Meri- ja maavarustukset ovat käyneet viimeisten vuosikymmenien kuluessa kaikissa Europan suurvalloissa niin hirvittävän suuriksi että lukemattomien huulilla kaikissa kansankerroksissa ja puolueissa liikkuu tuskallinen kysymys: mitä tästä on tuleva, mihin on tämä päättyvä? Ei hoideta vaikutusvaltaisissa valtioissa, olivat ne sitten n. s. sivistysvaltioita tai puolivillejä valtioita, mitään valtion laitosta sellaisella huomiolla, niin, voipa melkein sanoa, sellaisella rakkaudella ja huolellisuudella kuin meri- ja maasota-laitoksia. Tuskin millään muulla alalla on tiede ja teknika niin innokkaasti työskennellyt tehdäkseen uusia löytöjä ja keksintöjä kuin ihmissurmauskoneiden alalla, olkoon sitten kysymys aseista ja laivoista tai linnoitus- ja suojeluslaitoksista. Ja mihinkään muuhun valtion tarkotukseen eivät niin hyvin hallitukset kuin kansaneduskunnatkaan myönnä yhtä kernaasti käyttövaroja, niin, vieläpä hyvin runsaita sellaisia. Kaikki muut valtion tarkotukset tulevat vasta toisessa tai kolmannessa sijassa. Usein ei ole käytettävänä aivan välttämättömimpiäkään varoja tärkeimpiin edistystarkotuksiin, kuten kansanvalistustyöhön, uusien ja parempien kulkuneuvojen hankkimiseen, — näihin kyllä, jos niitä samalla voidaan käyttää sotatarkotusten palvelukseen, — maanviljelyksen parantamiseen, tieteen ja taiteen kohottamiseen, kansan terveydenhoitoon, työväensuojelukseen, oikeudenkäyttöön j. n. e., koska sotavarustukset nielevät kaikki kokoonsaadut varat. Näyttää kuin uudenaikaisen valtiolaitoksen ylevimpänä tehtävänä olisi saavuttaa korkein täydellisyys maa-armeijan ja laivaston varustamisessa ja että tämän tarkoituksen ohella olisi kaikki muu sivuasiana tai hätätarvetta.
Jokin uusi tai parannettu murha-ase, uusi laivalaji sotatarkotuksia varten tai jokin hävitysväline, kuten uudenlaatuinen ruuti, uudenlainen kuula, uudenlainen räjähdysaine saavuttavat, heti kun ovat tulleet tunnetuksi, valtion ja sotajoukon johtajien oikein liikuttavan huomion ja niitä tutkitaan sellaisella huolellisuudella, kuin olisi kysymys suurimmasta hyvästätyöstä ihmiskuntaa kohtaan.
Tuskin millään muulla julkisen toiminnan alalla on olemassa niin räikeätä ristiriitaa todellisuuden ja lauseparsien välillä kuin sota-alalla. Uskonto, tapa, siveys ja ihmisyys mainitaan yhteiskunnallisen toiminnan ja valtiollisen elämän perusteiksi, mutta vastakkaisesti tämän kanssa vedotaan lakkaamatta raaimpiin ja epäinhimillisimpiin vietteihin ja elätetään niitä kaikin voimin, että voitaisiin ne muuttaa määrättynä silmänräpäyksenä vastaaviksi teoiksi.
Koko historian kokemus väittää, että yhteiskunnallisen ja valtiollisen pahan täytyi ensin saavuttaa korkeimman huippunsa, ennenkuin se joutuu alennustilaansa ja lopuksi häviöönsä. Jo viidenkymmenen vuoden ajan ovat valitukset lisääntyvästä, kaikkea vallitsevasta sotilasvallasta käyneet yhä äänekkäämmiksi, ilman että pienintäkään muutosta olisi tapahtunut. Päin vastoin. Kaikkien nykyaikaisten valtioiden kehitys tällä aikakaudella todistaa meille yleisten varojen yhä runsaampaa maa-armeija- ja meripuolustustarkotuksiin ottamista, mikä kyllä nousee prosenteissa aivan suhteettoman paljon enempi, kuin asukasluku sekä niiden kansankerrosten tulot, joiden rahallisesti, aineellisesti ja ruumiillisesti on kannettava tämän pääasiallinen kustantaminen. Sillä se on myöskin kaikille kysymyksessä oleville valtioille yhteinen luonteenominaisuus, että taloudellisten uhrausten kanto tapahtuu sellaisissa muodoissa ja sellaisia tapoja noudattaen, jotka raskaimmin painavat köyhimpiä, toimeentulonsa eteen vaikeasti työskenteleviä luokkia, työväenluokkaa, pieniliikemiehiä ja pikkutilallisia. Nämä rasitukset kannetaan pääasiallisesti näiltä kerroksilta epäsuoran verotuksen kautta, jota vastoin suunnan tarjoamat johtavat paikat varataan hallitseviin luokkiin kuuluville. Armeijat saavat täten luokkaluonteen, joka vastaa täydellisesti yhteiskunnan ja valtion luokkaluonnetta.
Tämä pääyllytin, muodostaa yhä suurempia armeijoita ja merivarustuksia, synnyttää lähinnä halun muodostaa suuria kansallisuusvaltioita. Samoin kuin porvaristo aina enempi estää tuotantovälineiden, omaisuuden ja väestön hajaantumista, kokoo väestön kaupunkeihin ja teollisuuspaikkoihin, keskittää tuotantovälineet ja kerää omaisuuden yhteen, niin on sen myöskin tarvis keskittää valtiolaitos sekä hankkia mahdollisimman suuri kotimainen kauppa, voidakseen esteettömästi myydä tuotteitaan. Luoda mainitulla pohjalla: »kansallisuuden, yhden hallituksen, lain, kansallisen luokkaharrastuksen, tullirajan», kuten kommunistinen manifesti niin sattuvasti lausuu sen elinharrastuksen.
Mutta porvaristo pakottaa tavaran joukkotuotannon nousemaan yli kotimaisen kaupan tarpeen, ja niin on jokaisen maan porvaristolle välttämätöntä valloittaa tavaroilleen mahdollisimman suuri myyntialue maailmanmarkkinoilla. Sen kautta syntyy kilpailua yhteen joutuvien valtioiden välillä, ja tämä antaa uuden aiheen yhä suurempien armeijojen ja merivoimien muodostamiseen. Kateellisesti vartioivat eri valtioiden hallitukset toinen toistaan, ett'ei kukaan pääsisi tässä toisten edelle ja että, niin pian kuin joku luulee hieman ennättäneensä toiset sotavoimien kartuttamisessa, yrittävät kaikki muut ei ainoastaan tulla tuon vertaiseksi, vaan vieläpä voittaa hänet. Niin syntyy sellainen kilpajuoksu varustautumisessa, ett'ei ihmiskunta ole milloinkaan ennemmin nähnyt sen vertaista.
