August Bebel

Pois seisova sotaväki, sijaan kansanpuolustus!

1898


VIII

Loppupäätelmä.

Tämä kuuluu, että työtätekevän väestön kaikkien täytyy asettua korvaamaan seisovaa armeijaa kansan puolustuksella ja samaan aikaan pyrkiä saattamaan voimaan sellainen järjestys, jonka mukaan ei kansainvälisiä riitaisuuksia eri sivistyskansain välillä vastaisuudessa selvitetä aseitten voimalla ja siihen yhtyneillä ilkitöillä. Nämä täytyy ratkaista vastaisuudessa järjen ja oikeuden tietä puolueettomien riidanratkaisijoiden päätöksen kautta, joiden vaaliin kumpikin puolue ottaa osaa. Vielä oikeampaa olisi, että kaikki mailman sivistysvaltiot sopisivat, että riitaisuuksen sattuessa yksityisten kesken, toiset rupeisivat riidan ratkaisijoiksi ja rauhan rakentajiksi.

Sen merkityksen vuoksi, mikä nykyisillä meri- ja maasotalaitoksilla on hallitseville luokille, nämä luokat kuin useissa tapauksissa tehtaissaan laittavat aseet ja laivat sekä hankkivat muonavarat ja kaikenlaiset muut tarpeet tai ovat sotajoukonjohtajina, upsereina ja virkamiehinä, ollen näin heille hyötyä olevan tilan pystyssä pitämisestä, ja vieläpä sen vahvistamisesta ja laajentamisestakin, ei taistelu olevia laitoksia vastaan ole mitään helppoa. Kuten kaikkialla, samoin myöskin tässä asiassa on tietämättömyys ja juurtunut ennakkoluuloisuus suuressa osassa hallituita hallitsevien tukena. Suuren joukon tietämättömyys vaikuttaa sen, että pidetään tässä kuten monessa muussakin asiassa kaikkein järjettömintä järjellisinipänä ja tehdään se senkautta mahdolliseksi. Korkein velvollisuus on siis paljastaa vallitsevan järjestelmän pahat puolet ja haitat, ja tämän kautta yhäti valistaa niitä luokkia, se on kansan suurta enemmistöä, jotka hyötyvät paremmasta järjestelmästä.

Juuri kansan svvät rivit etupäässä asettavat sotamiehet, ja he ne pääasiallisesti ylläpitävät, heidän kun ensi kädessä on kannettava verot ja muut rasitukset; he myöskin sodan sattuessa saavat kantaa suurimmat uhraukset henkeen ja elämään nähden ja heidän omaisiaan kohtaa kovimpana sen ajan tuottama hätä; heidän toimialaansa myöskin rauhan aikana vallitseva järjestelmä vaikeimmin vahingoittaa, heidän kehitystään se estää ja heidän koko kultturielämänsä se tukehuttaa.

Maa- ja merisotakulunkiarvio nielee ne varat, jotka muuten olisivat käytettävissä edistys- (kultturi-) tarkotuksiin. Armeijat itse nykyisessä muodossaan ovat alituisena uhkana kansan rauhalle, sillä niiden olemassaolon ehtona on sota. Sinä hetkenä, jolloin kansat vihdoin oppivat sen käsittämään, tulevat ne tarpeettomiksi ja häviävät.

Hallitsevien rauhan vakuutukset tulevat kumotuiksi alituisten varustautumisien kautta; teot eivät vastaa sanoja, rauhattomuus ja epäluulo ovat seurauksena.

Työväen kansainvälisyyden, — tämän luokan, joka yksinään kaikista luokista on osottanut, mitenkä ihmiset huolimatta eroavaisuudesta sukuperässä, kielessä, uskonnossa, voivat rauhallisesti ymmärtää toisiaan ja työskennellä yhdessä, — täytyy laajentua suurten kansanenemmistöjen kansainvälisyydeksi.

