Työläisnainen

1906–1923

N:o 28, heinäkuu 1907


Julkaistu: heinäkuun 11 p. 1907
Lähde: »Työläisnainen», n:o 28, heinäkuu 1907, s. 221–228. Työväen kirjapaino, Helsinki 1907.
Digitalisointi: Kansalliskirjasto, Joonas Laine
Oikoluku, HTML: Joonas Laine
Tekijänoikeus: Tässä lehdessä julkaistuista teksteistä seuraavien kirjoittajien tekijänoikeus on rauennut: Hilja Pärssinen, Hildegard Wegscheider-Ziegler. Muut tekstit © tekijät tai tekijänoikeuden tila epäselvä.


 


Katseet itään

ovat t. k. 14 päivä kaikkein maiden järjestyneellä köyhälistöllä käännetyt. Kansainvälisen sosialistitoimiston ilmoituksen mukaan tulee tuo päivä vietettäväksi mielenosoituspäivänä sen johdosta, että Venäjän duuma toistamiseen toukokuun 16 p. hajotettiin.

Venäjän kansa on ollut etäämpänä valtiollisesta vapaudesta kuin muut Europan kansat. Raa'an Turkin vallan tavoin on tämä itsevaltiaasti hallittu maa pysynyt kehityksestä sataisen vuotta jälellä muusta Euroopasta.

Mutta siten syntyneiden taloudellisesti sietämättömään olojen vallitessa on myös Venäjän kansan herääminen tullut välttämättömyydeksi. Suuret kirjailijat, vuosikymmeniä harjoitettu, verrattomilla uhrauksilla suoritettu agitatsiooni, sitten byrokratian rappeutumista todistava onneton Japanin sota ja lopuksi hallituksen hillitön kansan vapauden vaino, nuo kaikki ovat viimeisen vuosikymmenen ajalla nostaneet Venäjän kansan parhaan osan valveille.

Kahtia jakautuu siellä mielipide: vanhoillisiin ja vallankumouksellisiin. Viimemainituissa on monia eri puolueita vaan näyttää tähänastinen, aina hallituksen näennäisillä voitoilla päättynyt taistelu, että laaja sosialidemokratinen valistus ja järjestyminen on välttämätön vallankumouksen perille viemiseksi.

Kun teurastukset, hirtot ja teloitukset eivät vaientaneet kansan ääntä oli itsevaltius pakoitettu kutsumaan duuman. Kaksi kertaa on se kutsuttu, kaksi kertaa hajoitettu. Kolmannen duuman vaalit alkavat. Niihin nyt Venäjä valmistuu. Vaikka uusi, mielivalloin muutettu vaalilaki estää pohjakerroksia saamasta voimaansa kyllin esille, toivomme sittenkin, että kolmas duuma ei jää entisiä huonommaksi.

Venäjän kansa ei voi elää asiain nykyisellään jatkuessa, sillä sen parhaat voimat uhkaa sorto niellä.

Uhrien, vallankumouksen jalojen sankarien taistelu ei saa tuloksitta hukkua.

Kansan täytyy siellä voittaa. Sulkujen on murtuminen. Yhdymme kaikki t. k. 14 p. kansojen suureen kuoroon joka laulaa:

»Pohja vanhan järjestelmän horjuu orjajoukko taistohon!» — —

Venäjän vallankumoustaistelussa on sisällisesti ja ulkonaisesti vapaa uuden ajan nainen suorittanut raskaan osan. Ja sellaisia on siellä ollut tuhansia. Nuoret, opiskelevat naiset kouluissa ja yliopistoissa käydessään saaneet herätyksen ja tunteneet mahdottomaksi elää toimettomina kurjan järjestelmän vallitessa. He ovat ryhtyneet nuoruuden innolla uhrautuvaan valistustyöhön, astuen työluokan piiriin. Heitä on kirjallisuuden levittäjinä vangittu. Heitä on useita eri kertoja piinattu vankiloissa ja julmasti kohdeltu. Monesta on tullut tätä tietä terroristi, anarkisti. — Mutta olkoonpa heidän tekonsa muoto miten erilainen, aina on se tähdätty palvelemaan kansan vapauden jaloa aatetta. Sen vuoksi me, jotka olemme saaneet säästyä noin kovista ponnistuksista ihailulla ja kunnioituksella heitä aina mainitsemme.

