Nikolai Buharin & Jevgeni Preobrazhenski

Kommunismin aapinen

1919


XVIII luku

Työn suojelus ja yhteiskunnallinen huolto[1]

127 §. Mitä on työn suojelus? 128 §. Työn suojeluksen pääalat.
129 §. Mitä Venäjällä on tehty työn suojeluksen alalla? 130 §.
Mitä on yhteiskunnallinen huolto? 131 §. Yhteiskunnallisen huollon pääalat.
132 §. Mitä on tehty yhteiskunnallisen huollon alalla? 133 §. Muita toimenpiteitä
työväenluokan aseman parantamiseksi. 134 §. Puolueen tulevat tehtävät.

 

127 §. MITÄ ON TYÖN SUOJELUS? Työväen luokka taistelee kommunistisen järjestelmän puolesta sentähden, että tämä järjestelmä vapauttaa hänet riistosta ja sallii kehittää tuotannollisia voimia sikäli, ettei ihmisen turhan tähden koko päiviä tarvitse ahertaa valmistaakseen kaikista välttämättömimmät tavarat. Sentähden kaikki valloitukset, joita työväen luokka tekee kommunismiin mennessä, sisimmältään ovat suoranaisesti tai välillisesti työn suojelusta: nehän edistävät työvoimain tilan parantamista. Ottakaamme esim. työväen luokan poliittinen vapaus Neuvostovallassa ja työväen luokan asema hallitsevana luokkana. On selvää, että tämä poliittinen asema on samalla askel eteenpäin työn suojelemisen mielessä. Samaa voidaan sanoa kerrassaan kaikista työväen luokan valloituksista. Kuitenkin tästä laajasta »työn suojeluksen» ymmärtämisestä tulee eroittaa myös enemmän erikoismerkitys. Silloin ei kysymys ole työväenluokan asemasta yleensä, vaan työväenluokan asemasta tehtaissa, työmailla, kaivoksissa, sanalla sanoen sen asemasta itse työn prosessissa. Itse asiassa tehdastyö, monien koneiden ääressä, usein keskellä myrkyllisiä höyryjä on tavattoman vaarallista. Tätä vaaraa vielä enemmän suurentaa pitkä työpäivä, mikä väsyttää työläistä, lamauttaa hänen kaikki voimansa, heikentää huomiokyvyn ja siten edistää tapaturmani kasvamista. Mutta pitkä työpäiväkin sinänsä kauheasti näännyttää elimistöä.

Nämä muutamat esimerkit riittävästi, oleellisesti selvittävät kuinka työn olosuhteista ja sen ehdoista riippuu työläisten tila. Mutta tässä on välttämätöntä tarkastella tätä vähän tarkemmin.

1. Ennen muita on kysymys »tapaturmista». Esitämme muutamia numeroita. Pietarissa Nevan laivarakennustehtaassa tapaturmia laskettiin seuraavalla tavalla:

VuosiTapaturmien lukuTyöläisten lukuTapaturmia 1,000
työläistä kohti
19144,3866,186709
19154,6897,002669
19162,8307,602371
19171,2696,059210

Tapaturmien luvun alenemisen selittää etupäässä monet erikoiset toimenpiteet. Mutta nuokin 210 tapaturmaa 1,000 työläistä kohti on summaton luku.

Tapaturmat luvultaan välistä nousevat 70%:iin koko työväen määrästä. Erään lääkärin todistuksen mukaan Jekaterinoslavin kuvernementissä peltotyöt johtivat siihen, että maasairaalat muistuttivat sairaiden vastaanottopaikkoja sodan aikana. Tapaturmia ei ole ainoastaan Venäjällä pidetty silmällä, vaan luonnollisesti kaikissa maissa. Englannin parlamentissa sosialisti Macdonald kerran esitti tilastoa, että 1,200 kaivoksissa tapetuista työläisistä 1,100 joutui tuhon omaksi yksistään sentähden, etteivät kapitalistit olleet ryhtyneet kaikkiin välttämättömiin turvallisuustoimenpiteisiin.

Tämä viimeinen esimerkki meille osoittaa, että harrastusta omaten voidaan tavattomasti supistaa tapaturmain lukua. Mutta kapitalisteille on ollut epäedullista kuluttaa rahojaan moniin välttämättömiin laitteisiin.

2. Työn epäterveelliset olosuhteet ja niihin yhdistyneet ammattitaudit, kuolevaisuus j. n. e. — on toinen peruskysymys.

Ottakaamme esim. fosforitehtaat. Lasarevin todistuksen mukaan näissä tehtaissa Venäjällä, missä ei ole ollut minkäänlaisia parannuksia, viiden vuoden työ on osoittautunut riittäväksi muuttamaan ihmisen »liikkuvaksi ruumiiksi». Kemiallisissa tehtaissa, lasitehtaissa, kaivoksissa y. m. on tuotanto sidottu moniin n. s. ammatillisiin tauteihin. Mutta muissakin teollisuuksissa voidaan havaita käypänä ilmiönä: verisuonien laajentumista seisoallaan työskentelevillä, leukaluun vahingoittumista, taula- ja arsenikkimyrkytystä fosforityöläisillä, tuberkuloosia (keuhkotautia) monilla aloilla j. n. e.