Niin tosiaankin, armeijaahan tarvitaan ei ainoastaan ulkonaisia, vaan myöskin sisäisiä vihollisia vastaan. »Sisälliset viholliset», niitä ovat kuten tunnetaan ne, jotka taistelevat nylkemistä, sortoa, köyhyyttä, kurjuutta, tietämättömyyttä, halpamaisuutta ja ulkokultaisuutta vastaan, ja tahtovat hankkia rauhaa, iloa, hyvinvointia, sivistystä, tietoa ja oikeutta kaikille, niitä ovat sanalla sanoen sosialidemokratit. Että armeijaa mahdollisesti olisi käytettävä myöskin »sisällisiä vihollisia» vastaan, siitä on erittäinkin Saksan kansa saanut niin usein kuulla, että ulkonaisen vihollisen ajatus on melkein hävinnyt sen kautta. Ulkonainen vihollinen on kuin karitsa tähän n. k. »sisälliseen viholliseen» vertaten. Ja kuitenkin työskentelevät nämä »sisäiset viholliset» miljona-lukuisena ja päivä päivältä lisääntyvänä joukkona ihmisyyden korkeimpain ihanteiden toteuttamiseksi, ja täyttävät velvollisuutensa valtakuntaa ja valtiota vastaan, veroja maksaen ja sotapalvelukseen astumalla ainakin yhtä hyvin kuin »sisäiset ystävät».

Hallitsevien kannalta katsottuna on syytä pelätä, että kaikesta huolimatta tulee päivä, jolloin nämä »sisäiset viholliset», ovat väkevämmät kuin »sisäiset ystävät», ja mitä silloin? Ja vieläpä samassa armeijassa, jonka muun muassa pitäisi olla erityisesti heidän kukistamistaan varten.

Tähän asti on sosialismin päämaja ollut kaupungeissa ja teollisuuspaikoissa, mutta se marssii myöskin syvemmälle maakyliin. Ja nyt tahtoo sotilaallinen kehitys, — jos olisimme uskonnollinen, sanoisimme kaitselmus, — että meidän vallanpitäjien täytyy jo nykyään ottaa sotilaansa etupäässä sieltä, mistä myöskin sosialismi saa parhaat taisteluvoimansa, kaupungeista ja teollisuusalueilta.

Vuosien 1893–94, 1894–95 ja 1895–96 kutsunnat osottivat, että jo nykyään suurin osa kutsutuista otetaan kaupunkilais- ja etupäässä teollisuus-piireistä. Tämä menee niin pitkälle, että sellaisessa pääasiallisesti maanviljelys-maassa kuin Baijeri on suuri enemmistö kutsutuista, ei maanviljelysalalta, vaan muista ammateista.

Vuoden 1895 väenlaskussa muodosti maanviljelysväestö 44,8 % koko väestöstä, mutta armeijaan kutsutut tekivät siltä osalta ainoastaan 40,2 %. Sitävastaan antoi teollisuudesta ja vuorityöstä elävä väestö, joka teki 34,2 % koko väestöstä, 49,3 % kutsutuista. Kauppa ja liike käsittivät 7,3 % väestöstä ja antoivat 3,9 % kutsutuista. Henkilöt ilman ammattia tekivät 0,6 % ja asettivat 0,2 % kutsutuista.

Nämä luvut ovat suurimmassa määrässä hämmästyttäviä, ne kumoovat mitä jyrkemmin tähänastiset otaksumat, että maanviljelysväestö asettaisi vielä sotilaitten pääosan. Päinvastoin on asianlaita. Ja nämä suhteet tulevat vielä muuttumaan tähänastiseen suuntaan, koska meidän taloudellisen kehityksemme pyrkimyksenä on, että teollisuudessa, vuorityössä, kaupassa ja liikkeessä toimivien henkilöiden ja niiden omaisten luku seisovasti kasvaa, jota vastoin maanviljelyksestä elävän väestön luku suhteellisesti ja todellisesti vähenee.

Lähemmin osottavat sen seuraavat numerot:

Ammatinharjottajia
(päähenkilöitä)
Kaikkiaan (työväki palveliat ja
perheet siihen luettuina):
v. 1895v. 1882v. 1895v. 1882
Maanviljelyksessä jne.   8,292,692      8,236,496      18,501,397      19,225,455   
Teollisuudessa ja vuorityössä8,281,2306,396,46520,253,24116,058,080
Kaupassa ja liikkeessä2,338,5081,570,3185,966,8454,531,080[1]

Nämä tosiasiat, jotka esittävät sellaista täydellistä taloudellista vallankumousta, joka täytyy mahtua ahtaimpaankin järkeen vaativat täydellistä muutosta väestön mielipiteissä ja harrastuksissa. Sitten kuin sen taloudelliset ja yhteiskunnalliset elinsuhteet ovat muuttuneet. Sosialististen ihanteiden harrastusten kehitystä on tämän jälkeen mahdoton estää, se vastaa taloudellisen kehityksen lakeja, joka kehitys pakottaa kulkemaan yhä kauvemmaksi samassa suunnassa. Mutta siten on myöskin varmaa, että sosialismin kannattajien luvun täytyy seisovasti kasvaa armeijassa, koska tämä aate jo nykyään istutetaan sosialististen vanhempien kautta satoihin tuhansiin, ja vielä sitä enempi, koska nykyaikainen sodankäynti tarvitsee kehittyneitä (intelligenttiä) sotilaita ja intelligenssi on korkeammalla kaupungeissa ja teollisuuspaikoilla kuin maalla.

