Jukka Lehtosaari (toim.)

SKP:n puoluekokousten, konferenssien ja keskuskomitean plenumien päätöksiä

1935


SKP:n KK:n POLITBYRON LAUSUNTO

 


 

(Hyväksytty maaliskuussa 1925)

Vaalitaistelun kokemuksista presidentin valitsijamiesvaaleissa

I. Vaalien välittömien muodollisten tulosten johdosta todetaan:

a) Äänestämässä ei käynyt edes puoletkaan äänioikeutetuista. Valitsijoita oli nyt kaikkiaan yksi neljäsosa miljoonaa vähemmän kuin viime keväällisissä eduskuntavaaleissa sekä huomattavasti vähemmän kuin yksissäkään eduskuntavaaleissa viimeisten 18 vuoden aikana. Yleinen osanotto oli siis erikoisen heikko ja laimea.

b) Kaikki puolueet kärsivät menetyksistä kannattajain vähenemisen muodossa. Enimmän menettivät kuitenkin ne puolueet, jotka nojautuivat pääasiassa varsinaiseen työväkeen teollisuudessa ja maataloudessa (sosialistinen työväki ja pienviljelijät sekä sosialidemokratia) tai kaupungin ja maaseudun pikkuporvarillisiin välikerroksiin (sosialidemokratia ja maalaisliitto). Näiden osalle lankesi yleisestä menetyksestä neljä viidettä osaa, kun johtavain porvaripuolueiden osa yleisestä menetyksestä teki yhteensä ainoastaan yhden viidennen osan.

c) Sosialidemokratian menetys oli määrältään suurin, mutta suhteellisesti kuitenkin ison joukon pienempi kuin sos. työväen ja pienviljelijäin vaaliliiton tappio. Sosialidemokratia menetti äänestäjiä melkein yksinomaan maaseudulla.

d) Maalaisliiton menetys oli määrältään toiseksi suurin, mutta suhteellisesti vähän pienempi kuin sosialidemokratian ja samoin suhteellisesti vain vajaa puolet sos. työväen ja pienviljelijäin vaaliliiton menetyksistä.

e) Sos. työväen ja pienviljelijäin vaaliliiton kärsimä tappio oli numerollisesti ainoastaan hiukan enemmän kuin puolet sosialidemokratian kärsimästä suuresta tappiosta, mutta aikaisemmasta omasta äänestäjämäärästään menetti sos. työväen ja pienviljelijäin vaaliliitto enemmän kuin puolet. Tämä vaaliliitto menetti kaupungeissa ja kauppaloissa noin kaksi kertaa sen määrän kuin sosialidemokratia, mutta maaseudulla oli myös sos. työväen ja pienviljelijäin vaaliliitonkin menetys sentään huomattavasti suurempi kuin kaupungeissa.

II. Yleisimpinä objektiivisina syinä voidaan merkitä:

a) Epämääräinen ja huojuva valtiollinen ja taloudellinen tila maassa sekä porvaripuolueitten keskinäiset, jopa osaksi niiden sisäisetkin riidat, varsinkin presidenttikysymyksessä, oli heikentänyt porvaripuolueiden pikkuporvarillisten kannattajain luottamusta noihin puolueisiin.

b) Talonpoikain, varsinkin pikkutalonpoikain, nykyinen taloudellinen ahdinko ja hätä sekä heidän aikaisemmin saamansa kokemus kapitalistipuolueiden ja maalaisliiton johtavain ainesten välinpitämättömyydestä köyhäin talonpoikain asioita kohtaan oli saattanut ne epäileviksi näitä puolueita kohtaan. Maalaisliiton johtajain tekemät vaaliliitot herraspuolueiden kanssa lisäsivät epäluuloa maalaisliiton johtajia kohtaan. Epäluulojensa ajamina tulivat talonpojat passiivisiksi vaalien suhteen. Sen vaikutuksen alaisina ne jäivät joukolla vaaleista pois, kun ei konkreettisen, riittävän oman kokemuksen perusteella niillä vielä ollut näkyvissä selluista muuta puoluetta, jonka puoleen olisivat luulleet voivansa kääntyä luottamuksella tai jonka olisivat voineet katsoa varmaksi liittolaiseksi.