Kansainväliseen veljesliittoon yhtyneet, punalipun alla taistelevat kaikkein maiden proletaariset naiset lausuvat yhdestä suusta:

Kunnia teille eturintamaan nousseille naissankareille Venäjällä, joille ihmiskunnan aamuruskon vastaanottaminen on maksanut elämän ja hengen!

Takaisin sisällysluetteloon

 


Työmies on palkkansa ansainnut. Entä nainen. [II.]

Jatkoa kirjoitukseen t. l. 6:ssa numerossa.

II.

Ehdotin viime kirjoituksessani, että naidulle naiselle oli valtion maksettava vuotuinen palkka lasten kasvatuksesta.

Ensimäinen kysymys naisten puolelta on: mistä varat? Siihen en osaa muuta vastata kuin että vähennettäköön miesten palkkoja, niin että kaikille riittää sama palkka. Tasan kaikki!

Mutta ehdotusta kohtaavat suuremmat epäilykset. On sanottu, että »se hajottaa perheen, ja että mitä varten silloin mies ahertaa, kun hän ei tee työtä perheen eteen, silloinhan ei perhettä tarvitakkaan, j. n. e.»

Toiset taas juuri sitä haluavat. Onhan olemassa suunta, — jonka edustajia on muuten meidän maassakin jo — joka väittää, että perhe on hyvin epäkäytännöllinen laitos. Se on hävitettävä, lapset kasvatettava yhteisissä yhteiskunnan ylläpitämissä kasvatuslaitoksissa. Toiset vielä väittävät, että se olisi onnellisinta naisillekin. Niin sanoo muun muassa tuo meidän naisten, tuo kaikkien sorrettujen ystävä Bebel, työväenliikkeen etevimpiä edustajia Saksassa. Hän on kirjoittanut kirjan »nainen ja yhteiskunta»,[1] jonka useat naiset varmaankin ovat lukeneet. Siinä hän merkillisellä, ennen kuulumattomalla osanotolla ja asiallisuudella kertoo naisesta ja hänen asemansa kehityksestä yhteiskunnassa. Hän on mies, joka pitää naista ihmisenä. Miehet usein halveksivat naista, eli sitten hurmaantuvat niin sen edessä, että järkensä kadottavat. Hän — Bebel — asettaa naisen korkeammalle kuin naiset itse itsensä.

Mutta siinä kohti hän aivan erehtyy kun tahtoo eroittaa lapset äidistään. Minä tahdon väittää, että perhe on ainoa paikka, jossa lapsen kasvatus paraiten luonnistaa ja oma äiti lapsen oikea ja sopivin kasvattaja. Sitä rakkautta, jota lapsi saa äidiltään, ei hän voi saada keltään muulta. Ellei äitisi ole sinua puristanut rintaansa vasten kaikki alttiiksi antavalla rakkaudella, kylmä on silloin elämäsi. Ja joka ei ole saanut koskaan rakkautta osakseen, ei se osaa tuntea sitä toisiakaan kohtaan.

Väitetään, että voihan vierasta lasta rakastaa niinkuin omaansa. Harvassa ne semmoiset ovat. Poikkeuksia. Me olemme niin kehittymättömiä vielä, että rakkauskin sydämmessämme on vaan sitä itsekästä rakkautta.

Eikä semmoinen ihminen, jolla ei ole ollut omaa lasta, voi ensinkään ymmärtääkään mitä lapsi tarvitsee. Omalta lapseltamme opimme hienotunteisuutta. Emme tahdo pahoittaa oman lapsemme mieltä, pieninkin kova äänen väre voi saattaa hänelle ikävän mielen. Mutta sitä emme ymmärrä varoa vierasta lasta kohtaan. Emme ymmärrä panna ääntämme kylliksi helläksi, ellemme ole ensin opetellut omaa lasta kohtaan. Äidin vaistomme meitä siinä auttaa. Moni kyllä luulee, että onhan sitä hänelläkin yli jäänyttä rakkautta, jonka hän tahtoo jollekin antaa. Ottaa ottolapsen mutta ei kykene ymmärtämään sitä. Kun minä, jolla on oma lapsi, katson mitenkä se lapsi raukka kärsii ymmärtämisen puutetta, niin sydäntäni kouristaa. Ja onneton se äiti, joka on pakotettu toimeentulonsa hankkimiseksi jättämään lapsensa joko vieraan hoitoon tai omille hoteilleen. Monen äidin sydän verta vuotaa kun on siihen pakotettu, joskin on äitiä, jotka ottavat äitiytensä kevyesti ja vastahakoisesti. Meidän on pyrittävä siihen, ettei kukaan äiti tarvitse jättää lapsiansa ja että kaikki äidit oppisivat ymmärtämään että se on heidän pyhin tehtävänsä. Naisten sivistystyö on ohjattava sitä päämäärää kohti, että heidän velvollisuutensa lapsiaan kohtaan kohoo eikä laskeu.