Kapitalistiluokan valtiollinen valta-asema — minkä ohella rahavalta, kauppavalta, teollisuus- ja maaporvaristo alituiseen kiistelevät ja taistelevat keskenään siitä osasia, jonka jokainen heistä tahtoisi saada valtionsaaliista — on välttämätön täydennys tuon luokan yhteiskunnalliselle ja taloudelliselle vallalle työväenluokan ja häviöön tuomittujen kapitalistiluokasta täydellisesti riippuvaisuussuhteessa olevien pieniteollisuus- ja pikkutilallisluokkien yli. Että hallitsevat luokat tämän jälkeen laskevat myöskin valtion rasitukset pääasiallisesti hallitsemiensa luokkien niskoille ja että nimenomaan annetaan hallittavien väestönkerroksien suorittaa sotilaallinen päivätyö, on itsestään selvää. Se kuuluu hallitsevan luokan olemukseen ja sitäpaitsi olisi se aivan liian heikko suorittamaan itse ne rasitukset, joita sen valta-asema vaatii. Joskin se voisikin kantaa rahalliset rasitukset, niin ei se tahdo sitä, ja ruumiillisia rasituksia ei se voi, koska siltä puuttuu siihen tarvittava pääluku; se tyytyy täyttämään johtajapaikat ja tekemään armeijan oivalliseksi valtansa välikappaleeksi.
Tämän seisovan sotilasjärjestön luokkaluonne on siis silmiinpistävä ja tietoisuus tästä jyrkentää arvostelua moneen asiaan nähden, jotka voidaan selittää ainoastaan tältä näkökannalta. Siitä esimerkiksi porvarillisten puolueitten haluttomuus sotalaitosten ankaraan ja perinpohjaiseen arvosteluun, niiden suuttumus, kun paljastetaan sotaväessä tapahtuneet rääkkäykset, mutta penseys sellaisten rangaistuslaitosten aikaansaannissa, jotka voisivat poistaa sellaiset epäkohdat. Edelleen selviää tästä kansaneduskuntien alttius suostumaan uusiin meri- ja maavarustuksiin, joskin tahdotaan hallittavien ja johdettavien joukkojen vastustuksen vuoksi antaa asialle sellainen leima, kuin tehtäisiin sitä vaan raskain sydämin, enemmän pakosta, kuin omasta halusta.
Kolmas peruste, joka saattaa kapitalisti- ja työnantajaluokan yhä edelleen halulliseksi sotavarustusten laajentamiseen ja vetää heidät itsensä näiden luonnottomien laitosten puolelle, milloin nämä näyttäytyvät sopiviksi pitämään yllä niin kutsuttua sotilaallista kuria, on yhä laajemmalle leviävä sosialistinen liike, joka luonteenomaisesti kääntyy nykyisiä valtiollisia ja yhteiskunnallisia laitoksia ja hallituksia vastaan, koska näillä on edellytyksenä työtätekevien luokkien sortaminen ja riistäminen.
Sisäisen luonteensa mukaisesti on meidän hallitseva luokka harrastuksiltaan paljon enemmän kansainvälinen kuin kansallinen, samoin kuin se ei ole uskonnollinen, vaikka se siltä näyttää. Sen kirous on yhäti näyttää toiselta kuin on, koska sen kaksoisluonne synnyttää kaksikielisyyttä ja kieroutta. Nuoruusvuosinaan, kun se ei vielä tunne omaa luonnettaan ja antaa vielä eräiden varmojen ihanteiden johtaa itseään, innostuu se yleisestä vapaudesta, tasa-arvoisuudesta ja veljeydestä sekä kaikkien kansojen veljistyttämisestä. Päästyään valtaan hirttää se kaikki ihanteensa tai miedontaa niitä lainsäädännöllä, jossa sillä on sanottavissa ratkaiseva sana, voimattomilla, mauttomilla vesivelleillä. Sen kansainvälisyys tulee vielä tänä päivänä näkyviin, mutta sellaisessa muodossa, että se, hätätilassa valtion voimakeinoilla, pakottaa vieraat kansat ostamaan siltä itselleen tavaroita kalliista hinnasta ja antamaan sille omia tuotteitaan halvasta.
Ja vielä toiseltakin kannalta katsottuna on kapitalisti- ja työnantajaluokka kansainvälinen ja työskentelee senvuoksi työväen kansainvälisyysaatteen eteen. Kapitaali ei tunne mitään isänmaata, niin usein kuin kapitalisti vakuuttaakin päinvastaista. Se on kansainvälinen ja sen tuotanto tapahtuu jokaisessa osassa mailmassa samallaisten lakien mukaan, siten että työnantaja käyttää hyväkseen ihmistyövoimaa maksaessaan työntekijälle ainoastaan osan siitä tuotannosta, jonka tämä hänelle synnyttää. Senvuoksi kääntyy kapitalisti kaikkialla sinne, mihin suurin voitto häntä viittaa. Tällä edellytyksellä on jokainen maa ja kansa hänen kapitalinsa käyttöön oikeutettu. Jos hänen kansansa kanssa ystävällisissä väleissä oleva maa tarjoaa hänelle 5 prosentin voiton, mutta hänen kansansa kanssa vihamielisissä väleissä oleva kansa tarjoaa yhtä varmaa vakuutta vastaan 8 tai 10 prosenttia, valitsee hän epäilemättä jälkimäisen. Ansaitsevatko hänelle rahaa hänen läheiset maanmiehensä, vaiko maansa viholliset, olivatpa ne pakanoita tai jonkin muun värisiä, se ei häiritse hänen kapitalistista kansallistunnettaan eikä hänen valtiollista kunniaansa. Ja kuten hän käyttää hyväkseen vieraaseen kansallisuuteen tai vieraaseen rotuun kuuluvaa työmiestä, — ajateltakoon puolalaista, venäläistä, böhmiläistä, italialaista omassa maassaan, edellyttäen, että tämä tuottaa hänelle korkeamman voiton, samoin yhtyy hän samoilla edellytyksillä yhteisiin yrityksiin vieraaseen kansallisuuteen tai rotuun kuuluvan kapitalistin kanssa. Lopuksi pakottavat kotimaisen kaupan tarpeet kotimaisten tuotteiden vaihtoon vieraiden maiden kanssa, mikä vaihto saavuttaa yhä valtavamman laajuuden sitä mukaa kuin työn tuotanto omassa maassa pakottaa tuotteiden vientiin vieraille markkinoille ja vieraiden markkinain tuotteet ovat välttämättömät omaan kulutukseen tai uuteen tuotantoon.
