Jukka Lehtosaari (toim.)

SKP:n puoluekokousten, konferenssien ja keskuskomitean plenumien päätöksiä

1935


SKP:n IV PUOLUEKOKOUS V. 1921

 


 

Puolueen menettelytavoista

SKP:n tarkoitus on nostattaa Suomen proletariaatti taisteluun lahtariporvariston diktatuuria vastaan, jossa taistelussa porvarivaltion voimakeinot murretaan ja toteutetaan proletariaatin diktatuuri työtätekevän kansan neuvostovallan muodossa, ollen se sosialistisen rakennustyön ehto ja edellytys. Sen tarkoituksen saavuttamiseksi täytyy puolueen voittaa Suomen työväen enemmistö kommunismin aatteiden puolelle, saada mautkin työtätekevän kansan joukot vakuutetuksi siltä, että vallankumous on ainoa pelastus siitä hirveästä hädästä, johon kapitalismin maailman pula on kansan syössyt, järjestää vallankumoukselliset proletaariset joukot lujaksi rintamaksi ja johtaa ne lopulliseen voittoon.

Kuuluen osastona Kommunistiseen Internationaleen, joka on maailman proletaarisen vallankumouksen järjestäjä ja johtaja, noudattaa SKP kaikessa toiminnassaan Kominternin kongressien päätöksiä ja sen TpK:n ohjauksia, niiden mukaan rinnastaen taistelunsa muiden maiden kommunistipuolueiden taistelujen kanssa, joiden yhteisenä tuloksena on oleva maailman imperialististen valtojen kukistuminen ja sosialististen neuvostotasavaltain liitto.

Tehtävänsä täyttämistä varten hyväksyy SKP lähimmän politiikkansa suuntaviivoiksi seuraavat taktiikkaohjeet:

Neuvosto-Venäjää vastaan jälleen nousevaa sodan uhkaa, joka ilmenee reunavaltioiden liiton, sotavarustelujen ym. muodossa, on käytettävä Suomen työtätekevälle kansalle sen selväksi tekemiseen, että kapitalistisella järjestelmällä ei sille ole tarjottavana muuta kuin kurjuutta, hävitystä ja kuolemaa, kun sen sijaan työväen Neuvostotasavaltain liitto tuo mukanaan kansojen rauhallisten suhteiden järjestämisen.

Sosialipetturit joutuvat paljastamaan tällöin todellisen karvansa; puheenparsistaan huolimatta he osottautuvat työväen vallankumouksen vihollisiksi ja maailman imperialismin kätyreiksi. Venäjän vallankumousta he parjaavat kilvan porvariston kanssa ja koettavat työväen silmissä himmentää sen merkityksen maailman proletaarisen vallankumouksen tienraivaajana ja tukikohtana. Ja vaikka he muissa maissa olevien hengenheimolaisten kanssa ottavat osaa sodanvastaisiin mielenosoituksiin, paljastuu se vaan pettäväksi sanahelinäksi sen tosiasian rinnalla, että he kannattavat porvaristoaan kansainvälisessä kilpailussa ja isänmaan puolustajina sekä imperialismin (Englannin) kätyreinä ovat valmiit kavaltamaan työväen, joa uhkaava imperialistinen sota vielä pääsee syntymään tai jos Suomi ja Itämeren valtioiden liitto saisi alkaneeksi Neuvosto-Venäjää vastaan puuhaamansa sodan.

Suomenkin työväelle on saatava selväksi, kuinka sosialipetturit, 2 ja 212 internationalien sekä Amsterdamin Ammatillisen Internationalen kannattajat koettavat salata työväeltä sen tosiasian, että kapitalistinen järjestelmä on kykenemätön enää järjestämään tuotannollista elämää, jota petosta he harjoittavat, voidakseen vielä tehdä kapitalismille palveluksiaan sen viimeisenä henkivartioväkenä. Myös on osoitettava tietoiseksi kieroudeksi eräiden sosialidemokraattien väite, että he kyllä kannattavat vallankumousta ja työväen valtaa, kunhan vaan saadaan sen puolelle äänten enemmistö, jolla väitteellä he, työväen valmistautumista jarruttaakseen, koettavat estää sitä näkemästä, kuinka porvarillisen yhteiskunnan taloudellinen ja poliittinen kriisi ei ole rauhallista tietä ratkaistavissa.

Sosialipetturien kansainvälisen toiminnan vastapainoksi on vallankumouksellisten työväenjärjestöjen solmittava läheisiä suhteita ulkomaisten tovereittensa, varsinkin naapurimaiden vastaavien järjestöjen kanssa, niin että vastavallankumouksellisen sodan tai muun vallankumousta uhkaavan liikkeen ilmetessä voitaisiin mobilisoida työväen joukot tehokkaaseen liikkeeseen, tehdäkseen tyhjäksi tuollaiset yritykset ja käyttääkseen tilaisuutta vallankumouksellisen taistelun kehittämiseen kansainvälisessä mitassa.

Työttömyyskysymys. Sosialipetturien ja Amsterdamin kannattajien koettaessa uskotella työväelle, että käsissä oleva kriisi on tavallinen ohimenevä liikepula, joka on »yhteisin voimin» — kapitalistien kanssa! — kestettävä, osottavat kommunistit, kuinka se tosiasiassa merkitsee kapitalistien umpikujaa, josta ei ole muuta ulospääsyä kuin proletaarinen vallankumous, joka vapauttaa tuotannolliset voimat jatkamaan elämää ylläpitävää, luovaa työtä. Samalla esiintyy puolue ainoana sellaisten liikkeiden valtiollisten otteluiden järjestäjänä, josta voi olla välitöntäkin tulosta. Näiden liikkeiden laajoiksi ja tehokkaiksi järjestäminen on mahdollinen ainoastaan työväen suurten luokkajärjestöjen, joukkopuolueiden ja ammatillisten järjestöjen kautta ja on niihin vedettävä mukaan muutkin työväen käsissä tai vaikutuksen alaisena olevat yhtymät, kuten osuuskunnat yms, samalla kun koko puolueen koneisto, työväen lehdet, valtiopäiväedustajat, kunnanvaltuuston jäsenet ym. pannaan liikkeelle yhdenmukaiseen toimintaan.

Tällaisia yleisiä työväenliikkeitä, poliittisia otteluita, on järjestettävä vaatimusten puolesta, joiden viipymätön toteuttaminen on työväenluokan elinehto. Ja kun nykyisin kapitalistit asettuvat tuollaisia kainompiakin työväenluokan vaatimuksia vastaan, muodostuu taistelu niiden puolesta samalla taisteluksi koko kapitalistista yhteiskuntaa vastaan. Näinollen voidaan siinä taistelussa saavuttaa tuloksia ainoastaan, mikäli siihen on koottu koko työväenluokan luokkavoima, ja ovat saavutukset silloin myös toiselta puolen kapitalistista järjestelmää hajoittavia ja työväen luokkarintamaa lujittavia ja kohottavia.

Uhkaavana on Suomen työväelle nyt edessään työttömyys kaikkine seurauksineen, joita ovat asunnoista häädöt, nälkä ja kurjuus. Ensimmäisenä ehtona on koota yhteen työttömät ja saada ne järjestymään. Sitä varten on ammatilliset järjestöt vedettävä mukaan ja niiden välityksellä osoitettava työssä olevalle työväelle, että työttömäin asia on heidänkin asiansa. Heille on saatava selväksi, että erillisten työttömäin ryhmien hajalliset liikehtimiset, kuten muutkin työväen hajaliikkeet nykyisenä ajankohtana, johtaisivat vain työväen luokkarintaman pirstoutumiseen ja voimien tuhlaukseen, kun sen sijaan hyvin järjestetty, yhtenäinen ja eheä ottelu sekä tuottaa suurinta käytännöllistä hyötyä että varsinkin selventää työväen tietoisuutta ja lujittaa sen taistelukuntoa.

Tehokkaita toimia tässä suhteessa järjestettäessä paljastuvat sosialipetturit kaikkien, pienempienkin, työväen todellista etua tarkoittavien toimenpiteiden vastustajiksi ja keskustalaisjohtajat näyttävät horjumisensa. Mutta kommunistit saavat tilaisuuden näyttää olevansa tilanteen oikein ymmärtäviä ja taitavia organisaattoreita sekä uupumattomia, uhrautuvia taistelijoita, jollaisina ne vain voivat saada työväenjoukkojen enemmistön vankan luottamuksen.

Puolueen johdon ja puolueen jäsenten tarkan tiedoituksen ja tilanteen muutosten huolellisen seuraamisen perusteella [on][1] aina esitettävä oloja vastaavat ja työväkeä taisteluun kokoavat vaatimukset sekä päivän tunnuslauseet ja ohjattava koko puolue-elimistön työtä niin, että liikkeen voima yhä kasvaa sekä laajenee sen kantavuus.

Työväen kontrolli. Taistelussaan työttömyyden tuhoja vastaan joutuvat työväenjoukot kiinnittämään huomionsa koko talouselämän nykyiseen romahdustilaan. Hintain kasvaminen, polttopuiden ja vaatetuksen puute, asuntokurjuus, sietämättömät verot ym. rasitukset osoittautuvat jonkin yleisen syyn seurauksiksi, kapitalistisen yhteiskunnan rappion ilmauksiksi. Taistelu kutakin niitä vastaan erikseen osottautuu tuloksettomaksi. Silloin kääntyy suurten joukkojen katse etsimään pobjasyytä. Ne näkevät, että työtä ei tehdä, vaikka kaikkea tarvittaisiin, että asuntoja ei rakenneta, vaikka niiden puute on huutava, että kaupoissa ja varastoissa oleviakaan tavaroita ei voi ostaa. Silloin saa kantavuutta vaatimus, että työväen on itsensä päästävä tarkastamaan ja kontrolloimaan oman työmaansa, sen omistajaliikkeen ja paikkakunnan koko talouselämää. Kun kontrollivaatimus on useilla paikkakunnilla pohdinnan esineenä ja työväki on järjestöissään ja suurissa kokouksissaan esittänyt sitä koskevia vaatimuksia, on järjestettävä koko maata käsittäviä edustajakokouksia, joissa päätetään yhdenmukaisesta menettelytavasta tehdaskontrollin aikaansaamiseksi ja vaaditaan toimenpiteitä maan koko talouselämän, pankkien ja jakelukoneiston saattamiseksi työväen suoranaisen kontrollin alaiseksi. Liikkeeseen voi tällöin yhtyä puoliproletaarisiakin piirejä, joita kallis aika rasittaa ja joissa kapitalismi ei voi ylläpitää helpotuksen toivoakaan.

Työtätekevän kansan kontrollivaatimus voidaan esittää maaseudullakin niin, että suurtilan työväki ja alustalaiset pyrkivät vaikuttamaan kartanon taloudenhoitoon ja vaativat yhteistä metsän ja kalavesien käyttöä ja metsästysoikeuden välitöntä kansallistuttamista. Tukkiyhtiön kontrollivaatimukseen voivat yhtyä ne tilallisetkin, joiden itsenäisyyden yhtiö on rahavallallaan riistänyt.

Kun tämä liike on paisunut kyllin voimakkaaksi ja työväki on jo paikotellen ryhtynyt sitä toteuttamaan, koettavat kapitalistit sosialidemokraattisina kätyreineen hajoittaa ja laimentaa liikettä, lupailemalla rajoitettua kontrollia lainsäädännöllisten toimenpiteiden kautta valtion säännöstelyjen ja työväen ja porvarien yhteisten neuvostojen muodossa. Tällaiset ehdotukset on paljastettava pettämisyrityksiksi ja saatava työväen joukot pyrkimään omien elimiensä, tehdaskomiteain ja työmaaneuvostojen sekä piiri- ja teollisuuskeskusten kautta tunkeutumaan yhä syvemmälle kapitalistien liikesalaisuuksiin.

Jos sitten erilaisissa oloissa kapitalistien diktatuuri joutuu näiden rynnistysten edessä antamaan peräksi, niin että esim. hyvin järjestynyt teollisuustyöväki on saanut haltuunsa sellaisia asioita kuin tehtaan turvallisuuslaitteiden, terveysolojen ja työväen asuntojen tarkastuksen sekä kontrolloi työhön ottamisia ja eroittamisia, jopa on päässyt vaikuttamaan liikkeen yleiseen hoitoonkin, tulee työväen kontrollista ylimenoaste työväen hallintaan, joka kuitenkin voi toteutua vasta sen jälkeen, kun proletariaatti on valtataistelussa murtanut porvariston vastarinnan ja luonut sekä poliittisen että taloudellisen neuvostokoneiston.

Suhde väliluokkiin. Vallankumousaika tempaa liikkeelle työväen ja suurporvariston välisessä taistelussa puolueettomiksi pyrkivät väli luokat ja pakottaa ne puolelle tai toiselle. Suomen luokkasodassa mobilisoi porvaristo nämä työväkeä vastaan käyttäen hyväkseen niiden kansallisia ennakkoluuloja ja demokraattisia harhoja sekä uskotellen niiden taloudellisesti siitä hyötyvän. Sen jälkeenkin on se koettanut pitää niitä rautaisessa kytkyessään, mutta ei ole voinut estää niiden pettymyksen tunnetta heräämästä. Kansallisen vapauden sijaan saivat ne imperialismin orjuuden, kansanvallan ja vapauden sijaan inhoittavan santarmijärjestelmän. Odotettujen uudistusten sijaan tuli reformitouhun täydellinen romahdus, kuten kieltolain, kunnallislakien ym. kohtalo osoittaa. Ja yhteiskunnalliset vastakohdat ovat nyt kärjistyneemmät kuin koskaan ennen. Kallis aika järkyttää väliluokkain asemaa ja pakottaa ne jonkinlaiseen liikehtimiseen. Pikkuvirkamiehiä katkeroittaa ylempien palkankoroitukset ja ne esittävät vaatimuksiaan. Yhdessä vapaiden ammattien harjoittajain ja pikkuporvariston sekä työväen kanssa yrittävät ne järjestyä torjumaan vuokrakiskontaa.

Mutta huomattavimmin ne nousevat verorasituksia vastaan, alkaen tämä liike jo eri paikkakunnilla esiintyä verolakkopuuhina. Samaan aikaan napisevat pienviljelijät ja keskisuuret talonpojat korkeita veroja vastaan. Kun verojen kiskonta tietysti painaa raskaimmin työväkeä, on tällä tilaisuus liikkeeseen yhtyen antaa sille päättäväisyydellään ja toimintakyvyllään järjestyneisyyttä ja ryhtiä. Näin voi tämäkin liike vaikuttaa porvarivaltioon hajoittavasti.