Sitten joku mies sanoo tähän, että lasten kasvatus tulisi yhteiskunnalle liian kalliiksi, jos joka äiti saisi antautua lasten kasvatukseen, semmoinenkin, jolla on yksi lapsi, olisi sen hoteilla. Niimpä niinkin. Sanokaamme, että keskimäärin 5 lasta olisi äitiä kohti, jota varten semmoselle maksettaisiin niin suuri vuotuinen summa, että hänen ei tarvitsisi enää syrjästä hankkia lisätuloja. Viiden lapsen hoitoon menee yhden ihmisen aika ihan tarkkaan. Semmoinen taas, jolla ei olisi kuin 1 lapsi, hän tietysti saisi suhteellisesti vähemmän elatuskustannusta, mutta hän voisi joko ottaa lisää lapsia, semmoisia, joiden äiti on kuollut tahi semmoisia, joiden äiti on haluton tahi kykenemätön lastaan kasvattamaan, elikkä hankkia lisätuloja jollakin muulla työllä, jota voi tehdä kotona, tarvitsematta jättää lastaan.

Mitä taas siihen väitteeseen tulee, attä aviopuolisoiden väliset siteet höltyisivät ja mies muka tuntisi itsensä kovin irti olevaksi, kun ei hänen tarvitse elättää perhettään, niin sanon vaan, että sen suhteen ylläpitäjänä täytyy olla toiset ja korkeammat tunteet kuin ne, jotka elättäjää ja elättiä toisiinsa kiinnittävät.

Kun mies lyhemmän työpäivän tultua — saa enemmän aikaa, seurusteluun perheensä kanssa. Hänen kasvattavaa vaikutustansa kyllä perheessä kaivataan olkoon hän perheensä tuki ei ainoastaan aineellisesti kuten tähän asti, vaan henkisesti.

Kunhan vaan vaimo pääsee alennuuden tilastaan ja saa tuntea itsensä tasaarvoiseksi perheen jäseneksi miehensä kanssa, ettei hänen tarvitse olla kenenkään armoilla, vaan itsemääräävänä jäsenenä, silloin hänen omanarvontuntonsa kohoo ja hänen työnsä uuden sukupolven kasvattajana kantaa parempia hedelmiä. Silloin hän ei kasvata orjaluonteita vaan vapaita kansalaisia.

H. A.

Takaisin sisällysluetteloon

 


Maalaisorjattaren mietteitä.

»Isäni oli muonamies. Pitäen niukalla leivällä ja laihalla särpimellä hengissä kuutta lastaan, raatoi hän kartanon herran pellolla. Herralla oli komea talo, siellä saleja ja kammareita. Talon ympärillä oli puisto, suuri ja juhlallinen. Tukevia, vanhoja ne puut olivat. Ihania ruusupensaita ja marjapenkkejä oli Herran puutarhassa. Se oli puna sen aidan ympäröimä. — Ei sinne saaneet palkollisten lapset mennä.

Kehnoja vaateriekaleita oli suojanani, joskus annettiin kartanosta jokin käytetty nuttu, joka lämmitti vaikka oli suuri ja hankala, hihat polviin asti ulettuivat.

Talvella kun oli kova pakkanen olin päivät päästään tuvassa, ei meillä muuta huonetta ollutkaan. Lauhkeammalla ilmalla kävin luikumassa vanhalla reen jalaksella tahi laudan kappaleista kokoonlyödyllä kelkalla.

Herraslapsilla näin komeita kelkkoja, suksia, rattaita ja leikkikaluja. — Niihin ei saanut koskea.

6 vuotisena aloin jo saada jonkin lantin. Seisoin kartanon portilla ja avasin kun vaunut sivu ajoivat. Sain välistä 2 välistä 5 penniä. Kerran sain hopeaisen rahan. Se oli minun mielestäni suuremmoista.

