Tietoja Kommunistisen Internationalen historiasta

1929


Julkaistu: 1929
Lähde: »Komintern. Tietoja Kommunistisen Internationalen historiasta». Suomen Kommunistinen Puolue — Keskuskomitea, 1929
Skannaus: Työväenliikkeen kirjasto
Oikoluku, HTML: Joonas Laine


 

  1. II Internationalen romahdus ja III Internationalen ensimäiset solut.
  2. Kommunistisen Internationalen perustaminen.
  3. Kominternin aatteellinen ja järjestöllinen kasvu.
  4. Komintern taistelussa joukoista.
  5. Komintern muodostuu kansainvälisen työväestön yhtenäiseksi puolueeksi.

 


I. II Internationalen romahdus ja III Internationalen ensimäiset solut.

V. 1914 heinä–elokuu. Imperialistisen sodan alku aiheutti työväenluokan ja sosialismin palon kaikissa maissa. Sodan alussa II Internationalessa pääsee voitolle opportunismi, joka on kaikkein vaarallisin ase, jolla porvaristo harjottaa vaikutustaan työväenluokan riveissä. Saksan ja Ranskan sosialidemokraattisten puolueiden johtajat solmivat luokkarauhan porvarillisten hallitusten kanssa ja astuivat työväen kansainvälisen aatteen suoranaisen petoksen tielle.

Saksassa äänesti valtiopäiväin sosialidemokraattinen ryhmä, puoluetoimikunnan päätöksen mukaisesti, 4 p:nä elokuuta sotamäärärahojen puolesta ja esitti julistuksen, jossa ilmotti olevansa valmis puolustamaan isänmaata ja kaikin keidoin kannattamaan sotaa ja Saksan halliitusta. Pääosia näyttelivät tällöin Scheidemann, Noske y. m. Pieni vähemmistö Karl Liebknechtin johdolla, joka vastusti tätä petosta, osottautui täysin voimattomaksi vaikuttamaan tapausten kulkuun.

Samoin kävi myöskin Ranskassa. Jauresin hautajaisten jälkeisenä päivänä. (Jauresin porvaristo tappoi, tuntien hänet innokkaaksi rauhan puolustajaksi) äänestivät sosialistisen puolueen johtajat Renaudel, Albert Thomas, Marcel Sembat, samoinkuin vanhat johtajat Vaillant ja Guesde, parlamentissa sotamäärärahojen puolesta, lähettivät Poincaren hallitukseen keskuudestaan kolme ministeriä (Thomas, Sembat ja Guesde) ja sitoutuivat yhdessä imperialistisen hallituksen kanssa käymään sotaa »loppuun saakka», s. o. kunnes on saavutettu voitto Saksasta ja sen liittolaisista.

Englannissa oli huomattavien työväenluokan johtajien petos vähemmän kyynillinen, mutta ne eivät tehneet minkäänlaista vastarintaa. Itävallan sosialidemokraatit astuivat Saksan sosialidemokraattien jälkiä, Belgian sosialistit Ranskan sosialistien jälkiä.

Sodan ensi päivistä alkaen antavat taistelevien maiden sosialistiset puolueet kaikki aineelliset ja moraaliset varansa sodan palvelukseen. Poikkeuksen muodostavat ainoastaan Venäjän bolshevikit sekä Bulgarian ja Serbian sosialistien vasemmistolainen osa. Bolshevikkien keskuskomitea asettui sodan ensi päivistä alkaen vallankumouksellis-kansainväliselle kannalle. Valtakunnan duumassa olevat bolshevikit kieltäytyivät äänestämästä tsaarin hallituksen sotamäärärahojen puolesta ja tarmokkaasti selittävät laajoille joukoille sodan syitä ja kumouksellisen taistelun tehtäviä sitä vastaan, josta syystä he pian joutuvat vankilaan ja ikuiseen karkotukseen Siperiaan. Bulgarialaiset ja serbinaiset vallankumoukselliset sosialidemokraatit äänestävät parlamenteissaan sotamenoja vastaan ja esittävät vastalauseen sotaa vastaan.

II Internationalen johtajien enemmistön petos sekä porvarillisen ja isänmaallisuuden kaapuun pukeutuneen sosialistisen sanomalehdistön vaikutus pimittävät työväen luokan tietoisuutta ja sytyttävät kansallista ja kiihkoisänmaallista mielialaa. Mutta sodan onnettomuuksien vaikutuksen alaisena, vuoden — puolentoista kuluttua alkavat kumouksellisimmat ainekset toipua.

V. 1914 1. p. marrask. Venäjän sosialidemokraattisen työväenpuolueen (bolshevikkien) manifesti imperialistisesta sodasta, joka julaistiin »Sozialdemokrat» lehden 33 No:ssa (bolshevikkien pää-äänenkannattaja, joka ilmestyi ulkomailla), määritteli sodan imperialistiseksi, julisti sen alottajiksi hallitsevat luokat, ennen kaikkea finanssi- ja teollisuusporvariston sekä niiden hallitukset. Sota — sanotaan manifestissa — on kapitalistisen järjestelmän romahduksen alkua. Se luo suunnattoman voimakkaan taloudellisen ja valtiollisen pulan, kärjistää ja syventää kirouksellaan työtätekevien joukkojen tyytymättömyyttä, johtaa ne kapinaan ja kansalaissotaan. Sosialistien tehtävänä ei ole työväenluokan tyynnyttäminen, he eivät saa häiritä luokkataistelua eikä pelätä kansalaissotaa, vaan päinvastoin heidän on valmistuttava siihen, valmistettava proletaarista vallankumousta. Manifesti leimaa kannaltaan luopuneet johtajat pettureiksi ja kehottaa kaikkia todellisia kansainvälisyyden kannattajia selittämään joukoille sodan todellista luonnetta, aukaisemaan niiden silmät näkemään johtajiien petturuutta, katkaisemaan kaikki suhteensa sellaisiin johtajiin ja käymään heitä vastaan taistelua joukkojen keskuudessa imperialistisen sodan vastaisen taistelun tunnuksella, sen kansalaisodaksi muuttamisen tunnuksella omia hallituksia vastaan, proletaarisen vallankumouksen ja sosialismin nimessä.

V. 1915 huhtikuu. Työläisnaisten kansainvälinen konferenssi Bernissä (Sveitsissä), kutsuttiin kokpon Klara Zetkinin ja bolshevikkien keskuskomitean alotteesta. Läsnä oli Saksan, Ranskan, Englannin, Venäjän ja Skandinavian maiden työläisnaisten edustajat. Konferenssin enemmistö on luokkataistelun kannalla, sotaa vastaan, mutta Krupskajan ja Inessa Armandin johdonmukaiset leniniläiset ehdotukset eivät saa puolelleen enemmistöä. Konferenssin tuloksena oli manifesti kaikkien maiden työläisnaisille, jossa heitä kehoitetaan taisteluun sotaa vastaan.

1915 huhtikuu. Kansainvälinen nuorison konferenssi Bernissä. Edustetuina oli 10 maata. Puheenjohtajana toimi Willi Münzenberg, konferenssin sieluna oli poissaoleva Karl Liebknecht. Konferenssi omistaa kaiken huomionsa sotakysymykselle ja hyväksyy päätöslauselman vallankumouksellisen internationalismin hengessä, vaikkakin ilman bolshevistista tunnusta »imperialistisen sodan muuttamisesta kansalaissodaksi». (Konferenssi heijastaa Karl Liebknechtin silloisia katsantokantoja). Huolimatta päätöslauselman riittämättömän johdonmukaisesta bolshevismista, oli Bernin nuorisokonferenssilla suuri historiallinen merkitys. Se teki päätöksen kansainvälisestä nuorison päivästä, loi »Nuorisointernationalen» ja perusti rahaston nuorison kansainvälisten esiintymisten tukemiseksi. Tämä konferenssi laski perustuksen tulevalle Kommunistiselle Nuorisointernationalelle.

V. 1915 5–8 p. syyskuuta. Zimmerwaldin konferenssi, kutsuttiin kokoon italialaisten ja sveitsiläisten sosialistien sen osan alotteesta, joka vastusti II Internationalen johtajien petollista politiikkaa ja joka pysyi uskollisena luokkataistelun aatteelle. Bolshevikkien keskuskomitea otti myöskin osaa konferenssin kokoonkutsumiseen, vaikka tähän mennessä jo ilmeni erilainen suhtautuminen konferenssiin sen alkuunpanijoiden taholta. Leniniläinen keskuskomitea piti tarpeellisena vain kaikkein johdonmukaisempien vallankumouksellisten internationalistien kokoonkutsumisen, vain sellaisten, jotka olivat imperialistisen sodan kansalaissodaksi muuttamisen kannalla ja olivat valmiit katkaisemaan suhteensa kaikkiin johtajiin, jotka olivat vaihtaneet internationalismin sosiali-patriptismiin. Sveitsiläiset ja italialaiset (Ledebour, Robert Grimm, Balabanova) taas pitivät suotavana kaikkien niiden kokoon kutsumisen, jotka eivät hyväksy sosialipartiotismin taktiikkaa ja esittävät yleisen luokkataistelun tunnuksen sotaa vastaan. Tällä pohjalla konferenssi kutsutuinkin kokoon. Siinä oli läsnä 31 edustajaa 11 maasta: Venäjältä, Saksasta, Ranskasta, Italiasta, Sveitsistä, Ruotsista, Norjasta, Hollannista, Rumäniasta, Belgiasta ja Puolasta.

Jo ennen konferenssin töiden alkamista ilmeni siinä kaksi päävirtausta ja yksi välisuunta. Huomattavaa enemmistöä (lähes kahta kolmasosaa) johtivat Ledebour (Saksa), Akselrod ja Martov (Venäjä). Selittäessään olevansa internationalisteja, tuomitessaan sosialipatriotismin menettelyn, tunnustaessaan luokkataistelun välttämättömyyden sodankin aikana, hylkäsi tämä enemmistö Leninin vetämät johtopäätökset tämän luokkataistelun kärjistämisen välttämättömyydestä kansalaissotaan ja proletaariseen vallankumoukseen saakka; petollisten johtajien säälimättömästä paljastuksesta laajojen joukkojen edessä, suhteiden katkaisemisesta heihin jä uuden Internationalen järjestämisestä.

Huolimatta naista erimielisyyksistä maltillisen enemmistön kanssa, katsoi »Zimmerwaldin vasemmisto» Leninin johdolla sopimattomaksi kieltäytyä osanotosta konferenssiin, jolla oli tärkeä poliittinen merkitys, siinä, kun ensi kerran sodan alkamisen jälkeen olivat koolla internationalistit. Tämänvuoksi, kun päätöslauselma ei tullut hyväksytyksi johdonmukaisessa, leniniläisessä hengessä, vasemmistolainen vähemmistö allekirjoitti manifestin, joka oli laadittu maltillisen enemmistön hengessä. Tämä Zimmerwaldin konferenssin manifesti, kääntyen kansainvälisen työväestön puoleen paljastaa sodan imperialisen luonteen, tuomitsee sosialististen puolueiden ja Kansainvälisen Sosialistisen Toimiston menettelyn ja kehottaa kaikkien maiden työläisiä »taistelemaan rauhan puolesta ilman anastuksia ja pakkoverotuksia, joka taistelu on taistelua vapauden, kansojen veljeyden ja sosialismin puolesta». Proletariaattia kehoitetaan »alkamaan taistelu oman asiansa puolesta, sosialismin pyhän päämäärän puolesta, sorrettujen kansojen ja orjuutettujen luokkien vapauttamisen puolesta, tinkimättömän luokkataistelun kautta». Leniniläisen vähemmistön päätöslauselma liitettiin konferenssin ainehistoon. Se olikin perustana »Zimmerwaldin vasemmiston» työlle, joka pian konferenssin päätyttyä alkoi julaista saksankielellä »Vorbote» — ja venäjäksi »Kommunist» nimistä aikakauslehteä, lujittaen yhteyksiään ja vaikutustaan kaikissa maissa.

Paitsi Zimmerwaldin konferenssin yleistä merkitystä, ensimäisenä yrityksenä yhdistää kaikki luokkataistelun lipulle uskolliset ainekset, oli sillä se historiallinen merkitys, että Zimmerwaldin vasemmistosta muodostui ensimäinen tulevan Kommunistisen Internationalen solu. Konferenssin enemmistö taas muodosti virtauksen, joka sai »keskustan» eli keskustalaisen siiven nimen työväenliikkeessä.

Konferenssi valitsi Kansainvälisen Komitean, johon tuli pelkkiä keskustalaisia.

Konferenssi oli alunpitäen kutsuttu koolle Berniin, mutta saatuaan tietää, että suuri joukko porvarillisia sanpmalehtimiehiä eri maista oli saapunut Berniin mustatakseen tätä ensimäistä yritystä työväenliikkeen kansainvälisen keskuksen luomiseksi, siirsivät alotteentekijät sen lähimpänä olevaan Zimmerwald-nimiseen kylään.

V. 1916, 24 huhtikuuta — 1 toukok. Kienthalin konferenssi (jota myöskin sanotaan toiseksi Zimmerwaldin konferenssiksi) pidettiin Kienthalin kylässä lähellä Berniä. Siihen otti osaa 40 edustajaa eri maista.

Niiden kahdeksan kuukauden kuluessa, jotka olivat kuluneet Zimmerwaldin perustamisesta, olivat työväen joukot huomattavasti vasemmistuneet sodan pitkittymisen johdosta. Senvuoksi oli Kienthalista leniniläisellä vähemmistöllä jo puolet edustajista, ja enemmistö otti jo hiukan enemmän sen ehdotuksia huomioon. »Vasemmiston» vaikutus ilmenee siinäkin, että Kienthalin päätöslauselmassa on sosialipatrioottien arvostelu ja paljastaminen paljon räikeämpi kuin ensimäisen Zimmerwaldin konferenssin päätöslauselmassa. Kienthalin päätöslauselman sisältö lähenee suuressa määrin johtopäätöstä uuden Internationalen perustamisen välttämättömyydestä.

Takaisin sisällysluetteloon

 

II. Kommunistisen Internationalin perustaminen.

V. 1919, 24 tammikuuta. W. K. P:n Keskuskomitean tammikuuta ja useiden muiden puolueiden yhteinen julistus uuden Internationalen kannattajain viipymättömän kokoonkutsumisen välttämättömyydestä.

Helmikuun ja varsinkin Lokakuun vallankumous Venäjällä, marraskuun vallankumous 1918 Saksassa, liittovaltain (Ententen) voitto imperialistisessa sodassa — kaikki tämä aiheutti suunnattoman muutoksen proletariaatin keskuudessa ja koko maailman sosialistisissa puolueissa. Yhtärinnan myötätunnon kasvamisen kanssa Venäjän proletaarista vallankumousta kohtaan, alkoi nopeasti kasvaa harrastus bolshevismiin — leniniläisyyteen. Kaikkien sosialististen puolueiden vallankumoukselliset ainekset alkoivat oikoa horjumisiaan ja ryhmittyä Leninin ja hänen puolueensa ympärille. Kansainväliset tapahtumat myöskin kannustivat heitä suurempaan aktiivisuuteen. Tekeillä olevan Versaillesin »rauhan» allekirjoittamisen yhteydessä alkoivat sotivien maiden sosialipatriootit valmistella kansainvälistä kongressiaan Bernissä, mikä merkitsi II Internationalen uudelleen syntymistä. Ja tämä pakotti kaikkia vallankumouksellisia aineksia määrittelemään kantansa.

Venäjän Kommunistisen Puolueen Keskuskomitean julistukseen yhtyivät seuraavat järjestöt, jotka olivat asettuneet Lokakuun vallankumouksen ja bolshevismin kannalle: 1) Puolan kommunistisen puolueen ulkomainen toimisto, 2) Unkarin kommunistinen puolue, 3) Saksalaisen Itävallan kommunistinen puolue, 4) Latvian kommunistisen puolueen keskuskomitean venäläinen toimisto, 5) Suomen kommunistisen puolueen keskuskomitea, 6) Balkanin vallankumouksellisen Sosialidemokraattisen Federationin keskuskomitea, 7) Amerikan Sosialistinen Tyoväenpuolue.

Tämä julistus, jossa lyhyesti esitettiin viime vuosien tapahtumain historia ja merkitys, kutsui uuden vallankumouksellisen Internationalen ensimäiseen kongressiin niiden puolueiden, ryhmien ja virtauksien edustajia, jotka sodan ja Internationalen pulan yhteydessä osottivat olevansa proletaarisen vallankumouksen ja uuden, III Internationalen kannattajia. Toiminaan yhdenmukaisuuden välttämättömyys kärjistyvän vallankumouksellisen pulan edessä pakotti kaikki työväenliikkeen kommunistiset ainekset elävästi vastaamaan kongressin aloitteentekijäin kehotukseen.

1919, 2–7 maalisk. Kommunistisen Internationalen I kongressi Moskovassa. Edustettuina olivat seu- raavat puolueet Ja järjestöt: ' .

Paitsi 33 edustajaa näistä 19 järjestöstä, jotka saivat päättävän äänen, annettiin 19 edustajalle 16 järjestöstä ja ryhmästä (Tshekistä, Bulgariasta, Jugoslaviasta, Englannista, Ranskasta, Hollannista, Amerikasta, Sveitsistä, Turkestanista, Turkista, Grusiasta, Aserbeidshanista, Persiasta, Kiinasta, Koreasta ja Zimmerwaldin komiteasta) neuvotelevat äänet.

Alustavissa neuvotteluissa harkitsivat kokoontuneet edustajat kysymystä siitä, onko heidän julistettava itsensä kongressiksi vai toistaiseksi vain konferenssiksi, kuten, ehdotti Saksan edustaja ja päättivät julistautua kongressiksi. Valittuaan puhemiehistöön Leninin, Albertin ja Plattenin, julisti täysistunto itsensä III Kommunistisen Internationalen I kongressiksi.

Eri maiden edustajat antoivat selostuksissaan selvän kuvan joukkojen kurjasta asemasta, joka oli sodan seurauksena, ja proletariaatin vallankumouksellisen liikkeen kasvusta Venäjän vallankumouksen voiton yhteydessä.

Tämän jälkeen ryhtyi kongressi Buharinin ja Albertin alustusten johdosta laatimaan Kommunistisen Internationalen suuntaviivoja.

Hyväksytyissä suuntaviivoissa eritellään imperialismin perusristiriidat, jotka ovat vieneet sen romahdukseen. Suuntaviivojen sisältö on lyhykäisesti seuraava:

Imperialistinen sota, joka oli kapitalistisen kehityksen kiertämätön tulos, nosti kapitalistisia luokkia vastaan sekä työväenluokan laajat joukot että myöskin sen paremmin palkatun vähemmistön (työläisaristokratian), joka aikaisemmin oli opportunismin tukena. Imperialistisen sodan muuttaminen kansalaissodaksi useissa maissa ja proletariaatin voitto Venäjällä avaa uuden aikakauden, kommunistisen vallankumouksen aikakauden. Valtiovallan valtaaminen on kaikkien maiden työläisten lähin tehtävä. Työväenluokan lopullinen voitto vallan valtaamisen jälkeen voidaan turvata vain pystyttämällä proletariaatin diktatuuri, jonka esikuvana on vallankumouksen synnyttämä Neuvostovalta, joka takaa kaupungin ja maaseudun laajoille proletaarisille ja puoliproletaarisille joukoille mahdollisuuden ottaa osaa valtion asioiden hoitamiseen. Proletariaatin päämääränä on lähimpänä aikakautena kansainvälisen Neuvostotasavallan järjestäminen ja keinona siihen — kaikki joukkotaistelun muodot ja sen korkein muoto — aseellinen kapina.

Edelleen, tärkeänä päiväjärjestyksen pykälänä oli Leninin teesien harkitseminen »porvarillisesta demokratiasta ja proletariaatin diktatuurista». Näissä teeseissä paljastetaan joukkojen pettäminen porvariston ja sosialipetturien taholta, jotka ovat muuttaneet aikoinaan edistykselliset demokratian tunnukset taisteluaseiksi työväenluokan vapauttamista vastaan, porvariston järkytetyn herruuden vastavallankumoukselliseksi tueksi. Imperialismin aikakaudella muuttuu »kansanvalta» kaikkein kyynillisimmäksi porvariston diktatuurin muodoksi. Imperialististen sotien ja vallankumouksellisten taistelujen aikakaudella on mahdollinen väin diktatuuri — joko porvariston diktatuuri tahi proletariaatin diktatuuri. Proletariaatin diktatuuri Neuvostovallan muodossa vetää kaikkein osattomimpiakin, laajimpia työtätekeviä joukkoja kaikkiin yhteiskunnallisen ja valtiollisen toiminnan muotoihin. Tämän vuoksi se on myöskin kaikkein johdonmukaisipta proletaarista kansanvaltaa.

Kongressi hyväksyi päätöslauselman II Internationalen Bernin konferenssista. Tässä päätöslauselmassa katsotaan välttämättömäksi kaikkien maiden työläisten silmien avaaminen näkemään kansainvälisen, sosialidemokratian petturin osa, se kun on muuttunut avoimeksi vastavallankumoukselliseksi voimaksi.

Kongressi päätti tervehtiä Punaista Armeijaa, maailman ensimäistä proletaarisen vallankumouksen aseellista voimaa sekä hyväksyi päätöslauselman, jossa paljastettiin liittovaltojen (Ententen) rosvopolitiikka, joka saneli, keski-Europan voitetuille maille Versaillesin »rauhan».

Kongressissa teki vielä Zimmerwaldin komitean sihteeri ilmotuksen siitä, että komitea katsoo itsensä hajonneeksi ja liittyy III Internationaleen.

Lopuksi kongressi kääntyi manifestilla kaikkien maiden työläisten puoleen Kommunistisen Internationalen järjestämisestä. Manifestissa luetellaan työväenliikkeen ja sosialismin kehityksen perusvaiheet siitä alkaen, jolloin Marx ja Engels perustivat Työväen kansainvälisen liiton (I Internationalen), II Internationalen romahdukseen saakka sodan alkaessa 1914 ja annetaan yleiskuva työväenliikkeestä III Internationalen perustamisen hetkellä. Manifesti luonnehtii kolme suurinta virtausta työväenliikkeessä: 1) äärimmäinen oikeistolainen — sosialipatrioottinen; 2) vallankumouksellis-internationalistinen (kommunistinen, bolshevistinen) ja 3) keskustalainen.

Osotettuaan, että Kommunistinen Internationale asettaa perttstehtäväkseen kaikkien maiden proletariaatin vallankumouksellisen toiminnan yhdistämisen sen taistelussa porvariston kukistamiseksi, proletariaatin diktatuurin ja kommunismin puolesta, manifesti selittää, että keinona tähän on tinkimätön taistelu ei ainoastaan suoranaista luokkavihollista — kapitalisteja ja heidän hallituksiaan vastaan, vaan myöskin teidän suoranaisia kätyreitään — sosialipettureita vastaan — kuin myöskin keskustalaisia vastaan, jotka horjumisellaan porvariston ja vallankumouksellisen proletariaatin leirin välillä jarruttavat voiton saavuttamista, saaden aikaan hämmennystä taistelevan proletariaatin riveissä.

Manifesti osottaa työläisten etujoukon lähimmiksi tehtäviksi jo olemassa olevien kommunististen puolueiden lujittamisen ja uusien kommunististen puolueiden järjestämisen kaikissa maissa, täydellisen välien katkaisemisen opportunismiin ja väsymättömän taistelun sitä vastaan, Lännen kehittyneiden maiden proletariaatin lähentymisen Idän sorrettuihin kansoihin, työläisten ja talonpoikien taistelun yhdistämisen, maailman ensimäisen työläisvaltion — Neuvostotasavallan kansainvälisen auttamisen.

I kongressin kehotuksesta alkoi kommunististen voimien mobilisointi koko maailmassa, ja II kongressi sekä edustajainsa lukumäärään että myöskin aatteelliseen sisältöönsä nähden kykeni muodostumaan oikeaksi Kommunistisen Internationalen perustavaksi edustajakokoukseksi.

Takaisin sisällysluetteloon

 

III. Kominternin aatteellinen ja järjestöllinen kasvu.

Liittovaltojen (Ententen) barbaarimaiset kostotoimenpiteet voitettujen valtojen suhteen, maailman pprvariston avoin taistelu ensimäistä työväenvaltiota vastaan ja proletariaatin diktatuurin olemassaolo Venäjällä mitä vaikeimmissa aloissa, saarron ja nälän vallitessa — kaikki tämä oli omiaan yhä enemmän vasemmistuttamaan Lännen työläisjoukkoja. Tieto uuden Internationalen perustamisesta kärjistää taistelua Lännen sosialististen puolueiden sisällä.