Kansallisuuskysymys pirstoo myös porvaristoa. Kilpailu virkapaikoista sekä muu kieliryhmien riita hajoittaa niiden rintamaa. Asettuen kansojen itsemääräämisoikeutta tinkimättömästi puoltavalle kannalle voi vallankumouksellinen työväki vetää ruotsinkielistä työväkeä ja pieneläjiä pois niiden suurporvariston ja byrokraattien talutusnuorasta. Se on sitäkin tärkeämpää, kun ruotsinkielisistä vähäväkisistä suhteellisesti suurempi osa seuraa porvarien ja sosialipetturien johtoa.

Joutuessaan yhteyteen proletarisoituvain keskiluokkaisten kanssa yhteiskunnallisessa elämässä kuten sotaväessä, osuuskunnissa, kunnallisella alalla ym, on tietoisilla työläisillä tilaisuus paljastaa heille imperialistien murhajärjestelmä sekä todistaa, kuinka heillä ei ole kapitalistisen komennon vallitessa elämänsä parantamisen toivoa, vaan uhkaa heitä yhä suurempi puute ja alennus, josta vain työväen vallankumous voi pelastaa.

Yhteisissä llikehtimisissä näiden ryhmien kanssa on työväen kuitenkin pidettävä mielessään niiden suuri horjuvaisuns ja niiden suurporvaristolle tekemät palvelukset. Olkoon heille alituisena pahana omanatuntona tietoisuus osanotostaan kansalaissodan valkoisen terrorin kauhuntekoihin.

Itselleen on työväen aina tarkalleen määriteltävä suhteensa näihin aineksiin ja muistettava, että varman liittolaisen se saa vain näiden eräistä osista, mutta silti on työväelle tärkeätä tarkalla suhtautumisella tehdä niistä mahdollisimman paljon puolueettomiksi vallankumouksen varalta, jonka onnistuminen sitä vaatii.

Työtätekevän maalaisväestön liikkeet. SKP:n lähimpänä tehtävänä maaseudulla on työtätekevän, riistosta, sorrosta ja rasituksesta kärsivän väestön luokkatietoisuuden kehittäminen, sen järjestäminen työväen poliittiseen luokkataistelupuolueeseen, ammatillisiin ja osuustoiminnallisiin järjestöihin ja sen voittaminen kommunismin puolelle kaupunki- ja teollisuustyöväen uskolliseksi liittolaiseksi ja taistelutoveriksi.

Maaseudun palkkatyöläiset, päiväläiset, metsä-, seka- ym. työläiset, muonamiehet, palkolliset, mäkitupalaiset, käsityöläiset muodostavat sen maaseudun väestön kantajoukon, jonka järjestäminen ja taisteluun johtaminen kuuluu kommunistien tärkeimpiin tehtäviin. Heissä kytevä luokkaviha on lietsottava voimakkaaksi taisteluhaluksi riistäjiä, sortajia ja lähinnä suurmaanomistajia sekä muita maaseudun lahtariporhoja ja koko lahtarivaltaa vastaan. On toimittava heidän liittämisekseen sosialistisiin työväenyhdistyksiin ja maatyöväen osastoihin ja edistettävä maatyöväenliiton muodostumista koko maaseudun palkkaköyhälistöä käsittäväksi joukkojärjestöksi. Heitä on autettava vaatimusten esittämisessä, lakkotaisteluissa, ajettava päättävästi heidän asiaansa kunnallishallinnoissa, osuuskunnissa sekä kaikkialla, missä he joutuvat vastakkain riisto-, virka-, sota- ja herravallan kanssa. Heidän etujensa puolesta toimimalla on työllä ja teolla hankittava heidän luottamuksensa ja osoitettava sosialipetturit ja noskelaispomot tässä käytännöllisessä taistelutoiminnassa työväen etujen vastustajiksi ja herravallan apureiksi. Näin toimien voimme tehokkaasti edistää maaseudun taajan työläisjoukon omaavan luokkataisteluvoiman esilletuloa ja järjestymistä puolueemme johdon alaiseksi vallankumoustekijäksi.

Maaseudun työläisainesten sekä puolittain palkkatyöläisasemassa olevain palstatilallisten ja maanvuokraajain ja pienviljelijäin sekä pääasiassa omalla sekä perheensä työvoimalla elävien n.s. omavaraistalouksien haltijain sekä edelleen maaseudun sivistyneen köyhälistön, kuten pikkuvirkailijoiden, huonosti palkattujen opettajain ja kunnallisten toimitsijain ym. pieneläjäin edut ovat nykyisellä kapitalismin rappion asteella siinä määrin toisiinsa verrattavat, että sen perusteella voidaan harkitulla agitatiolla ja propagandalla, päättävällä toiminnalla ja uhrautuvalla työllä, heitä koskevien päivänpolttavien kysymysten yhteydessä, saada suurin osa tästä väestökerroksesta liikehtimään palkkaköyhälistön liikkeiden yhteydessä ja sitten vedettyä puolueemme vaikutuksen piiriin.

Torpparien itsenäistyttämispolitiikkaa ja maanvuokraajaväestön vapauttamispyrkimystä on selvitettävä tämän väestön historiallisella työskentelyllä hankkiman ja riidattomasti omaaman työn oikeuden pohjalla, osoittamalla voimassa olevan lunastuslain mukaisen »vapautumisen» petollinen luonne; miten mm. porvarillisessa lunastusmenetelmässä torpparit joutuvat pitkäaikaisina velkaveroina maksamaan lunastussummia omista ja edeltäjäinsä suorittamista töistä, samalla kun maanomistajat saavat valtiolta lunastussumman etukäteen. Tätä asiaa on niin selvitettävä, että se toiselta puolelta tukee torppariväestön työnoikeuteen perustuvaa turvan etsintää ja riistäjistä vapautumisen pyrkimystä sekä siltä pohjalta syntyvää taistelun halua ja että se toiselta puolen synnyttää suuttumusta ja vihaa maaseudun todellisia vallanpitäjiä, suurmaanomistajia, rahakapitalisteja ja koko porvarillista luokkavaltaa vastaan. Porvarillinen torpparien itsenäistyttämishanke on yksi osa suurporvariston poliittisten ja riistovaltaa säilyttävien tarkoituksien ohjaamasta asutustoiminnasta, jonka avulla he pyrkivät kahlehtimaan tilatonta väestöä velka-, vero- ja työorjikseen, muodostuen siis torpparien »vapauttaminen» kapitalistisen järjestelmän vallitessa heidän todellisien oikeuksiensa polkemiseksi, ollen se siirtymistä vanhanaikaisesta vuokraorjuudesta uusiaikaisempaan entistä raskaampaan vero- ja velkaorjuuteen.

Edelleen on kommunistien kiinnitettävä huomiota maaseudun muihin keskikerroksiin. Pientilallisluokan sitäkin osaa, joka tilapäisesti ja poikkeustapauksessa jatkuvastikin käyttää palkkatyövoimaa, on käytännöllisten päivänkysymysten käsittelyn kautta lähestyttävä, selittämällä taloudellisen ahdinkoajan, verokuormituksen sekä yleensä herra- ja virkavallan aiheuttamia ilmiöitä ja syitä mm maailman imperialismin rosvojärjestelmää, noteeraamalla kaikkialla suojeluskuntia, ohranaa ja koko porvariston luokkavaltaa vastaan. Tämän väestön omassa keskuudessa löytyviä tyytymättömiä aineksia on yllytettävä kyliä ja kuntia käsittäväin kokousten pitämiseen ja järjestettävä sitä yhteiseen rintamaan maatyöväen ja koko maaseudun köyhän väestön kanssa, yhteisten vaatimusten ajamiseksi yhteistä vihollistamme, kapitalistista luokkavaltaa vastaan.

Maalla tehtävässä työssä on kiinnitettävä suuri huomio paikallisten olojen tuntemukseen, varottava ärsyttämästä työtätekevän väestön eri osia toisiaan vastaan ja koetettava kaikin tavoin kärjistää työtätekevän vähävaraisen talonpoikaisväestön ja toiselta puolen porvarillisen luokkavallan tukena olevain riistäjä- ja lahtariporhojen välisiä ristiriitoja. Emme saa karkoittaa vaikutuksemme alaisuudesta ainoatakaan rehellistä työtätekevää ja porvariston luokkaherruudesta kärsivää pienviljelijää tai muita työtätekevään väestöön kuuluvia, mutta samalla on kaikessa selvästi osoitettava, ettei tarkoituksemme ole houkutella liittolaisiksemme riistäviä talonpoikia tai heidän kätyreitänsä. Maalaisväestöön suhtautumisessamme on yleensä noudatettava varovaisuutta, kuitenkin kaikessa päättävästi toimien Kommunistisen Internationalen ja puoluepäätösten pohjalla.

Suojeluskuntia vastaan — luokkataisteluvapauksien puolesta. Luokkasodan valkoisessa terrorissa toteutti porvaristo ohjelmaansa, murskaamalla veriin työväenliikkeen ja aseistamalla väliluokkain jäseniä luokkakaarteihinsa diktatuurinsa tueksi. Mutta ennenkuulumattomalla terrorillaan ja vainollaan ei se ole voinut estää työväen vallankumouksellista liikettä nousemasta. Ja suojeluskunnissakin näkyvät jo suurporvariston ja väliluokkain ristiriidat. Sotaväen käydessä riistojärjestelmälle yhä epävarmemmaksi, koettaa suojeluskuntain monarkinen johto säilyttää niitä uskollisena sortovallan tukena. Pelotellen pienomistajia pakkoluovutuspeikolla ja työväen kostolla koettaa se pitää niitä talutusnuorassaan. Se kontrolloi ylempää byrokratiaa ja terrorisoi hallitusta sekä alempaa virkamiehistöä. Se on valtiollisen poliisin, ohranan, todellinen herra ja kiihottaa sitä, kuten suojeluskuntain huligaaniaineksia työväen vapaustaistelijoiden kiduttamiseen ja murhiin sekä murhapolttoihin. Se suojelee ohranan ja lahtariroikaleiden kassavarkauksia ym rikoksia, niiden salakuljetusta, viinakaupoista ja prostitutsionista hyötymistä, tukee inhoittavia rikkurijärjestöjä, »Pihkalan kaarteja» ym yhteiskunnan kuonaa.

Tällaisia ilmiöitä jatkuvasti paljastamalla edistetään suojeluskuntalaitoksen joutumista kansan silmissä niin halveksituksi, ettei pikkuporvarillisilla aineksilla ole halua siihen kuulua. Ja kun yhä ilmeisemmin tulee tunnetuksi lahtarihallituksen salaiset sopimukset ulkomaiden imperialistien ja naapurimaiden valkoisten hallituksien kanssa seikkailusodista, selviää yhä useammalle suojeluskuntalaisellekin, että hänet vain aiotaan tapattaa vieraiden etujen hyväksi, ja pyrkivät he pois koko hommasta ja heittävät kiväärin kädestään.

Tietoisten työläisten on näille suojeluskunta-aineksille osoitettava, mihin he ovat joutuneet ja mikä on niiden edessä. Niille on kansankokouksissa, sanomalehdissä ja yksityiskeskusteluissa näytettävä, mikä salainen yhteys vallitsee suojeluskuntajohdon ja ohranan sekä niiden porvaripuolueiden ja lopuksi kansainvälisten imperialistien ja niiden urkkijakoplien kesken, ja vakavasti on muistutettava niiden mieleen, että siinä rengin toimessa niitä odottaa vain kunniaton kuolema proletaarisen vallankumouksen rynnistäessä historiallisella välttämättömyydellä eteenpäin.

Erityisesti on sosialipetturien mukana vielä kulkeville työläisille paljastettava näiden salainen vehkeily suojeluskuntaporvarien kanssa. Tyynnyteltyään nyt neljättä vuotta työväkeä lupauksillaan toimia valtiollisten vankien vapauttamiseksi, tekevät he nurkantakaisia konikauppoja amnestiailveilystä eivätkä enää voi peittää haluttomuuttaan kaikkien valtiollisten vankien vapauttamiseksi. Päinvastoin. Hommaavathan he kommunisteja kiinni sanomalehti- ym ilmiannoilla ja kannattavat hallitusta, jonka ohrana harjoittaa selvää provokatiota työväenjärjestöissä, päästäkseen vallankumouksellisten työläisten kimppuun itsejärjestämäinsä tekosten varjolla. Porvarillisen »laillisuuden», virkamiesten ja oikeuslaitosten turvin hyökkäävät nuo sosialipetturit vallankumouksellista työväkeä vastaan, pitävät hallussaan työväen varoilla pystytettyjä taloja ja lehtiä työväen selvää tahtoa vastaan sekä julkisesti pilkkaavat työväen pyhintä vakaumusta.

Väsymättä paljastaen suurporvariston ja sosdem johtajien salaliittoilua työväestöä vastaan, on kommunistien koottava työväen suuttumus valtavaksi mielenosoitusliikkeeksi niiden luokkataisteluvapauksien valtaamiseksi, joita työväki tarvitsee vallankumouksellisessa valistustyössään. Lähimpänä päämääränä on Suomen työväen pidettävä omien voimiensa vahvistamista ja suojeluskuntain voimien lahottamista sekä niiden ja sotaväen ristiriidan kärjistämistä, niin että proletariaatti luokkavihollisensa lyöden pääsisi toteuttamaan omaa ohjelmaansa. Luokkasodan uhrien veri, leskien ja orpojen kärsimykset velvoittavat uupumattomaan toimintaan, jotta pian koittaisi tilinteon päivä.

 

Toiminta eri aloilla

Kommunistien tulee esiintyä työväenluokan, sen takapajuisempainkin ryhmien innokkaimpina, taitavimpina ja tarmokkaimpina esitaistelijoina toimiessaan sen elämän eri aloilla, kaikkialla, missä työtätekevä kansa elää, kärsii ja toimii. Heidän täytyy valistaa ja opettaa, johtaa ja järjestää sekä alttiisti lähteä taisteluun joukkojen mukana.