Käsi kädessä aineellisen tuotannon vaihdon kanssa käy henkisen tuotannon vaihto. Lisääntynyt liike vaatii vieraiden kielien, tapojen ja tottumusten tuntemista, että ymmärtäminen tulisi helpommaksi ja ulosvietäväksi laskettu tuotanto sovitetuksi vieraan kansan tarpeen mukaan. Tieteiden kehitys ja edistyminen kansainvälisillä perusteilla käyvät sen kanssa käsi kädessä, ne rientävät osaksi liikkeen ja aineellisen tuotannon edellä. Tuntemattomien maiden ja maanosien sekä niiden asukkaiden tapojen ja tottumusten tutkiminen vaikuttaa hedelmällisesti luonnonhistorian ja sivistyshistorian sekä luonnontieteiden suuriin aloihin ja vie lähinnä kansainväliseen ajatusten vaihtoon oppineitten mailmassa, sekä laajemmasti kansainväliseen ajatusten vaihtoon itse kansojen kesken. Sama saavutetaan yhä enempi kehittyvien ja parantuvien liikevälineiden kautta, jotka kohottavat teknikan ja mekanikan kansainväliseksi tutkimukseksi ja kilpailun esineeksi. Laivojen ja lähetysten suojeleminen kaikenlaisia onnettomuustapauksia vastaan vaatii kansainvälisiä sopimuksia keskinäiseksi tukemiseksi ja avustamiseksi. Liikkeen turvaaminen maasta maahan vaatii myöskin varmoja sopimuksia. Näin syntyy mitä erilaatuisimpia kansainvälisiä sopimuksia, seuraa päätös posti-, laivankulku-, kauppa- ja tullisopimuksesta lyhemmäksi tai pidemmäksi aikaa kahden yksityisen valtion välillä, tai kuten esim. mailman postiliitto, kansainvälisellä perustalla. Sitä mukaa kuin liike-, kauppa- ja vaihtosuhteet maapallon eri kansojen ja maiden välillä muodostuvat yhä monipuolisemmiksi ja yhteenkietoutuneimmiksi, — sitä mukaa kuin huomioon otettavat harrastukset tulevat yhä laajemmiksi ja valtavimmiksi sekä enemmän tai vähemmän koskevat kansojen elinharrastuksia, havaitaan vakavat kansainväliset selkkaukset, jotka uhkaavat antaa aihetta sotaan suurien sivistyskansojen välillä, kaikkien pahinta ja turmiollisinta laatua oleviksi luonnottomuuksiksi. Koko mailma tietää tai aavistaa, että esimerkiksi europalainen sota, jollaiseen voi melkein matematisella varmuudella sanoa sodan puhkeamisen kahden europalaisen suurvallan välillä johtavan, päättyisi sellaiseen yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen loppuratkaisuun, jonka seuraukset nykyisen valtio- ja yhteiskuntajärjestyksen kannalta olisivat mahdollisimman pahat. Mutta ne, jotka epätoivosta neuvovat sellaiseen keinoon, antavat sillä ainoastaan todistuksen omasta uskomattomasta lyhytnäköisyydestään tai heidän täydellisestä toivottomuudestaan kyetä lääkitsemään olevaa hajaannusta millään muulla kuin »tohtori Rautaparran» keinoilla.
Yhteiskunta, joka olisi joutunut tällaiselle nihilistisen mielialan asteelle, joutuisi oman kohtalonsa uhriksi, olisi kykenemätön saattamaan sen voimahoidon, jota se itseltään odottaa, pelastuskeinoksi. Sinä päivänä, jolloin jonkun nykyaikaisen suurmaan hallitseva luokka päättäisi tällaisen teon, joka olisi samaa kuin itsemurha, tulisi sillä olla ainakin sen verran älyä, että se jättäisi yhteiskunnan ohjakset ja johdon sen luokan käsiin, jolla on päättäväisyyttä valita uusia pelastusteitä, ei varmentamaan yhden luokan valta-asemaa, vaan perustamaan kaikkien niiden hyvinvoinnin, jotka ihmiskasvoja kantavat, ja laatimaan ihmiskunnalle vapaan tien sen korkeimpaan kehitykseen.
Historian kuluessa ovat hallitsevat luokat tuskin milloinkaan älynneet, mitä tarve vaatii. Vastustamatta totellen lausetta että »kenen jumalat tahtovat tuhota, sen lyövät he sokeudella», ovat he painineet kohtaloa vastaan ja tehneet innokkaimmin sellaista, mitä heidän olisi enin tullut välttää. Ottaako nykyinen hallitseva luokka historian opetuksista oppia ja tulee aikoinaan älyihinsä, sen on tulevaisuus osottava.
Tähän asti on hallitseva luokka kaikissa Europan sivistysvaltioissa, ristiriidassa omien etujensa kanssa, jotka vaativat yli koko maapallon ulettuvia kansainvälisiä yhtymisiä, ihannoinut kansallista pikkumaisuutta sekä suvainnut ja kasvattanut typerää kansallista pikkumaisuutta. Edelleen on se hankkimalla valtavan voimakkaan ja joukkomurhaan mitä täydellisimmin varustetun armeijan tehnyt sellaisen ajatuksen vallitsevaksi, että jonkun kansallisuuden oma kunnia on korkein kulttuurityö.