I ja II kongressin välisenä aikana tapahtui suuri joukko sosialististen puolueiden vallankumouksellisen siiven siirtymisiä pois sovittelijain leiristä, yhtyen Kominterniin. Seuraavassa annamme tosin epätäydellisen luettelon tällaisista liittymisistä.

1919, 19 maalisk. Italian Sosialistisen Puolueen keskuskomitea hyväksyi päätöslauselman Kominterniin siirtymisestä. Bolognassa pidetty puolueen edustajakokous, joka tapahtui saman vuoden syyskuussa, vahvistaa tämän päätöksen.

1919, 8 huhtik. Norjan työväenpuolue ilmottaa liittyvänsä Kominterniin.

1919, 10 toukok. Ruotsin Sosiailidemokraattinen Nuorisoliitto ilmoittaa olevansa solidaarinen Kominternin kanssa.

1919, 14 kesäk. Ruotsin Sosialidemmokraattisen Puolueen vasen siipi eroaa puolueesta, julistaa itsensä Kommunistiseksi Puolueeksi ja liittyy Kominterniin.

1919, 22 kesäk. Bulgarian »ahdasmielinen» Sosialidemokraattinen Puolue, liittyy Kominterniin.

1919, 20 heinäk. Puolan Kommunistinen Puolue (edustajakokous) virallisesti liittyy Kominterniin.

1919, elokuu. Pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen Sosialistipuolueen kongressi päättää erota II Internationalesta ja ryhtyä neuvotteluihin Kominternin kanssa.

1919 elokuu. Itä-Galizian Kommunistinen Puolue ilmoittaa liittyvänsä Kominterniin.

1919 syyskuu. Mexicon Sosialistinen puolue päättää liittyä Kominterniin.

1919, 1 lokak. Britannian Sosialistinen Puolue ilmoittaa liittyvänsä Kominterniin.

1919 joulukuu. Tanskan Sosialistisen Puolueen vasen siipi eroaa puolueesta ja liittyy Kominterniin.

1920 tammikuu. Ranskan Sosialistisen Puolueen Strassburgissa pidetyssä edustajakokouksessa Loriotin ehdottama päätöslauselma viipymättömästä eroamisesta II Internationalesta saa äänten enemmistön. Päätöslauselma ehdottomasta Kominterniin liittymisestä saa kolmannen osan äänistä. Hyväksytään keskustalaisten ehdotus neuvotteluista Kominternin kanssa.

1920 kesäkuu. Espanjan Sosialistinen Puolue ilmoittaa poistuvansa II Internationalesta ja aikovansa liittyä Kominterniin.

1920, 16–18 kesäk. Ammatillistenjärjestöjen edustajain neuvottelu, jonka tehtävänä oli luoda kansainvälisen vallankumouksellisen liikkeen keskus vastapainoksi Amsterdamin Internationalelle, joka yhdistää sovittelijain johdon alla olevat ammattiliitot. Neuvotteluihin ottivat osaa Englannin ammattiliittojen vasemman siiven edustajat (Williams ja Purcell), Italian Ammattijärjestön edustajat (D'Arragona ja Bianqui), Italian nahkatyöntekijäin liiton edustaja (Dugoni), Venäjän Ammatillisen Keskusjärjestön edustajat (Losovski, Tomski, Ziperovitsh, Schmidt).

Neuvottelu asetti väliaikaisen Ammattiliittojen Kansainvälisen Neuvoston ja täten laski perustuksen tulevalle Profinternille jonka perustamispäivänä pidetäänkin 18 päivä4 kesäkuuta 1920.

1920, 19 kesäk. — 6 elokuuta. Kominternin II kongressi. Kongressin juhlalliset avajaiset tapahtuivat Pietarissa, mutta sen työ suoritettiin Moskovassa. Läsnä oli 160 päätösvaltaista edustajaa, ja 45 neuvottelevan äänen omaavaa edustajaa. Edustettuina oli 64 puoluetta ja järjestöä enemmän kuin 50 maasta. Puhemiehistöön valittiin Lenin, Sinovjev, Serrati (Italia), Levi (Saksa), Rossmere (Ranska).

II kongressiin mennessä olivat Punaisen Armeijan voitot, kommunismin saavuttama menestys Lännen työväenliikkeessä ja vallankumouksellisen liikkeen kehitys Idässä tehneet Kominternin tavattoman tunnetuksi ja suosituksi. Paitsi kommunististen puolueiden ja järjestöjen edustajia, pyrkivät kongressiin monet keskustalaisvirtausten edustajat, mikä selittääkin neuvottelevien äänien ja istuntoihin päästettyjen vieraiden suuren lukumäärän. Tämä Kominternin suosion nopea kasvu merkitsi sen myönteisen tulosten ohella myöskin sitä vaaraa, että Kominterniin tunkeutui epäluotettavia, vieläpä kommunismille vihamielisiäkin aineksia. Tämän vuoksi kongressi laati Kominternin ohjesäännön; ja kuuluisat Kominterniin pääsemisen, »21 ehtoa», jotka sulkivat siihen pääsyn kaikilta muilta, paitsi oikeilta kommunistisilta aineksilta.

II kongressi alkoi työnsä pohtimalla Leninin laajaa alustusta kansainvälisestä tilanteesta ja julisti ankaran aatteellisen taistelun »keskustan» edustajille ja toiselta puolen kommunistisessa liikkeessä ilmeneville anarkistisille vivahduksille.

Keskustalaiset, jotka esiintyivät kongressissa Saksan Riippumattoman Sosialistisen Puolueen nimessä (Crispien ja Dittman) sekä Ranskan Sosialistisen Puolueen vasemmistuneen osan puolesta (Cachin[1*] ja Frossard) selittivät, että he ovat Kominternin kanssa useissa kysymyksissä yksimielisiä, mutta samalla ilmaisten täydellistä vallankumouksellisen aikakauden ymmärtämättomyyttä, selittivät he, että he kieltävästi suhtautuvat terroriin, että Kominterniin pääsemisen ehtojen täytyy olla lievemmät ja jokaisen maan puolueelle on annettavä oikeus vapaammin tulkita omat erikoiset tehtävänsä omassa maassaan. Kaikki tämä oli ilmauksena erikoisesta opportunismin vivahduksesta, jota peiteltiin vallankumouksellisilla puheenparsilla ja myötätunnon ilmauksilla Venäjän vallankumousta kohtaan.

»Vasemmistolaista vaaraa» edusti kongressissa vähälukuinen »Saksan Kommunistinen Työväenpuolue» (jota ei ole sekotettava »Saksan Kommunistiseen Puolueeseen», joka kokonaan seisoo Kominternin periaatteiden pohjalla ja joka jo silloin oli syvälle juurtunut joukkoihin), eräät italialaisat (Bordiga) ja hollantilaiset (Wajnkoopj) kommunistit, amerikalainen I.W.W.-järjestö, Englannin työpaikkakomiteain edustajat, Ranskan ja Espanjan syndikalistit ym. Tämä »vasemmistolais-kommunistinen» virtaus, jolla ei ollut syviä juuria työläisjoukkojen keskuudessa, ilmaisi osaksi työttömien työläisten, osaksi vallankumouksellisen sivistyneistön mielialoja. Tämän virtauksen kannattajat kokonaan hyväksyivät Kominternin kannan, mutta taistelu Neuvostovallan puolesta Europan maissa oli heidän käsityksensä mukaan tapahtuva yksinomaan aseellisten ottelujen muodossa. He kieltäytyivät sitkeästä taistelusta joukoista ammattiliitoissa, osanotosta porvarilliseen parlamenttiin ja muiden laillisten mahdollisuuksien käyttämisestä ollen sitä mieltä, että uusi sodanjälkeinen aikakausi vaatii täydellistä kieltäytymistä näistä vanhoista taistelumuodoista. Kongressi kävi taistelua oikeistolaisuutta, keskustalaisia vastaan, paljastaen heidän Kominternin kantaan kohdistuvan arvostelunsa täydelliseksi kieltäytymiseksi proletaarisesta vallankumouksesta ja palaamiseksi jälleen II Internationalen oikeistolaisten sosialipetturien luokse. Toiselta puolen kongressi selitti, että »vasemmistolaisilla» kommunisteilla ilmenee luisumista anarkismiin. Tässä arvioinnissaan kongressi varsinkin sai tukea bolshevikkipuolueen kokemuksista, jossa taistelun legaalisten ja illegaalisten muotojen yhtä rinnan käyttäminen osottautui vallankumouksellisimmaksi menettelytavaksi, joka parhaiten vastasi proletaarisen joukkovallankumouksen tehtäviä.

Kominternin »vasemmistolaisten» teoreettinen arvostelu oli tapahtunut Leninin kirjassa »Vasemmistolaisuuden penikkatauti Kommunismissa» ja väittely keskustalaisia vastaan Trotskin kirjassa »Terrorismi ja kommunismi». Molemmat kirjat julkaistiin neljällä kielellä vähää ennen kongressin avaamista.

Buharinin alustuksessa parlamentarismista räikeästi asetuttiin opportunistista parlamentarismiin innostumista vastaan kaikkien maiden luokkataistelun muotojen kustannuksella, joka innostuminen vei II Internationalen täydelliseen kumouksellisten taistelutapojen (lakon, kapinan) unohtamiseen ja johtajien petturuuteen. Tällaista »parlamenttaarista kretinismiä» (rämettyneisyyttä) vastaan alustuksessa esitettiin vallankumouksellinen parlamentarismi sellaisena kuin sen käsitti Marx ja kuin sitä menestyksellä sovelluttivat August Bebel, Wilhelm Liebknecht, ja senjälkeen Karl Liebknecht ja bolshevikkien edustajat Valtakunnan Duumassa, s. o. yhtenä, mutta ei kaikkein tärkeimpänä, vaan apumuotona vallankumouksellisessa luokkataistelussa. Parlamentin ja muiden porvarillisen demokratian muotojen hyväkseenkäyttäminen joukkovaikutuksensa lisäämiseksi on välttämätöntä kaikkien niiden maiden kommunisteille, joissa neuvostovalta ei vielä ole saavutettu.

Alustuksessa ammatillisesta liikkeeltä osotettiin kuinka välttämätöntä kommunistien on ottaa mitä toimeliaimmin osaa työhön ammattiliitoissa, vaikka niiden johdossa useimmissa Euroopan maissa ovat ilmeiset sovitttelijat. Ammattiliitot ovat historiallisesti olemassaoleva mitä laajimpien työläisjoukkojen järjestämismuoto, luokkataistelun ja kommunismin koulu. Kommunistisen puolueen käsityksen mukaan ei valtaa voida vallata muuten kuin sillä ehdolla, että valtataisteluun ottavat osaa mitä laajimmat joukot, ja varsinkin järjestyneet joukot. Tämän vuoksi on sitkeä taistelu ammattiliitoissa ja vaikutuksen saavuttaminen ammattiliittojen jäsenjoukkoihin jokaisen kommunistisen puolueen ensimäinen tehtävä.

Kaikki ne ajatukset, jotka suunnattiin oikeistolaisia ja vasemmistolaisia syrjävirtauksia vastaan, yleistettiin päätöksissä »kommunistisen puolueen merkityksestä ja rakenteesta ennen vallan valtaamista ja sen jälkeen». Tässä päätöksessä viitataan työväenluokan johtavaan osaan kaikkien sorrettujen vallankumouksellisessa taistelussa ja voimakkaan kommunistisen puolueen, työväenluokan etujoukon välttämättämyyteen.

Huomattavalla sijalla olivat kansallisuus- siirtomaapolitiikan kysymykset, jotka Lenin alusti.

Määriteltyään siirtomaiden ja puolsiirtomaiden kansojen kansallisen vapautusliikkeen kapitalismin kehityksen kiertämättömäksi tulokseksi ja yhdeksi kehittyvän proletaarisen vallankumouksen erottamattomaksi ainekseksi, kongressi, täysin yksimielisenä Leninin kanssa, osoitti, että kansallisuuskysymyksen ja talonpoikaiskysymyksen välillä on olemassa kiinteä yhteys. Samoin kuin yhdessä erillisessä maassa proletariaatin voiton, ja sen diktatuurin lujittamisen välttämättömänä ehtona on työväenluokan liitto talonpoikaisten perusjoukon kanssa, samoin myöskin proletariaatin kansainvälinen voitto vaatii Lännen työläisjoukkojen taistelun yhdistämistä kaikkien maiden sorrettujen kansallisuuksien taisteluun. Päätöslauselmassa alleviivataan erikoisesti, että imperialististen maiden kommunistien erotukseksi II Internationalen sosialisteista on taisteltava ennen kaikkea oman hallituksensa imperialismia vastaan.

Talonpoikaiskysymyksessä laati kongressi ohjeet kommunististen puolueiden menettelytavalle agraariliikkeeseen nähden, jonka vilkastuminen on sodan jälkeen havaittavissa kaikissa maissa. Tämän menettelytavan on otettava lukuun luokkataistelu maalla, talonpoikien maasta käymän taistelun yhdistämisen välttämättömyys proletaariseen vallankumoukseen ja proletariaatin johtava osa yhteisessä taistelussa.

II kongressi valitsi Kominternin toimeenpanevan komitean 17 maan ja nuorison edustajista.

Lopuksi kongressi kääntyi työläisten laajojen joukkojen puoleen manifestilla kansainvälisestä tilanteesta ja Kominternin tehtävistä, julistuksella Neuvosto-Venäjän hyökkäysten merkityksesta Puolaa vastaan ja kirjelmällä kaikkien maiden ammattiliitojen puoleen, jossa kirjelmässä selitettiin Amsterdamin Internationalen kielteinen merkitys ja kehotettiin ammattiliittoja liittymään Punaiseen Ammatti-Internationaleen (Profinterniin) joka perustettiin Moskovassa vähää ennen II kongressin alkua.

II kongressilla on tavaton merkitys Kominternin kohtalolle. Tämän kongressin laatimat päätökset olivat perustana Kominternin työlle seuraavana aikana. Tärkeytensä ja syvyytensä vuoksi ne 8 vuoden kuluessa ovat olleet ohjeina kommunisteille kaikissa maissa ja ovat ne suuressa määrin korvanneet Kominternin ohjelmaa siihen saakka, kunnes ensimäinen ohjelmaluonnos hyväksyttiin V kongressissa (kesällä 1924) ja lopullinen ohjelma VI kongressissa (syyskuussa 1928). Sitäpaitsi oli se valtava näyte Kominternin voimasta, kommunismin kasvusta kaikissa maissa sekä Lokakuun vallankumouksen ja Venäjän Neuvostovallan yleismaailmallisesta merkityksestä.

1920, 30 heinäk. — 3 elokuuta. Kommunististen naisten I kansainvälinen konfrenssi pidetään Moskovassa Kominternin II kongressin aikana. Edustettuna oli 19 maata. Läsnä 53 edustajaa. Niitä maita, jotka eivät olleet lähettäneet naisedustajia, edustivat Kominternin II kongressin edustajat, joille annettiin neuvottelevat äänet. Klara Zetkin, jonka piti johtaa konferenssia, ei voinut saapua. Konferenssia johti Inessa Armand (kuoli samana vuonna, heti konferenssin jälkeen).

Konferenssin tehtävänä oli naisten proletaarisen liikkeen kaikkien kommunististen ainesten yhdistäminen ja tämän liikkeen järjestöllisen keskuselimen luominen. Konferenssissa tehtiin selostuksia eri maista, joissa kuvailtiin naisten joukkoja kohdanneita kauhistuttavia kärsimyksiä sodan takia, työttömyyden kasvua heidän keskuudessaan ja sitä kumouksellistuttavaa vaikutusta, jonka heihin teki sota ja sen jälkeen sattuneet valtavat tapahtumat. Konferenssin pääasiallisena tuloksena on teesien laatiminen tehtävistä ja työn muodoista naisten joukkojen keskuudessa (päätöslauselma, joka kokonaan käy yhteen Kominternin tehtävien kanssa) ja päätös kansainvälisen naissihteeristön perustamisesta Kominternin yhteyteen Klara Zetkinin johdolla. Kominternin II kongressi vahvisti tämän päätöksen.

1920 elokuu. Ottaen huomioon voimien hajottamisen vahingollisuuden, vaati Kominternin Toimeenpaneva komitea kaikkien Englannin kommunististen puolueiden ja ryhmien yhteistä edustajakokousta.

Alunpitäen muodostui Englanissa eri kommunistisista ryhmistä 2 Kommunistista Puoluetta. Toinen niistä, »Yhdistyneen Kommunistisen Puolueen» nimellä oli muodostunut Britannian Sosialistisesta Puolueesta ja oli parlamentin käyttämisen ja Työväenpuolueeseen kuulumisen kannalla. Toisessa taas vallitsi lahkolaismainen, vasemmistolais-kommunistinen henki ja se oli Työväenpuolueeseen ja parlamenttiin osanottoa vastaan. Paitsi näitä kahta puoluetta oli vielä kommunistisia ryhmiä, jotka eivät kuuluneet kumpaankaan niistä. Kominternin Toimeenpanevan komitean vaatimuksesta muodostivat kaikki ryhmät vuoden 1920 lopulla yhtenäisen Englannin Kommunistisen Puolueen.

1920 1 syysk. Idän kansojen kongressi Bakussa. Kutsuttiin kokoon Kominternin Toimeenpanevan Komitean alotteesta. Kongressissa oli 1891 edustajaa 32 sorretusta kansallisuudesta. Kokouksessa harkittiin kysymyksiä: yleisestä poliittisesta tilanteesta, kansallisuus- ja siirtomaakysymys, talonpoikaiskymys, neuvostot Idässä ja järjestökysymys. Kaikki päätökset tehtiin Kominternin II Kongressin päätösten hengessä.

1920 syyskuu. Tshekko-Slovakian sos. dem. puolueen ylimääräinen puoluekokous. Puolueeseen kuului lähes puolimiljoonaa jäsentä. Reformistinen puoluetoimikunta erotti muutamia vasemmistolaisia puolueesta. Tapahtui puolueen kahtiajako, jonka jälkeen n. s. »marxilainen vasemmisto» (Kominternin kannattajat) voittaa puolelleen lähes 400 000 (80 %) entisen sos. dem. puolueen jäsentä. Edustajakokouksessa toukokuussa 1921 vasen siipi hyväksyy »21 ehtoa» ja ottaa kommunistisen puolueen nimen.

1920 Lokakuu. Saksan riippumattoman sos. dem. puolueen edustajakokous Hallessa. Kominternin Toimeenpaneva Komitea lähetti Sinowjevin edustajakseen Halleen. Kominterniin liittymisen puolesta äänesti 236 ääntä, vastaan 156. Muutaman viikon kuluttua muodostui kommunistisesta puolueesta ja riippumattoman puolueen vasemmasta siivestä yhdistynyt Saksan kommunistinen puolue (300 000 jäsentä).

1920 jouluk. Ranskan sosialistisen puolueen ylimääräinen edustajakokous Touressa, joka oli kutsuttu kokoon ratkaisemaan kysymystä kommunistiseen Internationaleen liittymisestä. Kominternin Toimeenpaneva Komitea lähetti edustajakseen kokoukseen Klara Zetkinin, joka meni Ranskaan illegaalisesti. Kominternin kannattajat saivat voiton reformisteista. Puolueesta erosi oikea sivusta ja keskusta, joilla oli puolueessa 40 000 kannattajaa. Kominterniin liittymisen polesta äänesti edustajien enemmistö, jotka edustivat enempää kuin 100 000 puolueen jäsentä.

1920 joulukuu. Sveitsin sos. dem. puolueen kahtiajako.

Siitä eronnut vasen siipi yhdistettiin ennestään olemassaolevaan Sveitsin kommunistiseen puolueeseen.

1920 joulukuu. »Japanin sosialistien liitto», johon kuului noin 1500 jäsentä, perustettiin julkisesti Tokiossa. Liiton tosiasiallinen johto kuului illegaalisesti perustetulle Japanin kommunistiselle puolueelle, joka liittyi Kominterniin ja lähetti edustajiaan III maailmankongressiin.

1921 tammikuu. Italian sosialistisen puolueen ylimääräinen puoluekokous Livornossa. Kokouksessa esiintyi kolme ryhmää: 1) avoimet reformistit, jotka selittivät, että he suostuvat kuulumaan III Internationaleen vain sillä ehdolla, jos puolueesta ei suljeta ulos heidän johtajiaan — Turati, Modigliani y. m., 2) Kommunistit (Bordiga, Gramcchi, Tasca y. m.) ja 3) unitaariset kommunistit Serratin johdolla. Kominternin (Toimeenpanevan Komitean edustajina oli puoluekokouksessa läsnä bulgarialainen kommunisti Kabaktshieff ja unkarilainen Rakosi (joka nyt istuu vankilassa Unkarissa).

Serrati, jolla oli kokouksessa enemmistö, ilmotti, että hänen ryhmänsä hyväksyy »21 ehtoa», mutta vaatii »itsemääräämisoikeutta» Italian puolueelle, varsinkin reformistien puolueesta ulossulkemista koskevassa kysymyksessä. Äänestyksessä saivat kommunistit 58.000 ääntä, serratilaiset 98.000 ja reformistit 14.000. Tämän jälkeen kommunistit ehdottivat serratilaisille, että nämä sanoutuisivat irti reformistisesta vähemmistöstä ja sulkisivat sen ulos puolueesta, mutta unitaarit yhtyivätkin 14.000 reformistin kanssa 58.000 kommunistia vastaan. Silloin kommunistit lähtivät pois edustajakokouksesta ja samana päivänä järjestivät oman edustajakokouksensa, jossa perustivat Italian kommunistisen puolueen.

1921 maaliskuu. Eri kansalliset kommunistiset ryhmät Yhdysvalloissa yhtyvät yhdeksi (illegaaliseksi) Pohjois-Amemkan Yhdysvaltain Kommunistiseksi puolueeksi.

1921 toukokuu. Rumanian oikeistolaiset sos. demit ilmoittivat helmikuussa 1921 eroavansa puolueesta. Tämän jälkeen puolueen edustajakokous toukokuussa 1921 teki päätöksen Kominterniin liittymisestä. Mutta puolueeseen jäivät vielä keskustalaiset. Kuuden kuukauden kuluttua he eroavat puolueesta. Puolueen muu osa järjestetään Rumanian kommunistiseksi puolueeksi.

Takaisin sisällysluetteloon

 

IV. Komintern taistelussa joukoista.

1921, 22 kesäkuuta — 12 helmikuuta. Kominternin III kongressi Moskovassa. Osaa otti 603 edustajaa 52 maasta.

Kongressiin mennessä oli kansainvälisessä tilanteessa ilmennyt selvä käänne: kapitalismi oli sosialidemokratian petoksen avulla jonkun verran toipunut sodan jälkeisestä pulasta ja alkanut taloudellisen ja poliittisen hyökkäyksen työväenluokkaa vastaan. Työväen tappion jälkeen Saksassa, Unkarissa ja Italiassa ja Englannin vuorityöläisten lakon kukistumisen jälkeen, oli työväenluokka pakotettu siirtymään hyökkäyksestä puolustukseen. Tämän vuoksi asetti III kongressi tehtäväkseen laatia kommunistisen taistelun, menettelytavan perusteet muuttuneiden olojen mukaisiksi.

Alustus maailmantalouden tilasta (Trotski ja Warga) asettaa kysymyksen, onko Komintern ollut oikeassa arvioidessaan meidän aikakautemme kapitalismin romahduksen ja proletaaristen vallankumousten aikakaudeksi. Todettuaan, että luokkien välinen voimasuhde viime aikoina on muuttunut, ja että kapitalismin asema on jonkun verran lujittunut, alleviivaa alustus, että kapitalismin järkkyyntyminen kuitenkin jatkuu. Ennen sotaa: kapitalistisen yhteiskunnan tuotantovoimat yleensä kehittyivät eteenpäin. Sodan jälkeen ne ovat alkaneet mennä alaspäin. Mutta tämä alasmeno ei tapahdu keskeytymättömästi, suoraa linjaa alaspäin, vaan käy useiden kukoistusvaiheiden ja pulien läpi ja vasta pitkän ajan tuloksena näkyy, että alasmeno tapahtuu yhä syvemmälle. Teollisuuden vilkastumisen hetket sodan jälkeen tulevat yhä lyhyemmiksi ja heikommiksi, pulakaudet taas yhä jatkuvammiksi ja syvemmiksi. Samoinkuin vuoden 1905 jälkeen Venäjällä kukistettu työväenliike virkosi uudelleen eloon sitä seuranneen taloudellisen nousun aikana, niin myöskin Euroopassa työttömyyden ja tappioiden johdosta väliaikaisesti lamaannutettu työväen joukkojen toimeliaisuus varmasti herää eloon taloudellisen elämän virkistyessä.

