastonsa valloitetuilta alueilta siirtääkseen ne Sofiaan pakoittaaksensa bulgarialaisia sotilaita jatkamaan »vapaussotaa».

Ne erehtyivät laskuissaan. Tekivät laskelmiaan ilman että varsinainen tekijä oli ollut mukana, ja siitä syystä tekivät harhalaskelman. Tämän takia on nyt aivan selvää että Ukraina on oleva meidän, että Ukrainasta tulee Neuvostovalta.

Skoropadskilla oli vain yksi puolustusmahdollisuus, hän saattoi vain pidellä Hindenburgia ja Ludendorfia liepeistä, muuta mahdollisuutta ei ollut. Ukrainaa koko työtätekevä luokka yhtenä miehenä vastustaa Skoropadskia sekä hänen nöyriä palvelijoitaan, menshevikkejä ja sosialivallankumouksellisia. Ukrainan kansa on saanut liian julman opetuksen. Herrat Skoropadskit katselevat hymysuin Berliiniä. Käytyään äskettäin Berliinissä Skoropadski, syötyään aamiaisen Vilheimin luona ja Kijeviin palattuaan ilmoitti olevansa »tyytyväinen» matkansa tuloksiin. Tämä tapahtui aivan äskettäin, mutta samalla myös kauan sitten. Se tapahtui kokonainen viikko sitten. Yhteisten aamiaisten jälkeen Skoropadskin kanssa on Vilheimin itsensä nyt etsittävä apua. Itse Saksan imperialistit, vastavallankumouksen kauneus ja ylpeys, ovat nyt pakoitetut kääntämään kaihoisan katseensa valtameren taakse, kilpailijansa Vilsonin puoleen, jota he vielä eilen parjasivat ja kuvasivat ryöväriksi.

Skoropadskilla ei ole tukea Ukrainassa. Hän jäi kahden kesken Ukrainan kansan kanssa. Olkaa vakuuteltuja, toverit, että jokaisesta tuhannesta Ukrainassa olevasta saksalaisesta sotilaasta huomispäivänä 500 ja ylihuomenna 900 siirtyy meidän puolellemme. Vaikea oli alku ja vaivaloinen, ennenkuin silmät aukenivat, ennenkuin imperialismin jättiläinen saatiin vavahtamaan. Jos »bolshevistinen tartunta» on päässyt pesiytymään Bulgariaan, niin huomenna se jo tapahtuu Saksassa, ylihuomenna Itävallassa, sen jälkeen Italiassa, sitten Ranskassa ja koko maailmassa.

Bulgaria ei tämän sodan aikana ole ollut kaikkein vaikeimmassa asemassa. Se on voittanut tähän saakka. Se on sotinut vieraalla alueella. Siellä ei ole ollut sellaista nälkää kuin Saksassa, siellä ei ole niin lujasti järjestynyttä työväenluokkaa kuin on Saksassa. Ja jos siellä parin kolmen sotavuoden jälkeen maa petti, niin on se tärkeä seikka enteenä, mitä suurimpana historiallisena osoituksena uuden ajanjakson saapumisesta ihmiskunnan elämässä.

Tällainen on yleispiirtein kansainvälinen tilanne nykyhetkellä. Te näette, että se on veitsen terällä, kielet ovat äärimmilleen jännitetyt. Me emme tiedä, mitä huomenna tapahtuu Ukrainassa, mitä Wilson vastaa Vilhelmille, miten päättyy historiallinen taistelu Bulgarian pääkaupungissa Sofiassa Vilhelmin laumojen ja Bulgarian vallankumouksellisten sotilaiden välillä, miten vastaa huomenna Pariisin sankarillinen köyhälistö nähdessään Saksan köyhälistön heräävän.

Me emme tiedä kaikkea tätä, me tiedämme vain sen, että tästä hetkestä saakka porvaristo eittämättä päivä päivältä käy heikommaksi, me sitävastoin päivä päivältä, hetki hetkeltä tulemme voimistumaan.