Tämä sisäinen ristiriitaisuus tulee sen kautta vielä räikeämmäksi, että ne joukot, jotka harjotetaan sotapalvelukseen seisovissa armeijoissa, ovat varsin lukuisat ja on heillä käytettävänään vastustajan joukkoteurastukseen perin mainiot välineet, jotenka on saavutettu kaikinpuolin sellainen täydellisyyden huippu, että se useiden asianymmärtävien arvelun mukaan tekee sodankäynnin melkein mahdottomaksi. Ei olla varmoja, onko käytettävänä kenraaleja komentamaan ja johtamaan niitä suuria joukkoja, jotka tulevaisuudessa Europan suurvaltojen välisessä sodassa täyttäisivät sotakentän, ja toiselta puolen ei tiedetä, mitenkä nämä joukot riittävästi ravitaan ja mitenkä voidaan taistelujen sattuessa kunnollisesti hoitaa lukemattomat haavoittuneet. Mutta tästä huolimatta seuraa toinen armeijan lisäys toista, toinen parannettu murha-ase tekee sijaa toiselle täydellisemmälle ja uusimmat laivamallit tulevat ennenkuin edelliset ovat ehtineet valmistua. Vasta tuskin valmistuttuaan ovat ne jo vanhentuneita. Kesken rakennustaan keskeytetään melkein jokaisen näistä nykyaikaisista hirviöistä valmistaminen, jotta voitaisiin siihen sovittaa tällä välin tunnetuksi tulleet tai juuri keksityt parannukset. Kuulien läpitunkevaisuusvoima ja laivanpanssarien paksuus ja lujuus kilpailevat lakkaamatta keskenään. Tänään on panssari, huomenna kuula heikompi tekijä, ja päinvastoin. Sama suhde on seisovien armeijojen aseiden ja linnoitusvaruskeinojen välillä. Tuskin ovat Saksan valtiopäivät keväällä 1897 myöntäneet ensimäisen erän, noin 45 miljoonaa Saksan markkaa, uuden tykistön hankkimiseksi, jonka kokonais-arvo nousee 170 miljoonaan Saksan markkaan, niin jopa kuuluu nyt (1898) Ranskan armeijaan hankituksi tykistö, jonka toimintakykyisyys on saksalaista etevämpi. Samoin muilla aloilla. Uusi makasiinikivääri, joka vasta äskettäin hankittiin, ei ole vielä ehtinyt tositeossa tulla käytäntöön muuta kuin karanneisiin vankeihin ja vahtipaikalla mellastaviin hurjapäisiin nuoriin miehiin nähden, kun jo uudet keksinnöt veivät siitä voiton, eikä kulune pitkää aikaa, kun se korvataan uudella kiväärillä. Se ei vaatisi ainoastaan hankkimiseen tarvittavia uusia kymmeniä miljoonia, vaan myöskin uutta aikaa ja voimainponnistuksia sekä kaikenlaisia uhrauksia koko armeijan ja erittäin vara- ja nostoväen puolelta, ennenkuin opittaisiin uutta kivääriä käyttämään. Mitä tähän asti käytännössä ollut kiväärikin kykenee vaikuttamaan, kun se tulee kysymykseen, siihen saa tietoa eräästä Preussin armeijan pääesikunnan lääkärin, professori v. Colerin v. 1894 lääkärikongressissa Roomassa pitätämästä esitelmästä, kosketteleva pienikaliberisen kiväärin luotien tuottamia vahingoittumia. Sanomalehtiuutinen tästä esitelmästä, jota uutista ei meidän tietääksemme ole kumottu, kuului:
»Ammuttiin erilaisilta etäisyyksiltä 200:sta 2,500:aan metriin asti yli 1,000 kuulaa 480:een ihmisruumiiseen, sekä 13 elävään ja 16 kuolleeseen hevoseen. Sitäpaitsi ovat tohtorit v. Coler ja Schjeming tehneet uusien aseiden vaikutuksesta havaintoja 22 ihmisessä, joista 14 oli tehnyt tai yrittänyt tehdä itsemurhan ja loput 8 olivat olleet onnettomuustapausten tai rikosten uhreja. Tutkimukset kumoavat täydellisesti kaiken sen, mitä tähän asti ylimalkaan on sanottu uuden 'inhimillisen' luodin vaikutuksista. Uudenaikaisten luotien tuottamat haavat ovat kaikilta etäisyyksiltä verrattomasti vaikeammat kuin aikaisemmin käytettyjen kuulien tuottamat. Pienillä etäisyyksillä aina 600 metriin asti eivät ne vaatteenrepaleet, jotka luoti lentäessään repäsee, joudu haavaan. Kangas pirstaantuu, niin sanoaksemme koskettaessaan luotiin, jolle vielä sen koko elävä voima antaa henkeä; se hajoaa luodin vaikutuksesta alkuhiukkasiinsa. Sitä vastoin ovat luodin vaikutukset ruumiiseen kauheat; luoti vaikuttaa kuten räjähdysaine. Tulee muistaa, että elimistö on eräänlainen suljettu, nesteellä täytetty astia. Vaikeimmat viottumat syntyvät nyt, kun kuulan koskemassa kudoksessa syntyy hydraulinen paine, — (samallainen paine kuin syntyy nesteellä täytetyssä astiassa, kun sinne painetaan pullo) Haava ammottaa silloin auki, aivan kuin se olisi räjähdyksen aiheuttama. Kudoksen kosteusmäärä sekä sattuvan luodin nopeus ja poikkileikkauspinta aiheuttavat tämän vaikutuksen. Luut eivät tule lävistetyiksi, niinkuin ennen väärin otaksuttiin, kuin kairalla, vaan ne murskautuvat ja särkyvät pieniin, kautta ruumiin hajoaviin palasiin aivan kuin dynamiittilatauksen vaikutuksesta. Maksa, sydän ja munuaiset muuttuvat hienoksi jauhoksi, sisäkalut repeytyvät tuhansiin palasiin, lihakset riuhtautuvat irralleen. Kuulan sisäänmenoaukko on hyvin pieni, tuskin huomattava, ulostuloaukko on sitävastoin koko suuri; se on näöltään kuin pikari, jonka läpimitta tekee 12–18 cm. Hyvin ymmärrettävää, että kuula menee aina ruumiin läpi, lävistäen sen jokaisen osan; se läpäisee kokonaista kolme ruumista ja pysähtyy vasta neljännen sisään. Jos kuula sattuu johonkuhun raajaan ja kohtaa sen luun, murskaa se varmasti satutetun jäsenen; jos se sattuu päähän, kaulaan tai vatsaan, surmaa se varmasti. Kun se tunkee rintaontelon läpi, voi se myöskin tuottaa kuoleman, vaikka se säästäisikin sydämen ja suuret verisuonet ja lävistäisi ainoastaan keuhkon. 600 metriä pidemmältä matkalta ovat kuulat vähemmän kuolettavia. Vatsaan sattuessaan saavat ne tällöinkin vielä suurta hävitystä aikaan. 49 kuulaa, jotka olivat sattuneet ruumiiseen 700–1,600 metrin välimatkojen päästä, ovat aikaansaaneet 160 sisällistä repeytymää rakossa ja vatsalaukussa. Jokaisen kuulan tekemien avonaisten reikien luku teki keskimäärin kolme, korkein määrä oli kahdeksan. Suuremmalta etäisyydeltä vei 12 prosenttia luodeista kangasliuskoja haavaan, mikä aina on vaikea tapaus, koska vaatteita aina ehdottomasti peittää rikas pienelimistö-(mikro-organismi)-kasvullisuus. 1,000 metrin matkalta alkaen jäävät luut sileiksi, mutta porausreijän ympäristön lyö joka taholta säteettäisiin poreisiin. Vielä 1,600 metrin matkalta synnyttää luoti 40 tapauksessa sadasta leveitä siruiksi murtautuneita paikkoja luuhun, jotka sirut usein jäävät paikalleen, mutta voivat myöskin joskus tunkeutua ruumiin läpi ja vaikuttavat tässä tapauksessa kuin partaveitsen terä, kiitäen aina 300 metrin nopeudella sekunnissa ruumiin kudoksien läpi. Kuulan lämpömäärä nousee siinä silmänräpäyksessä, jolloin se koskee ruumiiseen, noin 70 asteeseen. Jos ammutaan laukaus laukauksen perään, voi se nousta 350 asteeseen. Ylilääkäri v. Coler käyttää tämän seikan selvittämiseksi metalliseoskuulia, joitten sulamislämpö on tunnettu. Myöskin on hän tehnyt havainnon, että kun on ammuttu 100 laukausta 2 ½ minuutissa, on viimeisen kuulan lyijysisus sulanut, mikä on edellyttänyt 334 asteen alilämmön. Teräskuorella ympäröitty kuula muuttaa melkein aina muotoaan ruumiissa ja särkyy usein pieniksi teräviksi palasiksi, jotka repivät kaikki kohtaamansa kudokset hammastetuiksi ja rikkinäisiksi. Kaiken kaikkiaan todistavat toimitetut kokeet, että vanhat ympyriäiset kuulat ja vieläpä pitkämäinen luotikin olivat niin sanoakseni hyvänsävyisiä verrattaessa niitä hoikkaa ja ohutta muotoa olevan uuden nikkeliteräsluodin sanomattomaan raakuuteen.»