Teesit tästä kysymyksestä hyväksyttiin yksimielisesti.

Kominternin TPK:n toimintaselostuksen (Sinovjev) ja Radekin Kommunistisen Internationalen taktiikasta pitämän alustuksen yhteydessä vilkkaan kiistelyn esineiksi tulivat kongressissa Saksan ja Italian puolueiden käytännölliset taktilliset kysymykset.

Päätöslauselmassa Saksan kysymyksessä alleviivataan maaliskuun taistelun (1921) puolustusluonne ja Saksan puolueen keskuskomitean vasemmistolaisen enemmistön virheet, joka selitti hyökkäyksen ainoaksi oikeaksi taistelukeinoksi (n. s. »hyökkäysteoria») ja keinotekoisesti joudutti maaliskuun tapahtumia. Samalla päätöslauselma toteaa myöskin oikeistolaisten virheen, jotka selittivät maaliskuun kapinan »putskiksi» (seikkailuksi) eikä jaksaneet käsittää sen seikan suunnatonta merkitystä, että tähän taisteluun otti ssaa monta tuhatta työläistä.

Italian kysymyksessä kongressi päätti, että Italian sosialistinen puolue, joka Serratin johdolla Livornon kongressissa liittyi selviin sovittelijoihin (Turatiin y. m.), ja sen vuoksi uhrasi yhteyden kommunisteihin, ei pääse Kominternin jäsenyyteen ennenkuin on sulkenut pois riveistään kaikki reformistit.

Sitten kongressi uudelleen käsitteli ammatillisen liikkeen kysymyksiä. Ottaen huomioon että vallankumouksellisen ammatillisen liikkeen sisällä on olemassa räikeä aatteellinen eroavaisuus kommunistien ja kumouksellisten syndikalistien välillä, että syndikalistien keskuudessa ovat epäpoliittisuuden ja puolueettomuuden ennakkoluulot vallalla, vahvisti kongressi itsenäisen kansainvälisen punaisten ammattiliittojen yhtymän luomisen välttämättömyyden.

Paljon huomiota omisti kongressi W.K.P:n julistaman »uuden talouspolitiikan» pohtimiselle. Tässä kysymyksessä kongressi, kuultuaan ja pohdittuaan Leninin alustusta WKP:n taktiikasta, hyväksyi täydellisesti oikeaksi talouspolitiikassa tapahtuneen käänteen, tunnusti, että tällä taktiikalla on sekä teoreettisesti että käytännöllisesti kansainvälinen merkitys ja päätti laajalti selittää tätä politiikkaa kaikkien maiden työläisille.

Edelleen antoi kongressi, kuultuaan Klara Zetkinin alustuksen naisliikkeestä ja Münzenbergin alustuksen nuorisoliikkeestä, ohjeita kansanväliselle naissihteeristölle ja määritteli järjestölliset suhteet Kominternin ja nuorisojärjestöjen välillä.

Edelleen III kongressi melkoisesti kehitteli II kongressin päätöksiä järjestökysymyksestä, hyväksyen yksityiskohtaiset teesit kommunististen puolueiden rakenteesta, niiden työmetoodeista ja työn sisällöstä.

III Kongressin perustunnuksena oli laajojen työväenjoukkojen valtaaminen* taistdiuun proletariaatin diktatuurin puolesta.^

Uutta Toimeenpanevaa komiteaa valittaessa päätettiin, että neljä suurinta maata, joilla oli kongressissa 40 ääntä, saavat TPK:ssa 2 ääntä kukin, 14 puoluetta, joilla kongressissa oli 20–30 ääntä, saavat TPK:ssa kukin 1 äänen; WKP saa 5 ääntä; muille puolueille myönnetään neuvotteleva ääni.

III kongressin historiallinen merkitys on siinä, että se yksityiskohtaisesti käsitteli kommunististen puolueiden taktiikkaa, joka oli sovellutettava historiallisen kehityksen uuteen vaiheeseen, jolloin proletariaatin on oltava yhtä hyvin valmistuneena vallankumouksellisen taistelun hitaan kulun kuin luokkataistelujen nopean kehityksen varalle.

Tärkein opetus, jonka nuoret kommunistiset puolueet ovat saaneet keskusteluista III kongressissa, on se, että ilman laajojen joukkojen valtaamista ei voi olla kysymystäkään voitosta.

Kominternin Toimeenpaneva Komitea hyväksyy teesit yhteisrintamasta. Yksityiskohtaisemmin kuin III kongressin päätöslauselmat määrittelevät nämä teesit sen taktiikan, jonka ilmauksena on tunnus »joukkoihin». »Työläisten yhteisrintamalla — sanotaan teeseissä — on ymmärrettävä kaikkien niiden työläisten yhtenäisyyttä, jotka ovat valmiit taistelemaan kapitalismia vastaan». »Kommunistien on kannatettava tätä kaikkien työväenjärjestöjen mahdollisimman täyden yhtenäisyyden tunnusta, ottaen aina alotteen käsiinsä. Tähän saakka ovat II, 1&fracsl;2 ja Amsterdamin Internationalen johtajat pettäneet joukkoja kaikissa niissä tapauksissa, jolloin ne ovat välittömästi esiintyneet pääomaa vastaan. Kommunistisen Internationalen ja sen osastojen tehtävä on paljastaa joukoille sosialidemokraattien kavaluus, jotka hajoittavat työläisten yhteisrintamaa; mutta perusedellytyksenä tälle on täydellinen itsenäisyys ja täydellinen arvosteluvapaus kommunisteille».

1922, 21 tammik. — 2 helmikuuta. Kaukaisen Idän vallankumouksellisten järjestöjen edustajakokous. 148 edustajaa, joista 61 kommunistia ja 17 nuorisoliittolaista. Edustajakokous käsittelee kysymystä Washingtonin konferenssin seurauksista Kaukaisessa Idässä ja eri maiden vallankumouksellisen liikkeen taktillisia kysymyksiä. Lopuksi se julkaisi manifestin Kaukaisen Idän kaikille kansoille kehotteen niitä liittymään Kominterniin taistelussaan imperialismia vastaan.

1922, 24 helmik. — 29 maalisk. Kominternin Toimeenpanevan komitean I laajennettu täysistunto. Läsnä oli 105 edustajaa 36 puolueesta. Täysistunto kokoontui tilanteessa, jolloin porvaristo jatkoi edelleen hyökkäystään työväenluokkaa vastaan, nälän riehuessa Neuvosto-Tasavallassa, uuden sodanvaaran lisääntyessä. Paitsi kansainvälisen tilanteen kanssa yhteydessä olevia, kysymyksiä käsitteli täysistunto tilannetta 14 suurimmassa puolueessa ja 13 järjestökysymystä. Tärkeimpänä poliittisena kysymyksenä oli työläisten yhteisrintamataktiikka. Proletariaatin esiintymisen yhtenäisyyden ja porvariston hyökkäyksien torjumisen välttämättömyys tunkeutui yhä enemmän laajojen työläsjoukkojen tietoisuuteen, katsomatta heidän poliittisiin vakaumuksiinsa. Joukkojen painostuksen alaisina, jotka elävästi vastasivat Kominternin kehotukseen, II ja 212 Internationalen sovittelijapuolueiden johtomiehet olivat pakotettuja pyrkimään neuvotteluihin Kominternin kanssa toiminnan yhdenmukaistuttamisesta. Täysistunnossa oli yhteisrintamakysymykselle omistettu 4 alustusta. Sitäpaitsi yhteisrintamataktiikan kannalta käsiteltiin myöskin 212 Internationalen ehdotus kaikkien kolmen Internationalen (II, 212, ja Kommunistisen) neuvottelusta. Ranskalaiset kommunistit selittivät, että yhteisrintamataktiikan sovelluttamista he pitävät mahdollisena vain taloudellisella alalla. Heidän jälkeensä myöskin Italian »vasemmistolaiset» Bordigan johdolla ilmoittivat, että heidän käsityksensä mukaan yhteisrintamataktiikka on mahdollinen vain ammatillisen liikkeen alalla. Vastapainoksi näille virheille selvitti täysistunto vielä yksityiskohtaisemmin kysymyksen yhteisrintamataktiikasta Toimeenpanevan komitean ensimäisen päätöksen pohjalla. Erikoisesti alleviivattiin, että kaikkia kommunistisia puolueita velvoittava yhteisrintamataktiikka on tehokas keino sovittelupolitiikkaa noudattavien johtajien opportunismin paljastamiseksi, työläisjoukkojen irroittamiseksi niistä ja näiden joukkojen yhdistämiseksi Kominternin lipun ympärille proletaarisen taistelun pohjalla.

Tämän vuoksi otettiin myöskin 212 Internationalen ehdotus osanotosta kolmen Internationalen neuvottelusta vastaan tarkotuksella käyttää neuvottelua opportunistien paljastamiseksi.

Kysymyksessä sodanvaarasta hyväksyttiin päätös työn voimistuttamisesta armeijoissa ja nuorison keskuudessa sekä lakon ja kapinan valmistamisesta sodan varalle.

Helmikuun laajennettu täysistunto oli ensimäinen TPK:n laajennetuista täysistunnoista, joiden työn merkitys kongressien välisinä aikoina on erittäin tärkeä.

1922, 2 huhtik. Kolmen Internationalen valtuuskuntien valmistava neuvottelu Berlinissä. Kunkin Internationalen valtuuskuntaan kuului 10 jäsentä. Alusta alkaen syttyi kärjistynyt taistelu II Internationalen ja Kominternin edustajain välillä.

Friedrich Adler ja muut 12 Internationalen edustajat koettivat rakentaa sovintoa reformistien ja kommunistien välillä. II Internationalen edustajat (niiden joukossa Vandervelde ja Macdonald) vaativat kommunisteilta takeita fraktioiden muodostamista vastaan ammattiliitoissa, ja Punaisen Armeijan evakuoimista Grusiasta, asettivat kysymyksen sosialivallankumouksellisten oikeusjutusta, jonka piti lähiaikoina alkaa Moskovassa. Kominternin edustajain esiintymisen jälkeen, jotka Radekin johdolla panivat vastalauseensa II Internationalen vaatimuksia vastaan ja tarmokkaasti vaativat yhteisrintamaa, yhtyi Wienin yhtymä (212 Internationale) väliaikaisesti Kominterniin. Silloin II Internationale joukkojen painostuksesta ilmoitti, että sekään ei kieltäydy väliaikaisesta sopimuksesta. 4 päivää kestäneen keskustelun jälkeen hyväksyi neuvottelu päätöslauselman yhteisen konferenssin kokoonkutsumisesta lähiaikana ja asetti sen valmistelua varten 9-henkisen valiokunnan, 3 edustajaa kustakin toimeenpanevasta komiteasta. Tehdään päätös kaikkiin kolmeen Internationaleen kuuluvien puolueiden yhteisten mielenosoitusten järjestämisestä huhtikuun 20 ja toukokuun 1 päivän 1922 välisenä aikana, yhteisillä tunnuksilla: 1) 8-tuntinen työpäivä, 2) taistelu työttömyyttä vastaan, 3) työväen yhtenäisyys taistelussa pääoman hyökkäystä vastaan, 4) Venäjän vallankumouksen puolesta, nälkäänäkevän Venäjän hyväksi, kaikkien valtioiden poliittisten ja taloudellisten suhteiden uudelleen solmiminen Venäjän kanssa, 5) työläisten yhteisrintaman järjestäminen joka maassa ja kansainvälisessä mittakaavassa.

1922, 20 huhtik. — 1 toukokuuta. Monilukuisia mieletiosoituksia Europan suurimmissa keskuksissa Kominternin tunnuksilla. Nämä mielenosoitukset ilmaisivat Europan tyoväenjoukkojen tahdon taisteluun ja yhtenäisyyteen.

1922, 21 toukok. Reformistit järjestävät oman konferenssinsa, johon ottavat osaa Englannin työväenpuolueen, Belgian työväenpuolueen ja Ranskan Sosialistisen Puolueen edustajat. Konferenssi päättää kutsua kokoon kaikkien sosialististen puolueiden neuvottelun ilman kommunistien osanottoa. Niin ollen molemmat Internationalet (II ja 212) palasivat takaisin alkuperäiseen yhteisrintamäsuunnitelmaansa kommunisteja vastaan.

1922, 23 toukok. Kolmen Internationalen Berlinin valiokunta kokoontuu uudelleen ja lyhyen mielipiteiden vaihdon jälkeen lopettaa keskustelut tekemättä minkäänlaisia päätöksiä.

1922, 7–11 kesäk. Kominternin TPK:n II laajennettu täysistunto Moskovassa. Läsnä on 60 edustajaa 25 puolueesta. Päiväjärjestyksen ensimäisenä kohtana käsiteltiin Kominternin suhtautumista samaan aikaan Moskovassa tapahtuneeseen suurta melua herättäneeseen oikeistolaisten sosialivallankumouksellisten oikeusjuttuun. Senvuoksi, että tällä oikeusjutulla oli suuri poliittinen merkitys, että se herätti mielenkiintoa Lännen työläisjoukkojen keskuudessa ja että tämän jutun yhteydessä koko maailman porvariston ja sosialisovittelijain sanomalehdistö harjotti suuriäänistä valhe- ja panettelukamppailua WKP:tä vastaan, päätti täysistunto ottaa juttuun aktiivisesti osaa.

Kuultuaan selostuksen kolmen Internationalen Berlinin neuvottelusta, hyväksyi täysistunto Kominternin valtuuskunnan menettelyn tässä neuvottelussa. Arvioituaan tämän yhteisrintaman taktiikan ensimäisen kokemuksen ja eräiden puolueiden virheet, jotka tässä kysymyksessä olivat poikenneet pois Kominternin linjasta, totesi täysistunto, että huolimatta »9-miehisen toimikunnan» (kolmen Internationalen Berlinin toimikunnan) hajoamisesta, jäävät yhteisrintaman taktiikan taloudelliset ja poliittiset edellytykset edelleenkin voimaan ja näyttelevät vielä suurempaa osaa kuin ennen. Tämän vuoksi täytyi Kominternin taktiikan edelleenkin suuntautua työväenliikkeen kaikkien ryhmien yhteisrintaman luomiseen pääoman hyökkäystä vastaan. Täysistunto totesi Ranskan, Italian ja Norjan puolueen ultra-vasemmistolaiset virheet.

Edelleen täysistunto käsitteli kysymystä suhtautumisesta syndikalisteihin, Kommunistisesta Nuorisointernationalesta ja eräiden kommunististen puolueiden tilasta ja asetti huomattavimmista teoreetikoista kokoonpannun valiokunnan laatimaan Kominternin ohjelmaa.

1922, 5 marrask. — 12 jouluk. Kominternin IV kongressi Moskovassa. Läsnä oli 342 päätösvaltaista ja 59 neuvottelevan äänen omaavaa edustajaa 62 puolueesta. Puhemiehistöön valittiin: Lenin, Sinowjew, Kolarow, Trotski, Scheflo, Katajama, Morabini, Klara Zetkin, Karr, Leckie, Marchlewrski, Neurat, Beron, Henriet.

Kongressin työt sattuivat yhteen Lokakuun vallankumouksen viidennen vuosipäivän kanssa. Kongressin edellä olivat sattuneet seuraavat kansainvälistä luonnetta olevat tapahtumat: 1) fascistivallankumous Italiassa, 2) Geneven sopimus, jonka mukaan Ententevallat asettivat Itävallan finanssikontrollin alaiseksi, 3) itsenäisyyttään puolustavan Turkin voitto ja Turkin porvariston työläis- ja talonpoikaisjoukkoja ja kommunistista puoluetta vastaan harjottaman vainoamisen alku, 4) valkoisen terrorin riehuminen Jugoslaviassa, Irlannissa ja Puolassa, 5) vallankumouksellisen proletaarisen liikkeen vilkastuminen Saksassa, varsinkin työpaikkakomitealiikkeen laajeneminen, jotka valmistelivat koko Saksanmaata käsittävää edustajakokoustaan, 6) kansallis-vallankumouksellisen taistelun vilkastuminen Intiassa ja yleisintialaisen edustajakokouksen koollekutsuminen Lahoressa.

Lokakuun vallankumouksen viisivuotispäivälle omistettiin kolme alustusta: Leninin, Klara Zetkinin ja Bela Kunin. Näissä alustuksissa todettiin Lokakuun vallankumouksen ia neuvostovallan olemassaolon suunnaton merkitys maailmanvallankumouksen ja Kominternin kohtaloille erikoisesti alleviivattiin WKP:n suuri osuus proletariaatin diktatuurin lujittamisessa ja sen kokemusten hyväkseenkäyttämisen välttämättömyys kaikille kommunistisille puolueille. Päätöslauselma osottaa, että proletaarinen vallankumous voittaa lopullisesti vain kansainvälisessä mittakaavassa ja että proletariaatin diktatuurin ensimäisen maan lujittaminen on koko kansainvälisen proletariaatin asia.

Kongressin pääasiallinen päätöslauselma TPK:n toiminnan johdosta alleviivaa, että tapahtumain kulku vahvisti oikeaksi Kominternin taktiikan, ja hyväksyi yhteisrintamataktiikan, sellaisena kuin sen TPK oli esittänyt. Sen johdosta, että III ja IV kongressien välisenä aikana eräät Kominternin osastot (Ranskan, Italian) olivat jättäneet täyttämättä TPK:n antamia ohjeita ennen kongressia, alleviivasi kongressi, että TPK:n päätökset ovat kaikkia osastoja velvoittavia.

Erikoista huomiota osotti kongressi kysymykselle Versaillesin rauhansopimuksesta, jonka Cachin alusti. Useat merkit viittasivat Versaillesin sopimuksen pikaiseen romahtamiseen: Kemalpashan voitto, Saksan työtätekevien joukkojen yhä kasvava vastarinta Versaillesin sopimuksen taakkaa ja Ruhrin miehittämisen vaaraa vastaan, Ententevaltojen useiden kansainvälisten konferenssien myttyynmeno, niiden pyrkiessä vetämään yhä kireämmälle Versaillesin silmukkaa voitettujen maiden kaulaan. Kongressi totesi, että imperialististen valtioiden väliset ristiriidat eivät salli sodanjälkeisen kapitalismin lujittua Versaillesin sopimuksen pohjalla ja alleviivasi uuden sodan vaaran.

Tutustuttuaan Kominternin ohjelmakomitean valmistavaan ainehistoon, sekä myöskin Ranskan kommunistisen puolueen ohjelmaluonnokseen, päätti kongressi antaa kaikki ohjelmaluonnokset perusteellista harkitsemista ja valmistelua varten TPK:lle tahi sen nimittämälle ohjelmavaliokunnalle. Samalla kongressi kehotti kaikia kansallisia osastojaan viipymättä ryhtymään ohjelmiensa laatimiseen, antaen ohjeen, että näissä ohjelmissa piti yleisten tehtävien luettelemisen ohella esittää myöskin tärkeimmät ylimenovaatimukset.

Valkoisen terrorin voimistumisen yhteydessä kongressi kehotti kaikkien maiden kommunistisia puolueita järjestämään ryhmiä, komiteoita ja muita yhtymiä aineellisen ja moraalisen avustuksen antamista varten porvariston vankiloissa viruville ja tervehti vanhojen bolshevikkien yhdistyksen alotetta, joka teki ensimäisiä askeleita tähän suuntaan. Tällä päätöksellä laskettiin perusta Moprille.

Päätöslauselmassa proletaarisesta avusta Neuvosto-Venäjälle kongressi osotti proletariaatin diktatuurin ensimäisen maan taloudellisiin vaikeuksiin ja kehotti kaikkien maiden työläisiä antamaan sille apuaan, ennen kaikkea välittömällä taistelulla kapitalisteja vastaan ja myöskin alituista aseellista (työläislainan muodossa), moraalista (laaja työväen joukkojen tiedotus Neuvostotasavaltojen taloudellisista saavutuksista) ja teknillistä (lähettämällä erikoisalojen tuntijoita, ostamalla koneita jne.) apua Neuvostotasavaltojen sosialistiselle rakennustyölle.

Kuultuaan Mestsherjakovin alistuksen osuustoiminnasta, kongressi osotti, että kaikkien maiden kommunistien on aktiivisesti pyrittävä valtaamaan osuustoiminnallisia laitoksia, jotka kaikissa Lännen maissa ovat sovittelijain käsissä.

Kongressi teki edelleen päätöksen kansainvälisen naissihteeristön työstä, työstä nuorison keskuudessa ja kommunististen puolueiden työstä kasvatuksen alalla.

IV kongressin merkitys on ennen kaikkea siinä, että se täydensi ja kehitti kolmen ensimäisen kongressin päätöksiä ja käsitteli suuren joukon mitä tärkeimpiä käytannoUisiä konkreettisia kysymyksiä.

1923, 6–7 tammik. Keski-Europan kommunististen puolueiden ja vallankumouksellisten ammattiliittojen kansainvälinen konferenssi Essenissä. IV kongressin päätösten täytäntöön panemiseksi valmisteli konferenssi keski-Europan puolueiden esiintymistä Ruhrin miehittämistä vastaan.

Ranskan puolueen edustajat vangitsi Poincaren hallitus heidän palattuaan Pariisiin. Heitä syytettiin salaliitostavaltion turvallisuutta vastaan.

1923, 17–20 maalisk. Frankfurtin konferenssi. Konferenssi kutsuttiin kokoon Ruhrin työpaikkakomiteain konferenssin alotteesta taistelua varten uuden sodan vaaraa vastaan. Osanottajia 32 edustajaa 8 keski-Europan maasta. Niiden joukossa 10 sosdem., 14 riippumatonta sosdem., 3 puolueetonta, muut kommunisteja.

Tehtiin tärkeitä päätöksiä proletariaatin tehtävistä Ruhrin alueen miehittämisen johdosta, sekä yhteisrintaman luomisesta.

1923, 12–23 kesäk. Kominternin Toimeenpanevan Komitean III laajennettu täysistunto. Osanottajia 69 edustajaa, niiden joukossa 21 TPK:n jäsentä ja 43 edustajaa 25 puolueesta.

Täysistunnon käsittelemät tärkeimmät kysymykset olivat yhteydessä Neuvostotasavaltojen kansainvälisen tilan huononemisen kanssa (Curzonin nootti ja Vorovskin murha), II ja 212 Internationalen yhtymisen sekä bulgarialaisten fascistien suorittaman Stambuliskin talonpoikaishallituksen kukistumisen kanssa.

Täysistunto vielä kerran alleviivasi kasvavan sodanvaaran, taantumuksen voimistumisen ja yhteisrintamataktiikan uupumattoman toteuttamisen välttämättömyyden. II ja 212 Internationalen yhtymisen täysistunto arvioi II Internationalen voitoksi 212 Internationalesta ja porvariston voimistumisen merkiksi.

Täysistunto tuomitsi Bulgarian Kommunistisen Puolueen suuren taktillisen virheen, se kun pysyi toimettomana fascistien kukistaessa Stambuliskin talonpoikaishallitusta. Konkreettiseksi tunnukseksi yhteisrintamataktiikalle esitti täysistunto työläis-talonpoikaishallituksen tunnuksen. Edelleen täysistunto totesi, että uskonnolliset vakaumukset eivät ole sopusoinnussa Kominterniin kuulumisen kanssa ja vahvisti keskittämisen periaatteen Kominternin tärkeimmäksi järjestöperiaatteeksi.

Lopuksi täysistunto päätti V kongressin kokoonkutsumisen sovittaa Kominternin 5-vuotispäiväksi ja ehdottaa sille valittavaksi Kominternin kunniapuheenjohtajaksi sen luojaa ja johtajaa Leniniä.

1923, syyskuu. Kominternin TPK ja Saksan Kommunistisen Puolueen johtajat neuvotteluissa 5:n suurimman puolueen kanssa tulivat johtopäätökseen, että vallankumouksellinen pula Saksassa on kypsynyt siinä määrin, että ratkaiseva yhteentörmäys on muutamien viikkojen kysymys. Tehdään useita päätöksiä, joiden tehtävänä oli valmistaa Saksan proletariaattia valtataisteluun.