Bayerilainen kenrali v. Sauer on antanut tästä asiasta seuraavan lausunnon:

»Olisiko sotatarkotuksia varten parempi saada nuori miehistö maanviljelys- vaiko teollisuus-alueista, lienee vaikea sanoa; armeija tarvinnee molempia lajia. Talonpoikaiset nuoret sotilaat lienevät komeampia kuin teollisuusalueiden nuoret sotilaat. Mutta edelliset alistunevat perin vastahakoisesti sotilaalliseen kurinpitoon ja lienevät useinkin kaikkea muuta kuin mieluisia alaisia; talonpoikaisnuorukaisten vastahakoisuus sotilastapoihinsa nousee usein siihen määrään, että heidän ruumiilliset ominaisuutensa eivät sen kautta paljoa merkitse. Edelleen puuttunee häneltä, vaikk'ei hän olisikaan millään tavalla epäinteligentti, kaupunkilaisen laajempi näköpiiri, sen tottumus ajatusten ilmaisemisessa, sen nopea päättäväisyys ja huomaavaisuus. Talonpoikainen reservi- ja nostoväki-armeija ei liene läheskään niin hyvä kuin vastaava kaupunkilainen; vieläpä menettänee talonpoikainen sotamies reserviin jouduttuaan nopeasti suuren osan kykyisyydestään. Kaupunkilainen saanee myöskin ruumiillista tarjotusta voimisteluyhdistyksissä, j. n. e. Erehdystä lienee myöskin luulla, että talonpoikaissotilaat olisivat marssikykyisempiä kuin kaupunkilaissotilaat. Nämä tottunevat myöskin paljon helpommin sotaväen ravintoon ja terveyssääntöihin. Talonpoikais- ja kaupunkilais-sotamiesainesten hyvien ja huonojen puolien tasottaminen käynee helposti mahdolliseksi. Työväensuojeluslainsäädäntö ja täydellisempi ruumiin harjotus kaupunkilaiseen nähden, syvempi sivistys talonpoikaiseen nähden, — ja niin saamme me molemmilta toimialoilta kelvollista sotaväkiainesta, ja vaikka me kasvaisimme yhä enempi 'teollisuusvaltioksi', ei Saksan puolustusvoima tule siitä vähintäkään kärsimään.»

Mutta mitä parempaa voi sosialidemokratia toivoa kuin sellaisia lopputuloksia, jotka ajavat vettä kaikkiin sen myllyihin. Hulluutta on ajatella tällaisia ja muita samankaltaisia tosiasioita vastaan väkivaltaista kukistamista, barrikadeja ja katutaisteluja. Sellaisten aika on jo ohi. Vallankumous tapahtuu asioissa ja siirtyy sieltä päihin, ja sellaisella nopeudella, joka ei jätä mitään toivomisen varaa.

Hallitsevat luokat, jotka tahtovat säilyttää aikaan sovetumattomia olosuhteita, kadottavat kannatuksestaan, jota ne vielä nauttivat joukkojen puolelta, vuosivuodelta yhä enempi ja enempi, ja sosialistien joukko, jotka tahtovat luoda uuden oikeamman yhteiskunnallisen järjestyksen, kasvaa kasvamistaan.

Reaktionia vastaan astuu sen vastakohta, vallankumous, se on kaiken perinpohjanen uudistus. Sen huuto on: taaksepäin! Tähän vastaa pitkin koko toisen puolen rivejä kaikuva huuto: eteenpäin! eteenpäin! Kenelle lankee lopullinen voitto, siitä ei liene epäilystä.

Samoinkuin vanha taloudellinen järjestelmä, samoin on aikansa elänyt myöskin vanha armeijajärjestelmä, joka päivä päivältä synnyttää yhä suurempaa turmiota. Hajotusprosessi on käymässä sen ruumiissa.