c) Lahtariterrori, joka viimeisenä vuotena on esiintynyt jonkun verran verhottuna, mutta pohjaltaan entistä järjestyksellisempänä kuristuksena, sekä sen ohella vaikuttanut pääoman taloudellinen puristus (myös joukkotyöttömyyden ja verotuksen muodossa) ovat osaksi synnyttäneet työväenjoukoissa arkuutta, pelkoa, poliittista välinpitämättömyyttä ja toivottomuuttakin, osaksi taas saattaneet toistaiseksi passiivisuuden tilaan semmoisiakin joukkoja, jotka aikaisemmin osoittivat valtiollista aktiivisuutta, mutta jotka nyttemmin, vaikka eivät olekaan kadottaneet luokkatietoisuuttaan eikä vallankumouksellista vaistoaan (jopa jossakin tapauksessa tuntevat entistä kireämpääkin luokkavihaa), eivät nykyoloissa näe osanotolla esim. valtiollisiin ja kunnallisiin vaaleihin olevan mitään merkitystä ja mieluummin boikoteeraavat niitä. Köyhemmiltä työväenkerroksilta verojen maksamattomuuden vuoksi mielivaltaisesti äänioikeuden riistäminen oli lisätekijänä.

d) Joukkojen oli vaikeampi käsittää presidentti vaaleja kuin eduskuntavaaleja. Niiden oli vaikea käsittää, että presidentin valitsijamiesvaaleissa olisi ollut kysymyksessä mitään muuta kuin se, kuka henkilö nykyisen porvarivaltion presidentiksi on tuleva. Eduskuntavaaleissa vetää joukkoja mukaansa osaksi niiden demokraattiset ja reformistiset toiveet ja harhakuvitelmat, joita presidentin valitsijamiesvaaleissa ei ollut niitä liikkeelle kiihottamassa. Lisäksi porvarillisten ja sosdemklikkien keskinäinen kiistely ja kaupanteko vahvisti joukoissa sitä itsessään oikeata käsitystä, että herrat keskenään ratkaisevat presidenttikysymyksen ja keinottelevat joka tapauksessa jonkun oman miehensä presidentiksi, ilman että työväellä olisi voimaa tätä asiaa ratkaista, mikä seikka ymmärrettävästi lisäsi työväen poliittista haluttomuutta.

III. Ulkonaiset mahdollisuudet vallankumouksellisen työväen tarmokkaalle ja voimakkaalle vaalitaistelulle sekä joukkojen passiivisuuden voittamiseksi tehtävälle työlle olivat nyt kuitenkin tuntuvasti suuremmat ja helpommat kuin keväällisissä vaaleissa v. 1924. Nyt oli useampia sanomalehtiä meikäläisten käytettävissä. Nyt oli suurempi agitatiovapaus hallitsevien luokkaryhmien keskinäisten riitaisuuksien vuoksi. Maalaisliittolaisten johtajain liittoileminen eri kapitalistipuolueiden kanssa näissä vaaleissa oli paljastanut ne erittäin havainnollisesti herrain liittolaisiksi. Sosialidemokratian johtajat olivat viime aikoina esim. eduskuntapolitiikallaan lisää paljastaneet itsensä kapitalistien kätyreinä. Tällä tavalla kerääntyi vallankumouksellisille ensiluokkaista ainesta joukkojen valistamiseksi ja herättämiseksi. Sille toiminnalle tarjosi edullisen maaperän se, että talonpojissa oli jossain määrin vahvistunut herroista irtaantumispyrintö ja osassa sosialidemokratian kannattajia sama irtaantumispyrintö sosialidemokraattisista johtajista. Nyt oli myöskin viime keväänä saatu arvokasta kokemusta siitä, miten vallankumouksellinen vaalitaistelu poliittisesti ja teknillisesti voidaan järjestää ilman julkista puoluettakin. Kommunistisen puolueen järjestö oli kouluuntuneempi ja vähän isompikin kuin keväällä v. 1924.