Esitämme muutamia numeroita. Vuosittain (1900–1902) on Englannissa kuollut keuhkotautiin laskujen mukaan kutakin 1,000 ihmistä kohti:

papistosta55 henkeä
maanviljelijöistä ja karjanhoitajista76 henkeä
asianajajista ja notariuksista92 henkeä
virkamiehistä129 henkeä
lasitehtaalaisista283 henkeä
savenvalajista ja porsliinityöläisistä285 henkeä
latojista300 henkeä
harjastyöntekijöistä325 henkeä
veitsen- ja lusikkaintekijöistä533 henkeä
kaivostyöläisistä579–816 henkeä

Tri Baranovin tietojen mukaan keuhkotautiin kuolevaisuus on jakaantunut proletariaatin keskuudessa:

paperossityöläisten keskuudessa63,4 %
kaivertajain keskuudessa58,3 %
latojien keskuudessa53,1 %
räätälien keskuudessa50,9 %
kivenhakkaajien keskuudessa50,6 %
viilarien, sorvarien, suutarien, kirjansitojien, läkki- ja peltiseppäin keskuudessa46–47 %
kotelotyöläisten ja puuseppäin keskuudessa45–45,5 %

Saksan tilaston tietojen mukaan on keuhkotautiin kuolevaisuus Solingenin metallikiillottajien keskuudessa ollut 4 kertaa suurempi samaan tautiin kuolevaisuuden yleistä keskimäärää.

3. Paitsi huonoista työoloista johtuneita ilmeisiä sairaustapauksia, ovat ne syynä työväenluokan kuihtumiseen yleensä. Tämä kuvastuu asevelvollisuuskutsunnassa hyljättyjen luvun kasvamisessa. Joka vuosi kasvaa heikkorintaisten, alakasvuisten y. m. lukumäärä, ollen se proletaarien keskuudessa paljon suurempi kuin väestön muiden osien keskuudessa. Sveitsissä on hyljättyjen työläisten luku ollut 39,5% koko arvannostajain luvusta, maaseutulaisista on hyljätty ainoastaan 25%. Sama huomataan myös muissa maissa. Naisilla yleinen kuihtuminen usein on yhteydessä synnytyskyvyn täydellisen menetyksen kanssa.

Kaikki tämä, kuten jokainen näkee, on yhteydessä tuotanto-olojen kanssa. Kapitalistiluokalle ei ole ollut edullista työn suojelus ja on se työvoiman suhteen harjoittanut rosvous-politiikkaa: imenyt ihmisen kuiviin ja heittänyt kuoren pois. Sellainen on myös itse amerikkalaisen »progressiivisenkin» pääoman politiikka. Siellä otetaan tehtaaseen ainoastaan terveitä, tarkastetaan ja tunnustellaan heidän lihaksiaan joka puolelta. Eipä edes lasketa maahankaan heikkovoimaisia työläisiä, laskien, että he ovat huonoja työjuhtia. Mutta Amerikassa työläiset hyvin harvoin elävät 45-vuotisiksi. Heistä mitä »progressiivisimmällä» tavalla, aivan kirjaimellisesti imee voimat herra Kapitaali.

On itsestään ymmärrettävää, että vasta proletariaatin diktatuuri asettaa työn suojelusasian oikealle tolalle. Työväen luokalle on suorastaan välttämätöntä työvoimain säästäminen. Sen tulee ottaa esille kysymys miten sen on huolellisimmin suhtauduttava tähän arvokkaimpaan ja tärkeimpään tuotantovoimaan. Kommunistinen järjestelmä ei tule suvaitsemaan mieletöntä, rikollista, turmiollista ihmisvoiman tuhlausta, vaan nojautuu korkeaan tekniikkaan, jonka päämääränä on ihmisvoimain säästäminen. Sentähden juuri työn suojelus saa niin suuremmoisen merkityksen ihmiskunnan elämässä kommunismiin siirtymiskaudella.

Näin muodoin siis työn suojeluksella ymmärretään työläisten suojelemista tuotannon epäterveellisiltä vaikutuksilta.

