Evert Huttunen

Sosialidemokraattinen puoluejohto ja kansalaissota

1918


Miten valtalaki ajetaan karille.

Paitsi mainittua ehdotusta, tehtiin ryhmässä vielä pari muutakin ehdotusta. Huttunen ehdotti, että vastaehdotukseksi puhemiehistön ehdotukselle esitettäisiin valtalaki hyväksyttäväksi ja vahvistettavaksi ja kun se on tullut hyväksytyksi, kunnallislait ja 8 tunnin työpäivälaki. Murto ehdotti jotenkin samaa, mutta sillä lisäyksellä, että esitettäisiin myöskin hyväksyttäväksi ammattijärjestön valtuuston päätös elintarveasiasta. Viimemainitun ottamista ohjelmaan tällä kertaa pitivät useat sopimattomana, syystä, että ammattijärjestön valtuuston vaatimukset eivät tässä suhteessa olleet lainkaan sellaisella tavalla valmistettuja, eipä edes sellaisessa muodossakaan, että ne olisi voitu ilman muuta nuijia eduskunnan päätöksiksi. Sen vuoksi olisi rajoituttava vain jo mainittujen muiden lakien esittämiseen.

Mutta nämä ehdotukset eivät saaneet ryhmässä kannatusta. Enemmistö oli vannoutunut kulkemaan puoluetoimikunnan ja ryhmän muutamien jäsenten talutusnuorassa, eivätkä tahtoneet tietää mitään niistä vaikeuksista, joihin jouduttaisiin, jos »Me vaadimme» ohjelma esitettäisiin hyväksyttäväksi. Tämä »selvä kanta» kävi ilmi äänestyksessä, jossa Murron ja Huttusen ehdotusten välillä Murron ehdotus voitti 26 äänellä 20 ääntä vastaan Huttusen ehdotuksen ja lopullisessa äänestyksessä »jyrkkien» ehdotus 41 äänellä 16 vastaan Murron ehdotuksen. Täten oli ryhmä itse tehnyt sellaisen laajakantoisen päätöksen, jonka vaikutukset tulivat ennen pitkää näkyviin.

Mutta ennenkuin asia tuli ratkaistuksi eduskunnassa, koetti maalaisliiton ryhmä toimia »välimiehen» tehtävissä. Mainittu ryhmä oli vielä sillä kannalla, että valtalaki olisi saatettava voimaan Suomen kansanvallan perustuslakina. Kun maalaisliittolaiset saivat tietää, että sosialistien taholta tullaan esittämään noin muodoton ehdotus, joka tietäisi myöskin valtalain hylkäämistä, koska valtalaki oli sidottu »Me vaadimme»-ohjelmaan yhtenä sen kohtana, niin koettivat he pelastaa aseman tekemällä hekin puolestaan vastaehdotuksen puhemiehistön ehdotukselle. Heidän ehdotuksensa kuului seuraavasti:

»1:ksi. Sitten kun keisarin ja suuriruhtinaan valta on kukistunut, katsoo eduskunta, että suuriruhtinaan valta on siirtynyt Suomen eduskunnalle.

2:ksi. Eduskunta päättää julistaa lain heinäkuun 18. päivältä 1917 korkeimman valtiovallan käyttämisestä Suomessa tänään voimaanastuvaksi ja noudatettavaksi.»

Niille, jotka lähemmin seurasivat asian kulkua ja jotka pitivät parlamenttaarisista menettelytavoista kiinni, oli päivän selvää, että maalaisliittolaisten ehdotus tiesi valtalain voimaansaattamista, eli juuri samaa, jonka puolesta eduskuntaryhmä koko edellisen istuntokauden oli työskennellyt, mutta »Me vaadimme» ohjelmasta kiinni pitäminen sen tappamista, koska oli varmaa, että porvarilliset ryhmät sen tulevat lopullisessa äänestyksessä hylkäämään. Ennenkuin äänestykseen oli ryhdytty, oli ryhmän jäsenillä vielä neuvottelu, jossa huomautettiin odotettavissa olevista vaaroista ja ehdotettiin, että ryhmän olisi, joko luovuttava entisestä päätöksestään ja yhdyttävä kannattamaan maalaisliittolaisten ehdotusta, tai esitettävä omana ehdotuksenaan ainoastaan valtalain vahvistamista. Mutta nämä mielipiteet eivät saaneet nytkään kannatusta. Niin suuressa määrässä olivat ryhmän johtavat miehet kumouksellisen innon valtaamia, niin suuressa määrässä luottivat he ulkopuolisiin voimiin, että pitivät jyrkästi kiinni ennen tehdystä päätöksestä. Miten sitten kävi, on hyvin tunnettua. Oikeisto äänesti ensimäisessä äänestyksessä taktillisista syistä sosialistien kanssa voitolle »Me vaadimme» ohjelman. Maalaisliittolaiset, joitten ehdotus oli tullut hyljätyksi, olivat nyt pakotettuja äänestämään puhemiesneuvoston ehdotuksen puolesta, koska oli selvää, etteivät he voineet äänestää »Me vaadimme» julistusta, josta eivät olleet edes sosialistitkaan yksimielisiä. Näin tuli vihdoinkin »Me vaadimme»-ohjelma hyljätyksi.