Taistelua, jota muutamien viimeisten päivien kuluessa on käyty Saksassa, voisi kuvata seuraavasti: Ludendorf tai Scheidemnnn, kenraalin yksinvaltainen diktatuuri tai kokoomushallitus. Tämä taistelu, miten mitättömiä sen osanottajat lienevätkin, on merkitykseltään kauttaaltaan historiallinen. Preussin junkkeri on taipunut välttämättömyyden edessä, tyytynyt kokoomushallituksen välttämättömyyteen. Tämä on mitä suurin käänne, se on ratkeama koko preussiläisen militarismin rakennuksessa, koko preussilaisessa harvainvaltajärjestelmässä yleensä. Myöntyäkseen tähän ja suostuakseen laskemaan ministeristöönsä lakeijoitaan, Scheidemannejakin, tarvittiin Saksassa kokonainen käänne, mitä suurin moraalinen, poliittinen ja järjen kumous.

Saksan porvaristo, kuten kyynikko ainakin, suoritti riitansa meikein kokonaan julkisesti. Siten kuulimme tunnetun kreivi Reventlovin, yhden Saksan imperialismin nerokkaimman nousukkaan lausunnon. Hän sanoi Vilhelmille ja tämän ystäville: te etsitte pääsyä kokoomuksessa, haluatte ottaa oppia Venäjän historiasta. Hyvä! Mutta sopisi myös ottaa oppia Kerenskin kohtalosta, hän muodosti myöskin kokoomuksen, mutta mitä siitä seurasi? Seurauksena siitä oli, että Kerenski lensi töppöset taivasta kohti. Kokoomuksella te vain autatte saksalaisia bolshevikkeja, eikä ketään muita...

On myönnettävä, että Reventlov on enemmän oikeassa kuin ne Saksan porvareista, jotka ajattelevat, että Scheidemann heidät pelastaa. Tosin Vilhelm ja hänen ystävänsä olisivat voineet vastata: ystäväni, me tiedämme, ettei kokoomus paljoakaan auta, mutta meidän tiemme eivät ole ruusuilla siroteltuja, muuta valitsemisen varaa ei ollut, kuin yrittää nojautua tähän kokoomussauvaan, tuohon sisäisesti lahonneeseen kokoomussauvaan, jota kutsutaan Saksan viralliseksi valtion sosialidemokratiaksi.

Jos meillä tätä kokoomusjupakkaa kesti kahdeksan kuukautta tai miltei vuoden, niin Saksassa, sen voimme varmuudella sanoa, — sitä ei kestä kahdeksaa viikkoakaan, koska asema siellä on paljon jännittyneempi kuin meillä oli. Ja toiseksi, mikä onkin tärkein seikka, siellä kansa tuntee liian hyvin Scheidemannit, Ebertit ja Südekumit. Kun Kerenski, Tseretelli, Tsheidse ja Tshernov tulivat meidän luoksemme, olivat he tavallaan uusia miehiä, joihin politiikkaan perehtymättömät laajat kansanjoukot saattoivat luottaa. Laajat kansanjoukot ajattelivat, että nämä herrat todellakin sanovat jotain uutta ja uurtavat tien vapauteen ja maahan. Saksassa ei tällaisia haaveita voi olla. Saksalaiset imperialistit, Reventlov ja kumpp. arvostellen asioita terveesti, sanovat Vilhelmilleen ja kumpp.: luuletteko kenenkään tarttuvan tähän koukkuun. Tiedättehän varsin hyvin, ettei Scheidemann nauti muiden maiden työläisten luottamusta, oman maan työväestöstä puhumattakaan.

Kun Kerenski, Tsheidse, Tseretelli ym. tulivat meillä valtaan, nauttivat he ainakin alussa työväen luottamusta. Mutta Scheidemannille vihellettiin aivan äskettäin juuri siinä vaalipiirissä, josta hän on valtiopäiville valittu. Kun me rohkenimme olla hyväksymättä noita herroja Tsheidsejä y. m. katsottiin meihin alussa kuin villi-ihmisiin. Scheidemanniin nähden ei kukaan tällaista sano, sillä jokainen tietää, että hän on Juudas pettäjä, että hän ristiinnaulitsi Saksan työväenluokan ja että hän ei ole vähemmän edesvastuussa tästä sodasta, kuin kuka tahansa Vilhelmin kätyreistä. Tämän vuoksi juuri ei tämä kokoomus tule kestämään kuin muutaman viikon ja tekivätpä he mitä tahansa, ovat he kuitenkin tuomitut kuolemaan ja kukistumaan.