128 §. TYÖN SUOJELUKSEN PÄÄALAT. Kaikista tärkeimpänä työväen luokan suojelemisen ja varjelemisen ehtona kuihtumusta, sairastumista, ennenaikaista kuolemista y. m. vastaan on normaalityöpäivä. Sentähden ei ole kummallista, että työväen luokka aina on pannut taistelunsa pääkohdaksi juuri työpäivän lyhennystaistelun. Työpäivä määrää sen ihmisvoiman kulutuksen, mikä muuttuu tuotteiksi ja kapitalistisessa yhteiskunnassa myös kapitalistin voitoksi, jonka vuoksi kapitalisti onkin niin harrastanut työpäivän pidentämistä. Kuluttaessaan ylenmäärin voimansa, menettää työmies mahdollisuuden edelleen työskennellä: hän »menee kasaan» nopeammin, hänen elimistönsä heikkenee, hän sairastuu helpommmin ja kuolee nopeammin. Epänormaalinen työpäivä on inhimillisen voiman rosvomaista tuhlausta, normaalityöpäivän säätäminen on työn suojeluksen ensimäinen ala.

Toisena alana on heikompien työväen luokan ainesten suojeleminen. Työväen luokkaan ei kuulu ainoastaan aikuisia miehiä. Siihen kuuluu myös vanhuksia, lapsia, alaikäisiä ja kaiken ikäisiä naisia. On ymmärrettävää, että epäterveellisten olojen vastustamiskyky on erilainen työväen luokan eri osilla. Mitä voi aikuinen mies tehdä vaivatta ja vahingotta terveydelleen, se voi mitä epäterveellisimmin vaikuttaa naiseen (esim. taakkojen nosto) ja olla ehdottomasti turmiollinen alaikäiselle. Naiset sitä paitsi tarvitsevat erikoista suojelusta elämänsä muutamina hetkinä (raskaudentilassa, synnytyksessä, imettämisaikana j. n. e.). Tässä siis tarvitaan erikoisia toimenpiteitä. Sellainen on naisten ja lasten työn suojelus.

Lopuksi, kolmanneksi, on hyvin tärkeätä tehtaiden ja työpaikkojen varustaminen teknillisillä ja sanitaari-työvälineillä. Taistelussa tapaturmia, tuotannon epäterveellisiä vaikutuksia ja yleensä huonoja työehtoja (pölyä, valaistuksen puutetta, kylmää, vetoa, likaa y. m. y. m.) vastaan voidaan ja tulee tehdä erittäin paljon.

Sellaiset ovat ne kolme pääalaa, missä »työn suojelus» toimii.

129 §. MITÄ VENÄJÄLLÄ ON TEHTY TYÖN SUOJELUKSEN ALALLA? Proletariaatin diktatuuri on luonut sellaiset olot, että on voitu täydellisesti toteuttaa ne vaatimukset, joita kaikki sosialistiset puolueet ovat esittäneet. Tässä suhteessa ei ainutkaan maailman lainsäädäntö voi kilpailla Neuvostotasavallan lainsäädännön kanssa. Meidän onnettomuutemme, jotka ovat meillä vähenemässä, eivät riipu täällä huonoista laeista, vaan siitä, että meillä on kaikkea vähän, että monet tarpeet eivät riitä. Mutta tämä, kuten ylempänä olemme nähneet, johtuu siitä taistelusta, jota meitä vastaan käy maailman imperialismi, ja siitä imperialistisesta sodasta, jota ovat käyneet keskenään työväen luokan viholliset. Tehden yhteenvedon siitä, mitä on tehty työn suojeluksen alalla ja mihin ovat pystyneet neuvostovallan lait, saamme yleensä tämmöisen kuvan.

a) Työajan rajoittaminen.

Tässä neuvostovalta on ryhtynyt moniin toimenpiteisiin.

1. On lopullisesti säädetty 8 tunnin työpäivä, mikä on vahvistettu lailla (jonka vahvistamista sovittelijahallitus kierteli) ja 6 tunnin työpäivä henkiselle ja konttorityölle.

2. On lakkautettu säännöllinen ylityö, joka on sallittu ainoastaan poikkeustapauksissa ja rajoitetussa määrässä, puolentoistakertaisella lisämaksulla.

3. On supistettu työpäivä erittäin vaarallisissa teollisuuksissa, esim. tupakkateollisuudessa 7 tuntiin ja kaasuteollisuudessa 6 tuntiin.

4. On säädetty 42 tunnin säännöllinen lepoaika viikossa (tässä tarkoituksessa lauantaisin työpäivä on supistettu kaikkialla 6 tuntiin). Kuka ei käytä sunnuntaipäivää, sille myönnetään joku muu vapaa päivä viikon varrella.

5. Kullekin työläiselle myönnetään lomaa kerran vuodessa täydellä palkalla (työlakien kokoelman mukaan kuukausi), nykyisenä vaikeana aikana syksyllä 1919 kaksi viikkoa.

6. Erikoisen epäterveellisissä töissä ja alaikäisille, jotka matkustavat siirtoloihin, myönnetään kahden viikon lisäloma.

b) Naisten ja lasten työn suojelus.