Tämän päätöksen johdosta syntyi sittemmin ryhmässä kiivas ottelu, jossa tuomittiin johdon vehkeily sen oikealla nimellä. Monet niistäkin, jotka aikaisemmin olivat äänestäneet »kumouksellisten» kanssa, havaitsivat nyt, että heitä oli petetty ja ettei johtohenkilöillä ollutkaan tarkoituksena saada valtalaki voimaan, mutta koettaa sen sijaan luoda, vaikkapa keinotekoisesti, tilanne, jonka nojalla kumoukselliset voimat pääsisivät määräämään. Ryhmän pöytäkirjaan liitettiin johtajien menettelyn vuoksi vastalause, jossa lausuttiin m.m. seuraavaa: »Valtalaki on nyt ajettu taitamattoman menettelyn vuoksi karille, koska sitä ei suostuttu esittelemään erillisenä 'Me vaadimme' ohjelmasta. Muutamat ryhmän toimitsijat ovat sanoneet, että porvarit on pakoitettava, ne on saatettava sellaiseen tilaan, etteivät ne voi hyväksyä ohjelmavaatimustamme. Siten aivan kuin tarkoituksella koetettiin saada aikaan ristiriita, jonka seuraukset voivat käydä uhkaaviksi. Samalla on tuollaisella menettelyllä saatettu ehkä vaaraan viime eduskunnan päättämiä muitakin lakeja. Merkiten tyytymättömyytemme ryhmän menettelyyn, katsomme, että vastuu päätöksen aiheuttamista seurauksista lankeaa niille puoluetovereille, jotka ryhmässä ovat vaikuttaneet siihen, että valtalakia ei suostuttu esittelemään erillisenä, kuten ryhmän kokouksessa oli ehdotettu, sillä tämän jälkeen käynee vaikeaksi saada valtalakia jälleen esille kun sen kohtalo nyt maalaisliittolaisten ehdotuksen hylkäämisen kautta on tullut ratkaistuksi.»

Ryhmän johtavat ainekset kyllä myöhemmin koettivat monessa eri yhteydessä saada valtalakia voimaan, mutta onnistumatta. Silloin kuin se olisi maalaisliittolaisten avulla saatu läpi, ei sitä tahdottu, vaan ajettiin tahallaan asia karille, kuten ylläolevasta selostuksesta näkyy. Suurimpana syynä siihen oli se, että vasemmistolaiset ryhmässä pitivät kiinni »Mannerin eduskunnasta», eivätkä suostuneet sellaiseen tulkintaan, että Valtalaki astuisi voimaan siitä päivästä alkaen kuin sen eduskunta vahvistaisi ja määräisi julkaistavaksi, sillä »vasemmistolaiset» katsoivat, että eduskunta oli sen jo kerran »Mannerin istunnossa» syyskuun lopulla hyväksynyt voimaansaatettavaksi.

Mutta tässä ei ollut kysymyksessä ainoastaan mainittu »lainopillinen» ristiriita, vaan myöskin tarkoituksenmukaisuussyyt. Ryhmän vasemmisto, huolimatta siitä, että tilanne kehittyi eduskunnan oikeistolle yhä suotuisammaksi, ei luopunut ajatuksesta »Mannerin eduskunnan» koollekutsumisesta, niin mieletön kuin puuha olikin silloin kuin uudet vaalit kerran olivat jo toimitetut, puolue niihin ottanut osaa, edustajat antaneet tarkastuttaa valtakirjansa ja tulleet uuteen eduskuntaan.