Mutta myöskin uusi, kerran varemmin tai myöhemmin hankittava viiden millimetrin kivääri aikaansaa luodin pienuudesta huolimatta ei vähempiä vaan pikemmin vielä pahempia häiriöitä ihmisruumiissa kuin vanha kahdeksan millimetrin kivääri, jonka ohessa on otettava huomioon, että sen kantavaisuus ja tarkkuus on vielä paljon suurempi kuin tämän nyt hankitun kiväärin. Sitä todistaa kuvaus, joka joku aika sitten kierteli lehdissä. Siinä luettiin:
»Meillä toimitetut käytännölliset kokeet ovat osottaneet, että pienimmän, s. o. viiden millimetrin kaliberin luoti on vielä hirmuisempi vaikutuksiltaan kuin nykyinen luoti. Ja viiden millimetrin luotipa satuttaa vielä 4,000 metrin matkalta, siis matkalta, jonne vanhemmat kiväärit eivät lainkaan ole kantaneet, kohtaamaansa esinettä kolme vertaa voimakkaammin ja kolmevertaa tuimemmin. Kova, kuumennettu teräspeitteinen viiden millimetrin luoti murskaa vielä neljäntuhannen metrin matkalta kohtaamansa luut jauhoiksi, tai synnyttää, jos se tunkee lihasosien läpi, lähiseudun luissa halkeamia ja poreita. Lyhyesti sanoen, pienimmän kaliberin kuulat vaikuttavat kuolettavasti vielä sellaisiltakin etäisyyksiltä, jonne asti eivät aikaisemmat lyijykuulat lainkaan jaksaneet.»
Mitä sellaisen aseen käytäntöönotto merkitsee voidaan laskea siitä, että erään ammattimiehen, herra Blochin tutkimuksiin perustuvien laskujen mukaan tulisi nykyisen kivääritulen vaikutus olemaan kaksi kertaa niin suuri kuin saksalais-ranskalaisessa sodassa 1870–71, ja että tykit, seurauksena niiden varmemmasta sattuvaisuudesta ja nopeammasta ampumiskyvystä, tulisivat saavuttamaan noin kaksitoista kertaa niin paljon sattumia ja maalitauluina olisivat kolme ja neljä vertaa suuremmat ihmisryhmät.
Näihin esityksiin liittyy arvokkaasti eräs kuvaus, jonka »Pester Lloyd» kesällä 1892 julkaisi tulevaisuuden sodasta. Siinä lausutaan seuraavaan tapaan: Aikaisemmissa sodissa on taistelu alkanut vasta kahden ja kolmen sadan metrin matkalta, tulevaisuuden sodissa tulee tykistö alkamaan tulen jo neljäntuhannen, ja jalkaväki kahdentuhannen metrin matkalta. Uusien luotien lentomatkojen äärettömyys ja niiden rajaton läpitunkevaisuuskyky pakottavat jalkaväkitulessa ehdottomasti hajottamaan suljetut rivit. — Sitten jatkaa kirjottaja sanasta sanaan seuraavasti:
»Sitä mukaa kun johtajien vaikutus häviää, tulee kuolinvaara yhä suuremmaksi. Jalkaväki on asettunut ohueihin riveihin vihollisen asemaa vastapäätä. Ei missään suljettua osastoa, jollaisen näkemisestä sotamiehen horjuva rohkeus saisi uutta tukea; varaväet ovat jätetyt vihollisen tulen vuoksi niin kauvaksi taakse, ett'ei taisteleva voi nähdä niistä mitään. Hänet valtaa vastustamaton turvattomuuden tunne; hän katsoo itsensä menneeksi mieheksi. Tykinkuulien vonguntaan ja suhinaan sekaantuu jalkaväen ammunnan lakkaamaton, kumea räiske, ja siihen yhtyy kuolettavasti haavottuneiden voihkiminen ja vaikerrus ja tämän yli silloin tällöin kuuluva jonkun silpoutuneen sydäntärepäisevä kirkaisu... Verta, ei mitään muuta kuin verta, heittää soturi katseensa minne päin hyvään; aikoja sitten on jo vaiennut komennus, jota hän on tähän asti koneellisella tottumuksella seurannut, johtajat ovat kaatuneet.»
Samaan tapaan kuuluva kirjoitus oli sotilasviikkolehdessä »Militär-Wochenblattissa», syksyllä 1897, missä kirjoituksessa käsitellään taistelutapaa nykyisen Europan armeijoissa käytäntöön otetun kiväärilajin ollessa vaikuttamassa. Tekijä päättää, että ampumistulokset korkeaan maaliin näyttävät tekevän hyökkäävien joukkojen näkyvissä lähestymisen kahdeksan sadan metrin välimatkan sisäpuolella nykyisessä muodossa melkein mahdottomaksi. Mutta kun jalkaväki, saavuttaakseen yliaseman tulessa ja siten säästääkseen taisteluvoimiaan, tulisi pakotetuksi astumaan lähemmäksi vihollista, — ja tämän varsin ilman maapinnan suojaa, — heräisi arka kysymys, mitähän olisi hyökkääjällä näytettävänä niin arveluttavan aseman puolustamiseksi. Loistavasta urhoollisuudesta, ei liene alkavassa kohtauksessa tällaisessa käytettävän puolustusvoiman vahvuuden näytöksessä paljoa apua; se tulisi pirstaantumaan pienikaliberisen luodin oleelliseen voimaan.»