1923, 10–15 lokak. I kansainvälinen talonpoikaiskonferenssi. Osanottajia yli 100 edustajaa 20 maasta. Käsiteltiin m.m. seuraavia kysymyksiä: 1) taistelu sodanvaaraa vastaan, 2) talonpoikaisten asema kapitalistisissa maissa, 3) talonpoikaisvallankumous Venäjällä, 4) osuustoiminta ja talonpoikaisto, 5) talonpoikaisto ja työväenluokka. Konferenssi vaati kommunisteilta, että heidän on liityttävä talonpoikien taloudellisiin ja poliittisiin järjestöihin ja että on saatava aikaan mitä kiintein yhteistyö työväen ja talonpoikien järjestöjen välillä. Valittiin ensimäinen kansainvälinen talonpoikaisneuvosto (Krestintern).

Takaisin sisällysluetteloon

 

V. Komintern muodostuu kansainvälisen työväestön yhtenäiseksi puolueeksi.

1924, 17 kesäk. — 8 heinäk. Kominternin V kongressi Moskovassa. Läsnä 504 edustajaa 49 maan kommunistisista puolueista. Ratkaiseva ääni 336 edustajalla, neuvotteleva — 168:lla. Tämä oli ensimäinen kongressi Leninin kuoleman jälkeen.

Vallankumouksellisen liikkeen kukistumisen yhteydessä Saksassa 1923 todettiin kansainvälisessä tilanteessa V kongressiin mennessä kapitalismin jossakin määrin lujittuneen (vakiintuneen), vaikkakin sen perustuksen horjuminen oli kasvanut. Saksan edelleen jatkava taloudellinen nääntyminen, finanssipula Ranskassa, Englannin ulkomaankaupan pula, työttömyyden kasvaminen Pohjois-Ameriikan Yhdysvalloissa syvensivat työtätekevien joukkojen tyytymättömyyttä ja kärjistivät luokkataistelua. Toisissa maissa (Italia, Bulgaria, Saksa) oli porvariston diktatuuri pukeutunut fascismin muotoon, toisissa (Englanti, Ranska, Tanska) oli lähestynyt n. s. demokraattis-pasifistinen kausi. Vallankumouksen uhkaamana oli suurporvaristo pakotettu osittain siirtymään raa'an väkivallan politiikasta hienon petoksen ja myöntymysten politiikkaan. Sitävarten se väliaikaisesti antaa vallan pikkuporvarillisten puolueiden käsiin. Englannissa oli hallitusohjaksissa Työväenpuolue Mac Donaldin johdolla, Ranskassa porvarilliset radikaalit — (vasemmistolainen kokoomus), Tanskassa sosialidemokraatit. Tämä porvariston harjoittama luovimispolitiikka ja sos. dem. sekä muitten pikkuporvarillisten sosialististen puolueiden pasifismia sekä rauhallista parlamentaarista taktiikkaa saarnaava propaganda huomattavasti monimutkaistuttaa kommunististen puolueiden työtä joukoissa, joiden keskuudessa tämä politiikka kylvää sellaisia vahingollisia harhakäsityksiä, että on mahdollista rauhallisilla keinoilla vallata jonkinlaisia asemia.

Tässä monimutkaisessa tilanteessa alkaa useissa Kominternin osastoissa esiintyä virheitä yhteisrintanmtaktiikan soyelluttamisen alalla. Oikeistolaisainekset Kominternissä unohtavat, että tämän taktiikan todellinen tarkoitus on sovittelupolitiikkaa hajottavien johtajien paljastaminen, tyväenjoukkojen vapauttaminen heidän vaikutuksestaan, johtajien eristäminen ja joukkojen kokoaminen proletaarisen vallankumouksen lipun alle. Oikeallepäin pyrkivät tulkitsivat yhteisrintamataktiikan tunnuksen kehotukseksi sopimukseen, vieläpä yhtymiseenkin sosialidemokraattisten johtajien kanssa. Erittäin turmiolliseksi osottautui sellainen luisuminen kumouksellisen pulan aikana Saksassa (syksyllä 1923), jolloin Saksan K. P:n keskuskomitean enemmistö Brandlerin, Radekin ja Thalheimerin johdolla meni sopimukseen »riippumattomien» johtajien kanssa, jotka ratkaisevalla hetkellä pettivät, mikä olikin yksi vallankumouksen tappion syitä. Toiselta puolen, ultra-vasemmistolaiset ainekset (Italia, Saksa, Ranska) jatkoivat yhteisrintamataktiikasta luisumista, itsepintaisesti väistellen työtä työväen joukkojärjestöissä, ennen kaikkea ammattiliitoissa, sillä verukkeella, eitä näiden järjestöjen johdossa ovat sovittelijat.

Taistelussa näitä molempia poikkeamisia vastaan kongressi antoi täsmällisemmän sanamuodon yhteisrintamataktiikan määrittelemiselle. Tästä kysymyksestä hyväksytyssä päätöslauselmassa sanotaan, että: 1) Yhteisrintamataktiikan noudattaminen alhaalta (s. o. laajojen joukkojen esiintymisten yhdistämisen muodossa, vaikka nämä joukot kuuluisivatkin eri puolueisiin) on välttämätön kaikkialla; 2) Yhteisrintama alhaalta ja samanaikaisesti neuvottelut sovittelijain järjestöjen johtavien huippujen kanssa ovat sallittuja, varsinkin niissä maissa joissa sosialidemokraattiset puolueet ovat vielä hyvin voimakkaita; 3) yhteisrintama pelkästään johtavien huippujen kanssa tuomitaan jyrkästi. Kaikissa tapauksissa on näiden johtavien huippujen räikeä arvostelu ja paljastaminen pakollinen.

V kongressiin mennessä ilmeni joukkojen vasemmistuminen siinäkin, että Amsterdamin Ammattiliittojen Internationalen sisällä ilmeni vasen siipi, joka ei esiintynyt järjestetysti ja horjui. Sen kantajoukkona olivat Englannin trade-unionit. Yhteisrintamataktiikan mukaisesti kongressi selitti, että Komintern tulee tukemaan tätä vasenta siipeä kaikessa, missä ilmenee vasemmistolaisten todellista taistelua sovittelevaa huippua vastaan.

Kongressi, jonka tunnuksena oli »joukkoihin, vielä kerran joukkoihin», teki joukon tärkeitä organisatorisia päätöksiä, jotka lujittivat kommunistisia puolueita joukkojärjestoinä. Näistä päätöksistä on ensi sijassa mainittava ohjeet kommunististen kollektiivien järjestämisestä työpaikoille, puolueen perussoluiksi. Edelleen annetaan ohjeita puoluekomiteain järjestöllisestä rakenteesta, niiden suhteista ammatiliittojen ja muiden joukkojärjestöjen fraktioihin, joukkotyön järjestämisestä puolueettomien työläisten ja työläisnaisten keskuudessan jne. Samoinkuin tärkeimmät poliittiset päätöslauselmat laadittiin nämäkin järjestöasioita koskevat päätökset pääsasiassa V. K. P:n rikkaiden kokemusten pohjalla, joka puolue oli käynyt läpi historiallisen taistelun koulun mitä erilaisimmissa olosuhteissa, jolloin nousu- ja laskukaudet usein seurasivat toinen toistaan.

Tämän yhteydessä, paitsi mainittuja päätös-, lauselmia, hyväksyttiin vielä päätöislauselma kommunististen puolueiden »bolshevisoimisesta», joka päätöslauselma yleisti kaiken sen, mikä leniniläisen bolshevikkipuolueen kokemuksista on omaksuttava kaikissa Kominternin osastoissa.

-V kongressin arvioitavaksi oli siirretty V.K.P:n sisäinen kiista Trotskin ja Preobrashenskin johtaman oppositionin kanssa. Kongressi tuomitsi oppositionin ja kokonaan yhtyi V.K.P:n XIII edustajakokouksen päätökseen tästä kysymyksestä.

Sen johdosta, että useissa maissa yksityiset henkilöt ja ryhmät samoin harjoittivat ryhmätoimintaa (Saksassa Brandlerin ryhmä, Ranskassa Souvarine), täydensi kongressi Kominternin ohjesääntöä sellaisilla kohdilla, jotka alleviivasivat ankaran kurin ja johdon keskittämisen välttämättömyyden Kominternin sisällä.

Kongressi kiinnitti paljon huomiota Kominternin ohjelmakysymykseen. TPK:n valiokunta esitti ohjelmaluonnoksen. Tämän kysymyksen alustajat — Bucharin ja Thalheimer selittivät kongressille niitä vaikeuksia, joita kohtasi ohjelmaluonnoksen laatiminen ja joiden vuoksi luonnos on epätäydellinen. Kongressi päätti suositella valiokunnan ehdottamaa ohjelmaluonnosta osastoilleen väliaikaisena ohjelmana, ja antoi samalla Kominternin samoinkuin eri maiden puolueiden ohjelmavaliokuntain tehtäväksi jatkaa ohjelman valmistelua.

Tässä ohjelmassa on neljä osaa. Ensimäisessä osassa — »Kapitalistinen yhteiskunta» — annetaan kaikkien kapitalismin peruspiirteiden erittelyn jälkeen, yksityiskohtainen karakteristiikka imperialismista, sillä pohjalla kuin Lenin asetti tämän kysymyksen. Toinen osa — »Työn vapauttaminen ja kommunistinen yhteiskunta» —, kuvailen tulevan yhteiskunnan taloudellista ja sen henkisen viljelyksen luonnetta. Kolmas osa — »Porvariston kukistaminen ja taistelu kommunismin puolesta» — luonnehtii kapitalismin ja kommunismin välistä ylimenokautta, osottaa proletariaatin diktatuurin välttämättömyyden ja viittaa — Venäjällä tapahtuneen lokakuun vallankumouksen kokemuksen pohjalla — neuvostovaltaan proletariaatin diktatuurin muotona. Tässä osassa annetaan myöskin porvarillisen demokratian karakteristiikka, jonka vastakohtana esitetään proletariaatin diktatuuri proletaarisen demokratian kaikkein johdonmukaisimpana muotona. Ja vihdoin, Venäjän proletaarisen vallankumouksen kokemuksen pohjalla, annetaan käsitys taloudellisesta ja poliittisesta järjestyksestä proletariaatin diktatuurin aikana. Neljännessä osassa — »Tie diktatuuriin» — esittää luonnos proletaarisen puolueen osuuden ja sen strategian ja taktiikan perusteet taistelussa diktatuurin puolesta.

V kongressin historiallinen merkitys on hyvin suuri. Ensinnäkin, se ahtoi yksityiskohtaisen taistelusuunnitelman yhteisriritamataktiikan yleisellä pohjalla, toiseksi, se käsitteli kysymyksen puolueiden bolshevisoimisesta; kolmanneksi, se hyväksyi Kominternin ohjelmaluonnoksen. Sen päätökset vahvistivat oikeaksi Leninin opin hänen kuolemansa jälkeen.

1924, 10–14 heinäk.. KI:n TPK:n IV laajennettu täysistunto, joka kokoontui välittömästi V kongressin päätyttyä, käsitteli joukon käytännöllisiä kysymyksiä V kongressin osottamien tehtävien toteuttamiseksi, m.m. kysymyksen kansainvälisen ammatillisen liikkeen eheydestä.

1925, helmikuu. Englannin ja Neuvostoliiton ammattiliittojen konferenssi. Konferenssin edellä pidettiin Englannin Trade Unionien edustajakokous Scarboroughssa, jossa oli edustettuna lähes 312 miljoonaa työläistä. Tähän edustajakokoukseen otti osaa melkoisen voimakas vasen siipi, joka kommunistien johdolla vei läpi päätöslauselmat Englannin siirtomaiden oikeudesta täydelliseen vapautumiseen Englannin herruudesta, taistelusta Dawesin suunnitelmaa vastaan ja Englannin ja Neuvostoliiton ammatillisen liikkeen lähentymisestä.

Englantilais-venäläinen ammattiliittokonferenssi lujitti vasemmistolaisen ammatillisen liikkeen saavutuksia, loi englantilais-venäläisen yhtenäisyyskomitean ja käsitteli kansainvälisen ammatillisen liikkeen eheyden edelleen noudattamisen menettelytapaa koskevan kysymyksen.

1925, 2 maalisk. — 6 huhtikuuta. KI:n TPK:n V laajennettu täysistunto Moskovassa. Läsnä 224 edustajaa 34 osastosta.

Täysistuntoon mennessä oli kansainvälisessä tilanteessa havaittavissa vallankumouksellisen liikkeen heikentyminen lännessä, ja toiselta puolen kansallisvallankumouksellisen taistelun kasvaminen idässä sekä Neuvostoliiton nopea taloudellinen nousu. Selvän käsityksen saamiseksi tilanteesta on vielä mainittava, että täysistunto kokoontui V.K.P.:n XIV konferenssin edellä, jolloin V.K.P.:n sisällä käytiin ankaraa taistelua trotskilaisuutta vastaan »Lokakuun opetusten» johdosta, jolloin Tshekkoslovakian puolueessa oikeistolainen likvidatoorinen siipi osotti aktiivisuuttaan, Saksassa taas Brandlerin, Thalheimerin ja Radekin oikeistolainen ryhmä. Kaiken tämän yhteydessä TPK:n täysistunnon tehtävänä oli uudelleen antaa isku oikeistolaisuuden vaaralle.

Ensimäisessä päätöslauselmassa TPK:n selostuksen johdosta totesi täysistunto, että koko tapahtumain kulku V kongressin jälkeen vahvisti oikeaksi sen arvion, jonka tämä kongressi antoi kansainvälisestä taloudellisesta ja poliittisesta tilanteesta, määritellen sen kapitalismin väliaikaisen ja suhteellisen vakiintumisen ajaksi. Täysistunto totesi, että V kongressin osottaman oikean taktillisen suunnan pohjalla kykeni TPK auttamaan useita osastoja niiden taistelussa opportunistisia virheitä vastaan ja säilyttämään kommunististen puolueiden joukkoluonteen.

Edelleen hyväksyi täysistunto uudet hyvin yksityiskohtaiset teesit »Kominternin puolueiden bolshevisoimisesta». Nämä teesit osottavat, että puolueiden bolshevisoiminen on erikoisen tärkeä, kun otetaan huomioon maailman vallankumouksen viivästynyt kulku, ja että bolshevisoimiselle ovat vaarallisia luisumiset sekä oikeaan että vasempaan, ja että bolshevisoimisen aika tulee olemaan jatkuva. Edelleen teesit analysoivat marxilaisuuden ja leniniläisyyden erottamatonta yhteyttä, luettelevat sen uuden, mitä leniniläisyys toi Marxin oppiin, ja osottavat kommunistien leirissä esiintyneet teoreettiset virheet, erikoisesti Rosa Luxemburgin virheet. Edelleen ne osottavat, että bolshevisoitujen puolueiden konkreettisina tehtävinä työväenluokan enemmistön valtaamiseksi on työ ammattiliitoissa, ja taistelu osittaisvaatimusten puolesta, työ sosialidemokraattisten työläisten keskuudessa, naisten joukkojen, nuorison, työttömien keskuudessa, ja myöskin laaja sanomalehdistön levittäminen. Teesit selittävät edelleen kysymystä bolshevistisesta taktiikasta työväenluokan liittolaisiin nähden ja ennenkaikkea suhteesta talonpoikais- ja kansallisliikkeeseen. Loppuosassa annetaan eri maihin nähden konkreettisia osotuksia bolshevisoimiseen nähden ja lopuksi määritellään bolshevistisen johdon tehtävät kansainvälisessä mittakaavassa.

Sitten hyväksyttiin teesit talonpoikaiskysymyksestä. Teesien lähtökohtana on se yleinen suunta, jonka Lenin antoi tässä kysymyksessä Kominternin II kongressissa. Kapitalismin jonkinverran »vakiintuessa», jolloin porvaristo ennakolta näkee vallankumouksellisen taistelun kärjistymisen, käydään työväestön ja porvariston välillä epätoivoista taistelua siitä, kumpi vetää puolelleen talonpoikaisten laajat joukot. Tämä tehtävä käy joka päivä yhä välttämättomämmäksi, ja bolshevisoimisen toteuttaminen tavattoman suuressa määrin jouduttaa tämän kysymyksen leniniläistä ratkaisua.

V. K. P:ssä tapahtuneen puoluekeskustelun vilkas pohtiminen täysistunnossa Trotskin esiintymisen johdosta (»Lokakuun opetukset») päättyi ehdottomaan V. K. P:n keskuskomitean kantaan yhtymiseen ja Trotskin esiintymisen tuomitsemiseen, joka esiintyminen katsottiin leniniläisyyden tarkistamisen ja V. K. P:n johdon hajottamisen yritykseksi. Täysistunto totesi myöskin, että sekä Neuvostoliiton sisällä että myöskin koko maailmassa kannattivat Trotskin esiintymistä bolshevismille vihamieliset voimat, että se senvuoksi tuotti suurta vahinkoa koko Kominternille ja että on mitä jyrkimmin torjuttava kaikki yritykset V. K. P:n eheyden horjuttamiseksi.

Yksityiskohtaisessa päätöslauselmassa Tshekko-Slovakian kysymyksessä täysistunto tuomitsi ankarasti Tshekko-Slovakian Kommunistisen Puolueen oikeistolaisen siiven (Bubnikin ryhmän ym.) menettelyn, jolla pyrittiin hajottamaan puoluetta Tshekko-Slovakian työläisten ratkaisevan esiintymisen hetkellä. Täysistunto antoi Kominternin puhemiehistön tehtäväksi yhdessä Tshekko-Slovakian puolueen Kekuskomitean kanssa ryhtyä käytännöllisiin toimenpiteisiin puolueen rivien tervehdyttämiseksi.

Tutustuttuaan aivan erikoiseen ja monimutkaiseen asiaintilaan Amerikan Kommunistisessa liikkeessä, jossa ilmeni muutamia virtauksia, laati täysistunto yhdessä Kommunistisen Puolueen (Workers Partyn) molempien vaikutusvaltaisimpien ryhmien edustajien kanssa yhteisen toimintaohjelman ja kehotti niitä liittymään yhteen ja poistamaan keskinäisten riitojen epäterveen hengen.

Sen itsepintaisen vastarinnan johdosta, jota Italian kommunistisen puolueen vasemmistolainen ryhmä Bordigan johdolla teki Kominternin yleiselle suunnalle, osotti täysistunto tämän ryhmin epäleniniläiset luisumiset ja kehotti puoluetta tarkoin käsittelemään erimielisyydet kohta senjälkeen tapahtuvassa edustajakokouksessaan ja tekemään kaiken voitavansa niiden lopettamiseksi.

Täysistunto hyväksyi koko joukon järjestötyötä koskevia päätöksiä, jotka koskivat puolue- ja nuorisosolujen työtä, fraktioiden työtä sekä puolueen työtä agitatsioonin ja propagandan alalla.

Täysistunto hyväksi erikoisen päätöslauselman Moprin työstö, todeten tämän järjestön saavutukset ja sen työn tärkeyden sekä sen edelleen voimistuttamisen välttämättömyyden.

Lopuiksi täysistunto käsitteli Brandlerin, Thalheimerin, Radekin y. m. kirjelmää VKP:n päätöksen johdosta. Senjohdosta, että mainitut toverit olivat useampia kertoja rikkoneet puoluekuria, antoi Keskuskontrollikomitea heille ankaran nuhteen ja varotuksen sekä kielsi heiltä oikeuden työskennellä Saksan kommunistisessa puolueessa ja Kominternissa. Kirjeessään ryhmä pyysi TPK:ta peruuttamaan tämän päätöksen, perustellen sitä sillä, että sillä ei ole erimielisyyksiä Kominternin kanssa. Tutustuttuaan asiaa koskevaan ainehistoon päätti täysistunto olla tyydyttämättä ryhmän pyyntöä. Laajennettu täysistunto näytteli suurta osaa V kongressin päätösten käytännöllisen toteuttamisen sekä niiden edelleen kehittelemisen suhteen.

1925, syyskuu. KI:n TPK:n laajennettu istunto Saksan kommunistisen puolueen edustajen kanssa. Ottaen huomioon puoleen jäsenjoukkojen tyytymättömyyden Ruth Fischerin—Maslowin ryhmän ultra-vasemmistolaiseen politiikkaan, päätti puhemiehistö kääntyä TPK:n nimessä välittömästi puolueen jäsenjoukkojen puoleen ja paljastaa sen edessä johtavan ryhmän turmiollisen epäproletaarisen politiikan. Avoimessa kirjeessään TPK tuomitsee tämän ryhmän politiikan, joka sanoissa oli yhtä mieltä Kominternin kanssa, mutta itse asiassa poikkeaa sen päätöksistä. Kirje selitti suoraan ultra-vasemmistolaisten johtajien politiikan olevan kaksinkertaista kirjanpitoa ja vaati, että puolueen on laajalti harkittava yhteisrintamaa, työtä ammattiliitoissa ja myöskin johdon muuttamista koskevia kysymyksiä.

1925, 10–15 lokakuuta. Keski-Europan maiden kommunististen parlamenttiedustajain konferenssi Brüsselissä. Tämä konferenssi käsitteli pääasiallisesti Locarnoa, Kansainliittoa ja neuvostovastaisen ryhmän muodostamista vastaan käytävää taistelua koskevia kysymyksiä. Sitäpaitsi se harkitsi Keski-Europan valtioiden tullipolitiikkaa, Elsass-Lothringin ja Syyrian kysymyksiä.

1925, 17 helmik. — 15 maalisk. KI:n TPK:n VI laajennettu täysistunto Moskovassa. Läsnä TPK:n 23 jäsentä ja 14 varajäsentä, ja sen lisäksi 93 edustajaa 32 maasta.

Keskeisimpänä kysymyksenä täysistunnon, töissä oli maailmantilanteen arviointi ja Kominternin tehtävien tarkemmin määritteleminen. Tämän kysymyksen johdosta hyväksytyissä teeseissä esitetään uusia tietoja, jotka vahvistivat todeksi kapitalismin väliaikaisen vakiintumisen perustan epävarmuuden. Todettiin taloudellisen pulan jatkuminen Englannissa, Saksassa, Ranskassa, Puolassa, Itävallassa, työttömyyden kasvaminen (5 miljoonaa työtöntä) ja keskiluokan köyhtyminen kaikissa Euroopan maissa. Samalla todettiin Pohjois-Ameriikan Yhdysvaltojen mahtavuuden lisääntyminen, niiden harjottama lisätty painostus Euroopan maihin nähden (Dawesin suunnitelma) ja niiden muuttuminen porvarillisen herruuden ja porvarillisen taantumuksen mahtavaksi keskukseksi. Vastapainoksi tälle keskukselle on lujitettava Neuvostoliittoa proletaarisen vallankumouksen keskuksena ja kaikkien maiden työtätekevien tukena. Voimakkaana iskuna kapitalistiselle vakiintumiselle ovat kapinat Marokossa ja Syyriassa, jota saivat avoimen sodan muodon, sekä vallankkmouksellisen liikkeen kasvu Kiinassa ja Intiassa. Kaiken tämän lisäksi, kommunististen piuolueiden vaikutuksen kasvaminen laajojen joukkojen keskuudessa on myöskin merkkinä »vakiintumisen» perustan heikkoudesta ja antaa Kominternille täyden perusteen pitää edelleenkin kiinni kansainvälisen proletaarisen vallankumouksen suunnasta. Täysistunto pani merkille, että sellaisessa tilanteessa, jolloin yhä enemmän kypsyvät objektiiviset olosuhteet sosialismin voitolle, kasvaa myöskin n. s. subjektiivisen tekijän merkitys, yhä tärkeämmäksi käy kysymys siitä, »kuinka yhtenäinen on työväenluokka, kuinka lujittuvat kommunistiset puolueet, kuinka niistä tulee todella bolshevistisia puolueita, missä määrin ne osottautuvat olevansa historiallisen tilanteen tasalla».

Todettuaan suuria saavutuksia kommunististen puolueiden (varsinkin Suur-Britannian, Kiinan, Saksan, Tshekko-Slovakian ja Italian puolueiden) bolshevisoimisen alalla, huomautti täysistunto samalla että useissa puolueissa ei pula ole vielä täydellisesti selvitetty. Voimakkaana esiintyi vielä oikeistolainen syrjävirtaus Ranskassa, Saksassa oli havaittavissa Maslowin jar Ruth Fischerin ryhmän ryhmätoimintaa. Puolassa tuntui vielä ultra-vasemmistolaisen suunnan jätteitä. Komintern alleviivasi, että on välttämätöntä taistella luisumista vastaan sekä oikealle että vasemmalle.