1. Naisilta on säännöllinen yö-, yli- ja päiväkautinen työ kielletty.

2. On kielletty 16 vuotta nuorempien työhön otto. Toteuttaen heidän asteettaisen työstä poistamisensa (etupäässä epäterveellisistä töistä) valmistetaan heille samalla aineellista huoltoa ja sijoitetaan heitä kouluihin.

3. On supistettu alaikäisten työpäivä (työhön jääneiltä alaikäisiltä — 4 tuntiin, alaikäisiltä 16–18 -vuotiaille — 6 tuntiin).

4. On kielletty yli-, yö- ja päiväkautinen työ kaikilta, jotka eivät ole täyttäneet 18 vuotta.

Erikoisesti äitiyden suojelukseen nähden on toteutettu seuraavat lait.

1. On määrätty apumaksu kaikille raskaille ja synnyttäville sekä työntekijättänne että myös työmiesten vaimoille täyden työpalkan suuruisena koko siltä ajalta, kun asianomainen on vapautettu raskauden ja synnytyksen tähden työstä.

2. Raskaat naiset lasketaan lomalle 8 viikkoa ennen synnytystä, jos työskentelevät ruumiillisessa työssä ja 6 viikkoa ennen, jos työskentelevät henkisessä tai konttorityössä.

3. Synnyttäneille annetaan myös vastaavasti lomaa 8 ja 6 viikkoa jälkeen synnytyksen.

4. Lasta imettävät äidit saavat olla työstä vapaina puoli tuntia joka kolmen tunnin perästä.

5. Kaikille äideille maksetaan lisäapua lapsen huolenpitomenoihin 720 ruplaa ja lapsen elatukseen 24 ruplaa päivässä 9 kuukauden aikana synnytyksestä lukien.

Näissä käytäntöön sovellutetuissa toimenpiteissä on joitakin poikkeuksia »Työlakien kokoelmasta». Näitä poikkeuksia on: poikkeustapauksissa ylityön salliminen, rajoittaen sen 50 tuntiin vuodessa; myöntäminen, että alaikäiset 14–16 vuoteen saavat työskennellä 4 tuntia päivässä; kuukauden kesäloman väliaikainen muuttaminen kaksiviikkoiseksi; yötyön pituus 7 tuntiin.

Kaikki nämä poikkeukset ovat johtuneet siitä äärimmäisen vaikeasta asemasta, johon Neuvostovalta on tullut kaikkien imperialismin voimain petomaisen puristuksen tähden.

c) Tehtaiden varustaminen teknillisillä ja sanitäärivälineillä:

Tässä suhteessa on toteutettu seuraavat toimenpiteet:

1. On julkaistu joukko pakollisia määräyksiä teknillisen turvallisuuden sanitääri- ja ammatillisen hygienian alalla, jotka ovat aiheuttaneet tehtaissa työolojen tuntuvan parannuksen.

2. Kaikissa epäterveellisissä töissä annetaan erikoiset vaatteet, jotka suojelevat pölyltä, kaasuilta, kosteudelta j. n. e.

3. Kaikille työläisille annetaan työpuku, mikä on työlaitoksen omaisuutta ja jota annetaan käyttää työnteon aikana.

4. Kaikkien työn suojeluksen alalla tehtyjen alotteiden todella elämässä toteuttamiseksi on perustettu työn tarkastus, jonka suorittavat suurissa työväen kokouksissa valitut henkilöt. Erikoisia ammatteja varten, joissa on erikoiset työolot ja työläiset ovat hajallaan (kuljetus-, rakennus-, maamviljelys- y. m. työt) vastaavat liitot muodostavat erikoisen neuvovan työn tarkastuksen.

Missä määrin itse työläiset ovat alkaneet ottamaan osaa työhön tällä alalla, näkyy numeroista, jotka osottavat uusien tarkastajain kokoonpanon. Ne osottavat, että 1. päivään elok. 1919 oli 53 ½ % kaikista tarkastajista työläisiä. Todelllisen numeron pitää olla paljon suuremman sillä moneen nähden ei ole heidän »ammattiaan» selvitetty. Jos laskee työläisten (selvitettyjen) luvun selvitettyjen yhteiseen lukuun verraten, niin tämä prosentti kohoaa 62 ½:een., yhdessä kauppa- y. m. palvelijain kanssa nousee se 88 ½:een!

Tarkemmat tiedot ovat seuraavat (1. p:ltä elok. 1919).