Sitten on huomattava, että hyökkäyksen suurin heikkous on siinä, että hyökkääjällä on voitettavana ne epäedut, jotka syntyvät siitä, että hän lähestyessään tarjoo suuret maalitaulut puolustusasennossa olevan tarjoamia pieniä maalitauluja vastaan. Näin tosin lienee asianlaita aina ollut, mutta sillä ei ollut varhaisempana aikana, jolloin satuttamisvarmuus oli vähäisempi ja pika-ampumiskyky puutteellisempi, läheskään samaa merkitystä kuin nykyään. Ei paraskaan ampumataito kykene tasaamaan niitä suunnattomia tappioita, joita meidän miesmaalitaulumme hyökätessä tuottavat, yhtä monilla sattumilla puolustusasennossa olevain puolella. Tämän hirvittävään tuleen miesmaalitauluksi tarjoutumisen tulisivat myöskin meidän urhoolliset saksalaiset sotilaammekin ehkä katsomaan ylivoimain käyväksi asiaksi. Vyöhyke, jonka sisäpuolella miesmaalitaulu olisi heitettynä hävitykselle alttiiksi, alkaa, kuten useiden kokeiden tulokset osottavat, noin kahdeksansadan metrin matkan päässä vihollisesta. Mutta kun viimeinen ratkaiseva ammunta olisi monien asiantuntijoiden arvelun mukaan suoritettava kolmensadan tai neljänsadan tai viidensadan metrin pituisella matkalla.
On sitten pohdittavana kysymys, kannattaako jälellä olevan lyhyen matkan vuoksi koettaa saavuttaa toivottu maalitaulun pienennys eräänlaisen ryömivän eteenpäin liikunnon kautta.
Tämän uudenaikaisen sotilaallisen kehityksen lopputulos on siis se, että avonainen taistelu, jossa joukot seisoisivat suorina toisiaan vastassa, on saavuttanut loppunsa. On pakko palata villin sotatapaan, joka salaa hiipii vihollisensa kimppuun ja maahan hakkaa hänet. Lopullisesti on sillä puolella suurin voiton varmuus, joka varustautuu hyvien maavallien taakse tai taistellessa sopivalla maalla pysytteleikse puolustusasennossa ja voi näin tuottaa häviötä hyökkäykseen käyvälle viholliselle, ilman että tarvitsee pelätä samallaista vahinkoa itselleen.
Näin olisi joutunut häpeään tuo tähän asti korkeimpana sotaviisautena pidetty lause, että hyökkäys on paras puolustus, jos vaan on tarpeellinen määrä joukkoja.
Päivän selvää on, että myöskin ratsuväen merkitys vähenee hyvin melkoisessa määrässä sellaista asetta vastassa kuin uudenaikainen makasiinikivääri on. Ratsuväentaistelut ovat tositeossa mahdolliset ainoastaan, jos toinen ratsuväki joutuu taistelemaan toista vastaan tai pääsee ratsuväki hyökkäämään jo pakoon ajetun jalkaväen kimppuun, jossa tapauksessa ei kuitenkaan ole mahdotonta että vielä sellaisessakin asemassa oleva jalkaväki tietoisena aseensa paremmuudesta pysähtyy. Sellaisten kauniiden manööverien, jollaiset joka vuosi sotilasmaallikkojen huviksi toimeen pannaan keisarimanövereissä Saksassa, toimeenpanosta todellisuudessa ei enään tule mitään. Kenraali, joka sallisi sellaisen näytelmän sodassa, jättäisi miehistönsä pelastamatta surmalle alttiiksi, saaden sitten mahdollisesti ehkä odottaa sotaoikeuden tuomiota.
Edelleen seuraa tästä kehityksestä, että myöskin ratsuväen vakoilupalvelus, joka tähän asti on tehnyt ratsuväen välttämättömäksi, menettäisi suuren osan merkityksestään. Maalitaulu, jonka hevosen selässä istuva ratsumies tarjoo mitä pisimmältä etäisyydeltä puun, pensaan, tai maakuopan taakse piiloutuneelle jalkamiehelle, tekee hänen alasampumisensa helposti mahdolliseksi, ilman että hän näkee tai tuskin kuulee, mistäpäin häneen tähdätyt laukaukset tulevat. Ja kun sotahallitukset päättävät poistaa kaiken hohtavan, kimaltavan ja välkkyvän joukkojen puvuista ja aseista, mikä heidän ennemmin tai myöhemmin täytyy tehdä, — ja ensimäinen sota pakottaa siihen, tahtoiko vai ei, niin on jalkaväki vielä turvatumpi kehässä taistelevaa ratsuväkeä vastaan. Edelleen tulevat ratsastavat jalkaväen upseerit, joiden tulee johtaa miehistöä tapahtuvassa kahakassa, adjutantista ja komppanianpäälliköstä ylöspäin everstiin asti, astumaan alas hevosen selästä ja lähettämään nämä takajoukkoon, sillä muussa tapauksessa saatettaisiin heidät heti kahakan ja taistelun alettua taistelukyvyttömiksi.
Lopuksi on uudessa sodankäyntitavassa vielä yksi hyvin tarkoin huomioonotettava kohta, jonka todellinen luonne tulee näkyviin sodassa eikä harjotus- ja manöverikentällä, nim. se että joukko-osien hajottaminen pitkiin erillisiin riveihin vaikeuttaa hyvin suuressa määrässä komennusta ja vaatii senvuoksi miehistöltä sellaisia siveellisiä luonteenominaisuuksia, joita nykyisellä kasvatustavalla tuskin voidaan riittävästi heissä herättää. Lopuksi älköön jääkö huomioon ottamatta, että laajalle edistynyt tekniikka ihmissurmauskoneiden laatimiseksi on tosin saavuttanut korkean täydellisyysasteen, mutta ei läheskään vielä korkeinta astetta. Toistaiseksi ei keksimiskyky ihmisten tuhousvälineiden alalla ole sen kummemmin lakannut kuin muillakaan tekniikan aloilla. Suurien sotilasvaltojen kilpailu ajaa edelleen uusiin ponnistuksiin. Toinen valta tahtoo olla toistaan edellä ja se saattaa kaikki muut, jotka tuntevat joutuneensa alakynteen, kun joku uusi ase on tullut käytäntöön jonkun kilpailevan vallan joukoissa, tekemään kahdenkertaisia ponnistuksia, päästäkseen taas tuon toisen edelle. Näin huumaantuu ihmisellinen terävyys ja keksintönero työskentelemään tarkotuksiin, jotka pilkkaavat kulturin kehitystä, ja kansojen rehellisiä varoja käytetään keskeymättä ja yhä nousevassa määrässä uusiin sotavarustuksiin sen sijaan että ne käytettäisiin rauhan ja sivistyksen töihin. Kaikki tämä on sellaista, että se tekee rauhalliseen tarkastelijaan sen vaikutuksen, kuin me olisimme suuressa hulluinhuoneessa, jonka asujamet katsovat suurimman järjettömyyden suurimmaksi järjellisyydeksi ja toimivat sen mukaan.