Engels on joskus sanonut, että porvarillinen laillisuus, äänioikeus j. n. e. eräissä olosuhteissa ovat työväenluokalle eduksi. Tämä aika on jo mennyt, mutta me voimme nyt sanoa, että koko heidän toimintansa, koko porvarillinen diplomatia, koko heidän kokoomuksensa, sekasotkunsa, — kaikki tuo koituu meille eduksi. Sillä kahdestoista hetki on tulossa. Me kuulemme jo hautakellojen soiton porvarilliselle järjestelmälle ei vain Saksassa vaan koko maailmassa.

Ja tämän yhteydessä esiintyy kysymys Brestin rauhasta meille kokonaan uudelta, joko enemmän tai vähemmän ainakin aikaan nähden odotetulta puolelta. Teille on tunnettua, että Kansankomissarioiden Neuvoston puheenjohtaja, toveri Lenin, jo silloin kun rauhaa solmittiin, sekä sen jälkeenkin, useamman kerran julisti koko maailmalle, ettei se ollut rauha, vaan kuten hän sanoi, hengähdys. Oli paljon, jotka halusivat tehdä pilaa tuosta »hengähdyksestä». Minä tahtoisin nähdä tosi-sosialisteja, jotka nyt nauraisivat Neuvostohallituksen omaksumalle kannalle. Mitä merkitsi tuo »hengähdys»? Se merkitsi seuraavaa: mitä asiantuntevimmin me vakuutimme koko maailmalle, ettei se ollut rauha, vaan välirauha, että se oli väkivaltaa, johon meidät pakotettiin, mutta jota me emme tunnusta »historian viimeiseksi sanaksi», kuten tov. Lenin viimeisessä kirjeessään lausui: Me pidämme Brestin sopimusta välttämättömänä pahana, jota me olemme pakotetut kärsimään joko lyhyemmän tai pitemmän ajan. Mutta me sanoimme koko maailman kuultavaksi, ettemme tunnusta emmekä hyväksy sitä. Meidän valtuuskuntamme allekirjotti Brestissä tämän rauhan lukematta sitä. Oli paljon niitä, jotka mielellään nauroivat tälle, sanoen meille: Te allekirjotitte, tietämättä mitä se oli, te ostitte sian säkissä. Mutta toverit, siinä oli syvä ajatus takana, me tahdoimme sillä sanoa: te voitte pakottaa meidät allekrjottamaan mitä tahansa, mutta samalla kun te pakotatte meidät allekirjottamaan tämän rosvorauhan, samalla te allekirjotatte oman tuomionne, sillä samalla hetkellä maailmanhistoria allekirjottaa teille tuomionsa.

Kun me olimme pakotetut allekirjoittamaan tuon Sheylockin vekselin, tuntui, niinkuin ei olisi voimakkaampaa valtiota olemassa kuin Saksa. Sillä hetkellä näytti, kuin ei olisi olemassa voimakkaampaa petoa, kuin Saksan imperialismi, mutta me, jotka sillä hetkellä olimme puolikuoliaina Saksan imperialismin myllynkiven painon alla, sanoimme: kaikesta huolimatta on tulevaisuus työväenluokan sekä Neuvosto-Tasavallan, me tulemme voimistumaan, mutta te kuihtumaan, me tulemme lujittumaan, mutta te heikentymään. Me tulemme voimistumaan päivä päivältä, mutta teillä on vuoden tai kahden perästä täydellinen vararikko, täydellinen tappio edessänne. Ja tämä aika on jo tullut. Tällä hetkellä Saksan porvaristokin jo sanoo: todellakin, me hiukan erehdyimme Brestissä, olisi pitänyt solmia enemmän tai vähemmän oikeudenmukainen rauha, silloin eivät ranskalaiset eivätkä englantilaiset työläiset olisi uskoneet porvaristoaan, eikä meillä silloin olisi niin vannoutunutta vihollista, kuin meillä nyt on Neuvostovallassa. Niin, Neuvostovalta on Saksan monarkian verivihollinen. Minä en tiedä, enempää kun sitä kukaan koko maailmassakaan tietää, tai voisikaan tietää, missä muodossa Brestin rauhansopimuksen tarkistus tulee tapahtumaan. Mutta kaikki te tiedätte, samoin kuin minäkin, että historia on jo alkanut tarkistamaan Brestin rauhaa, ja ettei se aika enään ole kaukana, jolloin Brestin rauhaa enään ei ole olemassa.