Ammattinsa perusteella tarkastajat jakaantuivat seuraavalla tavalla:

Työläisiä112 henk. eli 54½ % kaik. (62 ½ % selvitetyistä)
Mestareita, teknikoita, piirustajia21 henk. eli 10 % kaik. (11½ % selvitetyistä)
Kauppa- ja konttoriapulaisia28 henk. eli 13 % kaik. (15½ % selvitetyistä)
Välskäreitä4 henk. eli 2 % kaik. (2 % selvitetyistä)
Farmaseutteja1 henk. eli ½ % kaik. (½ % selvitetyistä)
Opettajia5 henk. eli 2 % kaik. (2½ % selvitetyistä)
Ylioppilaita4 henk. eli 2 % kaik. (2 % selvitetyistä)
Lääkäreitä5 henk. eli 2½ % kaik. (2½ % selvitetyistä)
Insinöörejä1 henk. eli ½ % kaik. (½ % selvitetyistä)
Juristeja1 henk. eli ½ % kaik. (½ % selvitetyistä)
Ammatti selvittämättä28 henk. eli 13 % kaik. (15½ % selvitetyistä)

Edelliseen puolivuoteen verraten työläisten luku on vähän kohonnut (54 ½ %:iin 47%:sta tai 62 ½ %:iin 60 prosentista selvitetystä); mestareiden ja teknikoiden luku on pysynyt melkein samana (nyt 10%, ennen 11%); melkoisesti on kohonnut kauppapalvelijain luku (8% — 13%:iin). Ylioppilaiden suhteellinen määrä on tullut kolme kertaa pienemmäksi (alentunut 6%:sta 2%:iin) ja todellinen luku kaksi kertaa pienemmäksi (alentunut 8:sta 4:ään), muut pienemmät pysyneet miltei muuttumattomina.

Tällä tavalla meillä todella on oikea työväen tarkastus, työväen sekä tarkoitusperältään että kokoonpanoltaan.

Kuitenkin juuri työn suojeluksen alalla jää vielä hyvin paljon tehtäväksi itse tehtaissa. Monissa tapauksissa meillä vielä kukoistavat kauheat työolot, erittäinkin takapajuilla olevissa laitoksissa, missä työläiset ovat huonosti järjestyneitä, vähätietoisia ja vähän sivistyneitä. Näissä lävissä kaikki tai melkein kaikki on jäänyt ennalleen. Usein tosin ei voi tehdä välttämättömiä parannuksia, jotka vaatisivat uusia laitteita ja uusia varustuksia. Mutta paljon voidaan vielä tehdä ilman sitäkin, jos kiinnitetään yhä suurempia joukkoja työväen olosuhteiden parantamisasiaan.

130 §. MITÄ ON YHTEISKUNNALLINEN HUOLTO? Kapitalistinen järjestys, kuten olemme nähneet, on asettanut päämääräkseen lisäarvon pusertamisen työväenluokasta. Palkkatyöläinen, proletaari, on ollut yksinkertaisesti kapitalistin voiton välikappaleena. Ja kun tämä elävä välikappale meni pilalle tai osottautui kelvottomaksi tai tarpeettomaksi, hänet säälimättä heitettiin pois, kuten loppuun puserrettu sitruuna tai munan kuori. Työttömien kurjuudesta, sairaudesta, vanhuudesta, työkyvyttömyydestä — ei mistään ole kapitaali välittänyt: se heitti suuria ihmisjoukkoja portin ulkopuolelle, ollenkaan koettamatta heitä auttaa tai auttaen, vaan parhaita aineksia, kuten luotettavia virkailijoita, joista se oli jo imenyt kaikki elämän nesteet.

Neuvostotasavallassa eivät työläiset ja köyhät ole riiston välikappaleena. Mutta tästä ei seuraa, ettei meillä olisi suunnatonta köyhyyttä. Maassamme, joka on vihollisen ahdistama, kaikilta puolin saarrettu, erotettu kivihiilestä, naftasta ja raaka-aineista, on kurjuutta suunnattoman paljon. Kapitalisti ei heitä ulos tehtaasta, mutta välistä täytyy panna tämä tehdas seisomaan sentähden, ettei ole poltto- eikä raaka-ainetta — kas siitä teille on myös työttömyyttä. Ei se ole entisen tapaista työttömyyttä; se aiheutuu aivan muista syistä, mutta sitä on. Meille on jäänyt imperialistisesta sodasta invaliideja ja raajarikkoja; meillä on paljon vastavallankumouksen uhreja; vanhukset, sairaat, lapset — kaikki ne vaativat huolenpitoa ja hoitoa. Työläishallitus ei katso kaikkien näiden ainesten avustamista kuten almun antamista, kerjäläiselle rovon heittämistä tai vaivaisavun myöntämistä. Työväenhallituksella on suora velvollisuus ylläpitää heitä, erittäinkin niitä, jotka ovat lähteneet työväen ja Punaisen armeijan riveistä.

Meidän lopullisena päämääränämme on sellainen yhteiskuntatila, missä kaikki ihmiset, jotka jostain syystä ovat menettäneet työkykynsä, olisivat täysin turvatut; että vanhuksilla olisi rauhallinen vanhuus, kaikki elämän mukavuudet; että lapsilla olisi kaikki, mitä heidän ijässään tarvitsevat; että sairaat ja raajarikkoiset eläisivät parhaissa ja heille mukavimmissa oloissa; että väsyneet ja nääntyneet lepäilisivät niin kuin ennen vanhaan rikkaimmat porvarit; ettei olisi ihmisillä alituista, hermostuttavaa huolta »pahoista päivistä».