Tämä omituinen, ainoa laatuaan oleva kehitys tapahtuu vaikuttaen samallaisesti meri- ja maavarustuksiin. Ei ole kylliksi, että Saksalla on näytettävänä Europan ensimäinen maa-armeija, hallitsevien kunnianhimo on suunnattu saattamaan myöskin merivarustukset mahdollisimpaan suuruuteen ja täydellisyyteen. Sillä perustuksella, että Saksan laaja kauppa, joka on yksinomaan uutteran rauhantyön tulos, muka vaatii turvakseen suuren laivaston, nousevat tämän varustamiseen vaadittavat määrät prosenteissa vielä korkeammalle kuin seisovan armeijan kustannukset. Tässä tulee ainoastaan se paha puoli kysymykseen, että mielipiteet merihallituspiireissä toimintakykyiseen laivastoon tarvittaviin paraisiin laivalajeihin nähden vaihtelevat alinomaa. Tänään selitetään tämä laivalaji, huomenna tuo, paraimmaksi, aina sen mukaan kun tapahtuu henkilövaihdoksia merihallituksessa. Ja vielä taajempaan kuin seisovan armeijan varustuksessa, toimitetaan keksintöjä ja parannuksia laivojen rakenteessa ja varustamisessa, kuten koneiden toimintakykyisyydessä, yleisessä asekuntoon panemisessa j. n. e. Vielä muutamia vuosia takaperin esiintyi asianymmärtävien taholla suuria epäilyksiä suurien panssaroitujen laivojen rakentamista vastaan. Niiltä kiellettiin kaikki arvo. Oli käynyt ilmi, että ne eivät täyttäisi tarkotustaan kovassa aallokossa. Ristiaallokossa ne taas keinuvat siinä määrin, että tykkien ampumistarkkuus olisi kokonaan hävinnyt. Tykkien raskuudesta, — yksi mahtava kanuunanpiippu painaa noin 2000 sentneriä[1]), — olisi ollut se vaara, että tykki olisi irtaantunut meren kovasti lainehtiessa sekä särkenyt laivankannen ja tuhonnut laivamiehistön. Tyynessä vedessä olisi taas torpedo tullut pansarilaivahirviölle vaaralliseksi, sitä vastaan kun eivät torpedoverkot olisi aina tarjonneet riittävää suojaa. Ja muita samantapaisia vastaväitteitä.
Aikaa, jolloin suuria panssarilaivoja kohdeltiin epäluulolla, seurasi niiden ihailun aika, jossa me vielä nykyjäänkin olemme. Mahdollisimman useiden ja mahdollisimman suurien pansarilaivojen rakentaminen näyttää saavan merisodassa varmimman menestyksen. Itse panssariristeilijätkin, joilla eri suuruusluokissaan on merellä jotenkin sama tehtävä kuin ratsuväellä oli tähän asti maa-armeijassa, saavat enempi ja enempi, varsinkin mikäli tulee kysymys ensiluokan panssariristeilijöistä, suurien panssarilaivojen luonteen, joista ne, paitsi kooltaan, pääasiallisesti eroavat suuremman kulkunopeutensa kautta. Kun nyt eri merihallitukset ovat sillä kannalla, että ne panevat suunnattomia määriä suurien ja nopeakulkuisten panssarilaivojen — taistelupaiissari laivojen ja panssariristeilijäin — rakentamiseen ja kaikki Europan laivaveistämöt puuhailevat niiden rakentamisessa, silloin tunkee julkisuuteen tieto erään uuden hävitysvälineen keksimisestä, joka, jos sen väitetyt vaikutukset edes puoliksikaan osottautuvat oikeiksi, tuottaisi uuden vallankumouksen merisotaoloissa. Tarkoitamme tunnetun Hudson Maximin uutta keksintöä, jota hän nimittää »ilmatorpedoksi». Tästä keksinnöstä kerrotaan:
»Torpedojen, merimiinojen ja kuulien kautta ilmatykkien avulla on pyritty käyttämään mahdollisimman suurta räjähdysainemäärää raskaiden pansarilaivojen hävittämiseksi. Vahvimmat torpedot sisältävät kuitenkin ainoastaan 90 kilogrammaa puuvillaruutia, sen sijaan että tarvittaisiin 225 kilogramman lataus vahvimman, uudenaikaisen panssarilaivan täydelliseen hävittämiseen. Ilmatykeillä sitävastoin saavutetaan hyvät tulokset ainoastaan läheisiltä etäisyyksiltä, niin että ne voidaan saattaa taisteluun kelpaamattomiksi jo ennenkuin ne ovat ehtineet taisteluun astuakaan, mitä seikkaa niiden monimutkainen rakennekin vielä edistää. Kaikki tässä tarkotukscssa Amerikassa toimeenpannut monenkertaiset kokeet ovat menneet myttyyn senvuoksi, ett'ei ole ollut ruutia, joka voisi ilman vaaraa saattaa sellaiset suuret kuulat liikkeeseen. Hudson Maxim luulee nyt apulaisensa Schupphausin kanssa onnellisesti ratkaisseensa keksimällä erään ruudin, jolla on nimenä 'monitiehyeinen Maxim-Schupphausin ruuti'. Yksi monenkertaisilla tiehyeillä varustettu jyvänen tällaista ruutia palaa tasaisesti synnyttäen 700 kilogramman paineen ja ajaa lähimain yhtäsuurella paineella kuulan kanuunanpiipun läpi. Lähtien tästä ehdottaa Maxim, että nykyisten tykkien kaliberi tehtäisiin kahdenkertaiseksi, — jonka ohella ei kuitenkaan tarvitsisi painon säästämiseksi suurentaa ulompaa osaa tukiosan ja kilpitoppikerroksen väliltä — ja että käytettäisiin ohutseinäisiä kuulia, jotka sisältäisivät puolesta tonnista koko tonniin pumpuliruutia. Sellaiselle kuulalle antaa hän nimen 'ilmatorpedo'. Uusi 60 sentimetrin kaliberin Maxim-torpedotykki vastaa lähimmain 30 sentimetrin kaliberin tykkiä, paitsi että edellinen on pitempi. 30 sentimetrin kaliberin tykin kuula painaa 385 kilogrammaa ja on sillä 76 kilogramman latauksessa noin 770 metrin alkunopeus 2800 kilogramman paineessa neliösentimetriä kohti. Maxim-tykin kuula painaa suunilleen 1,225 kilogramma ja saavuttaa 75 kilogrammalle 'Maxim-Schupphaus'-ruutia 600 metrin alkunopeuden 700 kilogramman paineessa neliösentimetriä kohti, suurin ampumaetäisyys tekee 15,000 metriä. Edellä käyvästä päättää Maxim, että raskaat ja hidaskulkuiset panssarilaivat saavat väistyä helpommin liikkuvien tieltä, ja hän sitoutuu hankkimaan yhden neljällä 30 sentimetrin kaliberin, kahdellatoista 15 sentimetrin kaliberin ja kahdeksantoista erilaista kaliberia olevalla tykillä varustetun ensiluokan panssarilaivan ynnä viiden 25 miljoonan hintaisen torpedopiipun sijasta kymmenen torpedoristeilijää à 2,5 miljoonaa, jotka ovat varustetut yhdellä 60 sentimetrin kaliberin (46 tonnin painoisella) torpedotykillä, sekä kaksi mörssäritorpedoa, joista jokainen painaa 20 tonnia. Torpedokanuuna on kykenevä heittämään suurella varmuudella puolen tonnia puuvillaruutia 15 kilometrin päähän ja koko tonnin 8 kilometrin päähän; jokainen mörssäri kykenee heittämään 225 kilogrammaa 6 ½ kilometrin päähän.»