Me tunnemme vain yhden rintaman, yhteiskunnallisen vallankumouksen rintaman. Meillä on vain yksi liittolainen: kansainvälinen köyhälistö. Tunnustakoot ne meidän vastustajistamme, jotka toden teolla ajattelivat, että meidän tarkotuksenamme oli vain toisen tai toisen puolen, t. s. toisen tai toisen porvarillisen pilttuun valitseminen, että he arvostelivat meitä oman mittakaavansa mukaan. Kukin heistä etsi itselleen isäntää toisesta tai toisesta maailman imperialismin trustista, ja he luulivat että me olimme saman pellon marjoja. Mutta he erehtyivät, sillä meillä ei ole muuta päämäärää, johon me pyrimme, kuin yksi, ainoastaan yksi edessämme loistava tähti, maailman yhteiskunnallisen vallankumouksen tähti. Me sanomme, ettemme tiedä, miten tämä vallankumous tulee tapahtumaan, kuka meidän lähimpänä ja välittömimpänä liittolaisenamme huomispäivänä tulee olemaan. Kaikesta päättäen tulee käymään siten, että ensimäinen suuri työväen vallankumous tulee puhkeamaan Saksassa. Ja silloin luultavasti lyö hetki, jolloin me yhdymme Karl Liebknechtin hallitukseen käydäksemme yhdessä sotaa Clemenceaun edustamaa Ranskan porvarillista hallitusta ja Yrjön edustamaa Englannin porvarillista hallitusta vastaan.

Mutta tapahtumat saattavat saada toisenkin käänteen, mehän emme ole profeettoja emmekä voi ennustaa tulevia tapahtumia. Saattaa olla mahdollista että juuri nyt, kun Ranskan työläisen ja talonpojan harteilta putosi kivi, kun he voivat havaita ettei Saksan imperialismin peto olekaan niin hirvittävä, että he katsovat hetken tulleeksi, ryhtyäkseen tilintekoon Clemenceaun kanssa, — paljon mahdollista, että sankarillinen Ranskan tai Italian köyhälistö nousee aikaisemmin. Sekään ei tule yllätyksenä. Ja me tunnustamme koko maailman edessä, että me olemme valmiit huomispäivänä yhdessä Berliinin köyhälistön kanssa ryhtymään taisteluun porvarillista Pariisia vastaan, jos se jää porvarilliseksi, sekä imperialistista Lontoota vastaan. Mutta jos historia menee toistakin tietä, suostumme yhtä kernaasti huomispäivänä yhdessä voitokkaan Pariisin sekä Rooman köyhälistön kanssa lähtemään taisteluun porvarillista Berliiniä vastaan, jos se sellaiseksi jäisi.

Mutta historia asettaa vallankumouksellisen köyhälistösodan havaittavassa muodossa päiväjärjestykseen. Meidät on puhuttu kuuroiksi vallankumouksellisesta sodasta. Teille on tunnettua, että Kerenskin hallituksen aikana kaikki, Kerenskistä alkaen puhuivat että juuri he yhdessä Gutshkovin kanssa kävivät vallankumouksellista sotaa v. 1917. He käyttivät väärin näitä sanoja, siepaten ne, kuten useita muitakin sosialismin käsitteiden suuria peruskäsitteitä.

Me tiedämme nyt, että Kerenskin sota ei ollut vallankumoussota, vaan että se oli yhtä taantumuksellinen kuin tsaarinkin aikana.