Minä olin surullinen lapsi. En paljon nauranut, en hyppinyt. Siivoksi kehuttiin ja niin jo 5 vuotisena sain työtä. Pitkin kesää kitkin herrasväen puatarhanpenkkejä. Oi kuinka selkääni koski. Välistä itkin. — Mutta kun äiti, joka kävi kaupungissa maitokuskina toi »nisupullaa» niin lakkasin itkemästä.

Kartanossa olin siitä pitäin työssä, milloin missäkin. En saanut koulua käydä. — Rippikoulussa kuitenkin läpäsin ja sitten piti jatkaa palveluksessa.

Karjapalvelijana olen sittemmin ollut. Aamulla on noustava jo 3:lta aamulypsylle.

Mitäpä meillä on ollut iloa ja vaihtelua. Asumme huoneessa joka talvella on niin vetoinen ja kylmä, että minäkin olen käynyt kylässä kylmimpinä öinä makaamassa.

Toisia saman kohtalon lapsia, hekin köyhäin maalla asuvain työläisten lapsia, on naimisissa mikä rengin mikä itsellismiehen kanssa. Heillä on leivästä puute ja viellä usein työstä puute. He ovat kivuloisia, surkastuneita. — Enpä rohkene minä antautua »orjuudesta kurjuuteen», vaikka tämäkin asema alkaa olla mahdottoman vaikea.

Kun paikkakunnallemme perustettiin työväenyhdistys, aloin minäkin sen kokouksissa käydä. Nyt on minulle selvinnyt huonon kohtaloni syy. Rikkaat ovat rikkautensa ryöstäneet, rikkoen siten seitsemättä käskyä, josta meille puhuvat. Mikä oikeus on heillä maihin, mantereihin? Eikö jumala niitä kaikille antanut.

Kun minä raataen aamusta iltaan toisen työssä tätä mietin, tunnen sisällisen käskyn: astu hankkimaan oikeutta köyhille. Palavalla innolla ja rohkealla mielellä kuulun minä »järjestyneiden köyhien» riveihin. Maataisorjattarien kurja asema on parannettava. Ja me itse sen voimme parantaa, tekemällä lopun »sortovallasta». — — Näin puheli minulle eräs maalaisorjatar pääkaupungin likeltä. Kerron hänen vaatimattomat ajatuksensa »Työläisnaisen» lukijoille, joiden tiedän iloitsevan työläisnaisten yhä laajenevasta heräämisestä.

H. P.

Takaisin sisällysluetteloon

 


Ajan varrelta.

Vapaudella tarkoittaa porvaristo aivan toista kun köyhälistö. Porvarillinen vapaus on siinä, että etuoikeutetuissa asemissa olevat saavat lakien turvissa periä suuria omaisuuksia rahan, maan tahi tehtaiden muodossa. Heille on avoinna opintie ja mahdollisuudet liike-elämässä asettua riistäjän asemaan. Heidän vapauskäsitteensä mukaan tulee lain sitten suojata heidän vapaata elinkeinojen harjottamistaan, joten heillä on yhä mahdollisuuksia koota omaisuutta toisten työstä. Porvarien vapauskäsitteen mukaan tulee yhteiskunnan suojata etuoikeutetuille virkoja ja niissä ensiksi suuria tuloja sitten vanhuuden eläkkeitä ja vihdoin eläkeapuja virkamiehen leskelle ja lapsille.

Porvarillinen vapaus on siis sellaista, että sen hyvyys ulettuu vain yläluokalle, sen sijaan se tekee alaluokan vapaan kilpailun kautta »vapaan riiston» esineeksi ja painaa sen siten taloudelliseen kurjuuteen.

Kun siis porvaristo lausuu vapauden kaunista nimeä, kun se joskus on nostavinaan vapauden lipun liehumaan, niin ei itsetietoisen köyhälistön pidä moisen antaa itseään häikäistä.

Köyhälistö on ainoa koko ihmiskunnan vapauden puoltaja. Kun köyhälistö vapautuu, ei ole enään mitään alempaa luokkaa, joka jäisi sortotilaan. Köyhälistö pyrkii valtiollisen vapauden kautta, yleisellä äänioikeudella ja todellisella kansanvallalla laatimaan lakeja, jotka turvaavat »leipää ja oikeutta» kaikille. Pois riistojärjestelmä, lain on turvattava kaikkia kansalaisia, siis työluokkaakin. Tämä on ainoa ja oikea tila. Muu »laillisuus» on valelaillisuutta, se on laittomuutta väärän lain turvissa.