Kun työtätekevät luokat ovat etujensa ajamisriennoissaan järjestyneet erilaisiin yhdistyksiin, seuroihin ja liittoihin ja kun niiden edustajia on moninaisissa valtion, kuntain ym laitoksissa, on kommunistien myöskin oltava niissä toimessa aatettaan edustamassa ja vaikuttamassa niiden toimintaan yhteiskunnallista vallankumousta edistävästi.

Toiminta ammatillisissa järjestöissä. Kapitalistinen riistojärjestelmä on kansainvälinen, ja sen takia taistelulla sitä vastaan on kansainvälinen luonne. Kaikki tähänastiset ammattiliittojen internationalet ovat parhaimmassa tapauksessa esiintyneet kansainvälisenä tietotoimistona keskinäistä tiedoitusta varten. Ammattiliittojen kansainvälinen sihteeristö ennen sotaa oli puhtaasti tiedoituselin, se ei asettanut itselleen minkäänlaisia luokkataistelutehtäviä. Amsterdamilainen Internationale harjoittaa politiikkaa, työläisvastaista, porvarillista politiikkaa. Se on pannut painoa luokkain keskinäiseen yhteistoimintaan, yhteiskuntarauhan säilymiseen, uskotellen rauhallisen hiljalleen tapahtuvan kapitalismista sosialismiin siirtymisen mahdollisuutta. Vastapainoksi tälle internationalelle, joka esiintyy heikkona, sekavana ja porvaristoa tukevana, on asetettava vallankumouksellisen toiminnan, luokkataistelun ja aktiivisuuden internationale, joka yhdessä Kolmannen Internationalen kanssa järjestää työväenluokan kukistamaan porvariston, hävittämään porvarillisen valtion, luomaan proletariaatin diktatuurin, ottamaan käsiinsä tuotannon välikappaleet ja täydellisesti toteuttamaan kommunismin.

Tältä pohjalta lähtien ja ottaen huomioon ammatillisissa järjestöissä vallitsevan nykyisen tilan on Suomen Kommunistisen Puolueen lähimpänä tehtävänä ryhtyä vaikuttamaan siten, että Suomen ammatilliset järjestöt toteuttavat Punaisen Ammatillisen Internationalen päätökset ja että Suomen Ammattijärjestö sitten aikanaan muodollisestikin liittyy tähän Internationaleen. Tämän tehtävän suorittamiseksi puolue — Kommunistisen Internationalen puolueena — tunnustaa PAJ:n tekemät päätökset ja järjestää propagandaa, agitatio- ja organisatiotyön siten, että se kasvaa esiin työläisten konkreettisesta elämästä, niiden yhteisistä eduista ja pyrkimyksistä ja erikoisesti niiden yhteisistä taisteluista.

Tehdäkseen tämän työn tehokkaaksi ja laajoihin joukkoihin vaikuttavaksi on harjoitettava henkilökohtaista kotiagitatiota sitä varten perustettavien työkuntien kautta. Tämän agitatio- ja propagandatyön ulkopuolelle ei saa jäädä yksikään talo puoluejärjestön vaikutuspiirissä. Sen lisäksi tulee SKP:n ammatillisissa järjestöissä työskentelevien jäseniensä avulla järjestää soluja ja ryhmiä työpaikoille ja niiden kautta tehdä järjestelmällistä agitatiota, suullista propogandaa, levittää ammatillisia julkaisuja ja kommunistista kirjallisuutta sekä johtaa joukkojärjestöjä ja joukkoliikkeitä. Tällöin on ensi tilassa kiinnitettävä huomiota niihin oloihin, joiden vaikutus lähenevissä taisteluissa on merkitsevin (esim. maa- ja meriliikenne, sähkö-, kaasu- ja vesijohtolaitokset yms).

Kommunistista agitatiota proletaaristen joukkojen keskuudessa on harjoitettava siten, että työläiset tunnustavat järjestömme edustajat rohkeiksi, viisaiksi, tarmokkaiksi ja loppuun asti uskollisiksi työväenasian esitaistelijoiksi.

Saavuttaakseen tämän, täytyy kommunistien ottaa osaa kaikkiin työväenluokan taisteluihin ja liikkeisiin ja ajaa työväestön asiaa kaikissa heidän ja kapitalistien välisissä selkkauksissa, jotka koskevat työpäivää, työpalkkaa, työehtoja jne.

Kommunistien täytyy myös johtaa työläisten huomio pahimpiin epäkohtiin, auttaa heidän kapitalisteille tekemiensä vaatimusten muodostamista tarkoiksi ja käytännöllisiksi, herättää tietoisuutta työläisten yhteistä eduista ja yhteisestä asiasta.

Krityisesti on toimittava kehitystilassa olevien työpaikkajärjestöjen, teollisuus- ja paikallisneuvostojen edelleen kehittämiseksi, naisten, työläisnuorison ja kaikkien järjestymättömien työläisten liittämiseksi yhteen joukkojärjestöön, ei ainoastaan kaupungeissa ja teollisuuspaikoilla, vaan myöskin maaseudulla. Vain siten voidaan muodostaa proletariaatin luokkarintama yhtenäiseksi, estää toinen työläisryhmä joutumasta toistaan vastaan, mikä vaara varsinkin joukkotyöttömyyden ja joukkoliikkeiden tullessa on ilmeinen. Työttömien ja maalaisköyhälistön järjestämistä on tarmokkaasti yhteisvoimin edistettävä ja saatava koko ammatillisen järjestön koneisto ja vaikutusvalta niiden tueksi.

Ei ainoastaan proletariaatin diktatuurin saavuttamiselle, vaan vielä suuremmassa määrin toteuttamiselle on välttämättömänä ehtona se, että puolueemme jäsenet määrätietoisesti ja uhrautuvasti ottavat osaa riistettyjen ja riistäjien välisten jokapäiväisten taistelujen ja selkkausten kulkuun. Ainoastaan johtamalla ja ottamalla osaa työläisjoukkojen taisteluihin alituisessa pikkusodassa pääoman hyökkäyksiä vastaan, voivat kommunistit kehittyä sellaiseksi työväenluokan etujoukoksi, joka käytännössä järjestelmällisesti oppii ja tulee kykeneväksi johtamaan taistelua porvariston kukistamiseksi.

Kommunistit pitää lukuisasti mobilisoida lakkojen ja sulkujen ja muiden työläisten joukkoeroamisien tapahtuessa. On mitä suurin virhe, jos kommunistit pysyvät passiivisina, toimettomina, tai vallan halveksivasti vastustaen suhtautuvat pieniin parannusvaatimuksiin, työ- ja palkkaehtoihin. Miten pieniä ja vaatimattomia olkootkin vaatimukset, joiden puolesta työläiset tänään ovat valmiit taisteluun kapitalisteja vastaan, niin se koskaan ei saa olla kommunisteille syynä pysyä taistelusta syrjässä. Tosin ei kylläkään meidän agitatoorinen toimintamme saa olla todistuksena siitä, että me kommunistit olemme sokeita kiihoittajia typeriin lakkoihin ja muihin harkitsemattomiin joukkoliikkeisiin, mutta taistelevain työläisten keskuudessa on kommunistien kaikkialla ansaittava kunnollisten taistelutoverien maine.

Kommunistien on terästettävä vallankumouksellista kannan määrittelyä jokaisen esille tulevan konkreettisen kysymyksen asialliseen sisältöön nähden. Esim. teoreettis-periaatteellisen vastustuksen asemesta kaikkia tariffisopimuksia vastaan on meidän mieluummin käytävä taistelua porvarillisen johdon suosittelemien tariffien asiallisesta sisällöstä. Päättävästi on tuomittava ja päättävästi vastustettava jokaista proletaarisen taisteluvalmiuden kahletta ja kapitalistien ja niiden amsterdamilaisten apurien yritystä sitoa tariffisopimuksen avulla taistelevien työtätekevien kädet, jonka takia jokaisen kommunistin velvollisuus on työläisten edessä paljastaa tämä tarkoitus. Sen voi paljastaa sen kautta, että vaaditaan tariffille sellaista sisältöä ja muotoa, joka ei tule työläisille kahleeksi. Samanlainen merkitys on tarkoituksenmukainen myöskin sosialipetturien esittämään sosialisoimis- ym »teollisuusdemokratian» vaatimuksiin ja ammattiliittojen avustuskassoihin nähden.

Taisteluissa vanhoillista ammatillista johtoa vastaan menetellään menestyksellisimmin sillä tavalla, että heidän kannattajansa erotetaan heistä saamalla työläiset vakuutetuiksi vanhoillisten johtajain kätyrinpaveluksista kapitalisteille. Täytyy siis saattaa nämä johtajat sellaiseen asemaan, jossa ne ovat pakotetut paljastamaan itsensä ja sitten hyökättävä heidän kimppuunsa.

Kommunistien on järjestelmällisesti suoritettava käytännölliset etenemisensä. Edeltäkäsin on huolellisesti valmistettava osanotto ryhmissä ja työkunnissa, valmistauduttava ammatillisten ja työväen osuustoiminnallisten järjestöjen kokouksiin ja konferensseihin, muodostettava niitä varten omat esitykset, valittava selostajat, hyökkääjät ja puolustajat, asetettava toimitsijaehdokkaiksi kyvykkäitä, kokeneita ja tarmokkaita tovereita. Samanlainen menettely sovellutetaan myös vihollispuolueiden järjestämiin yleisiin työväenkokouksiin.

Kapitalismin synnyttämiin ristiriitoihin ja niiden ratkaisuun käsiksi käyminen, käyttäen hyväksemme pienimpiäkin yhteiskunnallisia hankauksia siten, että ne vallankumouksellistuttavat työväestön ja puolproletaaristen aivoja, mutta samalla johtavat siihen, että työläisten omat taistelut kasvavat lopulliseksi otteluksi, johon valmistaudutaan mitä suurimmalla huolella, eikä uskotella, että proletaarinen vallankumous voidaan suorittaa minä päivänä hyvänsä, — se on kommunistista luokkataistelutaktiikkaa, joukkojen kasvattamista, luokkajärjestön rakentamista ja järjestymistä käytännöllisten tehtäväin pohjalla. Nämä tehtävät liittyvät kiinteästi yhteen järjestelmällisen vallankumouksellisen työn kanssa vaatien kommunisteilta suurta tarmoa, asian ymmärtämystä ja kylmäverisyyttä. On vältettävä suurentelemasta omia voimiaan ja väheksymästä vihollisten voimia. Toimintaohjelma on luotava suoran toiminnan periaatteelle. Suora toiminta on toimintaa porvarillista herrasvaltaa vastaan, työnantajaa vastaan ja koko kapitalistista järjestelmää vastaan. Se ilmenee kommunistisen puolueen johdolla — aina tavallisesta lakosta tehtaiden valtaukseen ja aseelliseen taisteluun saakka. Suoran toiminnan tunnuslauseita on laajasti levitettävä. Toisaalta organisatiotunnuslauseita, toisaalta käytännöllisiä taloudellisia ja kolmanneksi poliittista luonnetta olevia tunnuslauseita. Organisatiotunnuslause: ahtaista ammattikunnallisista liitoista tuotannollisiin liittoihin siirtyminen. Työväen kontrolli on keino työväen taisteluissa, joka laajentaa meidän vaikutustamme, kiinnittää ja yhdistää työläisiä, käsitettynä kiihtyvän ja paisuvan taistelun tunnukseksi.

Puolueen ryhtyessä soveltamaan Punaisen Ammatillisen Internationalen päätöksiä suomalaisiin oloihin ja johtaessa työväen taloudellisia joukkojärjestöjä proletaarisen vallankumouksen tielle, laajentaen ja syventäen siten käytävää luokkataistelua, esiintyy joukko kysymyksiä, jotka pakottavat antamaan puolueen jäsenille yksityiskohtaisempia ohjeita. Paitsi PAI:n päätösten ja ohjeiden suomentamista, Suomen ammatillisista järjestöistä tarpeellisten tietojen keräämistä ja järjestämistä sekä niiden edullisimmalla tavalla käyttämistä, on kiinnitettävä vakavaa huomiota lakon yhteiskunnallis-taloudelliseen merkitykseen, sen alkamiseen, lakkovahtikysymykseen, rikkureihin, niiden värväämiseen ja kuljetukseen, lakkolaisten sekä aineelliseen että moraaliseen tukemiseen, lakon lopettamiseen jne, sillä niiden merkitys on eri aloilla ja eri aikoina niin erilainen, ettei niitä voi asettaa saman kaavan alaisiksi. Lähempien ohjeiden antaminen on jääpä KK:n asiaksi sekä PAI:n että tämän kokouksen osoittamissa yleisissä puitteissa.

Suomen Sosialistinen Työväenpuolue on nyt Suomen työväkeä yhteen kokoava vallankumouksellinen luokkajärjestö. Sen synnytti Suomen kumouksellisen proletariaatin suuttumus sosialidemokraattisten johtajien petturipolitiikkaan, ne kun porvarillisen valkoisen terrorin turvin yrittivät kaapata käsiinsä työväenliikkeen johdon ja ohjata sitä luokkataistelua lamauttavaan, porvaristolle otolliseen suuntaan. Ottaen selvän kannan näitä vastaan ja Suomen työläisten vallankumouksellisten kokemusten perusteella asettaen ohjelmaansa proletaarisen vallankumouksen, saavutti SSTP nopeasti Suomen järjestyneen työväen enemmistön kannatuksen, temmaten sen siten pois noskelaisten vaikutuksen alaisuudesta. Propagandansa kautta on SSTP tehnyt tunnetuksi vallankumouksellisen sosialismin aatteita ja tietoisella taistelulla vetänyt niskoilleen porvariston ja sosdem lakeijain vihan ja vainon.

Kommunistien on tämän puolueen riveissä toimiessaan Keskuskomitean ohjeiden mukaan arvostelullaan, alotteellaan ja koko toiminnallaan karsittava siitä pois puolinaisuuksia ja muita vanhan sosialidemokratian peruja. Heidän on puolueen (SSTP:n) jäsenille osoitettava, kuinka näistä voi Kommunistisen Internationalen periaatteiden mukaiseen aktiiviseen puoluetoimintaan osanoton ja vallankumoukselliseen tietoisuuteen koulutuksen kautta tulla tosikommunisteja ja SKP:n jäseniä. Näin tulee tästä puolueesta SKP:n rekryyttikoulu, samalla kun se Suomen vallankumouksellisten liikkeiden järjestäjänä saa joka päivä yhä kasvavan merkityksen.