Vasta nyt, ensi kerran ihmiskunnan historiassa, meidän ovellemme kolkuttaa vallankumoussota.

Tämän sodan aate, sorretun luokan sodan sortajia vastaan suoranaisissa köyhälistöhallitusten joukkojen ottelujen muodossa porvariston kanssa, tämä aate ei ole uusi, se on jo 70 vuoden ikäinen. Jo »Kommunistisen manifestin» ilmestyessä Marx ja Engels tuon tuostakin puhuivat Saksan työläisille, että heidän oli syrjäytettävä Saksan monarkia ja lähdettävä vallankumoussotaan silloista feodaalista Venäjää vastaan. Jo 90-luvulla eurooppalaisen ristiriidan kärjistyttyä Engels puhui, että saattoi tulla hetki jolloin Saksan työväenluokka ottaa vallan käsiinsä ja tulee pakotetuksi ryhtymään vallankumoussotaan tsaarillista Venäjää vastaan, jos se edelleen jää siksi, tai porvarillista Ranskan tasavaltaa vastaan tai kenties kumpaistakin vastaan yhtaikaa. Siitä on kulunut jo yli 20 vuotta. Kun meidän sotamme vuonna 1914 alkoi ja kun me — kourallinen pakolaisia keskustelimme tämän sodan suunnitelmista, me jo silloin puhuimme vallankumoussodasta, ja sanoimme, että siinä avautuvat suuremmoiset tehtävät, että me ehkä heitämme tsaarin sekä porvariston yli laidan ja silloin eivät porvarilliset valtiot anna meille luonnollisestikaan rauhaa, vaan lähtevät sotaan meitä vastaan, pakottaen meitä siten puolustuksen välttämättömyyteen, t. s. vallankumoussotaan heitä vastaan.

Eilen pidettiin Moskovassa Työväen ja Puna-armeijalaisten edustajain neuvostojen Toimeenpanevan Keskuskomitean ja ammattiliittojen sekä useiden muiden työväenjärjestöjen yhteinen kokous. Eilen julisti meidän korkein hallituselimemme koko maailman kuultavaksi, ettemme me hetkeäkään pidä ikuisena Brest-Litovskin alhaista, pyöveli- ja rosvosopimusta. Me katsomme asiain tilannetta voimasuhteiden kannalta. Tämä ei merkitse sitä, että me huomenna lähtisimme hyökkäämään Pihkovaan tai Riigaan, vaikka ne ehkä olisivatkin helposti vallotettavissa. Mutta yhden me olemme velvolliset tekemään, sen, minkä Moskovan köyhälistö teki eilen ja tänään tekee ehkä Pietarin köyhälistö — meidän velvollisuutemme on sanoa Saksan köyhälistölle, ja sotilaille sekä talonpojille: ystävät, älkää meitä peljätkö, tietäkää, että sen, mitä me omistamme, annamme me teillekin, me tulemme auttamaan teitä jakamalla huomispäivänä viimeinen leipäpalammekin Karl Liebknechtin berliiniläisen hallituksen kanssa.

Kun Toimeenpaneva Keskuskomitea eilen, tov. Leninin esityksestä hyväksyi päätöslauselman erikoisen yhteiskunnallisen vallankumouksen viljavaraston muodostamisesta siten, että jokaiseen elevaattoriin koottaisiin viljaa yhteiskunnallisen vallankumouksen varalta, Pariisin työläisiä varten, jos he ensiksi voittavat, tai Berliinin työläisiä varten, niin otaksuttavasti moni naurahtaen virkkoi: itselläsikään ei ole edes kahdeksannettakaan naulasta, mutta suunnitteet yhteiskunnallisen vallankumouksen ruokkimista. Mutta tämä ei ole naurun asia. Me olemme nälässä, meillä ei tänään ole kahdeksannettakaan naulasta, tänään syövät Skoropadskin siat leipää Ukrainassa, mutta huomenna... huomenna syövät nämä siat itse Skoropadskinkin ja Ukraina on oleva meidän.

