Kirjassani »Erfurtin Ohjelma» on seuraava väite:
»Välitön, kansan kautta tapahtuva lainsäädäntö ei voi, ainakaan nykyaikaisessa suurvaltiossa tehdä eduskuntalaitosta tarpeettomaksi, vaan voi korkeintaan tulla käytäntöön tämän ohella yksityistapauksissa, sen työn korjaajana. Aivan mahdoton on sen kautta pitää huolta valtion lainsäädännöstä kokonaisuudessaan, ja yhtä mahdoton on sen kautta valvoa ja tarpeen vaatiessa muuttaa valtion hallintoa. Niin kauvan kuin nykyaikainen suurvaltio on pystyssä, tulee sen valtiollisen toiminnan painopiste aina olemaan eduskunnassa.» (Sivu 258).
Näitä väitteitä ovat muutamat puoluetoverit ruvenneet innokkaasti vastustamaan, etenkin yli miespolven ajan sveitsiläisessä liikkeessä toiminut toveri Karl Bürkli, joka Berlinin »Vorwärts»-lehdessä on julaissut niitä vastaan tähdätyn kirjotussarjan.
Tämä kiihotti minua perustelemaan väitöstäni laajemmin, ja sitä suuremmalla syyllä, koska puolueemme keskuudessa kaupatut, Rittinghausenin kansan välitöntä lainsäädäntöoikeutta koskevat kirjotukset ovat, tietääkseni, puolueemme taholta jääneet julkisesti arvostelematta, huolimatta siitä, että ne aivan täydellisesti sotivat kaikkea »parlamentarisen» sosialidemokratian käytännöllistä toimintaa vastaan ja senkin tähden, että juuri nyt Sveitsistä käsin innokkaasti agiterataan kansan välittömän lainsäädäntöoikeuden puolesta — m. m. ovat sveitsiläiset työväenjärjestöt jättäneet Zürichin kansainväliselle kongressille esityksen mainitun asian puolesta.
Tässä teoksessa ei kuitenkaan ole tarkotus yksinomaan arvostella tuota välittömästi kansan kautta tapahtuvan lainsäädännön aatetta — tällainen selvittely ei herättäislkään nykyhetkellä mielenkiintoa juuri muissa kuin akatemisissa piireissä. Läheisessä yhteydessä tämän kanssa on tutkimus siitä, mitä merkitystä parlamentarismilla ja yleisellä äänioikeudella ylipäänsä on taistelevalle köyhälistölle ja mille kannalle sosialidemokratian tulee asettua niihin nähden. Siten koskettelee tämä kirjotus myöskin käytännöllisen politikan alaa, jolla käytäntö on rientänyt teorian edelle. Saksan sosialidemokratia on nimittäin parlamentarisen toiminnan alalla saavuttanut runsaita tuloksia, jo paljoa ennen kuin se on saanut teoretisesti tarkoin perusteltua kantansa parlamentarismiin nähden, eikä se ole mikään ihmekään, koska puolue ei ole mikään professoripuolue, vaan taistelevan köyhälistön puolue.
Tässä kirjotuksessa ei luonnollisesti tuo teoretinen perustelu tule esitettyä. Esitykseni ei sisällä selontekoa parlamentarismista ja sen merkityksestä köyhälistölle, vaan ainoastaan lyhyen kuvauksen sen synnystä ja olemuksesta ja samalla tahtoo se valaista niitä puolia siitä, jotka minusta näyttävät tärkeimmiltä köyhälistön luokkataistelussa. Kokemuksiani en ole koonnut syrjästäkatsojana, vaan osanottajana tuossa taistelussa, eikä esityksenikään tarkotuksena ole mikään kamarioppisuus, vaan taistelun, valtiollisen taistelun edistäminen. Edistäköön se sitä!
Stuttgart heinäk. 20 p:nä 1893.
K. Kautsky.