Mutta miten porvaristo työväen vapautta halveksii, saadaan paraikaa nähdä. Nykyään on poliisi työväen kokousten kintereillä kaikkialla. Kun vähänkin reklementeistä poiketaan, niin saadaan haaste, kuten Helsingissä kunnallisjärjestön puheenjohtaja Lainiolle ja V. Lehokkaalle on annettu toimeenpannun työväenkokouksen johdosta.

Kerrotaanpa jossakin paikassa poliisin naisten kesäjuhlaankin tunkeutuneen.

Nyt siis jälleen olemme bobrikoffilaispelissä ja kuka tietää, mihin saakka työväen lausunto- ja kokoontumisvapauden sorto yltynee. Ainakaan eivät lisäytyvät lehtiemme painokanteet näytä valoisaa tulevaisuutta. Puuttuu vielä että minäkin jotain »luvatonta» latelen ja saatan Miinan »tiilenpäitä lukemaan». Siellähän niitä saa käydä muitakin työväen lehtien toimittajia.

 

*

 

Tätä kirjoitettaessa alkaa salaperäisten rosvousten ja ryöväysten sekava vyyhti selviytyä. Vallankumouksen nimellä näyttää maahamme muodostuneen salainen järjestö johdolla, jonka selville saaminen olisi toivottavaa. Tuo johto on nähtävästi sosialidemokratialle vihamielinen, joka käyttäen hyväkseen kapitalistisen järjestelmän rappeutumia luonteita, on saanut aikaan halpamaisia maantien ryöväyksiä ja kassan varkauksia yksityisten rahahimon tyydykkeeksi. Hyvä moisten paljastuminen. Katalaa toki, että työväen järjestöihin ovat jotkut konnista onnistuneet luikertamaan. Se ei enää saa onnistua, sillä Venäjän terrorismi, jota täällä on muka jäljitelty ei ole yksityistä laatua ja on siihen pakottavia syitä. Se ei sovi meillä, vaan nyt vaaditaan sosialidemokratista valistustyötä. Se on kunniakasta, eikä ole sallittava kenenkään rivejämme tahrata.

 

*

 

Hämeenlinnassa käytiin ristiretkeä suomettarelaisuuden ja sosialistien välillä. Sota oli siitä, kuka saa olla isäntänä Raittiuden Ystävien järjestössä ja niillä valtioavuilla (20,000 mk.) harjoittaa puolueagitatsioonia. Sitä ainakin suomettarelaiset tahtovat, ja kun he nyt loistavasti voittavat niin alkanee kai kohta kiertää niitä suomettarelaisia raittiusmiehiä ja neitoja kuin kirjavia kissoja kääntämässä sydämiä pappisvallan ja monarkisuuden (yksinvaltiuden) suloiseen tuuditukseen. Kuinkahan moni siihen ansaan menee.

Raittiuden Ystäväin päätoimikunta on nyt tällainen: Mikael Soininen, kirkkoherra K. V. Hurmerinta, Väinö Voionmaa, op. V. Sippola, E. Kunnas, O. V. Sirkka, V. Reima, Maiju Seppälä, Miina Sillanpää, Lauri Mäkinen, maisteri Kuusi ja johtaja Kojonen.

Tuolla on siis yksi työväen järjestöissä toimivan nimi: Miina Sillanpää, muut ovat meiile vieraita, joku lähentelevä joukossa. Kun nyt näin puhdasta on tehty, niin kysyisin minä, mitä tuo yksikään siellä tekee. Paras olisi olla pois kunnes saa seuralaisekseen parempaa joukkoa. Muuten joutuu siellä meikäläinen bulvaaniksi, (linnun kuva, jolla metsästyksessä houkutellaan toisia lintuja) joka ei ole mikään kadehdittava asema. Antaisi suomettarelaisten ja porvarien yhden vuoden hallita koko laitosta. Kerrotaanhan jo nyt kuinka tähänkin asti pari johtohenkilöä yksin määräilivät luennoitsijoista y. m. sisäisestä toiminnasta päättävät. Nyt kuuluu sitäpaitsi Helenius-Seppälä ottavan vuodeksi virkalomaa ja kirkkoherra Hurmerinta, taitava suomettarelainen poliitikko astuu tilalle.