Eduskuntaan valittujen kommunistien on otettava ohjeekseen Kominternin II kongressin parlamentaarista työskentelyä koskevat päätökset. Ne eivät saa antautua hedelmättömään »eduskuntatyöhön», joka nykyisin on yhä selvemmin kansan peijausta. Heidän on eduskunnan puhujalavalta käsin rohkeasti paljastettava lahtarimaailman mätä, työväen nimessä haastettava porvarillinen yhteiskunta tilille murhatöistään ja osoitettava valitsijoille porvaripuolueiden ja sosialidemokraattien konnuudet. Varsinkin on niille kansanryhmille, jotka vielä odottavat jotain parannuksia eduskunnan kautta, osoitettava, kuinka porvaristo ei pane mitään muuta merkitystä moiselle »demokratialle», kuin että pitää sitä verhonaan valmistaessaan veristä kansalaissotaa ja käyttää siellä olevia hovinarrejaan kansan silmien häikäisemiseksi, niin että se ei näkisi, mitä kulissien takana tapahtuu.

Milloin puolueen edustajilla on tilaisuus äänillään, suhtautumisellaan tai muulla politiikallaan ehkäistä vastavallankumouksellisten päätösten syntyä tai vaikuttaa hajoittavasti muiden ryhmien politiikkaan, on se tehtävä, aina pitäen silmällä porvarillisen parlamenttitoiminnan saattamista ristiriitoihin ja umpikujaan. Varsinkin on eduskunnan puhujalavalta käsin vedottava sosialidemokraattien ja muitten porvaripuolueitten työläisvalitsijoihin, yllyttäen niitä nousemaan petollisia edustajiaan vastaan. Valtiollisten otteluiden aikana ja suurten kansanliikkeiden järkyttäessä Kapitalistista yhteiskuntaa on edustajiemme pelottomasti julistettava vallankumouksellisen työväen tunnuslausetta. Voidakseen sen tehdä sekä yleensä pysyä kunnollisina proletariaatin edustajina on heidän oltava proletaaristen joukkojen yhteydessä suoranaisen puoluetyön kautta ja ottamalla osaa parlamentin ulkopuolisiin taisteluihin. Väsymättä on paljastettava salaisen diplomatian vehkeily, vastavallankumouksellisten valtain kanssa tehtyjä sopimuksia, porvarillisten ja sosdem politiikkojen yhteyttä ulkomaisten imperialistien, venäläisten vastavallankumouksellisten ja taantumuksellisia kaappauksia hautovan suojeluskuntajohdon sekä ohranan kanssa. Ja aina kun suurlahtarit hautovat sotaa proletaarista vallankumousta vastaan, on vallankumouksellisen proletariaatin edustajain korotettava äänensä, sitä räikeämmin, mitä ahtaampi on sanavapaus eduskunnan ulkopuolella.

Jos Suomessa joudutaan vielä vaaleihin ennen luokkien avointa yhteentörmäystä, on kommunistien otettava vaalitaisteluun mitä tarmokkaimmin osaa jo sillä asteella riistääkseen naamarit poliittisten huijareiden kasvoilta ja kutsuakseen työtätekevää kansaa todelliseen taisteluun, ainoaan vapauttavaan — proletaariseen vallankumoukseen.

Kunnallisesta toiminnasta. SKP pitää tarpeellisena osanottoa kunnallisten edustuslaitosten toimintaan, tahtoen luoda tämänkin alan kommunismin asiaa palvelevien esitaistelujen ja vallankumouksellisen agitation kentäksi.

Kunnallisessa vaalitaistelussa ei kalastustarkoituksessa ole luvattava mitään sellaista, mitä sitten valtuustossa oltaessa ei voida täyttää. Sellaiset lupaukset ovat vain omiaan synnyttämään työväestössä myöhemmin pettymystä ja epäluottamusta näiden lupausten antajiin. Vaaliagitatiossa on periaatteellisen propagandan ohella asetettava päiväjärjestykseen työväen lähimpiä vaatimuksia ja välttämättömiä tarpeita.

Kunnallisessa toiminnassa pitää kommunististen edustajain koettaa vaikuttaa kunnan asioihin siinä mielessä, että toiminnan kärki mahdollisimman voimakkaasti kääntyy kuntia hallitsevaa pankkipääomaa ja porvarillista keskitettyä luokkavaltaa vastaan ja näin osaltaan lisätä tätä valtaa hajoittavaa ristiriitaa ja rappiota. Sellaisen joukkohädän kuin työttömyyden tuottama kirous on suunnattava porvarillista luokkavaltiota ja hallitusta vastaan ja hyökättävä kaikella painostuksella sen kimppuun työtä ja avustusta vaatien, välittämättä sosialidemokraattien ja porvarien vetoomuksista valtion taloudelliseen ahdinkotilaan. Agitatoorisesti pitää esittää vallitsevain epäkohtien todellinen syy, kapitalistinen järjestelmä, ja vaatia työväen kontrollia ja valtaa. Verotuksessa on työläisiltä ja kaikilta pienviljelijöiltä poistettava verotaakka ja pantava se kapitalistien maksettavaksi huolimatta siitä, että maaherra verotuksen kumoaa, ja pelkäämättä selkkauksia valtiovallan kanssa. Tällöin on valtuuston ulkopuolisilla kokouksilla, mielenosoituksilla ym. tuettava valtuuston välttämätöntä menettelyä ja painostettava sitä.

Kommunistien tulee pyrkiä vointinsa mukaan tuottamaan köyhemmälle väestölle tosipalveluksia taloudellisilla toimenpiteillä. Heidän on joka tilaisuudessa osoitettava, mitä suuria esteitä porvarillinen valtiovalta asettaa jokaisen todella tehokkaan muutoksen tielle, ja harjoitettava mitä terävintä valtiollista propagandaa. Tilaisuuden tullen on keskusjohdon ohjeiden mukaisesti koetettava toteuttaa työväen miliisiä. Eräillä vallankumouksellisen tilanteen kehitysasteilla voi tulla kysymykseen kunnallishallintojen korvaaminen paikallisilla työväenneuvostoilla.

Kommunistinen osuustoimintatyö. Kommunistien on toimittava niin, että työväen osuustoimintaliike palvelisi vallankumouksellisen köyhälistön pyrkimyksiä eikä porvariston. On estettävä sen liittyminen kansallisiin tai kansainvälisiin porvarillisiin liittoihin ja aste asteelta syrjäytettävä porvariston renkien, sosialidemokraattien, vaikutusvalta siihen. Kommunistien vakavana velvollisuutena osuustoimintaliikkeessä on propagandan harjoittaminen kommunististen aatteiden puolesta ja osuuskuntien luominen vallankumouksellisen luokkataistelun elimiksi ja tukijoiksi.

Kommunistien pitää osuuskuntien edustajistoissa, hallinnoissa ja johdossa saavuttaa määräävä vaikutusvalta, harjoittaa yhtenäistä, puoluejohdon hyväksymää politiikkaa, lähentää osuuskuntia proletariaatin puolueeseen, vallankumouksellisiin liittoihin ja ammattiyhdistyksiin, saattaa ne mukaan poliittiseen liikkeeseen ja tukemaan kommunistista toimintaa, sanomalehtiä sekä työsulussa olevia työläisiä ja valtiollisten vankien perheitä.

Tätä työtä varten pitää kommunististen jäsenten kaikissa osuuskunnissa järjestää lujasti yhteenliittyneltä ryhmiä, jotka ovat läheisessä yhteydessä kommunistisen puolueen järjestöjen ja johdon kanssa sekä noudatettava Kommunistisen Internationalen III kongressin osuustoimintaa koskevia päätöksiä.

Työläisnaisten joukossa on kommunisteilla laaja työala. Monet edellämainitut liikkeet, kuten taistelu työttömyyden tuhoja, kallista aikaa, palkanalennuksia, asuntokurjuutta, veronkiskontaa, suojeluskuntain sotaprovokatiota vastaan sekä sotaorpojen, leskien ja ohranan kiduttamain tovereitten puolesta, ovat sellaisia, että ne suorastaan koskevat työväenluokan naisten, perheenemäntien, äitien ja tyttärien lihaan ja vereen. Eivätkä ne saa tuloksiin vievää kantavuutta, jos eivät työläisnaiset lähde liikkeelle syrjäytetystä asemastaan ja takapajuisuudestaan yhteiskunnalliseen taisteluun. Kapitalismin teollisuuteen, varsinkin sotatarpeiden tuotantoon ja sotavarustelutöihin joukoittain mobilisoimat naiset, kuten myös valkoisen terrorin uhrien vaimot jo tyttäret joutuvat kymmenin tuhansin riippuvaisiksi työmarkkinain vaihteluista. Ja kun työttömyys heihin sattuu, joutuu heitä joukkoittain kaduille, prostitutsionin lokaan. Maaseudun mökeissä nääntyy heitä tuhansittain lapsineen, joilla ei ole leipää eikä ruumiin verhoa.

Tarkalla ymmärryksellä on otettava huomioon työläisäitien valitukset sen kurjuuden johdosta, joka vallitsee lasten ravitsemisessa, hoidossa ja kasvatuksessa. Heille on valmistettava tilaisuuksia tuoda julki se musertava tuomionsa, jonka juuri he voivat vallitsevaa järjestelmää vastaan lausua, ja esittää vaatimuksensa, jotka vain voi tyydyttää työtätekevän kansan oma valta.

Kommunistien on kärsiville luokkasisarilleen vietävä tämä lohdutuksen ja toivon sanoma sekä vedettävä heidät kokouksiin, ammatillisiin ja poliittisiin järjestöihin, valistumaan taistelijoiksi. On autettava heitä vapautumaan porvarirouvien, isojen emäntien ja sosdem. johtonaisten petollisesta vaikutuksesta. Järjestötoiminnassa on heille annettava tehtäviä, joita he voivat ja halaavat suorittaa. Varsinkin on heitä valittava elintarvejakelun kontrollikomiteoihin, lastenkotien, sairaalain, vaivaistalojen tarkastustoimiin, koulujen johtokuntiin, osuuskuntain hallintoihin yms. Ja kaikessa toiminnassa on heille osoitettava, kuinka ei pidä karsinoitua yksinomaan erillisiin »naisten» toimiin ja erikoisiin naisten järjestöihin, vaan on niistä ja niiden ohella yhdyttävä yhteistoimintaan proletaaristen veljien rinnalla.

Työtätekevän nuorison elämässä on viime vuosina tapahtunut ratkaiseva käänne. Suursodan aikana mobilisoitiin sitä entistä suuremmissa joukoissa teollisuuteen ja sotätöihin. Entistä enemmän myös vedettiin nuoria naisia tuotantoelämään, mm. sellaisiin yhteiskunnallisiin palkkatoimiin, jotka ennen olivat miesten tehtävänä.

Sodan jälkeiset pulat ovat raskaasti murjoneet näitä nuoria. Tehtyään kovimmat työt pienillä palkoilla joutuivat he ensimmäisenä työttömyyteen heitetyiksi sekä sortuvat paheiden tielle, rikoksiin, prostitutsioniin ym. semmoiseen.

Kommunistien on johdettava heitä taisteluun näitä rappeutuvia ja tuhoavia tekijöitä sekä koko niihin johtavaa järjestelmää vastaan. Järjestämällä terveen nuoruuden vielä säilyttäneet ainekset voidaan niiden kautta saada koko työtätekevästä nuorisosta varma joukko vallankumoustaisteluun. Uusille aatteille vastaanottavaisuus, alttius ja uhrautuvaisuus tekevät nuorukaisista ja neitosista kommunistipuolueen parhaita työntekijöitä. Kommunistisen Internationalen ja Nuorisointernationalen päätöksiä noudattaen on Suomenkin vallankumouksellinen nuoriso seuraava uhrautuvain esitaistelijainsa v. 1918 luokkasodassa kaatuneiden nuorten toverien innostavaa, toimeen kannustavaa esimerkkiä.

Urheilukysymyksessä on Suomen työväelle jo ennestään selvää se, että urheilu ei voi olla puolueetonta. Viime vuosien kokemus On entistä selvemmin osoittanut, kuinka porvaristo urheilun ja urheilujärjestöjen kautta tukee luokkavaltaansa. Toiselta puolen osottaa mm. erityisesti Suomen työväen kokemus, että työväen urheiluharrastuksista on sen taistelussa kapitalismia vastaan ollut suurta hyötyä.

Suomen työväen oma, itsenäinen urheiluliitto onkin kehittynyt varsin korkealle ja saavuttanut huomattavia tuloksia. Saatiinhan jo aikaan työväen urheilijain kansainvälinen yhtymä. Mutta kun sosialipetturit ovat yrittäneet kaapata senkin haltuunsa, on luokkatietoisella työväellä edessään suuri tehtävä, Suomen työväen urheiluliikkeen liittäminen punaisten urheiluliittojen kansainväliseen yhtymään.

Kommunistien on työläisurheilijain joukossa tehtävä tarmokasta työtä niin, että tämä työkin valmistaisi vallankumoukselle hyviä kannattaja- ja taistelujoukkoja. Heidän on kehitettävä tätä urheiluliikettä sellaiseksi, että se auttaa köyhälistön toimintaa luokkahengen ja luokkavoiman kasvattamisessa. Paitsi persoonallisen terveydenhoidon edistämisessä ja työväen juhlatilaisuuksien ohjelman suorituksessa on työväen urheilemisella paljon tärkeämpi merkitys vallankumouksellisessa mielessä. Se kehittää päättäväisyyttä, tarmoa ja ripeyttä sekä toiminnallisuutta ja yleensä niitä kykyjä, joita työväenluokan vallankumouksellinen toiminta vaatii.

Propaganda sotaväen keskuudessa. Suomen porvaristo on vuoden 1918 kansalaissodassa saamansa voiton jälkeen tehnyt maastaan yhden tukikohdan maailman imperialismin sedässä — proletaarista vallankumousta, lähinnä Neuvosto-Venäjää vastaan. Luovuttaen Suomen armeijan ja luokkakaartinsa entente-imperialismin palkka-armeijaksi puuhaa Suomen porvariston lahtarikopla uusia sotaretkiä »Suur-Suomi»-ihanteen ja »heimokansain vapauttamissotien» varjolla. Näitä sotajoukkojaan aikoo porvaristo käyttää myös Suomen työväkeä vastaan veriin masentaakseen sen vapauspyrkimykset.