Entä Sysranin, Samaran lukon vallotus, se merkitsee että koko Volga, jossa meillä onneksi on hyvä sato, joutuu meidän käsiimme, että rintama hetki hetkeltä tulee muuttumaan meidän eduksemme.

Me saatamme aivan havainnollisesti nändä, miten nämä kaksi rintamaa — imperialistisen ja luokkasodan rintamat ovat punoutuneet yhteen. Mitä tapahtuu tänään Sofiassa, mitä merkitsee tämä taistelu Bulgarian pääkaupungissa? Onko se osa luokka- tai kansalaissodasta vai onko se osa imperialistisesta sodasta? On aivan selvää, että se on kumpaistakin. Sofian toreilla ratkaistaan tänään Bulgarian, Balkanin, yleis-eurooppalaisen, maailmanvallankumouksen kohtalot. Mutta siellä ratkaistaan myöskin Hindenburgin, Yrjön tai Clemenceaun armeijoiden menestykset, Tämän perusteella me saatamme sanoa: yhteiskunnallisen sodan kartta tulee hetki hetkeltä muuttumaan meidän eduksemme ja sen yhteydessä tulee meidän elintarvekysymyksemme myös korjaantumaan. Tältä kannalta katsottuna ei se, mitä eilen sanottiin, ole naurun asia.

Meihin katsoo koko maailma. Aikasemmin kuin Saksassa puhuttiin vallankumouksesta, kiertyi eteen onneton kysymys: jos siellä tehdään vallankumous, niin hyökkää tsaari Nikolai Romanov huomispäivänä palkattuine ja petettyine joukkoineen meidän kimppuumme. Tätä vaaraa ei nyt ole olemassa, nyt Saksan työläinen tietää, että Nikolaita ei enään ole. Mutta sen täytyy tietää jotain muutakin. Sitä koetetaan pimittää, kertoa kaikennäköisiä satuja, mutta sen on tiedettävä, että idästä käsin sille ei ole taattu ainoastaan rintaman selkäpuoli, vaan suorastaan liittolainen, taistelukykyinen, joka voi näyttää järjestymisen ihmeitä. Tämä ilmotettiin eilen Moskovassa ja tänään on sama tehtävä Pietarissakin.

Toverit, eilen historia mursi tähän saakka niin mahtavan Saksan monarkian; huomenna historia harppaa jo sen ylitse heittäen sen romukoppaan. Heitä ei enään mikään auta. Jos Vilson hyväksyy heidän rauhanesityksensä, jos he istuutuvat saman pöydän ääreen keskustellakseen tuosta rauhasta, jospa he vaikka huomenna solmiaisivatkin tuon rauhan, he siitä huolimatta muutaman viikon tai kuukauden kuluttua ovat kukistuneet. Sillä tällä hetkellä kotiin palaavaa kansaa vastassa on vain tyhjät seinät, kuihtuneet lapset, suunnattomat verot. Ja tällä hetkellä Saksan imperialismi ei kykene ruokkimaan kansaa sillä, että suostuu antamaan yleisen äänioikeuden Preussin valtiopäivävaaleissa. Mitä merkitsee tällä hetkellä yleinen äänioikeus Saksan kansalle, talonpojalle ja sotilaalle? Hän tarvitsee leipää, hän tarvitsee rauhaa, hän tarvitsee tuotannon uudelleen käyntiin saattamista, ja sitä varten on hänen astuttava Saksan monarkian, koko Saksan porvariston ruumiin yli. Sitä ei auta mikään muu. Jos he huomenna tämän punaisen peikon edessä yhtyvät solmitakseen yhden tai toisen rauhan, se tulee olemaan vain surkea välirauha, uusi kansan pettämisyritys.