Puoluekeskustelusta WKP:n sisällä n. s. uuden oppositionin kanssa hyväksyi täysistunto TPK:n puhemiehistön päätöksen, jonka mukaan tätä puolueskustelua ei ole vietävä Kominternin osastoihin.

Täysistunto katsoi kommunististen puolueiden lähimmiksi poliittisiksi tehtäviksi: 1) Työväenluokan yhtenäisyyden, ja ennen kaikkea, ammatillisen liikkeen yhtenäisyyden Kominternin lipun alle. Tunnus: luokka — ammattiliittojen yhtenäinen Internationale. 2) Kansainvälisen työväestön kaikinpuolisen avun Neuvostoliiton teollistuttamiselle. 3) Laajan selittämisen Lännen työläisjoukoille kansallisen vapautusliikkeen ja proletaarisen vallankumouksen läheisestä yhteydestä. 4) Taistelun talonpoikaistosta ja väestön keskikerroksista. 5) Työläislähetystöjen Neuvostoliittoon lähettämistä puoltavan liikkeen kannattamisen,sellaisilla lähetystöillä kun on suunnaton vallankumouksellinen merkitys.

Senjohdosta, että joku osa työläisistä suhtautui myötätuntoisesti sosialidemokraattien esittämään »Euroopan Yhdysvaltojen» tunnukseen, ehdotti täysistunto esitettäväksi sitä vastaan määrätympi luokkasisältöinen »Sosialistisen Euroopan Yhdysvaltain» tunnus.

Päiväjärjestyksen toisena kohtana oli kysymys kommunistien tehtävistä ammatillisessa liikkeessä. Hyväksytyt teesit panevat merkille, että tärkeimmät ammatillista liikettä koskevat tosiasiat V kongressin jälkeen olivat: 1) työläisjoukkojen elintason aleneminen, 2) luokkienvälisen yhteistyön uudet muodot, varsinkin Ameriikassa, jossa työnantajain avulla järjestetään ammattiliittopankkeja, kapitalistisiin liikeyrityksiin sijoitetaan ammattiliittojen varoja jne., 3) Amerikan ammattiliittojen lisääntynyt vaikutus Euroopan reformistiseen ammatilliseen liikkeeseen, 4) ammatillisen liikkeen nopea kehittyminen siirtomaissa ja puolsiirtomaissa, 5) vasemmistolaisen siiven muodostuminen useimmissa reformistisissa ammattiliitoissa, 6) Neuvostoliiton ammattiliiton vaikutuksen kasvaminen kansainväliseen ammatilliseen liikkeeseen ja työläislähetystöjen pyrkiminen Neuvostoliittoon, 7) englantilais-venäläisen yhteyskomitean muodostuminen, 8) taistelun kärjistyminen Amsterdamin Internationalen sisällä, 9) joukkojen lisääntyvä pyrkimys yhtenäisyyteen.

Täysistunto pani merkille, että kommunistien työn heikko puoli ammatillisen liikkeen alalla useimmiten johtuu yhteisrintamataktiikan tehtävien väärästä arvioinnista ja niiden riittämättömästä ymmärtämisestä. Ottaen huomioon, että pääoman taloudellinen hyökkäys työväenluokkaa vastaan jatkuu, että fascistinen taantumus jatkuu, että useissa maissa väkivaltaisesti hävitetään vasemmistolaisia ammattiliittoja ja suljetaan ulos kommunisteja sovittelijain käsissä olevista ammattiliitoista, täysistunto laati toimintaohjelman, jota kommunistien on noudatettava, työssään ammattiliitoissa.

Edelleen hyväksyi täysistunto erikoisten valiokuntain ehdotuksesta päätöslauselmia, jotka koskivat Saksan, Ranskan, Englannin, Ameriikan, Norjan ja Kiinan puolueita.

Käsiteltiin seuraavia järjestöllisiä kysymyksiä: 1) kysymys kommunististen puolueiden vaikutuksen alaisina olevien joukkojen järjestämisen muodoista ja työtavoista, 2) TPK:n yhteydessä pidetyn II järjestötyöneuvottelun tuloksista, 3) TPK:h työn uudelleenjärjestely. Näistö kysymyksistä tehdyissä päätöksissä käy johtavana lankana työtapojen edelleen bolshevisoiminen ja TPK:n koneiston demokratisoiminen.

Lopuksi käsitteli täysistunto vastausta Tshekko-Slovakian kommunistisen puolueen oikeistoryhmän mietintöön (laaja kirjelmä). Tässä kirjelmässä oikeistolainen oppositsiooni koettaa mustata Tshekko-Slovakian puolueen politiikkaa. Täysistunto hyväksyi keskuskomitean työn ja moitti mietinnön kirjottajia.

1926, 22 marrask. — 16 jouluk. KI:n TPK:n VII laajennettu täysistunto Moskovassa. Kansainvälisen vallankumouksellisen liikkeen suurimpia tapahtumia täysistunnon edelläkäyvänä aikana olivat suurlakko ja vuorityölaisten kahdeksankuukautinen lakko Englannissa sekä Kiinan vallankumouksen myrskyisä kehitys. Nämä tapahtumat merkitsivät käännettä maailmantilanteessa, ollen merkkinä uudesta noususta vallankumouksellisessa liikkeessä ja työväenliikkeessä.

Tämän yhteydessä oli täysistunnon määriteltävä vakiintumisen erikoisuudet eri maissa, ja näistä erikoisuuksista riippuen määrättävä sekä Kominternin yleinen politiikka että kunkin osaston konkreettiset tehtävät.

Vakiintumiskysymyksessä täysistunto vielä vahvisti oikeaksi sen yleisen arvioinnin, jonka oli tehnyt edellinen täysistunto. Vastoin oppositsioonin johtajain (Trotskin ja Sinowjewin) horjumisia tässä kysymyksessä täysistunto vielä kerran totesi kapitalismin vakiintumisen olemassaolon, mitä todistaa maailmantalouden tuotannon kasvu, kansainvälisen tavaranvaihdon kasvu, valuuttakysymyksen järjestäminen jne. Mutta samalla ilmeni vielä selvempänä vakiintumisen osittainen ja epävarma luonne. Merkkeinä sen epävarmuudesta ovat: kuumeentapainen konjunktuurien vaihtelu, eri kapitalististen maiden ja eri teollisuudenhaarojen kehityksen suuri suhteettomuus, kasvavat ristiriidat tuotantokoneiston tuottokyvyn ja tuotannon todellisen määrän välillä, poikkeuksellisen suuri työttömyys. Paitsi näitä kapitalismin vakiintumisen epävarmuuden sisäisiä syitä, merkitsevät sille voimakasta iskua sosialismin kasvu Neuvostoliitossa, Englannin kapitalismin rappeutuminen, luokkataistelun kärjistyminen Englannissa, vallankumouksellisetvoitot Kiinassa.

Kapitalismin vakiintumiseen nähden jakoi täysistunto kaikki maat kauteen ryhmään: 1) maat, joissa kapitalismi vielä on kehittymässä eteenpäin, vaikkakin sen vauhti on hidastunut (Pohjois-Ameriikan Yhdysvallat, Japani ja osittain Englannin alusmaat), 2) kasvavan sosialismin maa — Neuvostoliitto, 3) räikeästi esiintyvän kapitalismin, rappeutumisen maa — Englanti, 4) maat, joissa vakiintuminen oli saavuttanut suurinta menestystä — Ranska ja Saksa, 5) kroonillisesti riutuvan talouden maat — Itävalta, Puola, osittain Tshekko-Slovakia ja Balkanin maat, 6) maat joissa kansalaissodan kehittymisen vuoksi ei voi olla puhettakaan vakiintumisesta — Kiina, Indonesia.

Kansainvälisiä suhteita koskevassa kysymyksessä pani täysistunto merkille, että huolimatta Englannin ja Ameriikan välisen kilpailun kärjistymisestä, Versaillesin rauhan myttyynmenosta, Ententen hejoamisesta ja Kansainliiton hajoamisilmiöistä, on kansainvälisellä politiikalla kuitenkin. yksi yhteinen linja, nimittäin uusi sotaretki Neuvostoliittoa vastaan, jota valmistellaan Englannin johdolla. Mutta samalla kasvavat edelleen ristiriidat ja taistelu kapitalistien leirissä, josta ovat osoituksena kaikkien valtioittenvälisten neuvottelujen hedelmättömyys ja niiden välisten sopimusten hataruus. Kapitalististen maiden sisäiselle tilanteelle on luonteenomaista painostus työväenluokkaa ja yleensä kaikkia työtätekevä vastaan, heidän elintasonsa aleneminen, kaikkien vakiintumisen rasitusten sälyttäminen heidän harteilleen. Tämän painostuksen tärkeimpänä aseena on kapitalistinen järkiperäistyttäminen (rationalisointi), joka ilmenee työpäivän pidentämisessä lainsäädännöllisessä järjestyksessä, työpalkan pienentämisessä, varattomien kansankerrosten verottamisen lisäämisessä, tuotannon ja kaupan fordisoimisessa, kartellisoimisessa ja trustifioimisessa, uudessa tekniikassa, joka vientimarkkinain ollessa riittämättömiä vie työttömyyden kasvamiseen.

Täysistunto osotti, että ero kapitalistisen ja sosialistisen järkiperäistyttämisen (rationalisoinnin) välillä on siinä, että Neuvostoliitossa järkiperäistyttäminen tapahtuu ottaen huomioon sisäisten markkinain tyydyttämätön palkan sekä talonpoikain tulojen kasvaminen, ja sen vuoksi Neuvostoliitosssa järkiperäistyttäminen ei tapahdu tuotannon rappeutumisen pohjalla, vaan sen nopean kasvun pohjalla, ei työläisten lukumäärän supistuessa, vaan kasvaessa, elintason kohotessa eikä laskiessa. Sen periaatteellinen erotus on se, että se palvelee sosialismia eikä kapitalismia.

Täysistunto totesi, että niissä olosuhteissa, joissa tapahtuu kapitalismin vaikiintuminen, on työväen joukkojen vasemmistuminen melkein kaikkialla havaittava ilmiö. Ammatillisen liikkeen oppositsiooni, sosialidemokraattisten joukkojen jonkun osan vasemmistuminen, työläislähetystöjen lähettäminen Nevostoliittoon, »Punaisten rintamamiesten liiton» tapaisten järjestöjen kasvu, toimintakomiteat Italiassa, äänestys ruhtinasten omaisuuden takaisinpalauttamista vastaan Saksassa, laajat työväenkonferenssit Italiassa, työttömien järjestöt, työtätekevien kongressi Saksassa, yhteyskomiteat Ranskassa, katolilaisten yleiskansallisten puolueiden hajoaminen, kaikki tämä on tuloksena työväenjoukkojen vasemmistumisesta. Vasemmistumista on myöskin havaittavissa valkoisen terrorin maissa, Jugoslaviassa, Unkarissa, Bulgariassa, Rumaniassa, Puolassa. Erikoista huomata ansaitsee laajojen työtätekevien joukkojen nopea vallankumouksellistuminen Kiinassa, Intiassa, Indonesiassa, Syyriassa.

Samalla täysistunto pani merkille myöskin päinvastaisia tosiasioita: Ameriikan äärimäisen oikeistolaisen ammatillisen liikkeen kielteinen vaikutus Euroopan työväenliikkeeseen, sosialidemokratian määrätynlainen voimistuminen ja fascistisen liikkeen kasvu.

Tällaisen kansainvälisen tilanteen arvioinnin pohjalla päätti täysistunto kaikkien Kominternin osastojen tärkeimmäksi tehtäväksi kansainvälisen työväenliikkeen tärkeimpien rintamanosien, Neuvostoliiton, Englannin proletariaatin ja Kiinan vallankumouksen taistelujen tukemisen.

Toiseksi tärkeimmäksi tehtäväksi selitti täysistunto taistelun sodanvaaraa vastaan, jossa taistelussa perustunnukseha oli oleva imperialistisen sodan muuttaminen kansalaissodaksi.

Näiden perustehtävien ohella kiinnitti täysistunto huomiota taisteluun pääoman hyökkäystä vastaan, työväenluokan aseman huononemista vastaan kapitalistisen järkiperäistyttämisen yhteydessä, työväenluokan yhteisrintaman lujittamiseen ja varsinkin taisteluun ammatillisen liikkeen eheyden puolesta.

Erikoista huomiota kiinnitti kongressi kommunististen puolueiden eheyden kysymyksille, leniniläisen linjan puolustamiselle niissä ja johdon tehtäville. Näiden kysymysten käsittely sai terävän kiistan luonteen sen kautta, että Sinowjew, Trotski ja Kamenew esiintyivät täysistunnossa. Vastoin heidän 16 lokakuuta antamaansa selitystä, jossa he tunnustivat useat suuret virheensä ja puoluekurin rikkomukset, esittivät he kokonaisen ohjelman, joka oli kokoonpantu NKP:n jo hylkäämistä mielipiteistä. Sosialismin rakentamisen mahdollisuuden kieltäminen neuvostoliitossa (Sinowjev ja Trotski) ja NKP:n syytteleminen siitä, että se muka oli kadottanut kansainvälisen vallankumouksellisen perspektiivin ja vaihtanut sen »kansallis-reformistiseen» (Kamenev) sai täydennyksensä muista hyökkäilyistä muka virheellistä johtoa vastaan NKP:n Keskuskomitean ja Kominternin taholta, varsinkin englantilais-venäläistä komiteaa ja Kiinan vallankumousta koskevissa kysymyksissä.

Tämä esiimtyminen sai vastakaikua oikeistolaisten ja »vasemmistolaisten» luisujain taholta, joilla täysistunnossa oli muutamia harvalukuisia edustajia, jotka kiirehtivät osottamaan solidaarisuuttaan NKP:n oppositsioonille. Täysistunto antoi kaikkien siinä edustettujen suurimpien puolueiden edustajain kautta harvinaisella yksimielisyydellä päättäväisen vastaiskun NKP:n oppositsioonikokoomukselle ja heitä kannattaneille täysistunnon osanottajille (Bordiga, Italia ja Riese, Saksa).

Täysistunto osotti, 1) että kaikki arvostelijat, jotka olivat hyökkäilleet Kominterniä ja NKP:tä vastaan »sietämättömän komennon» vuoksi puolueiden sisällä, yhteisrintamataktiikan, NKP:n talonpoikaiskysymyksen johdosta, ovat joko karanneet sosialidemokraattien puolelle (Höglund, Ström, Frossard, Levi), tahi ovat matkalla sinne (Tranmael, Souvarine, Maslow, Ruth Fischer), 2) että tämä perääntyminen kommunismista johtuu siitä, että on siirrytty ensimäisinä sodanjälkeisinä vuosina vallinneesta kommunismin myrskyisästä kehityksestä vallankumouksellisen taistelun hidastuneeseen kulkuun, sekä tämän kauden ymmärtämättömyydestä, 3) että taistelu sekä oikeistolaisia että »vasemmistolaisia» luisumisia vastaan on kommunismin menestymisen välttämätön ehto.

Edelleen täysistunto totesi, että kaikki NKP:n oppositioonin yritykset kansainvälisen fraktsioonin luomiseksi ovat kärsineet tappion, että NKP:n politiikka oli ollut täysin oikea ja että oli välttämätöntä taistella edelleen oppositsiooniryhmää vastaan, sekä vahvisti Saksan kommunistisen puolueen keskuskomitean päätöksen Maslowin, Fischerin, Urbansin y. m. erottamisesta.

Osotettuaan kuinka välttämätöntä on edelleenkin lujittaa puolueitten sisäistä demokratiaa, päätti täysistunto ryhtyä kaikkiin toimenpiteisiin kiinteämmän yhteyden aikaansaamiseksi TPK:n ja puolueiden välillä sekä kollektiivisen johdon yhtenäisen linjan toteuttamiseksi.

VII laajennetun täysistunnon pääasiallinen merkitys on se, että se arvioi ja tarkensi kaikki kapitalistisen vakiintumisen aikakautta koskevat seikat yksityiskohtaisesti, käsitteli eri puolueiden tehtäviä ja teki yhteenvedon pitkän aikaa jatkuneesta virtausten taistelusta Kominternin sisällä.

1927, 18–30 toukok. TPK:n VIII täysistunto Moskovassa. Kansainvälisen tilanteen tärkeimmät piirteet täysistuntoon mennessä olivat seuraavat: Kiinan vallankumouksen suuret menestykset, sen vaikutuspiirin ulottuessa Jang-tse-virralle saakka ja laajentuessa Pekingiä kohti, imperialistien väliintulo Kiinassa, diplomaattisten suhteiden katkeaminen Englannin ja Neuvostoliiton välillä, taantumuksen väkevä kasvu porvarillisissa maissa, Amsterdamin Internationalen ja kansainvälisen sosialidemokratian kiivas hyökkäys Neuvostoliittoa ja Kominterniä vastaan. Nämä tapaukset, varsinkin Englannit ja Neuvostoliiton välien katkeaminen, erittäin selvästi vetivät näkyviin uuden sodan vaaran. Tämän vuoksi täysistunto oli omistettu pääasiassa seuraaville kysymyksille: 1) uuden sodan vaarasta, 2) Kiinan vallankumouksesta. Sitäpaitsi käsitteli se kysymystä Englannin kommunistisen puolueen tehtävistä.

Ensimäisen kysymyksen johdosta hyväksymissään teeseissä täysistunto toteaa: 1) imperialistien siirtymisen Versaillesin rauhan jälkeen monien »pienten» sotien käymiseen, 2) sotaisten selkkausten kiertämättömyyden, jotka selkkaukset johtuvat sodanjälkeisen ajan lisääntyneistä ristiriidoista, ennen kaikkea markkinoista käytävästä kärjistyneestä taistelusta, 3) Neuvostoliiton ja Kiinan muuttumisen kahdeksi tärkeimmäksi koko kansainvälisen tilanteen lähestyvän sodan solmukohdaksi, 4) Kiinan vallankumouksen suunnattoman merkityksen kaikkien maiden työväestön kohtaloille, 5) imperialistisen politiikan valmistumisen siirtymiseen »pienten» sotien aikakaudesta »suurten» sotien aikakauteen, 6) Kiinaa ja Neuvostoliittoa vastaan tähdätyn sodan kiertämättömän leviämisen koko Aasiaan ja Tyynen meren rannikolle siinä tapauksessa, että voitolle pääsee Kiinan vallankumouksen työläis-talonpoikainen suunta, ja taistelun leimahtamisen välttämättömyyden Englannin, Japanin, Pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen ja Kiinan välillä siinä tapauksessa, jos Kiinan vallankumous kärsii tappion, 7) Europan imperialistien Englannin johdolla voimaperäisesti harjoittaman Neuvostoliiton saartamispolitiikan, 8) taantumuksen voimistumisen kaikissa kapitalismin maissa (vuorityöläisten lakon kukistuminen ja uusi ammattiliittolaki Englannissa, terrorin lisääntyminen Italiassa, militaristinen laki Ranskassa, koulujen militarisoiminen Japanissa, 8-tuntisen työpäivän peruuttaminen Saksassa, valkoisen terrorin hirmutyöt Puolassa, Rumaniassa ja Bessarabiassa), 9) porvariston erikoisten aseellisten joukkojen järjestämisen kansalliskiihkoisten ja fascististen järjestöjen työn tehostaminen naisten joukkojen keskuudessa, 10) tavallisen sodan ja Neuvostoliittoa vastaan käytävän sodan välisen eron, jolla viimemainitulla tulee olemaan avoin luokkaluonne, 11) tulevan sodan koneellistuttamisen, koko väestön militarisoimisen, joukkojärjestöjen suuren osuuden siinä, 12) II Internationalen ja kaikenkarvaisten pasifistien osuuden sodan aatteellisessa valmistelussa, pettämällä joukkoja aseistariisumisen, »puolueettomuuden»- ym. tunnuksilla, 13) »ultravasemmistolaisten» kamppailun hajoittavan vaikutuksen työväestöön,: 14) II Internationalen petoksen Kiinan kysymyksessä (niiden joukossa myöskin vasemmistolaiset Otto Bauer, Paul Levy ym. eivät olleet panneet rikkaa ristiin, estääkseen imperialistien väliin tuloa, ja oikeistolaiset sosialidemokraatit menivät niin pitkälle, että saarnasivat sotaa Kiinaa vastaan), 15) kommunististen puolueiden velvollisuuden taistella yhteisrintaman puolesta sotaa vastaan.

Täysistunto määritteli leniniläiset perustunnukset imperialistiseen sotaan nähden: a) sota sodalle, b) imperialistisen sodan muuttaminen kansalaissodaksi, c) oman hallituksen tappio imperialistisesssa sodassa. Täysistunto muistutti myöskin mieliin Leninin määritelmän kolmesta sodan tyypistä: a) imperialistset sodat, b) kansallisvallankumoukselliset sodat imperialismia vastaan ja c) kapitalistisen vastavallankumouksen sodat proletaarista vallankumousta vastaan.

Varottaen kommunistisia puolueita utoopisista taistelutavoista sotaa vastaan, sellaisista kuin »sodan boikotti», täysistunto muistutti mieliin Leninin osotukset tämäntaistelun vaikeudesta, siitä, että on vältämätöntä tarkoin tutkia vallankumouksen voiton mahdollisuudet, että sodanvastaista taistelua varten tarvitaan koeteltu bolshevistinen esikunta (kommunistinen puolue), käyttää hyväksi kaikki legaaliset mahdollisuudet, mutta samalla pitää yllä illegaalista koneistoa, harjoittaa laajaa joukkotyötä, siihen luettuna myöskin työ naisten keskuudessa ja varsinkin armeijassa, panna pääpaino joukkotyölle.

Täysistunto alleviivasi, että bolshevikit eivät voi rajoittua sodanvastaista taistelua koskevassa kysymyksessä yksinomaan suurlakkokysymyksen käsittelyyn, mutta että he eivät myöskään saa kieltäytyä tästä taistelumuodosta, harkiten sen kussakin eri tapauksessa niiden tulosten mukaan, joita se voi tuoda kysymyksessä olevassa tilanteessa, ja pitäen silmällä sen muuttumista aseelliseksi kapinaksi.

Lopuksi päätöslauselma luettelee agitatooris-propagandistisia ja organisatoorisia tehtäviä, joita Kominternin osastojen on suoritettava sodanvaaran yhteydessä.