Tämä porvariston »isänmaan puolustuksen» nimessä harjoittama agitatio on työväen ja työtätekeväin väliluokkien silmissä paljastettava oikeassa valossaan ja nostettava työtätekevän kansan mieliala moista imperialismin orjuutta vastaan.

Epäselvyys imperialismin todelliseen luonteeseen nähden ylläpitää yhä ristiriitaisia käsityksiä Suomen työtätekevissä luokissa. Sosialipetturit kannattavat »isänmaan puolustusta» sekä armeijaa, vaikkakin »säästäväisyyden nimessä» ja uskotellen kansainliiton muka rauhaa tarkoittavia pyrkimyksiä haluavat sotavarustuksia vähentää, jopa eräät heistä puolustavat yleiseen asevelvollisuuteen perustuvan armeijan korvaamista palkatuilla erikoisjoukoilla, joista tietysti tulisi porvariston käsissä olevia noskekaarteja työväkeä vastaan. Jotkut sosdemit puolustavat myös kansanmiliisiä, vaikka työväen kansainvälinen kokemus jo ammoin on osoittanut sellaisia mililsiarmeijoita kun esim. Sveitsissä voitavan käyttää hyvin porvariston sotatarkoituksiin ja työväkeä vastaan lakkotapuaksissa ym.

Tämä sosialidemokraattien kanta on työväelle paljastettava julkeaksi petokseksi, oman maan porvaristolle ja maailman imperialismille tehdyksi renginpalvelukseksi.

Porvarillisten pasifistien lailla uskottelevat sosialidemokratian niin kutsutut keskusta-ainekset, että »aseistariisuminen» voi tapahtua parlamentin päätöksillä ja kansainvälisillä sopimuksilla. He sanovat, että sosialistit ovat jokaista sotaa vastaan, mikä ei ole totta; sillä marxilaiset sosialistit ovat aina selittäneet kannattavansa edistyksellisiä kansallisia vapaussotia ja varsinkin vallankumouksellisten maiden sotia taantumusvaltoja vastaan. Välttämätön on myös kansalaissota riistovaltaansa väkivaltaisesti puolustavan porvariston ja vallankumouksellisen proletariaatin välillä.

Kommunistisessa yhteiskunnassa kyllä ei ole sotia ja silloin toteutuu aseistariisuminen. Mutta siihen päästään vain yhteiskunnallisen vallankumouksen ja proletariaatin diktatuurin kautta. Sillä eihän porvaristo suostu hajoittamaan armeijaansa eikä riisumaan aseista lahtarikaartejaan. Sellaisella uskottelulla petetään vain työväenluokkaa ja heitetään se varustautumattomana lahtarien käsiin.

Kansalaissodassa kärsityn tappion jälkeen ja valkoisen terrorin kauhujen johdosta on osassa Suomen työväenluokkaa vielä pelkoa ja vieroksumista kaikkea aseellista taistelua kohtaan. Toivotaan, että yhteiskunnallinen vallankumous ja työväen valtaanpääsy tapahtuisi verettömästi. Se on harhakäsitys. Näille työläisille on osoitettava imperialismin tunnoton väkivaltaisuus ja häviöön tuomitun suurporvariston lahtariraivo, jotka tekevät aseellisen vallankumoustaistelun kiertämättömäksi. Tämä tietoisuus on valava Suomenkin köyhälistöön taisteluhenkeä ja päättäväisyyttä. Se ymmärtää, että vain porvariston aseistariisuminen aseistetun proletariaatin voimalla voi ratkaista tämän kysymyksen. Se on nykyhetken historiallisten olosuhteiden objektiivinen opetus.

Työväenluokan on sen mukaisesti myös määriteltävä suhtautumisensa sotiiaskysymykseen. Rauhanaate, jopa vallankumouksen nimessä tapahtuva proletaaristen ja puolproletaaristen ainesten yksilöllinen tai joukkopoisjääminen armeijasta on kerrassaan hylättävä. Sen sijaan on porvarillisessa armeijassa otettava kaikki se asetaidon oppi, mikä siltä sainkin saada voidaan. Kommunistien on armeijassa solmittava veljellisiä suhteita työläisten ja työtätekevien ainesten kanssa, osoitettava sotilaille, mihin häpeälliseen tehtävään heitä aiotaan käyttää ja saatava sotaväen osastoissa vallitsevaksi sellainen henki, että sotilaat eivät lähde lakonrikkureiksi eikä lakkopaikkoja porvariston puolesta vartioimaan, ja että he kieltäytyvät ampumasta lakkolaisia ja työväen mielenosoituskulkueita eivätkä ylipäänsä esiinny työväenluokan vapausliikettä vastaan.

Kun kumouksellisen liikkeen aikana sotaväen keskuudessa ilmenee kiihtynyttä mielialaa, on sotilaita kehoitettava vaatimaan kansanvaltaisia uudistuksia, kuten upseerien, sotatuomarien ym. valitsemista, yllytettävä valitsemaan sotaväenneuvostoja, kontrolloimaan joukko-osaston taloutta ja esittämään porvarivaltiolle vaatimuksia. Ja jos silloin esiintyy yleisen kansanmiliisin vaatimuksia, voidaan niitä kannattaa siinä muodossa, että niiden kautta todellakin saataisiin kivääri joka miehen käteen.

Sotilaiden keskuudessa harjoitettava propanganda on niin johdettava, että näiden yleinen mielipide halveksien kääntyy upseeriston ja suojeluskuntajohdon lahtariaineksia sekä porvariston erikoisjoukkoja, ylioppilaskaarteja, oleellisia rikkurijärjestöjä ym. vastaan. Näin toimien edistetään porvariston väkivaltakeinojen rappeutumista ja kohotetaan työväestössä rohkeutta ja taisteluhalua. Ja kun sitten vallankumouksellisen tilanteen tullen porvaristo aikoo käyttää sotaväkeä vallankumouksellista työväkeä vastaan, on niin toimittava, että mahdollisimman monet sotaväenosastot, porvarillisia johtajiaan vastaan nousten, menisivät työtätekevän kansan puolelle ja auttaisivat sitä lyömään lahtarit ja kukistamaan kapitalistisen rosvojärjestelmän.

Taistelu vallasta. Poliittinen tilanne Suomessa on nyt sellainen, että edessä olevat suuret työväen taistelut ja kansanliikkeet voivat varsinkin suurten käänteentekeväin maailmantapahtumain vaikutuksesta ja niiden yhteydessä kärjistyä avoimeksi valtataisteluksi työväen ja porvariston kesken. SKP:n on oltava sellaisen mahdollisuuden varalta valmiina, niin ettei Suomen työväenluokka lahtarien taasen karatessa sen kimppuun joutuisi valmistumattomana yllätetyksi, vaan päinvastoin puolueen johdolla kykenisi tuollaiset hyökkäykset takaisin lyöden käymään valtiolliseen taisteluun porvariston väkivallan murskaamiseksi.

SKP voi nyt saavuttaa työväen luottamuksen ja sille tulevan johtoaseman niin osaaottamalla sen taisteluihin, että se kokoaa ja vie eteenpäin vallankumouksellisen työväen voimia sekä hajoittaa ja murtaa lahtarivallan voimia.

Tämä vallankumouksen voimia kokoava ja kehoittava taistelu on aivan eri asia kuin taistella umpimähkään. Kun vallankumouksellisen tilanteen kärjistyessä esiintyy runsaasti järjestymättömiä työväenliikehtimisiä ja yleisiä kansanliikkeitä, on niiden oikea ohjaaminen ja järjestäminen erittäin tärkeä. Porvaristo tietysti koettaa saada nämä liikkeet hajoitetuksi, voidakseen murtaa taistelijain voimat erillisissä taisteluissa. Kommunistien on tehtävä tyhjäksi sen provokatioyritykset.

Sitä varten on puolueen jokapäiväisen arvion perusteella tarkoin selvitettävä itselleen taistelun vaikeudet ja mahdollisuudet, niin että sen vaikutuksen alaiset liikkeet aina olisivat sopusoinnussa ajankohdan konkreettisten olosuhteiden kanssa ja niiden tarkoitus ja laajuus kulloinkin punnitut todellisten edellytysten perusteella.

Voidakseni täysin hallita tilanteen ja johtaa joukot — porvariston provokation torjuen — työväelle mahdollisimman edullisella ajalla taisteluun ja ne tarpeen tullen vetää pois epätasaisesta ottelusta on puolueen johdon ja järjestöjen itselleen ja koko vallankumoukselliselle proletariaatille selvitettävä vallankumoustaistelun muodot ja menettelytavat. Esitaistelussa on ne toteutettava tietoiseen ja täsmälliseen liikehtimiseen, jonka kokonaisuuteen esitaistelut ja erikoisliikkeet on koetettava yhdistää. Vallankumouksellisen työväen on näissä taisteluissa opittava tuntemaan omat voimansa sekä liittolaisensa ja vihollisensa.

Tähän kyetäkseen on puolueen puhdistettava itsensä kaikista keskustalaisuuden jätteistä, jotka ilmenevät opportunismiin taipumisena, passiivisuutena ja epäröimisenä, ja jotka antavat oikean taistelukentän mennä käyttämättä ohi sekä kieltäytyvät johtamasta ja ohjaamasta työväenjoukkojen keskuudessa nousevia liikehtimisiä järjestetyiksi esitaisteluiksi. Samoin hylkää puolue vääränä ja vaarallisena sellaisen kannan, joka esiintyy »jyrkkänä» ja »vallankumouksellisena» ja jättäen huomioon ottamatta taistelun kokonaisuuden ja valkeudet sekä proletaarisen vallankumouksen, yllyttää näiden ja Kommunistisen Internationalen taktiikkaohjeiden vastaisesti työväen vallankumouksellisesti maltittomia ja poliittisesti kokemattomia aineksia alituisiin esiintymisiin, tolkuttomaan lakkoilemiseen ym. seikkailuihin, jotka vain turmelisivat todellisen vallankumouksellisen valmistelutyön ja saattaisivat lykätä tuonnemmaksi ja hukatakin ratkaisevan taistelun tilaisuudet.

Muistaen Suomen työväen omat vallankumouskokemukset ja pitäen mielessään Kommunistisen Internationalen kokoamat maailman työväen vallankumoustaistelun opetukset astuu SKP Suomen työväen edessä oleviin taisteluihin lujasti luottaen siihen, että kun Suomen työväki nyt joutuu ratkaiseviin voimanmittelyihin vihollisensa kanssa, se myös on viepä taistelunsa kommunistipuolueen jn Kommunistisen Internationalen johdolla voittoisaan loppuun.

 


 

Organisatiosta

I. Puolueesta, jäsenistä, johdosta ja kurista

Suomen kommunistinen puolue olkoon luja maanalainen järjestö, joka käyttää tarmolla ja taidolla niin laillisen kuin laittomankin toiminnan mahdollisuuksia voittaakseen ja säilyttääkseen Suomen työväenluokan enemmistön kannatuksen ja johtaakseen sen vallankumouksellisen luokkataistelun varmaan voittoon.

Puolueen pitäköön lujasti koossa tiukka ja tinkimätön puoluekuri ja vankka puoluejohto. Puoluejohto olkoon elävässä vallankumouksellisessa toimintayhteydessä jäsenten kanssa, perustaen johtaja-asemansa vallankumoukselliseen auktoriteettiin, joka tulee siitä, että se oikein ja voimakkaasti johtaa.

Puolueen jäseniksi ottavat johtavat puolue-elimet ainoastaan koejäseninä ensin toimineita tovereita, vähintään kahden entisen jäsenen antaman vastuullisen puoluetakauksen perusteella. Koeaika olkoon ruumiillisen työn tekijöillä vähintäin kaksi kuukautta, muille vähintään kuusi kuukautta. Jo koejäseneksi ottamisen kautta tietäköön koejäsen alistuvansa noudattamaan ehdotonta puoluekuria ja kaikkia puoluejäsenen velvollisuuksia.

Puoluekokouksen, keskuskomitean ja muiden johtavain puolue-elimien päätökset ja ohjeet ovat puolueen järjestöille ja jokaiselle jäsenelle sitovat.

Puolueen keskusjohto on toiminnastaan vastuunalainen puoluekokoukselle ja Kommunistisen Internationalen johdolle. Sekä keskusjohto että maut johtavat puolue-elimet ovat velvolliset varomaan niin hyvin laiminlyöntejä kuin myös johtaja-asemansa väärinkäyttöä. Niiden velvollisuus on kysyä muidenkin puoluejäsenten mieltä, hankkia säännöllisesti itselleen luotettavia tietoja ja tehdä omat päätöksensä kypsän monipuolisen harkintansa jälkeen.

Puolueen jäsenet ovat velvolliset esiintymisessään aina osoittamaan itsensä taistelevan järjestön kurinalaisiksi jäseniksi. Milloin esiintyy eri mieltä oikeasta toimintatavasta, on erimielisyys ratkaistava puoluejärjestön piirissä, ja sitten toimittava tämän ratkaisun mukaan. Vaikka järjestön tai puolueen johdon päätös toisten jäsenten mielestä olisikin virheellinen, eivät nämä toverit esiintymisessään saa koskaan unohtaa, että pahin kurinrikkomus ja pahin virhe taistelussa on toki yhteisen rintaman häiriöön saattaminen tai suorastaan rikkominen.

Jokaisen puolueen jäsenen ylimpänä velvoituksena on puolustaa Kommunistista Puoluetta ja Kommunistista Internationalea kaikkia kommunismin vihollisia vastaan. Joka tämän unohtaa ja päinvastoin sanoin ja töin hyökkää puoluetta tai Kommunistista Internationalea vastaan, häntä on kohdeltava puolueen vastustajana.

 

II. Solujen ja työkuntain perustamisesta

1) Ensimmäiset ohjeet valmistettava työkuntain ja solujen muodostamista varten.

2) Organisaattoreja opetettava ja sitten lähetettävä tärkeimpiin kaupunkeihin ja muihin keskuksiin. Missä organisaattori tai piirikomitea näkee tarpeelliseksi, on muodostettava erikoinen organisatiokomitea, johon organisaattorikin tulee kuulumaan (suurimmissa kaupungeissa tulee olla useampia organisaattoreja). Organisaattorien tulee olla varmoja, innostuneita kommunisteja; heidän tulee myöskin tarkoin tuntea olot ja vallankumouksellisen liikkeen edellytykset sillä paikkakunnalla. Missä ei ole saatavissa sopivia SKP:n jäseniä organisaattoreiksi, voidaan ottaa sellaisia koejäseniä, joita piirikomitea suosittaa.