Tietenkään tämä ei vähimmässäkään määrin vastaa meidän nykyistä tilaamme. Maamme on tällä kertaa kurja maa kaiken maailman rosvojen armosta. Meillä ei ole kaikista tavallisimpia tavaroita: esim. lääkeaineita: niitä eivät imperialistit laske maahamme, hehän ovat saartorenkaaseensa sulkeneet meidät.... Mutta yhtä eivät voi Neuvostovallalta kieltää: se ei sääli varoja ollakseen edes jollain tavoin työkyvyttömien apuna ja turvatakseen heitä.

131 §. YHTEISKUNNALLISEN HUOLLON PÄÄALAT. Yhteiskunnallisen huoltotoiminnan pääaloja on kaksi. Ensimäinen on niiden henkilöiden huolto, jotka ovat menettäneet työkykynsä tai työnsä ollessaan jossain työssä (ruumiillisessa tai henkisessä). Tähän kuuluvat työttömyystapaukset ja työkyvyn menettämistapaukset, joko väliaikainen (sairaus, haavoittuminen, raskauden tila, synnytys) tai pysyväinen (invaliditeetti, vanhuus, kroonillinen, pysyvä sairaus). Toiseksi on se niiden henkilöiden huoltamista, jotka eivät ole työssä, vaan muualla loukkaantuneet tai menettäneet työkykynsä. Tähän kuuluvat vanhan sodan invaliidit, haavoittuneet puna-armeijalaiset, puna-armeijalaisten perheet, ne, jotka ovat kärsineet vastavallankumouksesta, ne, jotka ovat joutuneet kärsimään jostain satunnaisesta onnettomuudesta (tulipalosta, tulvasta, kulkutaudeista y. m. s.). Lopuksi on välttämätöntä ottaa huomioon myös muutkin työkyvyttömät, vanhan yhteiskuntajärjestyksen ja inhoittavien yhteiskunnallisten suhteiden uhrit. Tähän luokkaan kuuluvat kerjäläiset, hoidottomat, kodittomat, vialliset (rappeutuneet, heikkojärkiset j. n. e.).

Sen lisäksi apua tarvitaan perheen jäsenten kuoleman sattuessa.

Kaikki nämä ainekset, jotka ovat huollettavana, muodostavat suunnattoman ihmispaljouden. Ensimäinen ryhmä (johon kuuluvat työkykynsä menettäneet tai työstä poisjääneet, mutta tavalla tai toisella sidotut tuotantoon) on työkomisariaatin hoidossa, joka komisariaatti asiallisesti on työväen ammattiliittojen käsissä; toinen ryhmä on yhteiskunnallisen huoltoasiain komisariaatin hoidossa.

132 §. MITÄ ON TEHTY YHTEISKUNNALLISEN HUOLLON ALALLA. Neuvostovalta on toteuttanut kokonaisuudessaan työläisten huollon työkyvyn menettämisen kaikissa muodoissa, niiden joukossa myös työttömyyden sattuessa, jota ei ole missään muualla maailmassa.

Ensimäisen ryhmän huollettavien suhteen on ryhdytty seuraaviin toimenpiteisiin:

1. Kaikki henkilöt, jotka tekevät »palkkatyötä», ovat vapautetut yhteiskuntavakuutuksen maksuista.

2. Yhteiskunnallisen huollon ja työn suojeluksen järjestämistoiminnasta on kerrassaan syrjäytetty liikkeenharjoittajat ja kaikki elimet toimivat työväen järjestöjen edustuksen perusteella.

3. On otettu käytäntöön huolto kaikissa työkyvyn menetystapauksissa ja työttömyyden sattuessa.

4. On toteutettu työläisten perheen jäsenten huolto perheen elättäjän kuoleman sattuessa.

5. On otettu käytäntöön avustusmaksut työläisen työpalkan suuruisena sairauden, ruumiinvamman, karanteenin ja muun väliaikaisen työttömyystapauksen sattuessa.

6. On säädetty elinkautinen, 1,800 ruplan kuukausieläke (Moskovan mukaan) kaikille työinvaliideille, katsomatta syyhyn, mikä invaliditeetin on aiheuttanut (vanhuus, ruumiinvamma, ammattitauti y. m. s.) ja riippumatta työvuosien luvusta.

7. On toteutettu hautausavustus työtätekeville, suorittamalla 1,440 ruplaa perheen päämiehen ja 400–800 ruplaa perheen muun jäsenen hautauskustannuksiin, riippuen vainajan ijästä.