IV. Puolueemme on ollut tietoinen siitä, että määrätty passiivisuus on ollut vallalla työtätekevissä joukoissa ja on puolueemme pyrkinyt sitä passiivisuutta poistamaan. Taistellakseen tälläkin ajankohdalla tätä passiivismisilmiötä vastaan, jonka takana on osaksi pessimistisyyttä (toivottomuutta), mutta osaksi myöskin selvää kiukkuista epäluottamusta kapitalistista lahtarijärjestelmää kohtaan, sekä saadakseen joukkoja herätetyksi, asetti puolueemme vaalitaistelun keskeiseksi kysymykseksi valtakysymyksen, esittämällä tunnukseksi »työväen ja talonpoikain hallituksen», ei ylimalkaisesti, vaan suoranaisena johtopäätöksenä työväen ja sorrettujen talonpoikain tärkeimmistä konkreettisista päivänvaatimuksista. Tälle periaatteelliselle pohjalle tahtoi puolueemme organiseerattavaksi koko vaalitaistelun sekä tarmokkaasti ja päättävästi kuljetettavaksi puheenaolevalla linjalla. Ja jos kohta nämä vaalit sinänsä, kuten on sanottu, olivat sellaiset, että köyhälistö niitä yleensä vieroi, niin puolueemme päätunnus: »Työväen ja talonpoikain hallituksen puolesta» ei ollut kuitenkaan joukoille käsittämätön eikä liian aikainen. On erityisesti merkillepantava, että sosialistisen työväen ja pienviljelijäin vaaliliiton ehdokkaista oli talonpoikia neljäsosa, (varsinaisissa pienviljelijäseuduissa oli heitä kolmasosa). Tämä seikka on aikaa voittaen osottautuva poliittisesti erittäin suurmerkitykselliseksi, sillä se on omansa varmentamaan työväen ja riistettyjen talonpoikain taisteluliiton kehittymiselle suurempia mahdollisuuksia ja sen kautta luomaan vakavat takeet proletaarisen vallankumouksen voitolle, tietysti sillä ehdolla, että puolue ensiksikin kokonaisuudessaan näkee ja ymmärtää talonpoikain keskuudessa nykyään tapahtuvan suunnan muuttamispyrkimyksen ja työläisten keskuudessa esiintyvän irtaantumisen sosialidemokraattisesta perinnöstä talonpoikiin nähden, sekä että puolue toiseksi kykenee käyttämään hyväksi näitä etuisuuksia vallankumouksen valmistamistyössään.

V. Se, että meikäläiset vaalitaistelussa kuitenkin kärsivät niin raskaan tappion, vaikka olikin tarjona monia suotuisia vallankumouksellisen valistus- ja yllytystyön mahdollisuuksia sekä muitakin meikäläisille edullisia ehtoja joukkojen passiivisuuden murtamiseksi, johtui pääasiassa seuraavista heikkouksista ja virheistä:

a) Sosialistisen työväen ja pienviljelijäin liiton vaaliagitatio oli erityisen heikkoa sekä yleisesti että erittäinkin niissä pääkysymyksissä, joissa tällä kertaa joukkoja piti valistaa, innostuttua ja liikkeelle vetää: nimittäin toisaalta työväen ja talonpoikaisjoukkojen liiton, toisaalta valtajärjestelmän muutoksen välttämättömyyden esille vetämisessä.

b) Ajatus työväen ja sorrettujen talonpoikain valtiollisesta liitosta, sen merkityksestä ja sen kautta aukeavasta vallankumouksellisesta näkökannasta, oli isolle osalle työväestäkin verrattain uusi ajatus, joka olisi pitänyt ainakin parin kuukauden aikana ennen vaaleja yhtämittaa tehdä tunnetuksi ja innolla painostaa lehdissä ja kokouksissa. Olisi pitänyt osoittaa, miten sosialidemokratia ja ammatillinen ahdashenkisyys ovat kauan estäneet työväkeä näkemästä talonpoikaiskysymystä vallankumouksellisessa valossa. Tähän eivät kuitenkaan lehdet eikä vaalitoimikunnan etunenässä olleet toverit kiinnittäneet riittävästi huomiota, vieläpä muutamia tovereita, joiden olisi pitänyt asiaa työväenjoukoille selittää, itseäänkin näyttää pahasti vaivanneen sosialidemokraattisesta käsityskannasta periytynyt ymmärtämättömyys talonpoikaiskysymykseen nähden.

c) Kaikki sosialistiset toimitsijat eivät myöskään ymmärtäneet vallankumouksellisesti johdetun ja vallankumouksellisella sisällöllä täytetyn työväen vaalitaistelun suurta merkitystä joukkojen aktivisoimiseksi. Päinvastoin sitä väheksyttiinkin julistamalla esim. ettei näillä vaaleilla ole ylipäänsä suurtakaan merkitystä, kumartaen siten passiivisten joukkojen harhakäsityksille, välinpitämättömyydelle, pessimistiselle kannalle ja vaaliboikottipyrinnölle. Ja kuitenkin päätehtävä olisi ollut joukoille kaikin tavoin osoittaa, että vaaleihin osanotto on tärkeätä ja minkävuoksi se on tärkeätä. Olisi pitänyt kaikin tavoin ja kaikissa esiintymisissä vetää valtakysymys etualalle, selittäen, miten kaikkien tärkeimpien käytännöllisten parannusvaatimusten toteuttaminen vaatii hallitusjärjestelmän muuttamista, ja osoittaen, että nyt vaaleissa on juuri kysymys tähänastisen hallitusjärjestelmän hyväksymisestä tai tuomitsemisesta. Propagandaa valtakysymyksen pohjalla piti tehdä niin täydellä vakaumuksella ja voimalla, että joukot olisivat nähneet ja uskoneet vaalitoimitsijain ja yllyttäjäin todella tarkoittavan hallitusjärjestelmää muutosta, ei tietenkään välittömästi näiden vaalien kautta — sitä ei tietysti kukaan voinut odottaa —, vaan tuon vallankumouksellisen tarkoituksen eteenpäin tuuppaamista tämän vaalitaistelun ja erittäinkin vallankumouksellisten vaalimielenosoituksen kautta. Mutta kun tämä esitettiin kevyesti ja epäröiden, vieläpä monet viikot julkisuudessa melkein kokonaan vaieten ja osaksi suorastaan boikottiajatusta tukien, niin vahvistettiin vain joukkojen passiivisuutta ja levitettiin sellaista luuloa niissä, että koko vaalitaisteluhomma ei olekaan vakavaa taistelua, vaan turhanaikaista peliä porvarien hommaaman ilveilyn mukana.