3) Organisaattorien (tai organisatiokomiteain) on sitten paikan päällä tarkoituksenmukaisesti johdettava alkutoimia:

a) Katsottava, mihin työpaikkoihin tai ammattiosastoihin on tärkeintä perustaa ensimmäiset solut, ja

b) mille puoluetyön erikoisalalle on ensimmäiset työkunnat perustettava (esim. tiedoituspalveluksen, yhteyspalveluksen, urheiluliikkeen, työttömyystaistelun ym. aloilla);

c) valittava solujen ja työkuntain ensimmäiset esimiehet ja yhdessä näiden kanssa ensimmäiset jäsenet (ei monta, mutta parhaita, tietoisempia vallankumouksellisia työläisiä, sellaisia, joista pikemmin voi kehittyä kommunisteja);

d) ohjattava solujen ja työkuntain ensimmäisiä askeleita, annettava niille määrättyjä tehtäviä, aluksi esim. yhtä tai kahta ensi viikkoa varten (sellaisia tehtäviä, jotka niistä ilman muuta tuntuvat hyödyllisiltä, tarpeellisilta ja mahdollisilta täyttää). Missä on tarpeen, tulee niille käytännössä esimerkillä osoittaa, miten tehtävät on suoritettava. Samalla on terotettava mieliin, mitä virheitä niiden on erityiseisti varottava.

 

III. Selostusvelvollisuudesta

Selostusvelvollisuus kuuluu sekä kaikille puoluejärjestöille ja elimille että jokaiselle yksityiselle puolueen jäsenelle. Yleensä on toimintaselostus annettava säännöllisesti lyhyemmältä ajalta. Sen lisäksi on erikoisesti selostettava erikoisten pnoluetehtäväin täyttämistä. On tärkeätä, että tämä selostusvelvollisuus toteutetaan niin järjestelmällisesti, että se juurtuu kommunistisessa liikkeessä parhaaksi traditsioniksi.

Puolue toimittaa säännöllisesti neljännesvuosikertomukset Kommunistisen Internationalea johdolle. Jokaisen puoluejärjestön on kertomuksensa jätettävä lähimmälle johtavalle komitealle (esim. paikallisten järjestöjen kuukausi kertomukset asianomaiselle piirikomitealle).

Jokaisen soluu, ryhmän ja työkunnan on esitettävä selostuksensa sille puolue-elimelle, jonka tosiasiallisen johdon alaisena se on. Yksityisen puoluejäsenen on (esim. viikottain) annettava selostuksensa sille solulle tai työkunnalle (tahi esimiehelle), johon kuuluu, ja erikoistehtävän täyttämisestä sille puolue-elimelle, jolta tehtävän on saanut.

Selostus on aina esitettävä ensi tilaisuudessa. Se tehdään suullisesti, mikäli puolue tai tehtävän antaja ei ole kirjallista kertomusta vaatinut. Selostukset olkoot suppeat ja asialliset. Vastaanottaja on vastuussa siitä, että sellaiset Ilmoitukset, joita ei ilman vahinkoa voida julkaista, tulevat hyvin säilytetyksi, samoin kuin siitäkin, että tärkeät selostukset viivyttelemättä ilmoitetaan edelleen asianomaisille johtaville puolue-elimille.

Luonnollisesti eivät nämä toimintaselostukset ja kertomukset saa rajoittua ainoastaan siihen, mitä niiden antaja on tehnyt. Niiden täytyy sisältää myöskin ilmoituksia sellaisista toiminnan aikana huomatuista seikoista, jotka ovat tärkeitä taistelullemme, erittäinkin huomioita, jotka voivat antaa aihetta uudistuksiin tai parannuksiin vastaisessa toiminnassamme. Samalla täytyy siinä esittää ehdotuksia, korjauksia, joiden välttämättömyys on havaittu toiminnan aikana.

Kaikissa kommunistisissa soluissa, ryhmissä tai työpaikkakunnissa on säännöllisesti pohdittava sekä niille annettuja että niiden annettavia selostuksia. Tämän pohdinnan täytyy juurtua vakinaiseksi tavaksi.

Solussa ja työhuonekunnissa on huolehdittava myöskin siitä, että yksityisillä puolueen jäsenillä taikka jäsenryhmillä on säännöllisesti erikoistehtävänä huomioiden teko ja selostus viholliajärjestöistä, erittäinkin pikkuporvarillisista työväenjärjestöistä ja ennenkaikkea sosdem puolueen järjestöistä.

 

IV. Mieskohtaisesta agitatiosta

1) Kommunistisen propagandan ja agitation päämuodot ovat suullinen, mieskohtainen käännytys, osanotto ammatillisen ja poliittisen työväenliikkeen taisteluihin, vaikutus puoluelehdistön ja puoluekirjallisuuden kautta. Kaikkeen tähän toimintaan tulee puolueen jokaisen jäsenen ottaa säännöllisesti tavalla tai toisella osaa.

Suullista, mieskohtaista yllytystä on ensi sijassa harjoitettava järjestelmällisesti järjestettynä kotiagitationina. Sitä varten perustetuissa työkunnissa toimien on kommunistien näitä valvottava ja ohjattava.

Tämän agitation ulkopuolelle ei saa jäädä yksikään talo paikallisen puoluejärjestön vaikutuspiirissä. Hyvällä menestyksellä voidaan suuremmissa kaupungeissa suorittaa myös erikoisesti järjestettyä katuagitatiota, jota tehostetaan julistuksilla ja lehtisillä. Sen lisäksi täytyy järjestää solujen tai ryhmien kautta työpaikoille säännöllinen persoonallinen agitatio, johon liittyy lehtisten levittäminen.

2) Jokaisen paikallisen järjestön maaseudulla tulee tarkoin jakaa jäsentensä kesken kotiagitation tehtävät ja laajentaa tämä agitatio kaikkiin kyliin, kaikille tiloille ja yksityisiin taloihin toiminta-alueellansa.

3. Ruotsinkielisten proletaarikerrosten keskuudessa on harjoitettava agi-tatiota ruotsinkielellä ja muodostettava tätä agitatiota varten erityisiä puolue-elimiä.

 

V. Yhteyspalveluksesta

Yhteyspalvelus tarkoittaa pääasiassa 1) kommunistiselle puoluetoiminnalle tarpeellisen yhteyden ylläpitämistä eri puolue-elimien ja paikkakuntain välillä sillä tavalla, etteivät vallassolevat voi sitä estää, ja samalla 2) vastaisen varalle sellaista yhteyttä ylläpitävän järjestön eli koneiston kehittämistä, joka on tarpeen avoimen vallankumouksellisen nousun edellä ja aseellisen kamppailun aikana.

Yhteyspalvelukseen kuuluu lähettipälvelus, salaposti, salaisten asuntojen hankinta, salainen tavara- ja henkilökuljetus, säilytys jne.

SKP:n jokaisen aluesolun ja alueryhmän on joko perustettava erityinen yhteyspalveluksen työkunta tahi määrättävä asiamies tätä palvelusta varten. Sen lisäksi tarvitaan tällä toiminta-alalla muitakin elimiä.

Yhteyskoneistoa ei saa päästää ruostumaan työn puutteessa. Se on koetettava peittää julkisen toiminnan verhoon, missä tämä on mahdollista. On pyrittävä saamaan tämä järjestö mahdollisimman varmasti ja nopeasti toimivaksi. Sen on kyettävä esim. suurissa kaupungeissa äkkiä saattamaan liikekannalle kaikki proletaarisen vallankumouksen vakinaiset voimat ja järjestyneet reservit.

Yhteyspalvelukseen käytettäköön vakinaisesti ainoastaan SKP:n jäseniä, niistäkin vain varmimpia, koetelluimpia, neuvokkaimpia, rohkeimpia ja mieluummin sellaisia, jotka ensin poliittisilla kursseilla tai julkisessa toiminnassa ovat osoittaneet innostunutta aatteellista harrastusta. Tilapäisinäkään avustajina älköön käytettäkö muita kuin SKP:n jäseniä tai hätätilassa koejäseniä. Näille älköön uskottako tärkeimpiä tietoja tai tehtäviä. Rehellisyys, uskollisuus sekä säännöllisyys yksityiselämässä olkoon ehtona jokaisella, jota tällä alalla edes tilapäisenä avustajana käytetään. Kuri täytyy tällä alalla olla sotilaallisen ankara. Mutta samalla on katsottava, ettei yksityiseltä vaadita niin suuria ponnistuksia, ettei hän sellaista täyttää voi. Ja avustettakoon häntä toimessa yhtä varmasti kuin häneltäkin vaaditaan.

 

VI. SKP:n suhteesta STP:n

SKP:n piirit ja alueet on pyrittävä muodostamaan STP:n piirien kanssa yhteenlankeaviksi.

Jokaisessa STP:n aluejärjestössä (paikallisessa järjestössä), mihin kuuluu ainakin muutamia SKP:n jäseniä tai koejäseniä, muodostavat nämä keskenänsä kommunistisen solun. Jos heitä on useampia samassa aluejärjestössä, luajenee solu ryhmäksi, jonka työtä kantaryhmä johtaa. On pyrittävä jo lähimpinä aikoina saamaan kommunistinen solu tai ryhmä kaikkiin tärkeimpiin aluejärjestöihin, pienempiinkin ainakin asiamies.

 

VII. KK:n tehtäväksi annetaan

1) Kominternin III kongressin hyväksymien teesien perusteella valmistaa ja päättää Suomen oloihin sopivia täydennyksiä puoluekokouksen nyt tekemiin organisatiopäätöksiin, niihin liitettäväksi:

2) Valmistaa ja päättää puolueen sääntöjen tarkastus sekä ohjesäännöt johtaville puolue-elimille, huomioon ottaen siinä myös eduskunta- ja kunnallisedustajain toiminnan valvomisen ja ohjaamisen.

 


 

Keskuskomitean toimintakertomuksen johdosta

Suomen sosialidemokraattisen työväenliikkeen perusvirheenä olivat ne samat reformistis-opportunistiset pyrkimykset, jotka olivat ominaisia II internationalelle yleensä ja erikoisesti Saksan sosialidemokratialle, jonka vanavedessä ja henkisessä johdossa Suomen köyhälistöpuolue kulki. Suomen yhteiskuntataloudellisen kehityksen takapajuisuus, kapitalistisen teollisuuden heikkous ja sen mukana palkkatyöväen sekä varsinaisen teollisuustyöväen vähälukuisuus tarjosivatkin tälle reformistiselle suunnalle sangen otollisen maaperän. Verrattain suurilukuisen maalaisköyhälistön, puolifeodaalisten suhteiden kahlehtiman ja rasittaman torppariväestön sekä sitä lähelläolevan pienviljelijäluokan olemassaolo ja liikehtiminen sekä suoranaisesti, mutta vielä enemmän välillisesti tukivat ja vahvistivat tätä Suomen kaupunkien ammattityöväen reformistista politiikkaa. Ja mikäli siinä ilmeni vallankumouksellisuutta, oli se Suomen erikoisesti häikäilemättömän kapitalismin ja virkavallan sorron ja riiston köyhälistössä herättämän luokkavihan ilmaisua, mutta joka sosialidemokratiamme toiminnassa ei yleensä päässyt kautskylaista teoria-vallankumouksellisuutta pitemmälle. Käytännössä se joutui siirtämään työväen vallankumouksellisen taistelun ja itse vallankumouksen epämääräiseen tulevaisuuteen ja enimmäkseen hapuili ja häilyi sen ja rauhallisen parlamentarismin välillä. Suomen työväen kasvattamista vallankumoukselliseen taisteluun ja työväen joukkoliikkeiden kehittämistä, syventämistä ja laajentamista kohti vallankumousta se pelkäsi ja huomattavasti vieroi tämän parlamentaarisen rauhallisen yhteiskunnallisen uudistusliikkeen häiritsijänä ja sen tuhoisille vaaroille alttiiksi asettajana. Ylläkuvatulla aatteellisella pohjalla syntyneelle pyrkimykselle ja sen puolustamiselle antoi tukea se valtiollisesta vaikea asema, jossa Suomi tsaristiseen Venäjään nähden oli.

Mutta kun sitten maailmansodan lopussa Venäjän vallankumouksen yhteydessä Suomessa marraskuussa 1917 puhkesi suurlakko, niin se perinpohjin paljasti Snomen sosialidemokratian todellisen epävallankumouksellisen pikkuporvarillis-reformistisen luonteen ja kykenemättömyyden johtaa proletaarista vallankumousliikettä. Sitä seurannut Suomen köyhälistölle tappiolla päättynyt kansalaissota ja Saksan imperialismin hyökkäys Suomen työväen vallankumouksen kimppuun ajoivat tämän sosdem liikkeen sitten täydelliseen haaksirikkoon, aiheuttaen Suomen köyhälistön kärsimään verisen tappion. Suomen sosialidemokratian luhistuessa tuli Suomen ammatillinenkin työväenliike kansalaissodan taistelussa täydellisesti murskatuksi.

Vallankumoukseen osaaottaneista ja siinä sosialidemokratian harhakuvista näin kohtalokkaalla tavalla heränneistä Suomen työläisistä joutui melkoinen osa pakenemaan Venäjälle sekä niiden ohella myöskin järjestymättömiä työläisiä, piintyneitä sosialidemokraatteja, talonpoikais-pikkuporvarillisia aineksia, joilla oli anarkistisia pyrkimyksiä.

Täällä ryhtyivät nyt syksyllä v. 1918 nämä Suomen vallankumoustaistelijat sekä niiden mukana joitakin muista aineksista rakentamaan uudelleen ja uusille perusteille Suomen köyhälistön pirstoiksi lyötyä puoluejärjestöä. Kansalaissodan paljastama sosialidemokratian mädännäisyys, vallankumouksessa saadut kokemukset sekä ennenkaikkea Venäjän työväen vallankumouksen antamat kokemukset olivat niin välittömät ja vaikutuksiltaan ylivoimaiset, että uutta puoluetta perustettaessa jouduttiin yksipuolisesti painostamaan niitä piirteitä, joiden katsottiin olevan sosialidemokratialle jyrkästi vastakkaisia, samalla kun jäi vanhan sosialidemokratian hapatuksen ja harhakuvien jätteitä vaikuttamaan.