Kiinan vallankumouksen kysymykset (Buharinin alustus) käsitteli täysistunto erikoisen huolellisesti. Täysistunnon aikana tapahtui Tshiang Kai-Shekin petos. Tämän vuoksi täysistunnon täytyi tehdä arvio luokkavoimien muuttuneesta suhteesta, määritellä Kiinan Kommunistisen Puolueen vastainen taktiikka ja vastata useisiin kysymyksiin, joissa oli olemassa erimielisyytta oppositionin kanssa. Kiinan Kommunistisen Puolueen ja Kuomintangin välisistä suhteista, neuvostojen tunnuksesta, Vuhanin hallituksesta. Täysistunto alleviivasi vielä kerran Kiinan vallankumouksen suunnattoman merkityksen kaikkien maiden proletariaatin kohtaloille ja totesi, että Tshiang Kai-Shekin petoksen jälkeen ja jo TPK:n VII plenumen päätöslauselmassa ennustetun suurporvariston siirtymisen jälkeen vastavallankumouksen ja imperialismin leiriin on luokkavoimien keskinäinen suhde muuttunut, ja vallankumouksen rintamalle on jäänyt ainoastaan kaupunkien pikkuporvaristo, talonpoikaisto ja työväenluokka. Edellistä ajanjaksoa varten oli Kominternin noudattama taktiikka ja sen ottama suunta kaikkien imperialismin vastaisten voimien yhdistämiseen, oppositionin väitteestä huolimatta ehdottomasti oikea, sillä se edisti vallankumouksen laajentamista vetämällä siihen mukaan mitä laajimpia joukkoja, pohjoisen sotaretken menestymistä, Kiinan Kommunistisen Puolueen vaurastumista. Mutta porvariston lähdettyä pois hajautui yhteisrintama imperialismia vastaan ja kärjistyi luokkataistelu, mikä kohotti vallankumouksen sen korkeimmalle asteelle. Sen vuoksi on Kommunistisen Puolueen muutettava menettelytapaa. Taistelun perussisältönä on nyt oleva talonpoikaisvallankumous. Täysistunto alleviivasi uusien horjumisten ja petosten kiertämättömyyden Vuhanin leirissä ja antoi Kiinan Kommunistiselle Puolueelle seuraavia ohjeita: Joukkoliikkeen tarmokas kehittäminen maalla aina maakysymyksen »plebejimäiseen» ratkaisemiseen saakka ja vallan ottamiseen saakka talonpoikain liitoille ja komiteoille; joukkotyön kehittäminen kaupungeissa; työläisten ja talonpoikien viipymätön aseistaminen; Kuomintangin vasemmistolaisen siiven muuttaminen joukkojärjestöksi; Kommunistisen Puolueen lujittaminen ja selvän luokkalinjan ylläpitäminen; kommunistien edelleen jääminen Kuomintangiin (kun sitävastoin oppositioni ehdotti siitä poistuttavaksi) proletariaatin ylijohdon lujittamiseksi Kiinan kansan vallankumouksellisessa taistelussa; suunta Vuhanin hallituksen muuttamiseen työläisten ja talonpoikien diktatuuriksi. Täysistunto vaati kaikilta Kominternin osastoilta entistä tehokkaampaa taistelua Kiinan vallankumouksen puolesta, todeten, että siihen saakka tämä taistelu ei ole ollut riittävää. Täysistunto viittasi sellaisiin toimenpiteisiin, kuin laaja suullinen ja kirjallinen propaganda ja agitationi, tämän kamppailun vieminen kaikkiin joukkojärjestoihin ja ennenkaikkea ammattiliittoihin, työn lujittaminen kaikissa siirtomaissa ja riippuvissa maissa, työ Kiinaan lähetettävien sotilaiden keskuudessa, mitä monipuolisin taistelu imperialistien väliintuloa vastaan Kiinassa.

Alustus Englannin Kommunistisen Puolueen tehtävistä asetettiin sen vuoksi, että Englanti näytteli erittäin aktiivista osaa maailmansodan valmisteluissa ja että Englannin työväenliikkeessä oli havaittavissa merkityksellisiä muutoksia. Täysitunto piti Englannin Kommunistisen Puolueen tärkeimpinä tehtävinä: Suurlakon propagandan ammattiliittolaki-ehdotusta vastaan ja sotaa vastaan, eri vivahteisen reformismin ja pasifismin paljastamisen Englannin työväen joukkojen edessä, ammattiliittojen Pääneuvoston ja englantilais-venäläisen komitean arvostelemisen, hyväksymällä sen Neuvostoliittoa edustavien jäsenten menettelyn, Neuvostoliittoa vastaan tähdättyjen sodanvalmistelujen paljastamisen siihen luettuna Englannin konservaattorien provokatooristen hyökkäilyjen paljastamisen, taistelun Baldwinin hallituksen kukistamiseksi.

Täysistunnossa esiintyivät oppositionina Trotski ja Vujovitsh. Tämä oli erittäin odottamatonta, sillä kansainvälinen poliittinen tilanne oli sangen vakava ja vaati erittäin lujaa yhtenäisyyttä. Oppositionin edustajat toistivat räikeämmässä muodossa jo ennestään tunnetut hyökkäilyt N. K. P:tä ja Kominterniä vastaan ja esittivät kaikissa täysistunnon kysymyksissä omat teesinsä. Sitäpaitsi he levittivät edustajille useita fraktioniasiakirjojaan.

Täysistunto tuomitsi jyrkästi oppositsionilaisten aatteellisen suunnan ja heidän hajoitustyönsä ja varoitti Trotskia ja Vujovitshia, että jos he jatkavat fraktionityötään, joka ei ole sopusoinnussa Kominternin TPK:n jäsenyyden kanssa, on puhemiehistö pakoitettu anomaan Kominternin Keskuskontrollikomitealta heidän erottamistaan TPK:sta. Tämä päätös hyväksyttiin yksimielisesti.

Täysistunto päätti kutsua kokoon VI kongressin kesällä 1928.

VII täysistunnon tärkeä merkitys on siinä, että maailmansodan vaaran vakavasti lähestyessä se, pysyen täydellisesti Leninin opin pohjalla imperialismin kauden sodista, käsitteli kaikki Kominternin ja sen eri osastojen tehtävät tulevaan sotaan nähden. Sitäpaitsi se antoi vastaukset useisiin tärkeisiin kysymyksiin, jotka olivat yhteydessä Kiinan vallankumouksen ja Englannin työväenliikkeessä havaittavan uuden käänteen kanssa.

1928, 9–25 helmik. TPK:n IX täysistunto Moskovassa. Täysistunto kokoontui kohta N.K.P:n XV puoluekokouksen jälkeen, joka päätöksillään teki lopun trotskilaisen oppositionin hajoitustyöstä. Yhtenä TPK:n täysistunnon tehtävistä oli Kominternin suhteen selvittäminen näihin edustajakokouksen päätöksiin. Kysymys trotskilaisesta oppositioista oli ensimäisenä täysistunnon päväjärjestyksessä. Edelleen käsiteltiin seuraavat kysymykset: Ammattiliittokysymys, Englannin, Ranskan ja Kiinan kysymykset, kysymys Läntisen-Ukrainan Kommunistisen Puolueen kahtiajaosta, Kominternin VI kongressin kokoon kutsumisesta, TPK:n länsieuropalaisen byroon perustamisesta ja TPK:n rahallisesta selostuksesta v:lta 1927.

Harkittuaan kysymystä trotskilaisesta oppositionista, tuomitsi täysistunto jyrkästi trotskilaisen kannan, hyväksyi XV edustajakokouksen päätöksen trotskilaisten erottamisesta puolueesta sekä kaikki puolueen poliittiset ja organisatoriset toimenpiteet oppositionin neuvostojen vastaisen toiminnan lopettamiseksi.

Täysistunto hyväksyi XV puoluekokouksen ottaman suunnan sosialistiseen teollistuttamiseen, talouden suunnitelmallisuuteen, talonpoikaistalouksien laajaan kollektivisoimiseen ja työväenluokan sekä kaikkien työtätekevien aseman parantamiseen. Täysistunto tervehti XV kokouksen päätöksiä, jotka tähtäsivät Neuvostokoneiston lujittamiseen ja tyydytyksellä pani merkille uuden 100.000 työläisen liittymisen N.K.P:hen.

Täysistunto yhtyi kokonaan XV edustajakokouksen tekemään kansainvälisen taloudellisen ja poliittisen tilanteen arviointiin, jonka peruspiirteiksi katsottiin: Imperialistisen aikakauden kaikkien ristiriitojen kärjistyminen; uuden sodanvaaran kasvaminen; kapitalististen trustien mahtavuuden kasvaminen, niiden yhä suurempi yhteenkasvaminen valtiovaltaan, sosialidemokraattisen johtavan huipun yhä suurempi sulautuminen yhteen kapitalistisen valtion kanssa; työväenjoukkojen vasemmistuminen ja myötätunnon kasvu Neuvostoliittoa kohtaan; porvarillisten ja sosialidemokraattisten järjestöjen uusi sotaretki kommunisteja vastaan.

Lähtien tästä yleisestä tilanteesta ja ottaen huomioon luokkataistelun yhä kasvavan kärjistymisen, alleviivasi täysistunto oppositionin seikkailujen ja Neuvostoliittoa sekä N.K.P:tä vastaan tähdättyjen hyökkäilyjen vaaran, joka käy yhteen sosialidemokratian oikean ja »vasemman» siiven valheen ja panettelun kanssa. Kaikki ryhmät jotka Lännen maissa kannattavat trotskilaista oppositionia, selitti täysistunto »työväenliikkeen huonoimmiksi aineksiksi ja kommunismin luopioiksi».

Alleviivattuaän lopuksi, että trotskilaisuus varmsati luisuu sosialidemokratiaan eikä sen vuoksi sovi yhteen Kominterniin kuulumisen kanssa, kutsui täysistunto kaikkia Kominternin osastoja säälimättömään taisteluun oppositionia vastaan.

Ammattiliittokysymyksen yksityiskohtainen käsittely täysistunnossa aiheutui lakkotaistelun lujittumisesta ja muutamista sen uusista muodoista. Täysistunto kiinnitti ennenkaikkea huomiota siihen, että kapitalististen trustien kasvaessa ja niiden kasvaessa yhteen porvariston valtiovallan kanssa »on lakko taistelulla pyrkimys saada nopeasti poliittinen luonne». Senvuoksi on kommunistien johdettava lakkotaistelua, säälimättömästi taisteltava »teollisuusrauhan» tunnusta vastaan, täydellisen lakkovapauden puolesta pakollista sovinto-oikeutta ja sosialidemokraattista tariffisopimuksille uskollisuutta vastaan. Kommunistisen vaikutuksen tunkeutuminen suurliikkeisiin, järjestymättömien ja ammattitaidottomien järjestäminen ja sellainen taktiikka, joka tekisi mahdolliseksi lakkotaistelun johdon riuhtaisemisen reformistien käsistä — sellaisia olivat täysistunnon viitoittamat lähiajan päätehtävät.

Osotettuaan, että on välttämätöntä huolellisesti valmistaa jokaista lakkoa, viitoittaa päätöslauselma joukon käytännöllisiä toimenpiteitä taistelua varten kommunistien erottamista vastaan ammattiliitoista sekä kommunistien järjestötehtäviä varten ammatillisessa liikkeessä.

Erittäin tärkeä merkitys on täysistunnon päätöksillä Ranskan ja Englannin kysymyksissä. Täysistunnon antama yksityiskohtainen kuva luokkataistelun yleisestä tilasta vaatii näiltä puolueilta päättävää käännettä niiden politiikassa, vaatii, että ne selvemmin sanoin esittäisivät työväestön luokkavaatimukset ja perustunnukset, että ne räikeämmin esiintyisivät sekä porvaristoa että myöskin sosialidemokratian oikeata ja »vasenta» siipeä vastaan, että ne selvemmin vetäisivät näkyville puolueen luokkataisteluluonteen.

Englannissa ajaa Britannian imperialismin yleinen pula porvaristoa hyökkäykseen työväenluokkaa vastaan maan sisällä, sodan valmistamiseen Neuvostoliittoa vastaan ja yritykseen »siepata vaikutuspiiriinsä työväen perusjärjestöt». Näitten järjestöjen johtajat, jotka jo ovat tahranneet maineensa petturuudella, puolustavat »teollisuusrauhaa» ja pyrkivät muuttamaan työläisten muodollisesti riippumattomat järjestöt porvariston apukoneistoiksi sulattamalla niiden johtavat huiput yhteen porvarillisten järjestöjen kanssa. Työväenpuolue harjoittaa päivästä päivään raivoisaa höykkäilyä ammatillisen liikkeen vasemman siiven kannattajia ja Kommunistista Puoluetta vastaan.

Tässä tilanteessa Kommunistinen Puolue, jolla ei Työväenpuolueessa ole minkäänlaisia oikeuksia, on samalla sidottu sen kuriin. Tämän vuoksi täysistunto, todeten, että »nykyhetkellä ei ole vielä tarkoituksen mukaista luopua kommunistien Työväenpuolueeseen osanoton tunnuksesta», osottaa, että uusi tilanne vaatii päättäväistä taistelua Työväenpuolueen petollista johtoa vastaan, Työväenpuolueen epävirallisten vaalineuvottelujen kokoonkutsumista sen johdon arvostelemista varten, tarmokasta kamppailua puolueen varojen kuluttamisen kontrolloimisen puolesta. Macdonaldin työväenhallituksen kannattamista koskevassa kysymyksessä, siinä tapauksessa, että se tulee valtaan,alleviivasi täysistunto sen eron mikä oli tilanteessa vuonna 1928 ja 1918–20 sekä 1922–23. Aikaisemmin Työväenpuolue otti ohjelmaansa vaatimuksia, jotka aiheuttivat kiivasta vastarintaa kapitalistien taholta (pääomavero, työttömäin avustus, Neuvostoliiton tunnustaminen) kun taas nyt on ilmeistä, että jos uudelleen muodostuu n. s. työväenhallitus, niin se tulee olemaan imperialismin hyökkäyksen väline työväenluokkaa vastaan. Englannin Kommunistisen Puolueen entistä selvempi luokkapolitiikka täytyy erikoisesti tulla näkyviin parlamenttivaalikamppailun aikana. Lopuksi täysistunto kehottaa Englannin Kommunistista Puoluetta viipymättä alkamaan joukkokamppailun jokapäiväisen puoluelehden luomiseksi ja laajalti keskustelemaan kaikista kysymyksistä, jotka ovat yhteydessä puoluepolitiikan uuden kurssin kanssa.

Ranskassa totesi täysistunto tapahtuneen syviä taloudellisia muutoksia, jotka ovat pakottaneet suurporvariston »muuttamaan taloudellisen ja yhteiskunnallisen politiikkansa». Tuotannon järkiperäistyttäminen (rationalisointi), pikkuliikkeiden häviäminen, hyökkäys työläisten työpalkkaa ja 8-tunnin työpäivää vastaan, siirtomaiden kasvava riisto tapahtuvat yhtärinnan luokkavoimien uudelleen ryhmittymisen kanssa. Melkoiset pikkuporvariston ryhmät kulkevat suurpääoman politiikan mukana.

Täysistunnon päätöslauselma toteaa, että työväen joukot vasemmistuvat, mutta pikkuporvarillinen vasemmistolainen kokoomus (Herriot, Briand ym.) oikeistuvat. Sosialistinen Puolue ja Yleinen Työn liitto (sovittelijain ammattiliitto) vain muodollisesti leikkivät oppositiona »kansallisen kokoomuksen» hallitukseen nähden (Poincaren hallitus), jolloin Sosialistisen Puolueen »vasen» siipi ei taistele tätä oikeistolaista suuntaa vastaan, vaan pyrkii »pidättämään työläisiä Sosialistisen Puolueen vaikutuspiirissä ja sulkemaan niiltä tien kommunismiin». Kaikkien näiden tosiasiain vuoksi hyväksyi täysistunto »avoimen kirjeen» Ranskan K. P:n keskuskomitealle (marraskuulta 1927), jonka kautta puolue astui uudelle tielle, sekä myöskin Ranskan K. P:n tammikuun puoluekonferenssin päätökset, jotka oikein arvostelivat puolueen politiikkaa ja eroittivat puolueesta Treinin, Suzanne Giroultdin ym. ryhmän.

Todettuaan muutamia »avoimen kirjeen» jälkeenkin Ranskan puolueessa esiintulleita virheitä, vahvisti täysistunto oikeaksi lähintä aikaa varten viitoitellun taktiikan ja vaati sen tarmokasta läpiviemistä, varsinkin vaalikamppailussa, työväestön taloudellisessa taistelussa ja työssä maalla.

Kiinan kysymyksen harkitseminen tapahtui samanaikaisesti Kantonin kapinan kukistumisen kanssa. Sellaisen mielipiteen, että Kiinan vallankumous on jo kasvanut sosialistiseksi vallankumoukseksi, osotti täysistunto vääräksi. Samalla se hylkäsi sellaisen Kiinan vallankumouksen määrittelyn, että se on yhtämittaista (permanentista) vallankumousta. Todettuaan, että työläisten ja talonpoikain laajan vallankumouksellisen liikkeen ensimäinen aalto oli mennyt ohi, alleviivasi täysistunto, että tämän aallon tuloksena on luokkavoimien selvä jakautuminen (tyoläis-talonpoikaisjoukkojen vasemmistuminen, kapitalismin ja feodalismin voimien yhdistäminen). Sekä vallankumouksellisen liikkeen siirtyminen korkeampaan, neuvostovaiheeseen: vaikka liike onkin väliaikaisesti tukahutettu, niin edessä on uusi vallankumouksellinen nousu, johon puolueen täytyy valmistautua, asettaen päätehtäväkseen laajojen joukkojen valtaamisen.

Täysistunto osotti kahdenlaisen luisumisen vaaran, jotka syntyvät viimeisten tappioiden pohjalla. Toinen niistä on »likvidatoorinen» käsitys, jonka mukaan Kiinan vallankumous on lopullisesti lyöty, toinen — »putshistinen», joka liian kevytmielisesti lähtee kapinan ja muiden vallankumouksellisten esiitymisten tielle. Täysistunto alleviivasi, että lähimpänä aikakautena on välttämätöntä ennenkaikkea syventää joukkotyön kaikkia lajeja sekä kaikin tavoin parantaa puolueen johtoa, ja hylkäsi ehdottomasti ajatuksen »työläistalonpoikaispuolueen» perustamisesta, jota ehdottivat likvidaattorit, sekä myöskin valmistumattomat kapinat, keinotekoisesti synnytetyt lakot ja muut esiintymiset, joilla on putshistinen (salaliittolaismainen) luonne.

Lopuksi päätöslauselma osottaa, että kaikkien Kominternin osastojen velvollisuutena Kiinan vallankumoukseen nähden on: taistelu trotskilaista parjausta vastaan, että Kiinan vallankumous on likvidoitu, Kiinan vallankumouksen kaikkinainen tukeminen imperialismia vastaan, imperialististen maiden kommunistien esiintyminen imperialistien väliintuloa vastaan Kiinassa, sotaväen ja laivaston poiskutsumisen puolesta Kiinasta, kaikenlaista maa-alueen anastamisen ja jakamisen yritystä vastaan.

Läntisen Ukrainan Kommunistisen Puolueen kysymyksen harkitseminen täysistunnossa johtui siitä, että osa tämän puolueen keskuskomiteasta, Vasiljev-Turjanskin ryhmä asetuttuaan ukrainalaisen nurkkaisänmaallisuuden kannalle ja räikeästi hyökkäillen Neuvostoliittoa ja Ukrainan Sosialistista Neuvostotasavaltaa vastaan, nostatti itseään vastaan puolueen terveen proletaarisen ja köyhäin talonpoikain kantajoukon, ja lähti puolueen kahtiajakamisen tielle. Tämän ryhmän johtajat, täysistunnon päätöslauselman mukaan, »tulivat väliaikaisesti työväestön leiriin petljuralaismaisen vastavallankumouksellisen porvarillisen demokratian leiristä». He alottivat taistelun N. K. P:n oikeata kansallista politiikkaa vastaan, Ukrainan maalaisporhojen mieliksi kieltäytyivät maan takavarikoimisen tunnuksesta, ja siten kannattivat Pilsudskin politiikkaa, vaalien aikana olivat liitossa Ukrainan porvarillisen demokratian kanssa ja suuntautuivat Länttä kohti (tämä merkitsee sivistyksellistä ja valtiollista lähenemistä ei Neuvostoliittoon, vaan Lännen porvarillisiin maihin).

TPK:n täysistunto totesi, että tämä ryhmä ilmaisee pikkuporvariston, maalaisporhojen ja huippukerrosten mielialoja».

Esittäessään vaalikamppailussa oman itsenäinen listansa, tämä ryhmä ei vain hajottanut kahtia kommunistista puoluetta, vaan muuttui Pilsudskin politiikan suoranaiseksi välikappaleeksi, joka politiikka tähtäsi kommunistien rivien hajoittamiseen.

Tämän vuoksi täysistunto, pitäen tämän ryhmän menettelyä »suoranaisena proletaarisen vallankumouksen petoksena» erotti sen Kominternin riveistä.

Täysistunto päätti kutsua kokoon Kominternin VI kongressin v. 1928 Moskovassa ja suunnitteli kongressin päiväjärjestyksen.

Yhteyden lujittamiseksi TPK:n ja Kominternin länsieuropalaisten osastojen välillä päätti täysistunto perustaa TPK:n Toimiston länsi-Europassa.

Takaisin sisällysluetteloon

 

Kominternin VI kongressi.

Kominternin VI kongressin ja II Internationalen Brüsselin kongressin kokoonpano. VI kongressiinsa mennessä Komintern ehtinut ulottaa järjestöverkkonsa kirjaimellisesti koko maapallolle. Kominternin VI kongressi, joka kokoontui Moskovassa 17/VII ja 1/IX välisenä aikana, oli maailmankongressi, ei vain nimensä puolesta, vaan senkin vuoksi, että siihen tosiasiallisesti ottivat osaa mailman kaikkien maiden edustajat.

Samanaikaisesti KI:n VI kongressin kanssa pidettiin Brüsselissä II Internationalen kongressi. Vaikka sekin nimitti itseään maailmankongressiksi, niin se oli itse asiassa vain Länsi-Europan ja Pohjois-Ameriikan sosialististen puolueiden kongressi. Etelä-Ameriikka ja yleensä siirtomaat ja puolsiirtomaat eivät olleet kongressissa edustettuina.

Seuraavat tosiasiat antavat vielä selvemmän kuvan näiden kahden kansainvälisen järjestön välillä vallitsevasta suunnattomasta erotuksesta. 58 K. I:n kongressissa edustetusta puoleesta on suuri ennemmistö kokonaan illegaalisia puolueita, joita porvarilliset hallitukset julmasti vainoavat. Kominternin kongressin 575 edustajan joukossa ei tietystikään ollut ainoatakaan joka olisi tavalla tahi toisella yhteydessä porvarillisten hallitusten kanssa, kun sitävastoin II Internationaalen Brüsselin kongressin 446 edustajasta enemmän koin 60 kuului porvarillisten hallitusten entisten ja nykyisten ministerien joukkoon.

K. I:n VI kongressi työskenteli 112 kuukautta. Brüsselin kongressi päättyi yhdessä viikossa. Tämä erotus ei myöskään ole satunnainen. K. I:n VI kongressin pääasiallisena työmetoodina oli kaikkien kysymysten kaikinpuolinen yhteinen harkitseminen ankaran itsearvostelun pohjalla.

Brüsselin kongressissa edustetut sosialistiset puolueet kukin innokkaasti puolustelivat »oman» porvarillisen hallituksensa etuja. Kominternin kongressissa taas kaikki edustajat katsoivat päätehtäväkseen paljastaa koko maailman edessä porvarillisten hallitusten ja heidän sos. dem. asiamiestensä riistosuunnitelmat ja sotaiset seikkailut. Toisena tehtävänä oli kommunististen puolueiden porvarillisia hallituksia vastaan käymän taistelun tarkistaminen, kärsittyjen tappioiden syiden selvittäminen jne.

K. I:n ohjelma. Kommunistisen Internationalen ja II Internationalen välinen sovittamaton ristiriita esiintyi kaikkein selvimpänä niiden ohjelmissa.

Sillä seikalla, että VI kongressi yksimielisesti vahvisti kaikille kommunistisille puolueille yhteisen ja kaikkia niitä velvoittavan porvariston ja imperialismin kukistamisen ohjelman, on suuri historiallinen merkitys. Se merkitsee, että työväenluokka on koko maailman mitassa tullut tietoiseksi omasta merkityksestään. Imperialismi on luonut objektiiviset edellytykset yleismaailmalliselle proletaariselle vallankumoukselle. K. I:n ohjelma määritteli täydellisesti ja selvästi proletaarisen vallankumouksen toteuttamisen aatteelliset ja käytännölliset tiet, jonka vallankumouksen se asetti yhdeksi työväenluokan lähimmistä tehtävistä.

II Internationalella ei ole yhteistä okjelmaa kaikkia maita varten. Jokainen sosialistinen puolue on liittynyt kaikilla siteillä omaan porvaristoonsa, ottaa osaa sen iloihin, sen kilpailuun muiden maiden porvariston kanssa ja sen vihamielisyyteen vallankumouksellista työväenliikettä, varsinkin kommunismia vastaan. Vuodesta 1914 alkaen ovat sosialistiset puolueet kukin omassa maassaan järjestelmällisesti pettäneet työväenluokkaa ja ovat muuttuneet imperialistisen porvariston työkaluiksi.

Toisin sanoen: K. I:n ohjelma on vallankumouksellisen taistelun ohjelma kapitalismia vastaan proletariaatin diktatuurin puolesta, kommunismin voiton puolesta; II Internationalen puolueiden ohjelmat — kapitalistisen yhteiskunnan rakentamisohjelmia.

