Tämä kumouksellisuus näkyvämmin kävi puolueen keskuudessa ilmi puoluekokouksessa kesällä 1917. Siellä herätettiin kysymys puolueen liittymisestä Zimmervaldin Internationaleen, jonka olivat perustaneet länsivaltojen kiihkoisimmat sosialistiryhmät, kuten Saksan liebknechtiläiset. Ruotsin nuorsosialistit ja Sveitsissä oleskelevat bolshevikit. Nämä saarnasivat jyrkkää luokkataistelua, joukkojen aseellista kapinaa hallituksia vastaan sotatilankin vallitessa, kaikkien suhteitten katkaisemista porvarillisiin radikalisiin ja kansanvaltaisimpiinkin puolueisiin, työväenmiesten ehdotonta kieltäytymistä hallituksesta, verojen kieltoa j.n.e. Sanalla sanoen: yhteiskunnallisen kansalaisrauhan asemasta kansalaissotaa. Vanha internationale, joka oli tavallaan jatkoa Marxin perustamalle internationalelle, ja joka oli kongresseissaan omaksunut verrattain kumouksellisen kannan, ei vielä lakannut olemasta, eikä ollut hajoitettu. Ainoastaan sodan aiheuttamat vaikeat olosuhteet estivät sitä toimimasta ja kokoamasta hajaantuneita työväenjoukkoja yhteiseen kansainväliseen rintamaan. Niiden kesken, jotka sodan herättämistä kysymyksistä huolimatta olivat pysyneet uskollisina kansainvälisen sosialidemokratian ohjelmalle, ei suinkaan oltu luovuttu ajatuksesta koota hajaantuneet työväen-joukot jälleen kansainväliseen rintamaan vanhassa inter-nationalessa. Ajankohtaa vain ei pidetty siihen vielä kyllin sopivana, vaikka toivottiin sen ennenpitkää koittavan.
Mutta tämä käsitys ei kuitenkaan ollut yksimielinen internationalen keskuudessa. Äärimmäiset anarkososia-listiset, syndikalistiset ja muut kumouksellisimmat ainekset eivät enää pitäneet vanhaa internationalea kelvollisena kokoomaan eri maiden työväen joukkoja yhteen. He olivat jo aikaisemmin pyrkineet hajoittamaan yhteistä rintamaa ja eristäytymään parlamenttarisista sosialis-teista, mutta eivät olleet onnistuneet hajoittamaan kuitenkaan vielä internationalea. Vasta sota antoi heille siihen oivallisen tilaisuuden ja niin syntyi ylempänä mainittujen työväenlikkeen erinäisten ryhmien toimesta uusi internationale Zimmervaldissa.
Tämä zimmervaldilaisuus kohtasi suotuisaa vastakaikua Suomenkin työväestön taholta. Täällä oli aikaisemmin oltu — joskaan ei teossa, niin kuitenkin sanoissa, sangen »kumouksellisia». Nyt tuntui myöskin monesta erittäin mukavalta ja mairitelevalta näytellä kumouksellisuutta ja sen vuoksi mainitussa puoluekokouksessa varsin useat puhujat kannattivat liittymistä Zimmer-valdin internationaleen, kun se tuntui kumoukselliselta järjestöltä, vaikkeivät heistä monetkaan tienneet mitä Zimmervaldin internationalen ohjelma kaikessa laajuudessaan sisälsi. Tämä tietämättömyys ohjelmasta kävi ilmi m.m. siinä, että useatkin zimmervaldilaiset — eli »zimmerbolttilaiset» — kuten muuan puoluetoveri heistä eduskuntaryhmässä lausui, hyväksyivät sosialistien menon porvarilliseen hallitukseen, vaikka zimmervaldilaisuus jyrkästi hylkää tuon kannan. Katsoen siihen, että zimmervaldilainen internationale oli vielä hyvin vähän tunnettu, ehdotti menettelytapavaliokunta, ettei nyt vielä siihen liityttäisi, mutta sen sijaan asetettaisiin komitea, joka seuraavaan puoluekokoukseen mennessä tutkisi asiaa lähemmin ja laatisi siitä perustellun ehdotuksen. M.m. Kuusinen kannatti tätä varovaisuutta.
Kokouksen enemmistöön ei tämä kuitenkaan pystynyt. Se tahtoi osoittaa kumouksellisuuttaan ja heti liittyä mainittuun internationaleen — kuten tapahtuikin. Tuohon päätökseen, joka tiesi, ainakin periaatteessa, kumouksen tielle astumista, hyvin suuressa määrässä vaikuttivat kiihoituspuheineen venäläisten bolshevikkien edustajat rva Kollontay ja hra Rahja — viimeksimainittu tunnettu sittemmin Suomen »kenraalikuvernöörinä», aseitten kuljettajana ja Kansanvaltuuskunnan lähimpänä luottamushenkilönä.