Jos tämä keksintö osaksikaan kykenee täyttämään sen mitä se lupaa, niin pian laskee suurien panssarilaivojen arvo melkoisesti, ja todennäköisesti tullaan taas heittämään satoja ja miljoonia »veteen». Ja kun kaikki merivallat tulisivat samallaisesti kärsimään sellaisen keksinnön kautta, tulisi tässä siis kysymykseen tuhansien miljoonien uhraaminen tarkotuksettomasti.
Mutta jos ei mikään ilmatorpedo tulisikaan panssarilaivoille vaaralliseksi, niin tekee sen torpedohävittäjä. Englantilaisen vara-amirali P. M. Colombin esitelmän mukaan eivät panssarilaivat kykene vastustamaan torpedonhävittäjää. Torpedonhävittäjästä lienee saatu alus, joka suuresti voittaa torpedon hyökkäysvälineenä sotalaivoja vastaan, joka voi pysytellä merellä tai huoletta oleksia varustamattomalla ankkuripaikalla vihollisen torpedoveneiden pääosan läheisyydessä, ja jonka täytyisi pelätä ainoastaan toista kaltaistaan. — Torpedonhävittäjä voisi suuren kulkunopeutensa avulla päästä pakoon jokaisen aluksen edeltä, ja silloin kuin niitä olisi riittävä määrä, voisivat ne ryhtyä taisteluun mahtavan sotalaivankin kanssa. Torpedonhävittäjä voittaa tyynessä vedessä sotalaivan nopeudessa 30 solmunväliä.[2] Englannin sotalaivat kulkevat enimmästi 17 ½ solmun väliä, torpedonhävittäjä voi sentähden saavuttaa ne kaukaisimman vaikuttavan ampumamatkan 1,800 metrin päästä 6 minuutissa. Sillä rahamäärällä, jonka yhden sotalaivan rakentaminen vaatii, voi saada 25 torpedonhävittäjää. 15 torpedonhävittäjän koko miehistö tulisi olemaan yhtä suuri kuin yhden ainoan sotalaivan miehistö, mikä on tarkoin otettava huomioon työssä, missä molemmat lajit ovat edustettuina. Englannissa lienee nyt rakennettu torpedonhävittäjä, jonka nopeus on 33 solmuväliä. Lienee myöskin jo olemassa panssaroituja torpedonhävittäjiä.
Teknikan kehitys merilaitoksissa voittaa nopeudessa ja perusteellisuudessa maa-armeijan aseistamisessa tapahtuneet edistykset Tämä johtuu siitä, että meripuolustuksen vahvuus riippuu ensi sijassa alusten laadusta ja niiden varustamisesta, maapuolustuksessa miesten luvusta ja harjoituksesta. Sentähden vaativat merivarustukset, niin pian kuin keskenään kilpailevat eri vallat ovat joutuneet samallaiseen kilvotukseen näihin kuin maa-armeijoihinsakin nähden, suhteellisesti suurempia rahallisia uhrauksia, ilman että voi odottaa mitään seisauskohtaa.
Toinen teknillinen edistysaskel vie toiseen, ja hypnotismin lumouksissa tuijottaville kansoille ei jää jälelle muuta keinoa kuin tehdä aina uusia uhrauksia tämän kilpailun eteen, joka on hyljättävin ja kauhein kaikista kilpailuista. Saa siis aina uudestaan kysyä: Mitä tästä on tuleva? Mihin on tämä päättyvä?
Kun Saksa oli hankkinut tykkiväelleen uuden tykistön, seurasi Ranska, kuten edellä on mainittu sen esimerkkiä heti kuin oli tullut sanoma tästä askeleesta. Ja tuskin on päässyt julkisuuteen tieto, että Saksa ja Ranska ovat hankkineet uuden asestuksen tykkiväelleen niin jo saapuu Venäjän puolelta sanoma, että tämä lisäämällä tykkiväkeään on päässyt Saksasta voitolle muutamia kymmeniä pataljonia, jossa jälkimäiselle taas on kylliksi perustetta ryhtyä läheisessä tulevaisuudessa tykkiväkensä uudistamiseen ja lisäämiseen. Tämän lisäksi tulee vielä eräs uudempi tieto, että Venäjä olisi muodostanut kaikessa hiljaisuudessa länsirajalleen, siis Saksan-Itävallan rajalle, kaksi uutta armeijakuntaa, tieto, joka hämmästytti vielä sitä enempi, kun otaksuttiin että Venäjällä olisi kylliksi tekemistä Itä-Asiassa sinne sijottamien voimien ja omien etujensa vuoksi. Ja tämä kaikki samaan aikaan kuin kruunupäät toinen toisilleen vakuuttavat olevansa hyvät ystävät eivätkä tuntevansa mitään korkeampaa päämäärää kuin rauhan säilyttämisen.
[1] 100 000 kg. Suom. muist.
[2] 1 solmuväli = 1853 m.