Ei voi enään toistua vuoden 1815 Vienin kongressin ilveily, jolloin 18 vuotta kansoja teurastettuaan kokoonnuttiin kauppoja hieromaan, kuin mustalaiset, noilla samoilla kansoilla ja pilkkomaan ja palstomaan Europan karttaa. Nykyään se ei enää käy päinsä. Kaikkialla on jo miljooniin nouseva köyhälistö. Entä Venäjän voitokas työväen sosialistinen vallankumous, joka on kestänyt kokonaisen vuoden? Sillä on suunnaton merkitys. Tämän vuoksi me sanomme että Saksan imperialistit, tuo ryövärijoukko, ovat mennyttä. Tekivätpä he mitä tahansa, käänsivätpä he peräsimen mille suunnalle tahansa, heidän asemansa käy vain yhä huonommaksi.

Mutta ei ole unohdettava toista rosvosakkia, englantilais-ranskalaista, joka on liittoutunut meidän valkokaartilaistemme kanssa. On selvääkin selvempi, että tämä joukko tällä hetkellä voimistuu. On silmin nähtävää, että jos arvopaperit Berliinin pörssissä laskevat, ne kohoavat Pariisissa ja Lontoossa. Nämä herrat huvitteleivat ajatuksella, että voitto on heidän. Ja toistaiseksi se heille onnistuukin. Mutta vain toistaiseksi.

Mitä ne tekevät Saksalle? Ne sanelevat sille samanlaisen Brestin rauhan, kuin se saneli meille. Siitä huolimatta hekin kukistuivat. Meidän on säilytettävä ruutia kuivana, sillä on muistettava, että tämä menestykseensä tuudittautunut rosvojoukko tulee hyökkäämään meidän kimppuumme. Kun englantilaiset pääsevät Odessaan tunkeutumaan, he heti järjestävät kaikki valkokaartilaiset ja tulevat hyökkäämään ei vain pohjoisesta, Volgalta mutta myös etelästä. Ehkä me saamme sen huvin, että lopuksi saamme vain yhden vihollisen. Mutta se tuleekin olemaan vaarallinen: me joudumme tekemisiin vain englantilaisen ja ranskalaisen imperialismin kanssa, mutta se onkin voimakas. Sen kanssa, tuon pedon kanssa saamme taistella.

Me emme ole tuon vahingonilon johdosta levottomia, iloitkoot. Me sanomme, että parahiten nauraa se, joka viimeksi nauraa. Naurakoot sille, että Berliinissä tulee tapahtumaan työväen vallankumous. Porvaristo on siksi sokaistu, että se sanoo: tulkoon vallankumous missä tahansa, kunhan ei tule meillä.

Berliinin vallankumous tulee samalla merkitsemään vallankumouksen voimistumista Pariisissakin. Vallankumous Berliinissä ei heikennä vallankumousliikettä Pariisissa, vaan päinvastoin voimistuttaa sitä. Sodan näännyttämä ja raatelema Pariisin työläinen nähtyään, etteivät ainoastaan »bolshevikki-haaveilijat» puhu vallankumouksesta, vaan että se on tositapahtuma, että Saksan taholta rintaman takaa heitä ei uhkaa vihollisarmeija (ja Karl Liebknechtin armeija ei tule ranskalaisia työläisiä uhkaamaan), silloin tulee vallankumouksellinen liike Pariisissa yhä voimistumaan. Ja Ranskan sekä Lontoon pankkiirit tulevat vakuutetuiksi siitä, että vallankumous Berliinissä ei ollut turhanpäiväinen »memento mori» (muista kuolemaa), vaan että se oli uskottava muistutus heidän lähenevästä kuolemastaan. Mutta muistakaamme, että meillä, sen jälkeen kun historia kaatoi yhden imperialistisen jättiläisen, vielä on jälellä toinen imperialistinen joukkio, jäämme silmä silmää vastaan englantilaisten ja ranskalaisten imperialistien kanssa, joita palvelevat oikeistovallankumoukselliset ja sosiaalivallankumoukselliset. Nämä, jotka muka taistelevat Wilhelmiä vastaan, he itse asiassa palvelevat Wilhelmiä, auttavat sitä.