Proletaarisen vallankumouksen ajanjakson kolmas kausi. Lisäyksenä K. I:n ohjelmaan on päätöslauselma TPK:n toimintakertomuksen johdosta. Tämä päätöslauselma on myöskin Kominternin ohjelma, mutta ainoastaan lähintä aikaa varten. Kansainvälisen tilanteen perusteellisen analyysin jälkeen (keskusteluun Buharinin alustuksen johdosta otti osaa noin 100 puhujaa) arvioi VI kongressi nykyhetken proletaarisen yallankumouksen ajanjakson kolmanneksi kaudeksi, jonka ajanjakson alotti Venäjän proletariaatin voitokas kapina 1917. Päätöslauselma määrittelee ensimäisen kauden vuodesta 1917 Saksan vallankumouksen häviöön 1923, toisen kauden 1923 jälkeen — Nevostoliiton talouden uudelleenrakentamisen ja kapitalistisen maailman vakiintumisen kaudeksi ja kolmannen, nykyisen kauden, joka »perustaltaan on kapitalismin talouden ennen sotaa vallitsevien rajojen sivuuttamisen kautta ja Neuvostoliiton melkein samanaikaisen tälle tasolle nousun kautta».

Millaiset ovat tämän kolmannen aikakauden luonteenomaiset piirteet ja niistä johtuvat tärkeimmät K. I:n ja sen osastojen tehtävät? Neuvostoliitolle on tänä proletaaristen vallankumousten ajanjakson kolmannen kauden aikana luonteenomaisia sen jatkuva lujittuminen ja kasvu. Neuvostoliiton talous on sivuuttanut sen tason, mikä oli ennen sotaa. Tämän tuotantovoimien kasvan perusteella Nevostoliitto alottaa kaiken taloutensa perinpohjaisen uudelleenrakentamisen sosialistisilla, perusteilla. Samalla lisääntyy talouden sosialistisen osan merkitys ja pienenee kapitalististen ainesten merkitys. Talouden sosialistisen osan saavutukset tekevät mahdolliseksi jo nyt Euroopan ja Ameriikan kehittyneimpien maiden sivuuttamisen työnsuojeluksen alalla. Näillä Neuvostoliiton saavutuksilla on suunnaton agitatoorinen ja vallankumouksellistuttava vaikutus Euroopan ja osaksi Ameerikan työväestön joukossa. Neuvostovallan saavutuksilla kansallisuuskysymyksen alalla, varsinkin idän takapajuisten kansojen keskuudessa, on vielä suurempi vallankumouksellistuttava merkitys siirtomaakansoille. Samaan laajojen joukkojen vallankumouksellistuttamisen suuntaan vaikuttaa se järjestelmällinen ja tehokas apu, jota Neuvostoliiton työläiset ja talonpojat osottavat kaikille vallankumouksellisille liikkeille. Kaikki tämä sangen suuressa määrin syventää juopaa Neuvostoliiton ja koko kapitalistisen maailman välillä, lisää myötätuntoa Neuvostoliittoa kohtaan sorrettujen ja riistettyjen taholta ja samalla äärimmilleen kärjistää kakkien kapitalististen maiden hallitsevien luokkien vihamielisyyttä Neuvostoliittoa kohtaan.

Kapitalistisiin maihin nähden on proletaaristen vallankumousten ajanjakson kolmannella kaudella ennen kaikkea se merkitys, että niissä jatkuu taloudellinen vakiintuminen. Se tapahtuu kapitalistisen tuotannon järkiperäistyttämisen pohjalla. Järkiperäistyttäminen on vienyt työn tuottavaisuuden suunnattomaan kasvamiseen. Työn tuottavaisuuden kasvu on sallinut imperialismin sivuuttaa sotaa ennen vallinneen rajan, mutta samalla tämä kasvu vie kiertämättömästi koko kapitalistisen järjestelmän ennenkuulumattoman syvään pulaan, sekä jokaisen porvarillisen valtion sisällä että myöskin porvarillisten valtioiden välisissä keskinäisissä suhteissa.

Päätöslauselma TPK:n toimintaselostuksen johdosta toteaa, että uusi kausi osottaa työväenluokan edelleen tapahtuvaa vasemmistumista Europan maissa ja joukkotaistelun voimistumista (lakkoaalto Saksassa, Tschekko-Slovakiassa, Ranskassa, Puolassa jne., Wienin kapina 1927, mielenosotukset Saccon ja Vanzettin mestauksen johdosta jne).

VI kongressin antama kansainvälisen tilanteen arviointi osotti, että nyt on eri valtojen välillä olemassa ainakin kuusi selkkausta, jotka merkitsevät sotaisten yhteentörmäysten uhkaa: 1) englantilais-amerikalainen, jonka VI kongressin päätöslauselma määrittelee nykyisen kauden kansainvälisten ristiriitojen akseliksi, 2) englantilais-ranskalais-italialainen, 3) italialais-jugoslavialais-ranskalainen, 4) ranskalais-englantilais-saksalainen, 5) amerikalais-japanilainen ja 6) puolalais-liettualainen. Sitäpaitsi kaikkien näiden imperialististen suurrosvojen välisten selkkausten yläpuolella kasvaa koko kapitalistien maailman vihamielisyys Neuvostoliitoa kohtaan.

Niin ollen uuden julmien imperialististen sotien ja Neuvostoliittoa vastaan kohdistettujen sotaisten seikkailujen kauden vaara esiintyy täysin todellisena, ja VI kongressi päätti, että taistelu sitä vastaan on oleva kaikkien kommunististen puolueiden sekä koko Kominternin keskeisimpänä tehtävänä.

Taistelu imperialististen sotien vaaraa vastaan. Brüsselin kongressi harkitsi myöskin kysymystä imperialististen sotien vaarasta, mutta päätti yksimielisesti ilman keskustelua, että vaikka imperialististen sotien vaara on olemassa, niin tulee Kansainliitto aikoinaan estämään imperialistien juonet. Niin ollen kysymys taistelusta imperialististen sotien vaaraa vastaan annettiin niiden hoidettavaksi, jotka tätä sotaa valmistelevat.

Kysymystä imperialististen sotien vaaraa vastaan taistelemisesta käsitteli VI kongressi 2 keilat TPK:n toimintaselostuksen yhteydessä ja itsenäisenä päiväjärjestyksen kohtana. TPK:n toimintaselostuksen johdosta hyväksytty päätöslauselma toteaa, että taistelu lähestyvää imperialistisen sodan vaaraa vastaan, Neuvostoliiton puolustaminen, taistelu imperialistien väliintuloa vastaan Kiinassa, Kiinan vallankumouksen ja siirtomaitten kapinain puolustaminen ovat kommunistisen liikkeen tärkeimpiä kansainvälisiä tehtäviä. Kongressi vaati kaikilta kommunistisilta puolueilta, että niiden on käytävä tätä taistelua kaikissa muodoissa päivästä päivään. Päätöslauselma sotakysymyksestä pidettyjen alustusten johdosta kehitteli yksityiskohtaisesti Leninin perusajatuksia tästä kysymyksestä. Koko kansainvälisen kokemuksen perustalla antoi kongressi yksityiskohtaisia käytännöllisiä ohjeita, mitä ja miten on kommunististen puolueiden tehtävä nyt sodan aattona ja heti sodan julistamisen jälkeen tehdäkseen mahdottomiksi imperialistien sotaiset seikkalut, ja jos ei niitä onnistuta tehdä tyhjiksi, niin miten on saatava imperialistinen sota muuttumaan kansalaissodaksi. Näiden päätösten tärkeimmät kohdat ovat seuraavat: 1) Kommunistien on pyrittävä aikaansaamaan »oman» imperialistisen isänmaansa tappio, 2) kommunistit auttavat kaikin tavoin Neuvostoliittoa, 3) kommunistit kehittävät tehokasta työtä joukkojen keskuudessa, jotta ne voitaisiin tarpeellisella hetkellä nostaa päättävään taisteluun sotaisia seikkailuita vastaan, 4) erittäin vakavaa huomiota tässä työssä on kommunististen puolueiden kiinnitettävä: liikkeisiin, jotka ovat yhteydessä sodankäynnin ja valmistelemisen kanssa, sotajoukkoihin, joiden keskuudessa kommunististen puolueiden työ on hinnalla millä tahansa saatava hyvin voimakkaaksi, työläistalonpoikaisnuorisoon, joka täyttää armeijain rivit. Päätöslauselma käsittelee yksityiskohtaisesti armeijan boikotin tunnuksen virheellisyyttä ja vaatii, että kommunististen puolueiden on harjoitettava työtä armeijan keskuudessa, luotava siellä illegaalisia soluja jne. Tällaisesta kannasta lähtien hylkäsi kongressi ehdottomasti karkulaisuUden tunnuksen osottaen, että armeijasta karkaaminen vallankumouksellisen tilanteen edellä merkitsisi armeijan jättämistä kumouksellisia aineksia vaille ja että karkaaminen vallankumouksellisen tilanteen aikana olisi vieläkin virheellisempää, sellaisen hetken keskeisin tehtävä kun on aseellisen kapinan käytännöllinen valmistaminen. Päätöslauselmassa on erikoinen luku, joka käsittelee aseellisten kapinain kysymyksiä.

Pyrkiessään mahdollisimman suuressa määrässä tehostamaan taistelua imperialistisen sodan vaaraa vastaan hyväksyi kongressi TPK:n toimintaselostuksen ja sotakysymysteesien lisäksi vielä päätöslauselman, jossa vaatii, että kaikkien kommunististen puolueiden on viipymättä ryhdyttävä valmistamaan »punasta päivää» — laajojen joukkojen samanaikaista kansainvälistä esiintymistä sotaa vastaan. »Punaisen päivän» valmistamisen antoi kongressi TPK:n tehtäväksi.

Siirtomaakysymys. Uuden imperialistisen sodan alku ei tule ainoastaan olemaan kapitalismin vakiintumisen loppua, vaan myöskin kapitalismin lopun alkua. Sodan aikana 1914 ei ollut Kominterniä, sodan vastustajat voitiin monessa maassa laskea muutamissa yksilöissä, ja kuitenkin se vei terävään vallankumoukselliseen pulaan, joka päättyi Neuvostoliiton luomiseen, useiden monarkioiden tuhoutumiseen ja koko kapitalistisen yhteiskunnan syvään vallankumoukselliseen järkkyyntymiseen. Nyt kun on olemassa Neuvostoliitto ja Komintern, tulee uusi imperialistinen sota ja sen tuloksina kiertämättömät työväestön vallankumoukselliset kapinat tärkeimmissä maissa kohtalokkaiksi imperialismin herruudelle.

Tähän vie myöskin kärjistyvä tilanne siirtomaissa, VI Kongressin Päätöslauselmassa TPK:n toimitaselostuksen johdosta sanotaan, että »Kiinan vallankumouksen uusi nousu ja vallankumouksellisen tilanteen varma kärjistyminen Intiassa voivat luoda aivan uuden yleismaailmallisen poliittisen tilanteen ja voivat panna nurin kapitalistisen järjestelmän suhteellisen vakiintumisen».

VI kongressi perusteellisesti harkitsi kysymystä vallankumouksellisesta toiminnasta siirtomaissa ja puolsiirtomaissa ja paljasti sosialireformistien katalan legendan että imperialistit muka vievät siirtomaihin teollisuutta ja kulttuuria, sekä myöskin legendan kansallisen porvariston vallankumouksellisesta osasta tärkeimmissä siirtomaissa, sellaisissa kuin Kiina, Intia, Egypti, Indonesia. VI kongressin päätökset siirtomaakysymyksessä asettavat kommunistisille puolueille seuraavia perustehtäviä: 1) Taistelun täydellisen vapautumisen puolesta imperialistien ikeestä, 2) feodaalis-patriarkallisten suhteiden hävittäminen, jotka ovat imperialismin perustukikohtina siirtomaissa, 3) työtätekevän väestön laajojen kerrosten järjestäminen kumouksellisilla tunnuksilla, 4) vallankumouksellisen imperialismin vastaisen rintaman perustana siirtomaissa täytyy olla työläisten ja talonpoikien joukkojärjestöjen, työläisten ja talonpoikain vallankumouksellinen liitto, 5) siirtomaiden työläis-talonpoikaisvallankumousten ratkaisevan voiton tärkeimpänä ehtona on, että näissä maissä on olemassa kommunistisia puolueita, jotka ovat riippumattomia olemassa olevista kansallisvallankumouksellisista järjestöistä, jotka asettavat tehtäväkseen vallankumouksellisen työläisten ja talonpoikain liiton järjestämisen, pyrkien siihen, että tässä liitossa ja koko taistelussa kansallisen vapautuksen puolesta ylijohto kuuluisi proletariaatille ja sen kommunistiselle puolueelle, 6) siirtomaissa ja puolsiirtomaissa, joissa proletariaatti näyttelee johtavaa osaa, täytyy kommunististen puolueiden asettaa tehtäväkseen porvarillis-demokraattisen vallankumouksen proletaariseksi vallankumoukseksi muuttumisen edistäminen, 7) mitä tarmokkain apu siirtomaakansojen vapaustaistelulle emämaiden proletariaatin taholta ja ennenkaikkea kommunististen puolueiden taholta, 8) apu tässä taistelussa Neuvostovaltioiden taholta.

On mielenkiintoista verrata tätä linjaa II Internationalen linjaan. Sosdem. puolueet, jotka ovat »omien» porvarillisten hallitustensa renkejä, pyrkivät pidättämään siirtomaakansoja vallankumouksellisesta taistelusta, jotta imperialistit voisivat pysyä siirtomaissa aseman herroina.

Kiinan vallankumous. Päätöslauselma TPK:n toimintaselostuksesta lausuu, että Kiinan vallankumouksen uusi nousu ja vallankumouksellisen liikkeen kehittyminen Intiassa voivat tehdä lopun vakiintumisesta. Tämä onkin ymmärrettävää. Kiinassa on 450 miljoonaa asukasta, Intiassa 320 miljoonaa, s. o. vain näissä kahdessa maassa asuu 770 miljoonaa ihmistä eli puolet koko maapallon väestöstä. On ilmeistä, että jos nämä 770 miljoonaa muodostavat yhteisen vallankumouksellisen rintaman Neuvostoliiton 150 miljoonaisen väestön kanssa ja Europan proletariaatin vallankumouksellisten järjestöjen kanssa, niin tällaisille jättiläismäisille voimille ei imperialismi kykene pitkältäkään osottamaan vastarintaa. Sen vuoksi kansainvälisen työväestön on mitä tarkkaavaisimmin seurattava tapahtumain kulkua näissä maissa ja annettava tehokkainta apuaan niissä kehittyville vallankumouksellisille liikkeille. VI kongressiin mennessä oli asema Kiinassa seuraava.

Kiinan vallankumous oli kärsinyt useita raskaita tappioita. Erittäin raskaita tappioita kärsi Kiinan Kommunistinen puolue, jonka jäseniä militaristit ja imperialistit kymmenin tuhansin raa'asti murhasivat. Mutta tällä ei taantumus ole voinut poistaa niitä taloudellisia ja poliittisia syitä, jotka ovat synnyttäneet vallankumouksen. Kasvaa joukkojen kurjuus ja oikeudettomuus, kasvaa sotilasmielivalta. Talonpojilla ei ole muuta ulospääsyä kuin talonpoikaisvallankumous. Työläisillä ei ole muuta ulospääsyä kuin olevan poliittisen ja taloudellisen järjestelmän kukistaminen, kuin taistelu työväen ja talonpoikain diktatuurin puolesta. Vaikka pikkuporvaristo on jo toistamiseen pettänyt työväestön, niin on sekin tyytymätön nykyiseen asiaintilaan, ja jos Kiinan Kommunistisen Puolueen onnistuu noudattaa oikeata politiikkaa, niin tulee se vallankumouksellisen taistelun uudelleen noustessa olemaan jälleen imperialistien vastaisen kokoomuksen riveissä. Nykyistä asemaa hyvin kuvaa Kiinan Kommunistisen Puolueen kasvu: v. 1921 siinä oli 51 jäsentä, v. 1922 – 123, v. 1923 – 432, v. 1925 – 980, v. 1927 – 64.000 ja Kominternin VI kongressiin mennessä, julmasta vainosta huolimatta 130.154 jäsentä. Kuvaavaa on myöskin keskeytymätön aseellinen taistelu maalla. Useilla Kiinan talonpoikaisalueilla on olemassa Neuvostovalta, ja nämä alueet kasvavat koko ajan, vaikkakin hitaasti. Kiinan työväestö ja Kiinan Kommunistinen Puolue kokoavat voimiaan. Kiinan Kommunistinen Puolue on tehnyt paljon virheitä vallankumouksen edellisessä vaiheessa. Nämä virheet ovat olleet pääasiassa opportunistisia, oikeistolaisia virheitä, jotka johtuvat maan taloudellisesta ja valtiollisesta takapajuisuudesta, proletariaatin ja sen kommunistisen puolueen nuoruudesta, sen kantajoukkojen heikkoudesta ja epätyydyttävästä yhteiskunnallisesta kokoonpanosta. Mutta puolue on nämä virheet tarkistanut. Puolueen johto on uudistettu uusilla proletaarisilla voimilla.

Vallankumouksellinen liike Intiassa. TPK:n toimmtaselostuksen johdosta hyväksytty päätöslauselma toteaa, että Intiassa on alkanut uusi vallankumouksellisen liikkeen nousu, jolle ominaista on työväestön itsenäinen esiintyminen (kutomatyöläisten lakko Bombayssa ja rautatieläisten lakko Kalkuttassa, vappumielenosotukset jne.). Päätöslauselma toteaa edelleen, että tällä vallankumouksellisen liikkeen nousulla on syvät juurensa koko maan tilanteessa. Vallankumouksellisen liikkeen heikkona puolena on se, ettei siellä vielä ole kommunistista puoluetta. Saadakseen aikaan hämmennystä Intian työläisten keskuudessa, järjesti Englannin poliisi Intiassa provokatoorisen kommunistisen puolueen. Tämän tempun avulla Englannin poliisin onnistui saada käsiinsä joitakin vallankumouksellisia työläisiä ja antaa toisille mitä epämiellyttäfimpiä käsityksiä kommunistisesta puolueesta. Huolimatta kaikista Englannin poliisin ja sen reformististen apulaisten tempuista sekä Englannissa että Intiassa, vallankumouksellistuu Intian proletariaatti yhä enemmän, pani v. 1923 toimeen eräitä hyvin sitkeitä lakkotaisteluita ja lähetti edustajiaan K. I:n VI kongressiin. Kongressi omisti Intian kysymykselle erikoista huomiota ja esitti kommunistisen puolueen luomisen tärkeimmäksi tehtäväksi.

Arabialainen Itä. Eräänä »sellaisena siirtomaarintaman kohtana, joka kovasti huolestuttaa imperialisteja, on arabialainen Itä — Marokko, Syyria, Tunis ja varsinkin Egypti, jossa viimeaikoina on huomattavissa melkoista kansallisen liikkeen vilkastumista. Tämän liikkeen etunenässä on kansallisreformistinen puolue Vafd, joka mielistelee työläisiä ja talonpoikia. Samoin uhkaa se Englannin imperialismia, mutta itse asiassa täyttää kaiken, mitä Englannin viranomaiset vaativat. Egyptissä on Kommunistinen Puolue ollut olemassa jo useita vuosia, mutta poliisivainot ovat sitä suuresti heikontaneet. Sen vuoksi kuitenkin, että työläisjoukot ovat kääntymässä pois Vafdista, voi Kommunistinen Puolue nähtävästi nopeasti voimistua.

Uudelleen ilmenee kuohuntaa Marokossa, sillä ranskalaiset yrittävät ottaa haltuunsa niistä riippumattomien heimojen maa-alueet. Ranskan Kommunistinen Puolue harjoittaa tarmokasta antimilitaristista kamppailua joukoissa ja sotilaiden keskuudessa.

Syyriassa on myöskin yhä levotonta. Ranskan hallitus on pakotettu tunnustamaan, että ranskalaiset viranomaiset tuntevat olevansa pahimpien vihollistensa keskellä.

Etelä-Amerikka. K. I:n V ja VI kongressien välisenä aikana ilmeni etelä-Amerikan maiden huomattava vallankumouksellinen osa. Nämä maat, joiden luonnolliset rikkaudet ovat suunnattomat, ovat muodollisesti riippumattomia, mutta itse asiassa ne ovat kokonaan Englannin tahi Pohjois-Amerikan imperialistien käsissä, jotka käyvät taistelua vaikutuksestaan näihin aseellisten kapinain kautta sellaisia hallituksia vastaan, joita muut imperialistit kannattavat. Tämän vuoksi ovat näiden maiden työläiset ja talonpojat imperialistisien valtojen asiamiesten avulla oppineet kukistamaan hallituksiaan ase kädessä. Heille maksettiin, heitä juotettiin ja he kulkivat niiden mukana, jotka heille maksoivat. Mutta kun tapahtui vallankumous Venäjällä ja muodostui Komintern, muodostui näissäkin maissa kommunistisia ja kommunisteille myötämielisiä järjestöjä. Ne ovat lukumäärältään vielä hyvin heikkoja, samoin myöskin aatteellisesti ja organisatoorisesti, mutta niillä on yhteyksiä joukkoihin ja ne kasvavat nopeasti.

VI kongressi kiinnitti etelä-Amerikan maihin vakavaa huomiota. Määriteltiin yleinen linja — taistelu kansallisen vaputumisen puolesta, etelä-Amerikän työläis- ja talonpoikaisvaltioiden liiton puolesta. Kongressi varotti etelä-Amerikan nuoria kommunistisia puolueita »putshismiin», sotilaallisiin valtiollisiin vallankeikauksiin innostumisesta ja kehottaa erikoisen huolellisesti harkitsemaan esiintymiset. Näden maiden kommunististen puolueiden tärkeimmät lähimmät tehtävät ovat: voimien kokoaminen, oman järjestön muodostaminen, lujittaminen ja laajentaminen ja sitkeä työ olemassa olevissa työläisten ja talonpoikain joukkojärjestöissä niiden aatteelliseksi valtaamiseksi.

Länsi-Europan Kommunistiset puolueet. Arvioidessaan kansainvälistä tilannetta, totesi kongressi, että proletaarisen vallankumouksen ajanjakson nykyinen kolmas kausi »vie varmasti kapitalistisen vakiintumisen ristiriitojen edelleen kehittymisen kautta kapitalismin vakiintumisen edelleen järkkymiseen ja kapitalismin yleisen pulan räikeään kärjistymiseen». Kapitalismin yleisen pulan räikeä kärjistyminen asettaa kysymyksen siitä, onko Komintern ja ensi sijassa länsi-Europan kompuolueet valmiit ottamaan tämän pulan vastaan. Kongressi alisti säälimättömän itsearvostelun alaiseksi sekä TPK:n että Kominternin eri osastojen työn. Tämän itsearvostelun perustulos on: Nykyisessä tilassaan eivät Europan kommunistiset puolueet ole vielä valmistuneet siihen, että ne voisivat asianomaisella tavalla ottaa vastaan kapitalismin yleisen pulan terävän kärjistymisen. Tämä näkyi pelkästään Kominternin ja sen europalaisten osastojen lukumääräisestä kasvusta. V ja VI kongressin välisenä aikana ei Komintern kapitalistisisa maissa lukumäärältään kasvanut vaan päinvastoin pieneni. Kaikkien kapitalististen maiden ja siirtomaiden kommunistisissa puolueissa on kaikkiaan 12 miljoonaa jäsentä. TPK:n selonteko VI kongressille ilmoittaa seuraavia tietoja kommunististen puolueiden lukumäärästä:

  1924 1925 1926 1927
Saksan K. P. 121.394 122.755 134.248 124.729
Tshekko-Sl. K. P. 138,996 39.220 92.818 150.000
Ranskan K. P. 86.187 83.326 75.000 52.376
Amerikan K. P. 17.000 14.000 11.990 12.000
Ruotsin K. P. 7.011 8.650 10.849 15.479
Englannin K. P. 4.000 5.000 6.000 9.000
N. K. P. 445.089 441.117 1.078.185 1.210.944

Mikä on tällaisen hitaan kasvun syy?