Tämä heikkous valtakysymyksen ajamisessa näyttää eräissä vaikutusvaltaisissa tovereissa johtuneen yksipuolisuuteen harhaantuneesta pyrinnöstä tyytyä pelkän laillisen opposition luontoiseen vaalitoimintaan ja ylipäänsä sellaiseen legaaliseen puoluetoimintaan, jota hallitus ei pitäisi vaarallisena. Esittämättä eri mieltä siitä, mitä katsoivat voitavan julkisuudessa esittää (ja missä ja kenen se oli esitettävä) ja mitä taas piti jättää esitettäväksi maanalaisessa kirjallisuudessa ja agitatiossa, nuo toverit sensijaan asettuivat periaatteessa vastustamaan puolueemme vallankumouksellista linjaa: valtakysymyksen esiinvetämistä sekä työväen ja talonpoikain hallituksen tunnusta, jonka kautta me juuri periaatteellisesti erottauduimme porvareista ja niiden sosialidemokraattisista kätyreistä (joiden kanta ja vaalitaktiikka rakentui porvarillisen hallitusvallan säilyttämistarkoltuksen pohjalle).

d) Meidän puolueemme järjestöllä ei ollut vielä tarpeeksi leveätä pohjaa työväenjoukoissa, eikä se itsekään ole vielä kyllin laajaksi kehittynyt. Lisäksi esiintyi heikkoutta toiminnallisestikin, varsinkin solujen oma-alotteisuuden puutetta.

e) Tapahtui eräitä mitä vakavimpia puoluerintaman eheyden rikkomisia, joiden kautta puolueemme vaalitaistelua hämättiin ja vaikeutettiin, vahvistaen sille vastakkaisten katsantokantojen vaikutusta.

f) Ei käytetty riittävän ajoissa, täydellä tarmolla ja kyllin laajasti niitäkään tarjolla olevia mahdollisuuksia, joita olisi kuitenkin ollut suulliseen, kirjalliseen, varsinkin julkiseen agitatioon puoluelinjalla (myönnettävä on, että toimitsijatkaan eivät kaikki olleet päteviä. Oli myöskin muita tilapäisesti häiriöitä tuottaneita syitä, joita vain sitkeillä organisatoorisilla ponnistuksilla voidaan voittaa). Muutamia kokonaisia vaalipiirejä jäi tärkeissä suhteissa ulkopuolelle sen agitation, sen kautta, että ei oltu asetettu niissä mitään ehdokaslistoja. Näissä piireissä vallankumouksellisen vaaliliiton kannattajilla ei ollut tilaisuutta antaa kannatusta sille, vaikka olisivat tahtoneet.

g) Tapahtui erältä törkeitä teknillisiäkin virheitä valmistelutehtävissä, sellaisia kuin että vaaliliittoa ei saatu aikaan ollenkaan tai ei pidetty huolta siitä, että ehdokaslistoja tuli riittävästi.

VI. Vaalitaistelun kokemukset eivät mitenkään osoita, että puolueemme noudattama poliittinen linja olisi ollut väärä. Eikä kärsitty tappio johdukaan siitä, että puolueen poliittinen linja olisi ollut virheellinen, vaan siitä, että puolueen oikeata poliittista linjaa ei ole pystytty viemään läpi vallinneissa olosuhteissa menestystä tuottavalla tavalla, osin heikkouksien vuoksi puolueorganisatiossamme, osin julkisessa liikkeessä ja erinäisten toveriemmekin piirissä ilmenneiden syrjäpyrintöjen vuoksi periaatteellisissa ja taktillisissa kysymyksissä.

Tämä on vakava muistutus puolueelle. Sen vuoksi on välttämätöntä, että saadut kokemukset puolueessa mitä huolellisemmin käytetään hyväksi niin hyvin virheiden oikaisemiseksi kuin heikkouksien ja puutteellisuuksien poistamiseksi.