Mutta me kyllä tulemme suoriutumaan noista menshevikeistä ja sos.-vallankumouksellisista. Koko maailma näkee, ettei puheemme maailman vallankumouksesta ollut vain tulista uskoa, yksilöiden haaveilua, vaan että maailman vallankumous on nyt tullut. Me saatoimme kestää kokonaisen vuoden. Vannokaamme, että voimistamme armeijamme sellaiseksi, että sitä ihailee koko maailma. Me tulemme luomaan monimiljoonaisen armeijan. Syksyn ja talven me kestämme englantilais-ranskalaisten imperialistien rynnistyksen, ja sillä välin me ehdimme saattaa armeijamme kuntoon, tehdä siitä monimiljoonaisen, sillä sen suojeltavana ei tule yksistään olemaan Venäjän vaan koko maailman sosialismi. Meidän punaiselle armeijallemme naurettiin. Mutta onko tässä salissa enään ketään, joka epäilisi sitä, että jos huomenna avautuisivat Karl Liebknechtin vankilan ovet (ja ne avautuvat kyllä), ettei Saksassakin ryhdyttäisi heti muodostamaan tällaista armeijaa kuin meillä on. Nämä eivät ole tyhjiä sanoja. Me sanomme, että kohdakkoin muodostuu kansainvälinen, punainen sosialistinen armeija, ja se muodostuukin. Se on yhtä välttämätön kuin päivän tulo yön jälkeen.

Niin, toverit, kansojen aamu, sosialismi, on tulossa. Se mikä tapahtui Balkanilla, oli vain pieni etuvartiokahakka, jonka tällä hetkellä meidän bulgarialaiset veljemme, työläiset ja talonpojat toimeenpanivat Bulgarian imperialisteille. Huomispäivänä paisuu tuosta etuvartiokahakasta maailman taistelu, viimeinen taistelu, kansojen oikeudenmukainen sota porvaristoa, maanomistajia ja kaikkia niitä vastaan, jotka ovat tästä sodasta edesvastuussa.

Lähettäkäämme tänään tervehdyksemme Bulgarian köyhälistölle, lähettäkäämme tervehdyksemme Saksan työläisille ja sanokaamme: me tunnemme vaikean asemanne, me tiedämme, että teillä on edessä raskaat ajat. Sorretun luokan ei ole helppo ottaa valtaa käsiinsä. Mutta tuo valta pyrkii nyt meidän käsiimme. Nyt on saksalaisten, bulgarialaisten, ukrainalaisten työläisten sanottava sanansa, jonka jälkeen seuraa pariisilaisten, lontoolaisten sekä new-yorkilaisten työläisten sana. Suurin osa meistä saa nähdä kommunismin voiton ei vain meidän maassamme, mutta koko maailmassakin.

Toverit! Toveri Rakovski, joka romanialaisena tuntee varsin hyvin Bulgarian olot, kertoi meille tänään, että Bulgariassa juoksuhaudoissa jo useampien kuukausien aikana ollut salaisesti bulgarialaisten sotilaiden neuvostoja. Ei ole epäilystäkään siitä, että jos veljemme siellä voittavat, myöskin Sofiassa heti hulmuaisi bulgarialaisten työväen ja talonpoikain edustajain neuvoston lippu.

Te tiedätte myöskin, että Berliinissä, jossa meidän silmiemme edessä Saksan imperialismin hirviö tekee hengenlähtöään, että Berliinissä tämän vuoden alussa, jolloin siellä puhkesi suuremmoinen lakkoliike, toimi muutaman päivän Berliinin työväen edustajain neuvosto. Muistamme, että me silloin kiirehdimme lähettämään samanlaisen lämpimän tervehdyksemme Berliinin työläisille, kuin tänäkin päivänä. Mutta silloin puhjennut puolimiljoonainen lakkoliike tuli tukahutetuksi ja tervehdyksemme saapuessa Berliiniin, ei siellä enään ollut neuvostoa vaan siellä vallitsi edelleenkin porvarillisen solmuruoskan diktatuuri.

Minä kiihkeästi toivon sekä olen vakuutettu, että tällä tervehdyksellämme on toisellainen kohtalo: Berliinissä ei vielä ole työväen edustajain neuvostoa. Mutta minä olen syvästi vakuutettu, että kun tervehdyksemme saapuu perille, niin Berliinissä silloin jo on työväen ja sotilaiden edustajain neuvosto.