Näin aivan luonnostaan SKP, joka silloin perustettiin, tuli hengeltään ja pyrkimyksiltään väsemmistolaisbolshevistiseksi, lahkolaisluontoisekai ja äkkijyrkäksi, kykenemättä kuitenkaan täydelleen vapautumaan sosdem aatteellisesta perinnöstäkään.

Historiallisena kehitysilmiönä ja ehkäpä tarpeellisenakin vastamyrkkynä vuosikausia Suomen työväelle tyrkytetylle sosialidemokraattiselle reformismille oli tämä vasemmisto-kommunismi sillä kertaa kiertämätön.

Puolueemme edelleen kehittymisprosessissa on näillä kummallakin sittemmin ollut vissit puolueemme toimintaa häiritsevät seurauksensa.

Puolueemme on kuitenkin jatkuvasti osoittanut voimakasta pyrkimystä selviytyä näistä kommunismille vieraista virtauksista ja suuntavivahduksista ja, kuten yleensä puolueiden elämässä, ei tämä kehitys ole tapahtunut ilman eri suuntaryhmien ja niiden välisten hankausten, jopa kamppailujenkin ilmestymistä. Ilahduttavana ilmiönä on nyt kuitenkin todettava, että ne kaksi kommunismin pohjalla kulkevaa pääasiallista suuntavirtausta, jotka puolueessamme tässä suhteessa ilmenivät, ovat — ja suureksi osaksi toisistaan riittävästi tietämättä, erillään ja toisiaan täysin ymmärtämättä — kuitenkin periaatteessa kehittyneet ja pyrkineet aatteellisen kamppailun kautta ja sen tuloksena johtuneet samaan suuntaan, nim. sille terveelle pohjalle, jonka Kominternin toinen ja kolmas kongressi niin selvänäköisesti ovat määritelleet.

Ja edustajakokous nyt toteaa:

että KK:n keskuudessakin osa molempiin suuntaryhmiin kuuluvia jäseniä on enemmän tai vähemmän tietoisesti ja enemmän tai vähemmän tehokkaasti pyrkinyt saattamaan puoluejärjestöämme ja sen toimintaa tälle kommunismin vahvalle pohjalle ja vapauttamaan puoluetta sen ylläkuvatuista alkuvaiheiden ultrakommunistisista ja lahkolaisluontoisista piirteistä sekä vanhan sosialidemokratian aatteellisista jätteistä;

että SKP:n KK on puolueemme järjestön rakentamiseksi ja voimistuttamiseksi, sen jäsenistön kasvattamiseksi ja vaikutusvallan kehittämiseksi Venäjällä ja samoin Suomessa toiminut yleensä tarmokkaasti, tuloksellisesti;

että puolueemme toiminnan johdossa Suomeen ja muihin maihin nähden, joka yleensä on ollut tarmokasta ja kommunismin periaatteiden mukaista, puoluettamme rakentavasti suoritettu, on ilmennyt pienempiä epäjohdonmukaisuuksia ja puutteellisuuksia, joissakin julistuksissa ylimalkaisuutta ja epätarkkuutta, toiminnallisissa julistuksissa puutteellisuutta, tilanteen epätäydellistä arviointia ja ultrabolshevistista malttamattomuutta sekä vielä heikkoutta joissakin niissä voimissa, joita puolueen edustajina tärkeissä tehtävissä on käytetty. Tätä heikkoutta ja kokemattomuutta on nuori puolueemme yleensä potenut, ilmeten se mm. tarkoituksenmukaisen työn jaon puutteessakin;

että se on suoriutunut sille joutuneista vaikeista tehtävistä puutteellisuuksista huolimatta yleensä hyvin;

että KK:n jäsenet erittäinkin siinä ovat osoittaneet tarmoa ja päättäväisyyttä ja katsottava menetelleen täysin oikein, kun ovat seisoneet palkallaan ja kiinteästi puolustaneet kommunistisen puolueen perusedellytyksiä, puolueyhteyden, puoluekurin ja velvollisuuksien täyttämisen välttämättömyyttä hetkellä, jolloin kommunistiselle puolueelle vieraiden, anarkististen ainesten puolelta on heitä ja siinä yhteydessä KK:ta ja yleensä puoluejohtoa vastaan hyökätty;

että KK on edelleen menetellyt oikein siinä, että se myöhemmin, kun tämän anarkistisen opposition taholta oli tehty sitä vastaan murhaava hyökkäys, jossa useita sen ja nuoren puolueemme jäseniä sai surmansa ja haavoittui, pysyi paikallaan taipumatta palvelemaan tämän opposition nostattamia pikkuporvarillis-demokraattisia vaatimuksia, vaan ryhtyi järjestötoiminnallisesti ja kommunismin perusteita selvittäen irroittamaan tämän anarkistisen oppusition mukana kulkeneet terveet työläisainekset pois ja yhdistämään heidät VKP:n ja yleensä kommunismin vaikutuspiiriin;

että sen olisi täytynyt aikaisemmin ja tarmokkaammin ryhtyä tällaiseen kasvattavaan toimeen ja yleensä taktillisemmin menetellä suorittaessaan tehtäväänsä. Kommunistiseen varmuuteen ja päättäväisyyteen kun oleellisesti kuuluu myös tehtäviensä rauhallinen suorittaminen ja maltillinen, tyyni käyttäytyminen, varsinkin suhteessa puolueen yleiseen jäsenistöön ja kannattajajoukkoon;

että ne toverit, jotka Suomessa KK:n lähettäminä ja opastamina myöhemmin ulkomailla ryhtyivät puolueemme toimintaa ja järjestöllistä suhtautumista Suomen työväenliikkeeseen yleensä suunnittelemaan ja kehittämään siihen suuntaan, että puolueemme kehittyisi todelliseksi Suomen työväenliikettä johtavaksi kommunistiseksi luokkapuolueeksi (alkuvalmistuksina SSTP:n perustaminen, valmistellut S. sosdem Nuorisoliiton ja S. Ammattijärjestön edustajakokouksiin) olivat tässä pyrkimyksessään oikeassa ja suorittivat Suomen kommunistiselle vallankumoukselliselle liikkeelle esiraivaajan työn. Tätä heidän alulle panemaansa työtä KK myös puolestaan sekä välillisesti että välittömästi tuki ja edisti, ollen siinä syntynyt sama pyrkimys, vaikkakin jonkun verran myöhemmin.

Myöhemmin pyrkiessään sovitteluluontoisilla esityksillään poistamaan pohjan kasvavalta oppositiolta, heidän olisi pitänyt näissä sovitteluyrityksissään osoittaa tinkimätöntä taipumattomuuttaan tämän anarkistisen opposition anarkis-demokraattisille vaatimuksille, eikä esittää, tosin sovitelevassa tarkoituksessa, sellaisia järjestöllisiä toimenpiteitä, jotka olisivat antaneet näille aineksille vain lisää vauhtia, vaan ryhmittyä samassa kiinteästi KK:n ympärille, sen auktoriteettia ja puolueemme eheyttä tukemaan ja puolustamaan, kuta ilmeisemmin tämä oppositio hyökkäsi sen tuhoamiseksi ja hajoittamiseksi. Heidän olisi yleensä pitänyt pysyä kiinteässä yhteistoiminnassa KK:n kanssa, huolimatta siitä, ettei heidän nähdäkseen silloin ollut riittäviä takeita olemassa puolueen ohjautumisesta oikealle tolalle, eikä heidän olisi pitänyt edes odottaessaan vastausta vetoamiseensa KK:lle ja Kominternin johdolle lykätä saamansa kutsun noudattamista, siis ei tehdä itseään syypäiksi sellaiseen laiminlyöntiin, jollainen kommunistisessa puolueessa on katsottava kurinpitorikokseksi.

Mutta edustajakokous toteaa tämän tapahtuneen siitä, että heidän yllä selostettu toimintansa, kehittää puolueen järjestötoiminta Suomessa erillään KK:n yhteydestä, jota yhteyttä vaikeutti pakko työskennellä maanalaisesti sekä lisäksi yhdyssiteiden hitaus ja heikkous; tämän toiminnan kehittäminen pääpiirteissään pyrkien sille pohjalle, jonka Kominternin toisen ja nyt varsinkin kolmannen kongressin päätökset edellyttävät, johti heidät ja osan puolueemme jäsenistöä erikoiseksi suuntaryhmäksi puolueessamme ja yhteen aikaan organisatorisesti puolueen ulkopuoliseksikin, organisatiokomitean perustamiseen asti. Tämä suuntaryhmä esiintyi yleensä puolueemme ja Kominternin periaatteiden puitteissa liikkuvana, mutta jossain määrin entisen sosialidemokraattisen aatteellisen perinnön vaikutuksen alaisena.

Edustajakokous näinollen päättää:

1. Teroittaa, paitsi Kominternin ja edustajakokouksemme kaikkien päätösten, erikoisesti tässä yhteydessä näiden päätösten huolellista puolueemme toimintaan sovelluttamista ja tarkkaa noudattamista, joita Komintern on tehnyt ja tämä kokous nyt tekee taktiikka- ja organisatiokysymyksessä, koska juuri siten saatetaan puolueemme toiminta kaikissa suhteissa kommunismin terveelle pohjalle.

2. Mitä tulee SKP:n ja VKP:n suomalaisten keskinäisten suhteiden ja yhteistoiminnan järjestämiseen, siinä suhteessa hyväksytään KK:n jo toteuttama ja näiden järjestöjen keskenään sopima järjestely, joka sellaisenaan on säilytettävä.

3. Teroittaa jokaiselle puolueemme jäsenelle ilman eroitusta puolueemme sisäisen eheyden ja yhtenäisyyden välttämättömyyttä, joka vaatii kommunistiseen yleiskuriin alistumista ja puolueen johdon auktoriteetin tukemista täsmällisesti suorittamalla sen antamat tehtävät ja noudattamalla saatuja ohjeita. Tämä on sekä työväenluokan luokkayhteyden tervettä ilmaisua että köyhälistön voiton välttämätön ehto.

 


 

Kommunistien murha pietarissa elok. 31 p:nä v. 1920

Edustajakokous toteaa, että se katala murhatyö, jonka uhreina viime elok. 31 p:nä Venäjän Kommunistisen Puolueen Pietarin Suomalaisen Kollektiivin kokouksessa menettivät henkensä Suomen Kommunistisen Puolueen Keskuskomitean toimivimmat, uutterimmat ja uhrautuvaisimmat jäsenet ja toimitsijat, toverimme Jukka Rahja, Väinö Jokinen, Tuomas Hyrskymurto, Liisa Savolainen, Jukka Viitasaari, Konsta Lindqvist, Teodor Kettunen, ja VKP:n jäsen J. A. Sainio sekä haavoittuivat toverit K. M. Evä, J. K. Lehtinen, Jaakko Rahja, Mikko Virkki, Aatto Laine, Jumi Vasten, Aino Petterson, J. Saastamoinen, Eelis Suurkaulio, joista toverimme Aino Petterson vieläkin on melkein toivottomasti sairaana saamiensa haavojen vuoksi, oli selvä vastavallonkumouksellis-anarkistinen teko. Sellaisena se oli kylmän harkitusti suunniteltu ja varmalla kädellä suoritettu. Se kohdistui ei ainoastaan nuoren puolueemme keskuskomiteaa, murhan uhriksi tarkoitettuja ja joitakin satunnaisesti siksi joutuneita puolueemme jäseniä vastaan, vaan nimenomaan keskitettyä kommunistista puoluejohtoa vastaan yleensä. Mutta ennenkaikkea suorastaan Suomen vallankumouksellisen työväen perustamaa vallankumouksellista järjestöä, kommunistista puoluetta vastaan.

Kommunistisessa puolueessa keskuskomiteoineen, toimitsijoineen ja jäsenineen saa korkeimman ilmaisumuotonsa köyhälistön luja luokkayhteys, taistelutarmo, ehjä, kiinteä ja keskitetty luokkatoiminta. Sellainen puolue on Suomenkin köyhälistölle kapitalismin orjuudesta vapautumisen ja työväen valtaan nousemisen tärkein ehto. Tämä murhatyö oli horjumatonta, varmaa ja puolueen pyrkimyksille uskollista johtoa vastaan tähdätty isku. Se oli isku taisteluarmeijaa, puoluetta vastaan. Eikä yksin tämä kaikessa raivokkuudessaan ja kylmäverisessä häikäilemättömyydessään todellista luonnetta sellaisenaan kuvaava katala teko ollut pelkästään kommunistista puoluejärjestöä ja kommunistista toimintaa vastaan kohdistettua vastavallankumouksellista anarkismia. Sitä oli myöskin tämän murhatyön suunnittelijain, suorittajain ja varsinaisten kannattaisin koko murhatekoa edelläkäynyt ja siihen johtanut valmistava toiminta. Sitä oli heidän harjoittamansa jatkuva, salakähmäinen, häikäilemätön ja aivan edesvastuuton, kaikkea työväen järjestyneen toiminnan säännöllisiä menettelytapoja halveksiva agitatio, vehkeily ja toiminta puolueemme johdon, toimitsijain ja sen eteen uurastavain toimivain jäsenten mustaamiseksi, heidän muutenkin vaikean toimintansa vaikeuttamiseksi ja häiritsemiseksi, heitä halventaakseen ja tieltä pois raivatakseen sekä puolueemme KK:n ja sen koko yhtenäisen järjestön murskaamiseksi ja hajoittamiseksi.