 

*

 

Kun viime lehti ilmestyi, olivat Viipurin rakennustyöläiset julistaneet lakkonsa päättyneeksi. Se päättyi työläisten täydellä tappiolla. Lakko aikoi 4 p:nä huhtik. heti töiden alettua keväällä. Siihen liittyi Viipurin 2,000 henkinen rakennustyöläisjoukko, joten paljon heikosti järjestyneitä voimia tuli mukaan. Jo alussa näytti kaikki epätoivoiselta. Kylmät ilmat, jatkuen myöhäiseen tekivät lakkolaisten olon kurjaksi ja saattoivat työnantajille mahdollisuuden pitkittää töiden alkua. Lakkolaiset eivät kumminkaan sovinnolla peräytyneet, vaikka se olisi ollut viisainta. Asiain hoito ja johto oli eri ammattiosastoilla, joten monet valtiollisen työväenliikkeen luottamushenkilöt eivät voineet vaikuttaa lakon loppumiseen, vaikka siihen yksityisesti keskusteltaessa kehoittivat. Työnantajain rahaan nojautuva voima oli mahtavampi. Parhaimmat ammattityölaiset menivät pois paikkakunnalta. Monet jäivät kitumaan. Järjestö särkyi. Rikkuria tuli.

Tämän rinnalla muodostivat porvarit »puolueettomia» työväenyhdistyksiä. Näidenkään hajoitus ei olisi asiain tilaa onnettomimmaksi vienyt, ellei olisi kuletettu noin tuhatkunta venäläistä rikkuria paikalle.

Nyt luopuivat lakkolaiset vaatimuksistaan, vaan asema on, mikäli olemme kuullut työläisille surkea, sillä venäläisillä aikovat porvarit työn teettää ja lakon tehneitä tullaan boikoteeraamaan.

Syvät haavat löi tämä onnistumaton, heikosti suunniteltu lakko Viipurin seudulle. Turhaa on siitä syytellä sosialistijohtajia, tämä vain osoittaa kuinka työluokan, joka jäsenen on kasvatettava itsensä järjestöjen lujaksi kannattajaksi ja harkitsevaksi jäseneksi. Ei äkkikypsillä teoilla palvella asiaamme. Porvaristo on julmana ja leppymättömänä vastassamme. Viipurin köyhälistön suonesta on se verta vuodattanut. Tämä kamala lakko on paljastanut kapitalistien ja heidän sanomalehtiensä sydämettömyyden työväkeä kohtaan. Nyt he luulevat työväen masennettuaan saavansa sen jälleen nöyränä luopumaan puolueestaan ja yhtymään hajoitusyhdistyksiin. Mutta nyt kuritettu työväki ei vie käsivarttaan uutta suoneniskua varten pahimmalle viholliselleen, porvaristolle. Viipurilaisten hajoitushommien käy kuten niiden on Helsingissäkin käynyt. Surkastuvat mitättömyyteensä.

 

*

 

Hajoitushommista puhuttaessa mainitsen, että »Elämä» on kuollut muutamia viikkoja sitten ja Matti Kurikka vaeltelee Amerikassa. Samaan hautaan kaatui siis »Elämä» kuin aikoinaan Reeni Roineen »Suomen kansa» ja Y. Mäkelinin »Oikeus». Jyväskylässä kummittelee pieni hajoituslehti »Keski-Suomen Työmies» sekin kai kohta kuolee.

 

*

 

»Kuolleet kuolleita haudatkoot, pitäkäämme me elävistä huoli», tekee mieleni huudahtaa Työläisnaisen lukijoille, sillä olen tehnyt sen huomion, että naisemme ovat aivan välinpitämättömiä tehden leviämiseen nähden.

Teen pienen todistelun, kuinka »Työläisnainen» voisi levitä laajemmin, jos viitsittäisi tehdä työtä sen leviämiseksi. Naisosastoja on noin 150. jos noista 50 jäsentä levittäisi keskimäärin 40 kappaletta, olisi se 2000 kappaletta. Jos seuraavat 50 levittäisivät 25 kappaletta, olisi se 1250 ja jos loput 50 levittäisivät keskimäärin 15 kappaleita olisi se 750, yhteensä 4000 kappaletta. Ameriikkaan ja suuriin kaupunkeihimme jos sitäpaitsi leviää 1000 niin pian saamme 5000:n painoksen. Mutta nyt ei siihen näy yritettävänkään. Tilatkaa nyt rutosti, sillä tulen pian ottamaan selvän ja julkaisemaan montako lehteä kullekin Suomen paikkakunnalle menee. Elkää jääkö siinä tilastossa häpiään.