Vanha hukkuu, ajat muuttuvat, uusi elämä versoo raunioista. Uusi vuosisata murtaa vanhan portit, työn ja työväen vuosisata.

Työtätekevä ihmiskunnan osa väsyy lopuksi ainaiseen raatamiseen ja orjantyöhön, josta se ei saa muuta palkaksi kuin murheisen elämän köyhyydessä ja ainaisessa kauhean joukkomurhan pelossa, joka murha hukuttaa meidät vereen ja kyyneliin. Ja minkä vuoksi! Ja kenen vuoksi! Isänmaanrakkautta ja uhrautuvaisuutta vaativat hallitsevat luokat työtätekeviltä luokilta. Mutta samat henkilöt, jotka sanovat työskentelevänsä isänmaan hyväksi ja isänmaanrakkauden innostamina ja senvuoksi myöskin harrastavansa varustautumista maalla ja merellä, eivät ainoastaan kieltäydy suorittamasta tästä varustautumisesta johtuvia uhrauksia omasta kukkarostaan, vaan ovat sen lisäksi valmiit, niinpian kuin se tuottaa heille voittoa kutsumaan puolalaisia ja venäläisiä, böhmiläisiä ja italialaisia työmiehiä tuhansittain maahan, käyttääkseen heitä oman maan kansalaisten palkkojen laskemiseksi. Samalla perustuksella ottavat he neekeriä ja malaijeja kauppalaivoihin, ja kuka tietää, koska nämä patriotit kansoittavat Itä- ja Pohjois-Saksan tasankojen aatelishovit ja maakartanot kiinalaisilla kuleilla samoin kuin he nykyään jo miehittävät niillä Itä-Asian kauppalaivat.

Pois nämä aina toistuvat lauseparret, joiden vaikutus vähenee päivä päivältä samassa määrässä kuin vanha usko särkyy.

Vuonna 1841 kirjotti edesmennyt kenralisotamarski v. Moltke:

Me tunnustamme avoimesti hyljeksityn yleisen Europan rauhan aatteen!

Ja hän esitti mainitussa kirjoituksessa edelleen, mitä suuria edistyksiä Preussi 25 vuoden rauhan aikana oli tehnyt, ja miten paljon parempaa ja hyödyllisempää olisi käyttää sotatarkotuksien nielemät menot kansojen sivistyksellistä kehitystä varten. Moltke on myöhempinä vuosikymmeninä, ollessaan mahtavan armeijan johdossa, esittänyt oleellisesti toisia katsantokantoja ja sillä vain todistanut, miten ihmisten muuttuvat edut muuttavat heidän mielipiteitään.

Mutta nykyisin alkavat suuret joukot yhä enemmän havaita, että heidän elinetunsa pitävät yhtä kansojen rauhallisen kehityksen kanssa ja, jälleen esittääksemme erään Moltken aikaisemman lausunnon: »kansojen erilaiset olosuhteet ovat välttämättömänä syynä riitaisuuksiin ja sotiin».

Kaikin keinoin tulee siis edistää kansojen veljistymis-aatetta, etujen yhteisyyttä — kuten luokkatietoiset työläiset jo tekevät — ja tulee raivata voitokas tie ajatukselle: tulevaisuuden ihmiskunnan tehtävänä on saattaa kaikki yhteiseen työskentelyyn korkeimpien kulturitehtävien suorittamiseksi.

 


Viitteet:

[1] Suomen viralliset tilastot osottavat seuraavaa:

Ammatinharjottajia
(Päähenkilöitä)
Kaikkiaan (työväki, palvelijat ja
oma perhe siihen luettuina):
v. 1900v. 1880v. 1900v. 1880
Maanviljelyksessä ja sen sivuelinkeinoissa   428,135      200,023      1,572,374      1,589,701   
Teollisuudessa93,67227,993288,343134,875
Kaupassa16,9573,40454,23121,064
Kulkuneuvoissa26,74115,49874,44142,216
Valtioviroissa25,80111,63670,31543,015

Joskin siis meillä edelleenkin valtavan suuri enemmistö asukkaista elää maanviljelyksestä, karjanhoidosta, kalastuksesta y. m. näiden yhdeydessä olevista elinkeinoista, on kuitenkin huomattavissa tällä alalla 17,327 henkilön vähennys vuodesta 1880 vuoteen 1900, kun samaan aikaan on henkilöluku kaikkien muitten ammattien alalla noussut. Suomentajan muist.