Murhan suunnittelijat ja varsinaiset toimeenpanijat esiintyivät näennäisesti puolueemme sisäisenä, tosiasiallisesti puolueemme ulkopuolisista aineksista muodostuneena oppositiona. Väittäen itseään ja pyrkimyksiään kommunistisiksi se käytti keppihevosenaan puolueemme ja sen toiminnassa ilmeneviä silloisten epänormaalisten ja meidän nuorelle puolueellemme erittäin raskaiden olosuhteiden aiheuttamia satunnaisia epäkohtia ja puutteellisuuksia. Tällaiset epäkohdat ymmärsi ja ymmärtää jokainen todellinen kommunisti poistuvan itsestään puolueen päästessä säännöllisiin oloihin ja niiden mukana valmistumaan. Oppositio ei voinut eikä tahtonut tätä ymmärtää ja muodostui tositeossa kommunistiselle työväenliikkeelle aivan vieraista ja sille vastakkaisista pikkuporvarillis-talonpoikaisista, anarkistisista aineksista ja pyrkimyksistä, sekä oli näinollen kommunisminvastaista liikettä. Tästä huolimatta ja nimenomaan juuri edellä sanotusta, epäsäännöllisistä olosuhteista aiheutunutta tyytymättömyyttä taitavasti lietsoen ja välikappaleenaan käyttäen, sai se jossain määrin myös rehellisten vallankumouksellista työväenliikettä ja puoluettamme suosivien työläisten kannatusta puolelleen. Menettäen sen kuitenkin täydellisesti, kun työläiset myöhemmin niin perin järkyttävällä tavalla tulivat herätetyiksi näkemään ja ymmärtämään heidän todellisen luonteensa ja todelliset pyrkimyksensä. Heidän anarkisminsa, heidän oppositionsa paljastui suomalaisille työläisille vastavallankumoukselliseksi anarkiaksi, joka ei ole kuten Länsi-Euroopan vallankumouksellinen anarkismi köyhälistöstä lähtöisin. Vielä vähemmän siltä puuttui jatkuvana tunnusmerkkinään pyrkimystä iskeä köyhälistön vihollista, porvaristoa ja sen mahtilaitoksia, kuten jälkimäisessä ilmenee. Heillä ei ollut tarjota puolueemme ohjelmaa, järjestörakennetta ja toimintaa vastaan taistellessaan tilalle mitään porvaristoa vastaan todella tähtäävää ohjelmaa tai toimintaa. Päinvastoin jotkut heidän johtajistaan todistettavasti olivat olleet läheisessä yhteydessä ja vuorovaikutuksessakin Suomen köyhälistön vihollisten, Suomen lahtarlen ja niitä kannattavien ainesten kanssa. Tämän he tietenkin mitä huolellisemmin salasivat niiltä rehellisiltä työläisaineksilta, joiden kannatusta itselleen ja toiminnalleen etsivät ja olivat osittain onnistuneet saamaan.

Edustajakokous toteaa kaiken tämän tuutien ja ymmärtäen sen talonpoikais-pikkuporvarillisen luonteen, josta tämä anarkistinen pyrkimys johtavine henkilöineen oli lähtöisin. Kokous huomauttaa, että jo Suomen kansalaissota tempasi työväen mukaan ja heitti sitten vallankumouksellisten työläispakolaisten mukana Venäjälle joukon kaikenlaisia talonpoikais-pikkuporvarillisia aineksia, vallankumoustaisteluun ihastuneita, voimakkaasti yksilöhenkisiä ja jäykkäluontoisia talonpoikaisnuorukaisia, joukossa kaikenlaisia seikkailijoita, rajaseudun salakuljettajia, pikkukeinottelijoita ym sellaisia. Ja osa näistä ajautui suomalaistenkin kom monistien riveihin.

Venäjällä oleskelevien suomalaisten keskuudessa silloin vallinneet olot, tilanteen aiheuttama luonnollinen sekasorto, nuoren vastikään perustetun puolueemme voimattomuus aikaansaada näiden ainesten keskuudessa nopea ja voimaperäinen kasvatustyö sekä yllämainitut näiden ainesten alkuperäiset luonteenomaiset pyrkimykset — kaikki nämä seikat yhdessä — hidastuttivat puheenaolevan aineksen sulautumista siihen järjestölliseen ja ehjään yhteistyöhön, keskinäiseen puoluekuriin ja solidaariseen suhtautuvaisuuteen, johon palkkatyöläisaines luontevasti sopeutui. Sen mukaisesti oli heille ominaista täydellinen aatteellinenkin ristiriitaisuus, ilmeten mitä voimakkaimmin kaikenlaisten henkilökohtaisten pyrkimysten ajamisena yms. julkisuudessa kuitenkin syyttäen sellaisesta puolueemme toimitsijoita. Vastustaen teoillaan puolueessa kuria ja keskitystä sekä leimaten järjestetyn johdon johtajien mielivallaksi jne. he omassa keskuudessaan ylläpitivät ankaraa kuria, keskitystä, jopa johtajiensa mielivaltaakin. Juuri tämä aatteellinen sekavuus ja ristiriitaisuus sekä pikkuporvarillinen alkuperä saattoi heidät alttiiksi Suomen lahtarien provokatiolle sekä eräät heistä suoranaiseen vuorovaikutukseen lahtarien kanssa.

Tätä murhaa on pidettävä yhtenä taisteluepisoodina Suomen lahtarivallan ja proletaarisen vallankumouksen välillä. Virallisen porvarillisen valtiokoneiston muuttuessa yhä avonaisemmin työläisten verisen sortamisen järjestöksi, se turvautuu pelotukseen ja vallankumouksellisten rivien hajoittamiseen ja demoralisoimiseen. Tätä menettelytapaa noudattaen porvaristo yleensä ja Suomen lahtarivalta erikoisesti ei häikäile käyttäessään tarkoitusperiensä tavoittelussa mitään keinoja ja voimia. Kaikki tarjolla olevat ainekset kelpaavat käytettäväksi!

Edellä kuvatut ainekset eivät yleensä kykene mittaamaan tekojensa poliittisia seurauksia eivätkä siitä paljoa välitäkään. Ne eivät näe niitä järjestöllisiä, sääntömääräisiä muotoja, toimintatapoja ja keinoja, joilla työväki järjestöissään korjaa niissä ilmeneviä epäkohtia. Ne eivät luota niihin tai eivät tahdo alistua niitä noudattamaan, koska ne pakoittavat luopumaan yksilöllisistä, järjestettyä toimintaa hajoittavista menettelytavoista. Kun niiden mielestä oikeutetut tai epäoikeutetut vaatimukset, valitukset tai esitykset eivät tulleet kyllin nopeasti huomioon otetuiksi, eivät ne tunteneet velvollisuudekseen viedä omasta mielestään oikeata, todellisuudessa kuitenkin turmiollista asiaansa eteenpäin säännöllisiä uria myöten sillä maltilla, puolueen eheyttä ja parasta palvelevalla lojaalisuudella, joita aina työväestö järjestöissään käyttää. Varsinkin kun epäsäännöllisissä oloissa elävä ja toimiva puolueemme ja Kolmas Internationale, johon se kuuluu, riittävästi tarjosivat ratkaisumahdollisuudet. Tällaisille pikkuporvarillis-talonpoikaisille, anarkistisille aineksille ominaisella tavalla ne katsoivat oikeudekseen sivuuttaa kaikki tällaiset näkökohdat. Ne sivuuttivat varsin kevyesti Suomen köyhälistön pääedellytykset: lujan ja kiinteän kommunistisen puolueen muodostamisen sekä kehittämisen ja raivasivat ase kädessä tieltään pois sen toimitsijat, yrittäen murskata sen Keskuskomitean kokonaan ja hajoittaa puolueen.

Edustajakokous toteaa, että tämä murhaavaksi tarkoitettu hyökkäys puoluettamme vastaan oli sitä vaarallisempi ja sen seuraukset saattoivat tulla sitä tuhoisimmiksi Suomen sekä osaksi koko maailman köyhälistövallankumoukselle, kun se tapahtui aikana, jolloin rappeutuva kapitalistinen talousjärjestelmä kulkee nopeasti ratkaisuaan kohti ja Suomen köyhälistö seisoo ankaran kumoustaistelun kynnyksellä. Tämä murhateko aiheutti eräänlaista hämminkiä ja käsitteiden epäselvyyttä Suomen vallankumouksellisissa työväen piireissä juuri sen kautta, että murhaajilla oli VKP:n jäsenkirjat. Työväen laajat joukot eivät pystyneet heti näkemään lahtarien provokatiota murhatyössä, joka tapahtui Neuvostovallan alueella. Tätä käsitteiden selvittämistä on vaikeuttanut lisäksi murhajutun likvidoimisen lykkääminen. Kokous pitää puolueemme yhtenä tärkeimpänä ja tinkimättömänä velvollisuutena puolueemme tässä kehitysvaiheessa tämän murhajutun nopeata likvidoimista ja päiväjärjestyksestä pois siirtämistä erikoisesti poliittisesti merkitsevänä ilmiönä, korostaen sitä seikkaa, että jutun ratkaisu ennakkopäätöksenä veisi mahdollisimman suuressa määrin halun anarkistisilta aineksilta jatkaa tai uudistaa tällaisia tekoja missään kommunistisessa puolueessa.

Ikuistuttaakseen elokuun 31 p:nä 1920 marttyyreina kaatuneiden puolueemme ja Suomen vallankumoukselliselle köyhälistölle kalliiden toverien muistoa, edustajakokous päättää julkaista muistojulkaisun, jonka toimittaminen jätetään KK:n huoleksi.

Puolueemme ylimpänä elimenä tätä surullista murhajuttua käsitellen edustajakokous toveriemme muistoa kunnioittaen merkitsee heidän sankarillisesti kaatuneen vartiopaikallaan luokkataistelurintamalla uskollisina lipulleen ja aatteelleen, jolle olivat elämänsä pyhittäneet ja kaiken voimansa, tarmonsa ja kykynsä harvinaisella antaumuksella ja innostuksella uhranneet. He antoivat elämänsä ihmiskunnan suurimman ja korkeimman aatteen: köyhälistön täydellisen kapitalismin orjuudesta ja riistonalaisuudesta vapautumisen puolesta.

Tietäen heidän kaatuneen Suomen köyhälistön vihollisten, Suomen lahtarien ohjaamain salamurhaajain uhreina, puolue on säilyttävä heidän nimensä muistossa vallankumouksen parhaimpien sankarien rinnalla.

Edustajakokous tuomitsee yksimielisesti ja jyrkästi ja tietää myös koko Suomen vallankumouksellisen järjestyneen työväen tuomitsevan tämän työväenliikkeen historiassa ennen kuulumattoman raa'an hirmuteon suunnittelijat, suorittajat ja kannattajat, tuomiten samalla ehdottomasti ja epäröimättä koko tämän opposition anarkisen, työväen järjestettyä toimintaa hajoittavan sekä lopulta murhaan johtaneen toiminnan ja pyrkimykset.

 

Puoluekokouksen tervehdys

Valkoisen Suomen vankilahelveteissä viruville tovereille

Kalliit toverit!

Lähetämme täten Teille, valkoisen Suomen vankilahelveteissä viruvat taistelutoverit, veljellisen tervehdyksen. Osa, jota Te proletariaatin vapaustaistelussa suoritatte, on raskas, mutta samalla se on eniten ihailua ansaitseva. Syvimmällä osanoton tunteella katsoo Teihin koko sorrettu luokka. Se käsittää uhraustenne suuruuden, se ymmärtää elämänne raskauden ja se ei ole Teitä unohtava.

Taistelu kapitalismin ja proletariaatin välillä kehittyy ratkaisuaan kohti. Se tulee taukoamatta jatkumaan ja kiihtymään, kunnes proletariaatti on suorittanut historiallisen tehtävänsä. Tällä hetkellä ei ole ainoatakaan maata, missä ei luokkataistelu kulkisi kiihtymyksen merkeissä, jokaisessa maassa puristuu proletariaatin luja ketju yhä tiukemmalle mädänneen kapitalismin ympärille. Varmoin ottein se kiristyy ja kaukana ei ole enää aika, jolloinka se viimeisellä otteella musertaa mäsäksi kapitalistisen järjestelmän. Kuukausia, vuosiakin voi vieriä ennenkuin se tapahtuu, mutta päivä päivältä se lähenee. Yhtenä varmana merkkinä sen lähenemisestä ovat ne keinot, joihin kapitalismi taistelussaan proletariaattia vastaan turvautuu. Vainopolitiikka on tullut porvaristolle ainoaksi aseeksi, siihen se turvautuu ja sitä se yhä häikäilemättömimmin käyttää. Ja sellainen järjestelmä, jonka olemassaoloa ei muilla perusteilla voida turvata, jonka säilyminen rakentuu pelkän häikäilemättömän vainon keinotekoiseen apuun, sellainen järjestelmä on ehdottomasti ehtinyt häviönsä partaalle.

Toverit!

Te, jotka ristikkojen takana kannatte kahleita sorretun luokan vapaustaistelun puolesta, Te olette muita lähimmin joutuneet kokemaan porvariston harjoittamaa vainoa. Teidän ylitsenne se on raskaimpana langennut. Useat Teistä ovat joutuneet virumaan harmaassa helvetissä v. 1918 kansalaissodasta lähtien, siis yli kolme vuotta. Aika on ollut pitkä ja kokemuksenne sen ajan kuluessa ovat olleet raskaita ja synkkiä. Mutta Te olette kestäneet. Ja me tiedämme, että edelleenkin yhtä miehuullisesti kestätte. Te ette ole heikkoja, epätietoisuuden vallassa ajelehtivia. Te olette asiastanne tietoisia ja Te kestätte.

Kalliit taistelutoverit!

Me emme rukoile Teille porvaristolta armoa, kuten porvariston kätyrit, sosialidemokraatit, tekevät. Me olemme tietoisia sellaisen menettelyn iroonisesta halpamaisuudesta kokemustenne ja köyhälistön asian oikeuden kannalta katsoen. Me tiedämme, että armon asemesta voidaan vaan oikeutta Teille vaatia. Sitä me emme lakkaa hetkeksikään vaatimasta emmekä sen puolesta taistelemasta, vaikka tiedämmekin, ettemme ehkä voi porvariston herruuden aikana kaikille Teille saada vankilan portteja avatuksi. Me tiedämme, että vasta porvariston kukistuminen takaa vaatimustemme todellisen lopullisen täyttymisen. Sen tähden tulemme Teidänkin kärsimystenne velvoittamana tekemään kaikkeanne köyhälistön vapaustaistelun voittoisaan loppuun saattamiseksi. Ja silloin, kun proletariaatin ratkaiseva isku lopullisesti lyö murskaksi kapitalistisen järjestelmän, silloin kantautuu sen iskun kaiku vankiloidenkin rautaportille, vapauttaen niissä silloin vielä olevat proletariaatin kahlitut jäsenet raskaista kärsimyksistään. Se päivä ei ole kaukana. Sen päivän jouduttamiseksi taukoamatta taistelemme. Ja siinä mielessä lähetämme Teille, kahlitut taistelutoverit, veljellisen tervebdyksemme.

 


[1] Tässä kohden näkyisi verbi jääneen ladontavirheen vuoksi pois. MIA huom.