8. Työtätekevien kuollessa määrätään perheelle aina 1,200 ruplaan (Moskovassa) elinkautinen kuukausieläke riippuen perheenjäsenten lukumäärästä.

9. Tarkoituksenmukaisempaa eläkkeen määräämiskysymyksen ratkaisemista varten on Työosastojen yhteyteen muodostettu erikoisia työläiskomiteoita, jotka määräävät eläkkeen ja avustusmaksut.

10. Kaikissa kuvernementeissa on muodostettu n. s. eksperttitoimistoja työläisten puhemiehyyden alaisena, jotka myös määräävät invalideettiasteen.

11. Kaikissa ujesteissa on muodostettu kontrollikomiteoita työläisten puhemiehyyden alaisena pitämään silmällä hoitoloita ja kontrolleeraamaan sairaita.

12. Huoltotoiminnan lähentämistä varten kaikkialla niille paikoin, missä työläisiä asuu, muodostetaan paikkoja, joissa otetaan vastaan ilmoituksia avustusmaksu- ja eläkeasioissa ja joissa maksetaan eläkkeitä ja avustuksia, mutta suurissa liikkeissä on säädetty avustuksien suoritus itse liikkeissä.

13. On poistettu rajoittavat aikamäärät avustusmaksuista. Nyt sairastapauksissa maksetaan avustus paranemiseen asti ja invaliditeetissä kuolemaan saakka.

14. Yhteiskunnallinen huolto käsittää poikkeuksetta kaikki palkkatyötä tekevät henkilöt ja ulotetaan kotiteolli-suustyöläisiin, käsityöläisiin ja talonpoikiin.

15. Toisella vuosipuoliskona 1919 työläisten ja virkailijain huoltoon Neuvostovalta myönsi etumaksua 5 miljaardia ruplaa.

Toisesta huollettavien ryhmästä on erittäin tärkeää puna-armeijalaisten perheiden ja itse puna-armeijalaisten huolto.

Puna-armeijalaisinvaliidit saavat täyden työkyvyn menettämisen (yli 60 %) sattuessa eläkkeen, joka suuruudeltaan on yhtä suuri kuin sen paikkakunnan keskipalkka, missä hän asuu; eläkkeen suuruus alenee riippuen invaliditeettiasteesta (sen ollessa 15–30 % saadaan 1/3 palkasta); puna-armeijalaisen maiden tulee olla kynnettyjä ja hänen taloutensa varustettu kylvöaineilla; perheille tulee antaa muonaosuus, jonka suuruus riippuu perheen työkyvyttömien jäsenten luvusta; puna-armeijalaisten perheiden jäsenet vapautetaan asuntovuokramaksuista ja saavat lisäelintarvekortin; puna-armeijalaisen kuoleman sattuessa saavat hänen perheensä työkyvyttömät ja turvattomat jäsenet eläkkeen, joka on suuruudeltaan 60 % asianomaisen paikkakunnan keskimääräisestä työpalkasta, jos perheessä on yksi työhön kykenemätön jäsen, ja täyden työpaikan suuruisen, jos perheessä on kolme tai useampia työkyvyttömiä j. n. e.

Ensimäiseillä vuosipuoliskolla 1919 oli puna-armeijalaisten perheille suoritettu raha-avustusta miljaardi kaksisataa miljoonaa, toisella vuosipuoliskolla oli myönnetty 3 ½ miljaardia ruplaa. Tov. Vinokurovin tietojen mukaan syksyyn 1919 olivat puna-armeijalaisten perheet saaneet avustuksia noin 4 ½ miljaardia ruplaa.

Sitä paitsi 4 p:stä heinäk. 1. p:ään jouluk. 1919 siirrettiin kuvernementteihin yli 2 ½ miljaardia ruplaa.

Maatalousavustukseen myönnetty 200 miljoonaa ruplaa.

Asuntovuokra-avustukseen myönnetty 150 miljoonaa ruplaa. Sota-invaliidien avustukseen myönnetty 168 miljoonaa ruplaa.

Yhtenä suurimpana vikana yhteiskunnallisessa huoltotoiminnassa on meidän huonosti toimiva koneistomme: huonosti toimitettu huollettavien lasku, huono rahojen paikalle toimittaminen, yhteiskunnallisen huoltokomisariaatin laitoksissa vallitseva kansliahitaus j.n.e. Järjestökoneiston parantaminen on puolueen välttämätön tehtävä.

