Karl Kautsky (toim.)

Sosialismin historia I

1895


Johdanto.

Uudemmalla kansainvälisellä sosialidemokratialla on historiallisesti kaksi Juurta. Molemmat kasvavat samasta maaperästä, siitä jonka muodostaa nykyinen talous- ja tuotantojärjestelmä. Molemmilla on sama päämäärä — tehdä loppu niistä sanomattomista kärsimyksistä, joihin yhteiskuntamme syöksee niin monet jäsenistään ja ennen kaikkea heikoimmat niistä, omaisuudettomat. Ja molemmat tahtovat saavuttaa tarkotuksensa poistamalla tämän tuotantojärjestelmän, nykyisen omaisuusjaon. Mutta molemmat ovat kuitenkin olemukseltaan aivan erilaisia.

Toinen näitä juuria — kommunistinen utopismi — lähtee korkeimmista yhteiskuntaluokista. Sen aatteiden kannattajat kuuluvat yhteiskunnan henkisiin valittuihin. Toinen sosialidemokratian juuria — tasa-arvokommunismi[1] — johtaa syntynsä yhteiskunnan alimmista kerroksista, niistä, jotka aina viime vuosikymmeniin asti luettiin henkisestikin alimpana oleviksi.

Utopismi sai alkunsa korkeasti sivistyneistä miehistä, jotka eivät olleet sidottuina niiden luokkien harrastuksiin, joista he olivat lähteneet. Tasa-arvokommunismi on raakaa ja suorasukaista; yhteiskunnallinen ymmärrys, huolettomat ajatukset ja tunteet eivät sitä luoneet, ei, vaan pakottava aineellinen hätä, taistelu luokkaetujen puolesta.

Porvarillisen, lähimmäisrakkaudellisen, utopisen kommunismin alkaa Thomas More. Nykyaikainen taisteleva tasa-arvokommunismi on vielä nuorempi. Ensi kerran se näyttäytyy vasta Englannin vallankumouksen aikana 1600-luvulla.

Mutta kummallakin on sentään edeltäjänsä. Se ihannevaltio, jonka Platon rakensi, ei ole ollut vaikuttamatta utopisteihin, ja tasa-arvokommunismin alussa havaitaan janaa kristillisten uskonlahkojen kommunismista. Näiden vaikutukset eivät tosin ole olleet varsin suuria. Samalla tavalla kuin kapitalistinen yhteiskunta on olemuksellisesti erilainen kuin sekä muinais- että läänitysaikainen, niin on myöskin uudempi kommunismi jotain kokonaan muuta kuin Platonin tai vanhimman ja keskiaikaisen kristinuskon. Jokaisella näillä kommunismilajilla on juurensa omassa ajassaan, josta se saa voimansa ja päämääränsä. Sen edelläkävijät voivat olla tuskin muuta kuin tuki, johon uusi muoto nojaa, joka kohottaa sen itsetuntoa ja useassa kohden helpottaa todistuksien löytämistä. Ne voivat paljon vaikuttaa sen ulkonaiseen esiintymiseen, mutta varsin vähän sen sisimpään olemukseen.

Jotta täydellisesti käsittäisi uudemman sosialismin synnyn, on välttämätöntä ottaa lähemmän tarkastuksen esineeksi sen edelläkävijöiden joukosta ne, jotka ovat huomattavasti vaikuttaneet siihen — s. o., kuten juuri olemme sanoneet, platonilainen ja kristillinen kommunismi.

Mutta myöskin toisesta tärkeämmästä syystä täytyy meidän tutkia niitä lähemmin. Ei voi saada täyttä selvyyttä jonkun ilmiön erityisesti huomattavista piirteistä muulla tavalla kuin vertaamalla sitä toisiin samantapaisiin. Sellaisia vertailuja on useinkin toimitettu kommunismin eri muotojen välillä vaikka tarkotus on ollutkin enimmäkseen suorastaan vastakkainen; ei ole koetettu edistää, vaan pikemmin hämmentää, mikä on uudemmalle sosialismille ominaista, sen luonteeseen kuuluvaa. Arvostellaan eri kommunismilajit saman kaavan mukaan, ja se mikä koskee yhtä saa koskea kaikkia erotuksetta. Tämä menettelytapa on erittäin mukava, sillä kaikkien kommunismilajien yhteiset piirteet ovat tavallisesti heti pinnalla havaittavissa. Mutta siksi onkin sosialidemokratian vastustajilla sitte niin paljo moittimista, sillä tällä tavalla saavat he syytä sanoa kaiken onnettomuuden, mikä on kohdannut menneiden aikojen kommunisteja, olevan myöskin luonnollisena seurauksena nykyisen sosialismin pyrkimyksistä.

Oppiaksemme tuntemaan tämän erikoista olemusta, on varsin välttämätöntä, että hankimme tietoja siitä, mikä on edelläkävijöiden olemukselle ominaista. Ja sen olemassaolon oikeutukseen ja tulevaisuuden toiveisiin tulee uutta valoa kun opimme tuntemaan niitä edellytyksiä, joissa sen edeltäjät kasvoivat ja hävisivät olemasta. Se onkin päätehtäväni tämän nidoksen ensimäisissä osissa. Meille on välttämätöntä selittää osa yhteiskunnallista kehityshistoriaa kommunistisien aatteiden ja pyrkimyksien historian ohella. Mutta joskin tiemme siten tulee vähän pitemmäksi, niin on se kumminkin vaihtelevampi ja tarjoo laveampia näköaloja. Mielenkiintomme ja myötätuntoisuutemme niitä hengen ja miekan sankareita kohtaan, jotka kuluneina vuosisatoina ovat taistelleet kaiken riistämisen ja sorron poistamiseksi, voivat vain kasvaa, jos, samalla kun opimme tuntemaan heidän aatteitaan ja toimiaan, samalla opimme käsittämään heidät aikansa olosuhteiden kehittämiksi.

 


Viitteet:

[1] »Tasa-arvokommunismiksi» kutsuu Engels sitä kommunismia, »joka yksinomaisesti tai etukädessä nojaa tasa-arvovaatimukselle». Meistä näyttää tämä sana oikealta merkitsemään yleensä alkuperaistä köyhälistön kommunismia. Siinä merkityksessä käytetään sanaa tässä.