Naisagitaattorit ja muut toverit lisätkää lehden lukijakuntaa, onhan puolen vuoden vaihde. Jos saatte lehdelle lukijoita tulen iloiseksi kuin jänis, joka suunsa ristiin nauroi, mutta ellette lehteä rumenen ja tulen ryppyiseksi murheesta enkä ilkene enää näyttäytyä. Vai luuletteko että on hauskaa kirjoitella pienelle kuulijakunnalle, kun on puoluelehtiä, joita leviää kymmenintuhansin.

Akka.

Takaisin sisällysluetteloon

 


Työläisnainen ja alkoholi.

Meidän naisten asiana on poistaa avio- ja sukupuolielämän alalta vanhat väärinkäytökset, tehdä sydämemme ikävöimiset, ruumiimme tarpeet ja taito niiden suhteiden ohjeeksi ja johtolangaksi.

Meidän enin yksilöllinen rikkautemme ja päämäärämme ovat meidän lapsemme. Heidän hoitonsa ja kasvatuksensa ottakaamme meille ominaisen ja puhtaimman tunteemme mukaan käsiimme. Kun me naiset vaan olemme oppineet yksilöllisiä kokemuksiamme yleisesti hyväksemme käyttämään, silloin kyllä nuoremmalle sukupolvelle koituvat terveellisemmät ja rauhallisemmat kehitysmahdollisuudet.

Meidän yksilöllinen vaikutusalamme on koti ja perhe kokonaisuudessaan. Me olemme siis kutsumuksemme mukaan etuvartioita, joiden tehtävänä on oppia kodin kahta pahinta vihollista, sukupuolitauteja ja alkoholismia pitämään henkilökohtaisina vihoilisinamme ja taistella niitä vastaan. Jos me vain oikein henkilökohtaisesti hyökkäämme niiden kimppuun — hyvin pian me silloin käsitämme tämän taistelun yleisen merkityksen. Sillä sukupuolitaudit ja juomatavat eivät ole ainoastaan meidän vihollisiamme vaan koko köyhälistön ja sen tulevaisuuden ja siten koko kansamme tulevaisuuden vihollisia. Jos naiset vaan osaisivat tehdä huomioita, voisivat he helposti nähdä, miten niin sanottu kohtuullinenkin juominen miehiä vahingoittaa, miten säännöllinen alkoholin nauttiminen tylsyttää aistimet, väsyttää ja hidastuttaa ajattelemisen, vähentää ruumiillista työkykyä ja lamauttaa hienommat siveelliset tunteet. Tieteenharjottajat ovatkin yksimielisesti tulleet siihen päätökseen, että jo sekin alkoholimäärä, mikä on paloviinaryypyssä, olutseidelissä tahi viinilasillisessa, on vahingoittavaa myrkkyä. Litrassa olutta, omenaviiniä tahi puolessa litrassa maaviiniä on 40 gr. puhdasta alkoholia, siis yhtä paljon kuin 4 lasillisessa konjakkia tahi 110 litrassa (100 gr.) 40 prosentista viljaviinaa. Mitä vähemmän alkoholia jossakin juomassa on sitä enemmän sitä tavallisesti juodaan. Sillä väsynyt, hermostunut taikka masentunut ihminen, joka tahtoo juomasta saada uutta rohkeutta, voimaa ja elämäniloa, juo nimenomaan päihdyttävän, huumauttavan vaikutuksen tähden ja lakkaa siitä vasta silloin kuin on päämääränsä saavuttanut.

Te olette myötäsyyllisiä, te äidit, jotka myrkytätte lapsenne ja ne lähetätte siinä tilassa kouluun. Ottakaa siis huomioonne, ettei lapsille saa koskaan antaa alkoholia.

Mutta jos tahdotte, että lapsenne eivät joisi, niin älkää juoko itse. Erittäinkin te nuoret naiset, joista tulee äitejä, älkää koskaan juoko! Alkoholi, jota juotte, siirtyy teistä uuteen kasvavaan elimistöön; se estää lapsen kehittymistä jo ennen sen syntymistä ja vahingoittaa voimakasta ja tervettäkin sikiötä sen rauhallisessa kehityksessä.

Varottakaa äitejä myös synnyttämästä lasta, joka on siitetty juovuspäissä, niinkuin esim. häiden aikana. Kansan syvät rivit tietävät kyllä, miksi ne nimittävät tylsämielisiä lapsia »häälapsiksi». Tylsäjärkisiä syntyy aina huomattavammin eräinä määrättyinä kuukausina kuin muina. Kun ruvettiin tämän ilmiön syitä tutkimaan, nähtiin, että mainittuja syntymäkuukausia vastaavat siitosajat olivat erikoisia alkoholin nauttimisen aikoja, niinkuin laskiainen, kekri ja viinin korjuuaika.