133 §. MUITA TOIMENPITEITÄ TYÖVÄENLUOKAN ASEMAN PARANTAMISEKSI. Paitsi niitä toimenpiteitä, joista yllä on puhuttu, on suunnaton merkitys työväen luokan asemalle myös monilla muilla toimenpiteillä, jotka mainitaan »Työlakien kokoelmassa». Nämä toimenpiteet välittömästi johtuvat siitä, että proletariaatti on hallitsevana luokkana, ja sentähden ne menevät paljon pitemmälle niitä vaatimuksia, joita on esitetty sosialististen puolueiden ohjelmissa. Pääasiassa nämä toimenpiteet ovat kolmenlaisia:

ensiksi työväenjärjestöjen osan otto ratkaistaessa kysymystä työläisten työhön ottamisesta ja eroittamisesta. Tämä kysymys riippuu työväen hallinnoista ja työväen tehdaskomiteoista;

toiseksi valtion toimittama työpaikkojen järjestäminen. Tässä on mielenkiintoista se, että ammattiliitot laativat arvioinnit (tariffit) ja toteutetaan ne työkomisariaatin välityksellä, joka asiallisesti muodostetaan ammattiliikkeen edustajista;

kolmanneksi, pakollinen työn etsintä työttömille erikoisten neuvostojen ja ammattiliittojen elinten toimesta (n. k. työvoimain lasku ja jakeluosastot).

Kaikki nämä toimenpiteet ovat läheisesti sidotut kaikkien työväenjärjestöjen ja ennen kaikkea ammattiliittojen hallitsevaan asemaan.

134 §. PUOLUEEN TULEVAT TEHTÄVÄT. Kaikista tärkeimpänä tehtävänä on mahdollisimman täydellisesti ja laajasti toteuttaa käytännössä Neuvostovallan dekreetit ja määräykset. Sattuu hyvin usein, että toiminta ei tapahdu dekreettien mukaan, että paperilla on toisin kuin elämässä. Täydellisen, tarkan, oikean, kaikkien toimenpiteiden elämässä toteuttamisen takaa etupäässä oikein järjestetty koneisto, missä keskus on sidottu paikkakuntain kanssa ja paikkakunnat keskuksien kanssa, missä koko kone on käynnissä. Tämä on vuorostaan mahdollinen vain siinä määrin, kuin työhön tullaan kiinnittämään itse joukot. Tässä tarkoituksessa on välttämätöntä:

1) voimistuttaa työn tarkastuksen järjestämis- ja laajennustyötä; sinne on välttämätöntä kiinnittää yhä uusia ja uusia lisävoimia itse työläisistä; ei kukaan paremmin kuin itse työmiehet, jotka hyvin tietävät työolot, voi huomata kaikkia puutteellisuuksia ja ryhtyä käytännöllisiin toimenpiteisiin niiden poistamiseksi;

2) on välttämätöntä ulottaa tarkastus pikku- ja kotiteollisuuteen. Nämä teollisuudet aina ovat jätetyt jälkeen. Mutta juuri täällähän usein kaikista kauheimmat työehdot vallitsevatkin. Työväen tarkastus voisi tällä alalla tehdä hyvin paljon;

3) on välttämätöntä myös ulottaa työn suojelus kaikkiin sen muotoihin, niiden joukossa rakennustyöläisiin, maa- ja vesikuljetustyöläisiin, palvelijoihin ja maataloustyöläisiin. Nämä työn alat, jotka ovat hajallaan, vähemmän järjestymiskykyisiä, tulee myöskin liittää yhteiseen systeemiin.

4) Vielä on välttämätöntä lopullisesti eroittaa työstä alaikäiset ja enimmän supistaa työpäivää nuorilta henkilöiltä.

8-tuntinen työpäivä, joka on työn suojeluksemme perustana, ei ollenkaan ole puolueemme näkökannalta sen raja, jota alle ei voitaisi päästää työtuntien lukua. Tältä kannalta katsoen ei ole olemassa mitään etukäteen annettua rajaa. Kaikki riippuu tästä tuotantovoimien tilasta. Tätä nykyä, yleisen tuotannon painuessa alimmalle asteelleen ja sekasorron jatkuessa, ei työpäivää voida lyhentää yleisenä sääntönä; välistä sitä jopa voidaan (sotatilan y. m. s. yhteydessä) jatkaakin. Mutta pienimmänkin mahdollisuuden ollessa meidän tulee toteuttaa säännöllinen kuuden tunnin työpäivä kaikille työläisille, kuten se jo nyt on olemassa monilukuisten virkailijain joukoilla.

Toiselta puolen, jotta onnistuttaisiin saavuttamaan tämä tuottavaisuuden nouseminen, on alituisesti myös parannettava työvoimain laatua sopivasti ottamalla käytäntöön kehoituspalkkiojärjestelmä.

Puolue ei kumminkaan ratkaise yleisiä yhteiskunnallisen huollon tehtäviä hyväntekeväisyyden hengessä tai palkkiona laiskottelusta ja loiselämisestä; kuka apua tarvitsee, sitä proletaarivalta on velvollinen auttamaan, juuri niin kuin sen velvollisuus on helpoittaa monien masentuneiden ihmisten paluuta työelämään.

 


Viitteet:

[1] Tämän luvun on kirjoittanut Bucharin.