'Ensinnäkin kommunististen puolueiden kehityksen ulkonaiset ehdot ovat viime aikoina tulleet hyvin vaikeiksi ja huononevat jatkuvasti. Vainoamiset lisääntyvät. Useissa maissa kommunistiset puolueet ovat täysin illegaalisia. Toisissa maissa, joissa kommunistiset puolueet virallisesti ovat vielä laillisia, kohdistuvat niitä vastaan ankarat vainotoimenpiteet hallituksen ja työnantajain taholta. Mitä tulee poliittiseen komentoon porvarillisissa maissa, proletaarisen vallankumouksen nykyisenä kolmantana kautena, niin sille on ominaista keskeytymätön valtiollisen taantumuksen kasvu ja fascismin ainesten voimistuminen koko valtiokoneiston työssä. Fascismi on imperialismin aikakauden tuote. Monopolistisen pääoman on vaikea olla porvarillisen demokratian puitteissa. Niin syntyvät erilaiset fascististen valtioiden muodot, kuten Italia, Puola jne. Fascismi käyttää taantumuksellisten päämääriensä hyväksi kapitalistisen kilpailun köyhdyttämien pikkuporvarillisten ainesten ja takapajuisten työläisten tyytymättömyyttä, värvää niistä »mustamekkojaan» ym, joita johtavat kaikkein taantumuksellisimmat ainekset. Viime aikoina fascistit yrittävät luoda fascistisoluja välittömästi työpaikoille valvoakseen lähemmin vallankumouksellisten työläisten toimintaa.

Kaisissa Europan maissa on viime aikoina voimistunut poliisiprovokationi kommunististen puolueiden sisällä. Poliisilaitos luo työpaikoille omia provokatoorisia solujaan (Ranskassa) tahi julkaisee kommunististen puolueiden nimessä provokatoorisia julistuksia työläisille.

Tällaisissa olosuhteissa on kommunistiseen puolueiden hyvin vaikea juurtua organisatoorisesti joukkojen keskuuteen, varsinkin suurliikkeissä, ja vaikea järjestää työläisten joukkoesiintymisiä. Mutta toiselta puolen asiain näin ollen saa jokainen työläisten esiintyminen, joka onnistutaan järjestämään, ensi hetkestä alkaen selvän poliittisen luonteen ja suuntautuu ei vain työnantajia vaan myöskin imperialistista valtiota vastaan.

II ja Amsterdamin Internationalen vastavallankumouksellinen osa. Europan kommunististen puolueiden ja niiden joukkotyön kehittymisen vaikeuksia lisää vielä sosialidemokraattien näyttelemä petturin osa. Ei riitä se että monopolistinen pääoma kasvaa yhteen porvarillisen valtion koneiston kanssa. Myöskin II ja Amsterdamin Internationalen johtava huippu kasvaa siihen yhteen. Se ylimääräinen »voitto» joka saadaan siirtomaiden sekä teollisesti vähemmän kehittyneiden maiden riistämisestä sallii imperialistien lahjoa työväenluokan ylemmät kerrokset. Niin saavat II ja Amsterdamin Internationalet tukea työväenluokasta. Näiden Internationalein suunnattomat koneistot ovat kymmenien vuosien kuluessa järjestelmällisesti »kasvattaneet» laajoja työväen joukkoja.

Voimasuhteisiin nähden riittää, kun mainitsemme, että Komminternissa, N. K. P. ja Neuvostoliiton Kommunistinen Nuorisoliitto mukaanluettuna on 4 miljoonaa jäsentä, ja että II nternationaleen Brysselin kongressiin menessä kuului Amerikassa ja länsi-Europassa 6.000.000 jäsentä. K. I:n ohjelma osottaa sosialidemokratian ja reformististen ammattiliittojen johtavat kantajoukot suureksi vastavallankumoukselliseksi joukoksi, joka aktiivisesti taistelee vallankumousta vastaan ja tukee kapitalismin osittaista vakiintumista, ja nykyaikaista reformismia voitaisiin syyllä nimittää sosiali-imperialismiksi. Alkaen 1914–18 sodasta, joka päättyi II Interaationalen häpeälliseen romahtamiseen, auttavat kaikkien maiden sosdem. puolueet porvaristoa työläisten, talonpoikien ja siirtomaiden sorrettujen kansojen vallankumouksellisen liikkeen hajohtamisessa ja kukistamisessa. Kansaivälinen sosialidemokratia on Neuvostoliiton leppymäton vihollinen.

Imperialismi käyttää hyväkseen sosialidemokratiaa aivan samoin kuin fascismiakin: siellä, missä fascismi ei auta, työskentelee sosialidemokratia imperialistien hyväksi. Tämän vuoksi on vaikeaa vieläpä mahdotontakin erottaa tarkkaa rajaa sosialidemokraatin (esim. Puolan sd.) ja fascistin välillä. Sosialidemokraatit harjoittavat silmitöntä kommunistien ajojahtia kaikkialla, missä vain on pieninkin mahdollisuus. Esimerkiksi Itävallassa tekivät he tendaskomiteain aallon edellä ilmiantoja kommunisteista, saaden aikaan heidän työstä erottamisensa. Saksassa, Englannissa ja useissa mmssa maissa eivät reformististen ammattiliittojen johtajat häikäile mitään keinoja, voidakseen heittää kommunistit ulos ammattiliitoista. K. I:n VI kongressi totesi, että sosialidemokraatit ja ammattiliittoreformistit ovat muodostuneet vallankumoksellisen työväenliikkeen kehittymisen pahimmaksi esteeksi.

Sosialidemokratian perintö Europan Kommunistisissa puolueissa. Ei ole kaitenkaan liioteltava vainojen ja sosialidemokratian petturillisen menettelyn vaikutusta Europan kommunististen puolueiden kehitykseen. Tämä vaikutus on epäilemättä huomattava, mutta Europan kommunististen puolueiden järjestöllisien heikkouksien syynä eivät sittenkään ole niiden kehityksen objektiiviset ehdot, vaan niiden omat sisäiset puutteet ja heikkoudet, ennenkaikkea, voimakkaiden sosialidemokraattisten perimätapojen näyttelemä osa Europan kommunististen puolueiden työssä.

Europan kommnnististen puolueiden hitaasta kasvusta huolimatta, kasvaa niiden aatteellinen vaikutus työläisjoukkojen keskuudessa sangen nopeasti. Tämä näkyy esimerkiksi seuraavista numeroista:

 

Saksa 1924 1928
1. Kommunistisen puolueen äänimäärä vaaleissa 2.679.429 3.260.000
2. Puolueen jäsenmäärä 121.394 121.729
 
Ranska  
1. Puolueen äänimäärä vaaleissa 900.000 1.100.000
2. Puolueen jäsenmäärä 62.187 52.375
 
Puola  
1. Äänimäärä vaaleissa 120.000 850.000
2. Puolueen jäsenmäärä 5.000 7.000

 

Näistä numeroista näkyy, että samalla kun kommunistisen puolueen äänimäärä vaaleissa on nopeasti kasvanut, on puolueen jäsenmäärä joko pysynyt paikallaan, vieläpä mennyt alaskin. Tämä merkitsee, että kommunistiset puolueet eivät ole kyenneet organisatoorisesti lujittamaan joukkovaikutuksensa kasvamista. Tämän organisatoorisen heikkouden perussyy on se, että ne vielä enemmän tahi vähemmän käyttävät työssään vanhoja sosialidemokraattisia metoodeja. TPK:n toimitaselostuksessa sanotaan: Kaikkein tärkeimpiä sosialidemokraattisen menneisyyden jätteitä, joista kommunististen puolueiden on päästävä hinnalla millä tahansa ovat seuraavat: 1) sosialististen puolueiden perustyö tapahtuu työpaikkojen ulkopuolella, kommunististen puolueiden taas on rakennuttava työpaikkojen perustalle (työpaikkasolut); 2) sosialististen puolueiden työ seisahtuu kokonaan suurien kamppailujen väliaikoina ja tehdään sitä ennen kaikkea parlamenttivaalien yhteydessä. Kommunististen puolueiden täytyy rakentua jokapäiväisen sitkeän joukkotyön pohjalle, joukkojen vetämiseen taisteluun osittaisvaatimusten ja proletariaatin diktatuurin puolesta; 3) Sosialistisissa puolueissa on liikkeellepanevana voimana vain johtava huippu — parlamenttiryhmä, sanomalehtien toimitukset, puoluetoimikunta, yksityiset johtajat; jäsenjoukko taas on passiivinen ja esiintyy ainoastaan erilaisissa juhlallisissa tapauksissa, näytellen statistin osaa (vaalit ym.); kommunistisissa puolueissa sitävastoin perustuu koko työ puolueen jäsenioukkojen aktiivisuuteen ja toimeliaisuuteen; 4) sosialistisissa puolueissa ei ole lujaa sisäistä kuria; sitävastoin on kommunistisissa puolueissa pidettävä yllä rautaista kuria; 5) sosialistiset puolueet ovat erilaisten »vapautta rakastavien katsantokantojen vapaaehtoisia yhtymiä; kommunististen puolueiden on taas oltava ehdottomasti yhtenäisiä järjestöjä, joissa ei saa sallia minkäänlaisia epäkommunistisia katsantotapoja». Tähän on lisättävä vielä kaksi sosialidemokraattien menettelytapaa, jotka hyvin selvästi pantiin merkille VI kongressin keskusteluissa TPK:n toimintaselostuksen yhteydessä: 1) sosialistiset puolueet eivät ole tehneet työtä ammattiliitoissa, ollen sitä mieltä, että sosdem. puolueiden tehtävänä on käydä poliittista taistelua, ja ammattiliittojen tehtävänä on taistelu työväenluokan jokapäiväisten taloudellisten etujen puolesta. Kommunistiset puolueet, pysyen uskollisina bolshevismin perinnölle, lähtevät siitä, että proletariaatin poliittista ja taloudellista taistelua ei voi eikä saa erottaa toisistaan, ja että taloudellisen taistelun edut on alistettava proletariaatin yleisen taistelun eduille kapitalismin kukistamiseksi. Tämän vuoksi kommunistiset puolueet harjoittavat tarmokasta työtä ammattiliittojen sisällä, fraktioonien avulla; 2) kaikilla sosdem. puolueilla on legaalisen toiminnan perintö, kymmeniä vuosia kestänyt tottumus toimimiseen esivallan sallimien lakien pohjalla. Sensijaan nykyisissä oloissa, jolloin pääoma ja valtio hyökkäävät kommunistisia puolueita ja maita vallankumouksellisia proletaarisia järjestöjä vastaan, ovat legaaliset toimintamuodot kommunistisille puolueille aivan riittämättömät.

Tehdessään yhteenvedon kommunististen puolueiden itsearvostelusta, totesi VI kongressi seuraavia tärkeimpiä puutteellisuuksia niiden toiminnassa: »taisteluhenkisen kansainvälisyyden heikko kehitys, eräänlainen maaseutulaisuus, joka ilmenee suuren mittakaavan kysymysten aliarvioimisessa; heikko työ ammattiliitoissa; kyvyttömyys lujittaa organisatoorisesti poliittisen vaikutuksen lisääntyminen ja saada aikaan puolueen jäsenten vakiintuminen; riittämätön huomio useissa puolueissa työlle talonpoikien ja sorrettujen kansallisten vähemmistöjen keskuudessa; puoluekoneisto ja työtapojen eräänlainen byrokratisoituminen (riittämätön yhteys joukkoihin), heikko alote puolueen jäsenten värväämisessä; riittämättömän elävä työ perussoluissa ja painopisteen siirtyminen puoluevirkailijain työhön; puolueen kantajoukkojen verrattain heikko poliittis-teoreettinen taso, heikko yhteys suurliikkeisiin, puolueen uudestijärjestelyn työpaikkasolujen pohjalle ollessa vielä kesken.»

Melkoinen osä näistä virheistä on ensi sijassa säilyneiden sosialidemokraattsten perimätapojen välitön tulos. Senvuoksi VI kongressi päätti, että taistelun kärjistäminen sosialidemokratiaa vastaan ja päättäväinen taistelu oikeistolaisia luisumisia vastaan kommunististen puolueiden sisällä on joukkojen valtaamistyön ja niiden suuriin vallankumouksellisiin tehtäviin valmistumisen perusedellytyksenä.

Taistelu oikeistolaisia luisumisia vastaan. Missä määrin voidaan osottaa, että taistelu oikeistolaisia luisumisia vastaan kommunististen puolueiden sisällä tulee tapahtumaan menestyksellisesti? Tähän kysymykseen, jolla on suuri poliittinen merkitys, voidaan kaikkien objektiivisten tosiseikkojen perusteella antaa täysin myönteinen vastaus. Ensinnäkin on käynnissä laajojen proletaaristen joukkojen vasemmistumisen prosessi. Sosialidemokraatit, auttaen fascisteja ja imperialistisia hallituksia, jarruttavat tätä vasemmistumista kaikin keinoin. Mutta se johtuu imperialismin kasvavista ristiriidoista eikä sitä senvuoksi voida pidättää eikä pysäyttää. Joukkojen vasemmistuminen tulee kaivamaan maaperää sosialidemokratian ja kommunististen puolueiden sisällä vallitsevien oikeistolaisten luisumisten alta. Kommunistiset puolueet, jotka ovat erottamaton osa työväenluokkaa, ilmaisevat tätä työväenluokan vasemmistumista lisääntyvällä leppymättömyydella opportunismia vastaan omissa riveissä. Viime aikoina on kaikissa kommunistisissa puolueissa havaittavissa alinten puoluejärjestöjen toimeliaisuuden kasvua, niiden vaativaisuuden kasvamista johtaviin puolue-elimiin nähden, kasvua vasemmalle, vallankumoukselliseen taktiikkaan, suurten vallankumouksellisten taistelujen valmistamiseen suuntautumista.

Tämä kommunististen puolueiden vallankumouksellistuttamisprosessi on varmasti lisäävä puoleessa olevien oikeistolaisten ainesten vastustusta ja muuttamaan keskustalaiset (jotka tähän saakka ovat olleet siltana oikeistolaisten ja vasemman siiven välillä), oikeistolaisten suoranaisiksi auttajiksi. Tämä käy selville Saksan kommunistisen puolueen esimerkistä. VI kongressi, joka tarkkaavasti syventyi tähän tapaukseen, ahtoi sellaisen ohjeen, että on edelleen lujitettava puolueen voimia hellittämättömän taistelun pohjalla oikeistolaista luisumista vastaan ja sovittelevaa kantaa vastaan tähän luisumiseen nähden, ja että vähemmistön on alistuttava enemmistön päätöksiin.

Työ nuorison, talonpoikien ja työläisnaisten keskuudessa. VI kongressi kiinnitti paljon huomiota työlle nuorison, talonpoikaiston ja työläisnaisten keskuudessa. Kongressi totesi, että näissä kysymyksissä on kaikissa kommunistisissa puolueissa havaittavissa suuria laiminlyöntejä, samalla kun nuorison, talonpoikaiston ja työläisnaisten merkitys tavattomasti kasvaa, varsinkin imperialististen sotien valmistamisen yhteydessä imperialistit eivät ole suotta alkaneet viime aikoina erittäin pontevasti työskennellä kaikilla näillä aloilla ja on heillä jo muutamia saavutuksiakin joissakin tapauksissa kommunististen puolueiden vaikutuksen heikkenemisen kustannuksellakin. Kaikkien kommunististen puolueiden on mahdollisimman pian täytettävä näillä puoluetyön aloilla vallitsevat aukot.

»Venäjän kysymys» ja kansainvälinen trotskilainen opposltsiooni. VI kongressi käsitteli »Venäjän kysymystä», s. o. kysymystä VKP:n tilasta. Kominternin V ja VI kongressin välisenä aikana käytiin NKP:ssä useita puoluekeskusteluja, joilla on kansainvälinen merkitys. NKP:tä vastaan esitti trotskilainen oppositsiooni mitä raskaimpia syytöksiä opportunistisesta, termidoorisesta käänteestä, Kiinan vallankumouksen tappiosta, vallankumouksen etujen pettämisestä, proletariaatin diktatuurin valtion hävittämisestä, Kominternin linjan väärentämisestä jne. Keskustelua ei »Venäjän kysymyksestä» kongressissa ollut. Kuultuaan yksityiskohtaiset selostukset Neuvostoliiton taloudellisesta asemasta (Varga) ja NKP:n tilasta (Manuilski), hyväksyi kongressi keskusteluitta yksimielisesti päätöslauselman, jossa ilmaistiin täysi luottamus NKP:lle ja vahvistettiin oikeiksi NKP:n XV edustajakokouksen ja TPK:n IX täysistunnon päätökset siitä, että trotskilaiseen oppositsiooniin kuuluminen ja sen katsantokantojen propaganda ei sovi yhteen bolshevistisen puolueen jäsenyyden kanssa. Senvuoksi kongressi yksimielisesti hylkäsi eräiden Trotskin ulkomaalaisten kannattajien ja itsensä Trotskin anomukset päästä takaisin kommunististen puolueiden jäsenyyteen, he kun samalla selittivät, että he edelleenkin tulevat pitämään kiinni vanhoista mielipiteistään, jotka asianomaiset kommunistiset puolueet ja Komintern olivat tuominneet.

Johtopäätöksiä. Me olemme tulleet siihen proletaarisen vallankumouksen ajanjakson kauteen, jolle kapitalismin vakiintumisen jatkuessa on ominaista hyvin räikeä ristiriitojen kärjistyminen tuotantovoimien kasvun ja supistuneiden markkinain välillä. Tämä tekee kiertämättömäksi uuden sotien sarjan imperialististen valtojen välillä sekä Neuvostoliittoa vastaan, jättiläismäisten luokkataistelujen ja siirtomaiden vallankumouksellisten liikkeiden sarjan. Kaikki tämä tulee viemään kapitalismin yleisen pulan räikeään kärjistymiseen. Kominternin ja yksityisten kommunististen puolueiden valmistamiseksi tämän varalle vaaditaan Kominternin johdolta, kaikilta sen osastoilta ja jokaiselta kommunistisen puolueen jäseneltä tarmokasta työtä. Erikoisen tarmokasta työtä on suoritettava joukkojen valmistamiseksi taisteluun imperialististen sotien vaaraa ja uuden imperialistien sotaretken valmisteluja vastaan Neuvostoliittoa vastaan.

NKP:llä on erittäin vaikeita ja vastuunalaisia tehtäviä ratkaistavanaan. VI kongressi vahvisti NKP:n valtuudet Kominternin johtavaan osaan nähden. Nämä valtuudet voidaan täyttää vain sillä ehdolla, että puolueen riveissä on vallalla yhtenäisyys ja rautainen kuri. Ei minkäänlaista horjumista kysymyksessä trotskilaiseen oppositsiooniin nähden, ei minkäänlaista perääntymistä muista päätöksistä eikä XV puoluekokouksen sekä sen jälkeen seuranneiden Keskuskomitean ohjeiden ja päätösten vahvistamasta poliittisesta linjasta. Koskevatko VI kongressin päätökset taistelusta oikeistolaisuuden vaaraa ja sovittelusuuntaa vastaan, joka viime mainittu jarruttaa taistelua oikeistolaisuuden vaaraa vastaan, myöskin NKP:tä? Ehdottomasti ja kokonaan. Aivan samoin kuin koko Kominternissä, on myöskin NKP:ssä taistelu oikeistolaista luisumista ja sovittelijoita vastaan nykyhetken tärkein tehtävä.

Tärkeimmät konkreettiset johtopäätökset K.I:n VI kongressin päätöksistä ovat NKP:lle seuraavat: ensinnäkin, valmistautuminen sodan varalle. Se merkitsee leivänhankintaa, teollistamista, Punaista Armeijaa. Toiseksi, valmistautuminen aktiivisempaan osanottoon kansainvälien kysymysten ratkaisemisessa. Se merkitsee yhteyden kehittämistä ja lujittamista Euroopan ja siirtomaiden työväenluokkaan. Kolmanneksi vaatii se taisteluhengen kohottamista meidän puolueessamme, kaikkien sen elinten aktiivisuuden ja itsetoiminnan kasvamista, joukkotyön lujittamista, itsearvostelun kehittämistä, säälimätöntä taistelua byrokraatteja, pöyhkeileviä kommunisteja, nahjuksia, kavaltajia, vastavallankumouksellisia y. m. vastaan, joita on vielä valtio- y. m. elimissä ja jotka jarruttavat sosialismin rakennustyötä.

VI kongressi päätti työnsä kääntymällä kaikkien kommunististen puolueiden sekä kaikkien maiden työläisten ja talonpoikien puoleen, kehottaen heitä olemaan valmiina vaikeisiin koetuksiin, Tämä kehotus koskee myöskin NKP:tä. VI kongressi osotti NKP:lle kaikkein kunniakkaimman, mutta samalla kaikkein vastuunalaisimman vallankumouksellisen rintamanosan, todeten, että Neuvostoliiton on oltava kaikkien sorrettujen kansojen kansainvälisen vallankumouksen tukialueena ja asettaen VKP:n vastuulle maailman kommunistisen liikkeen yleisen johdon.

 


 

VI kongressissa valitun Kominternin Toimeenpanevan Komitean ja Kansainvälisen Kontrollikomitean kokoonpano.

TPK:n jäsenet
1. Americo Ledo. 31. Pieck.
2. Barbe. 32. Jonescu.
3. Bell 33. Pruchniak.
4. Blenkle. 34. Pjatnitski.
5. Boshkovitsh. 35. Remmele.
6. Buharin. 36. Rust.
7. Wioser. 37. Rykow.
8. Gioldi. 38. Samuelsson.
9. Gomez. 39. Semard.
10. Gotwald. 40. Serrat.
11. Dengel. 41. Sifneos.
12. Jacqaemotte. 42. Spector.
13. Jilek. 43. Skrypnik.
14. Carillo. 44. Stalin.
15. Kato. 45. Thälmann.
16. Katajama. 46. Torrez.
17. Campbell. 47. Ferdi.
18. Kolarow. 48. Fermin-Araja.
19. Bela Kun 49. Foster.
20. Kuusinen. 50. Furubotten.
21. Koplenig. 51. Hitarow.
22. Lenski. 52. Hsing.
23. Li-Kuang. 53. Klara Zetkin.
24. Lowston. 54. Tsjui-Wito.
25. Losowski. 55. Tschaterdshi.
26. Manner. 56. Kilbom.
27. Manuilski. 57. Smeral.
28. Mitskevitsch. 58. Ercoli.
29. Molotow. 59. Humbert-Droz.
30. Moussot.  

 

TPK:n varajäsenet.
1. Asano. 23. Monmoussot.
2. Billoux. 24. Moirova.
3. Boshnitsh. 25. Naorodhi.
4. Warga. 26. Pascal.
5. Wertshik. 27. Pollit.
6. De-Wisser. 28. Purman.
7. Hansen. 29. Reimann.
8. Garlandi. 30. Riasco Giulio.
9. Heckert. 31. Sillen.
10. Gitlow. 32. Sokolik.
11. Gobner. 33. Tögersen.
12. Huan-Li. 34. Tourni.
13. Gussew. 35. Ulbricht.
14. Huyswood. 36. Frachon.
15. Darsonot. 37. Horner.
16. Dimitrow. 38. Tshang-Pao.
17. Doriot. 39. Tshen-Kuang.
18. Zapotocki. 40. Shauki.
19. Cavana. 41. Schneller.
20. Lovitski. 42. Ewert.
21. Lopez. 43. Jaroslavski.
22. Maloka.  

 

Kansainvälinen Kontrollikomitea.
1. Anwelt. 12. Mondok.
2. Angaretis. 13. Sirola.
3. Wineston. 14. Solz.
4. Weiss. 15. Stefanescu.
5. Gorkicsh. 16. Stutshka.
6. Iskrow. 17. Su-Juen.
7. Cachin. 18. Flieg.
8. Codovilla. 19. Tsheng-Tshen.
9. Kon F. 20. Shargi.
10. Maggie. 21. Eberlein.
11. Murfy.  

 

Puhemiehistön kokoonpano.
(Valittiin 3 pnä syysk. 1928).
Jäsenet.
1. Barbe. 16. Pjatnitski.
2. Bela Kun. 17. Remmele.
3. Bell. 18. Rosso.
4. Buharin. 19. Semard.
5. Gitlow 20. Serrat.
6. Jilek. 21. Stalin.
7. Kato. 22. Thälmann.
8. Katajama. 23. Hitarow.
9. Kolarow. 24. Zetkin K.
10. Kuusinen. 25. Kilbom.
11. Losovski. 26. Tsjui-Wito.
12. Manuilski. 27. Smeral.
13. Molotov. 28. Humbert-Droz.
14. Moussot. 29. Ercoli.
15. Pruchniak.  

 

Varajäsenet.
1. Hansen. 6. Purman.
2. Heckert. 7. Rust.
3. Lenski. 8. Foster.
4. Mitskevitsh. 9. Tshang-Piao.
5. Pollit.  

 


Huomautukset:

[1*] Cachin on nyt kommunisti.