Opettakaa pojille, ettei ole miehekästä tottua juomaan mahdollisimman aikaisin, ettei koulusta erotessa, tehtaaseen tullessa eikä sunnuntairetkillä muiden poikien ja tyttöjen seurassa tarvitse päihdyttää itseään ollakseen iloinen. Opettakaa heitä, että parhaat ilot on saavutettavissa selvällä päällä, niinkuin tietojen edistymisen ja kaiken luonnon ja taiteen tarjooman herättämä ilo. Ennen kaikkea kuitenkin opettakaa tapsillenne, että ryyppy heikontaa, pettää ja antaa väärän tyytyväisyyden tunteen.

Älkää opettakaa heille kohtuullisuutta. Kohtuus on hyvä asia, mutta juomisessa se on vaarallista!

Itsetietoinen köyhälistö, todenteolla oikeuksiensa puolesta taisteleva työläisjoukko onnistuu pyrkimyksissään parhaiten, kun se alkoholihuumauksesta vapaana huomaa kaikki nykyisen yhteiskunnan puutteet, ja taistelee niitä vastaan kaikilla sen käytettävissä olevilla keinoilla ja hengen ja ruumiin voimat virkelnä, — kun se on ehdottomasti raitis.

Sentähden, te työtätekevät naiset ja neitoset, luopukaa itse kerrassaan alkoholia nauttimasta; olkaa ehdottomasti raittiita ja lahjottakaa meille raitis, voimakas, voittosa tulevaisuuden työväestö.

Tohtori Wegsekeider-Zieglcr.

Takaisin sisällysluetteloon

 


Perustuslaillisen poliisin käytös.

Entisen bobrikoffilaisen poliisivaltion aikana saimme tuon tuostakin kuulla, että nyt se ja sekin tovereistamme oli taas kytketty tyrmään lukkojen taakse. Sattuihan hyvin usein että rauhallinen kulkija kadulla tai jossain muualla sai poliisin niskaansa ja silloin ei auttanut muu kuin »mars poliisiputkaan». Jos joillekin sattui tulemaan vieraita jostain toisesta seudusta, niin sekä vieras että vierasten pitäjät saivat käydä poliisi kamarissa tilinteoissa ja kaikki huokasivat sen raskaan painon alla, suomettarelaisia lukuun ottamatta, vaikkakin sosialidemokratit olivat ainoat, jotka uskalsivat vaatia korvausta syyttömästi vangituille ja syytetyille. Oltiinhan silloin siinä hurskaassa luulossa, että jos voitaisiin vaan saada kotimainen poliisi, niin ei suinkaan se noin kiusallinen mahtaisi olla kun tuo venäläisistä bobrikoffin kätyreistä ja suomettarelaisista kokoon pantu urkkijakopla, vaan kylläpä ne jotka niin toivoivat ja luulivat ovat pettyneet suuresti. Ne, jotka säälivät sitä tietämättömyyttä, että muka venäläinen sotilas, kasakka ampuu kuulan vaikka äitinsä sydämmeen, eivät todellakaan tunteneet tarkoin meidän oman maamme raha- ja luokkavallan ylläpitämän yhteiskunnan kasvattamia poikia, että nekin voivat menetellä aivan samalla tavalla.

Nyt meillä on kaikkein perustuslaillisimmasti kokoonpantu poliisilaitos ja lahtarikaarti, ja mitä saammekaan kokea ja nähdä sen laitoksen hedelminä. Ihmisiä vangitaan syyttömästi ja siten kidutetaan kuten ennenkin Bobrikoffinkin aikana. Samoin nyt kun silloinkin poliisit ratsain ja piiskain häärivät väkijoukon keskuudessa. Samalla tavalla nyt kuin silloinkin ottaa poliisi rauhallisia ihmisiä kadulla kiinni ja vie niitä ilman muuta poliisikamariin vankeudella piinatakseen tietämättä itsekään minkätähden. Niinpä nytkin aivan viime viikolla tapahtui Turun kaupungissa, että eräs nuori tyttö joutui poliisin kanssa tekemisiin tietämättä syystä. Tyttö oli toisesta kaupungista tullut tervehtimään tänne sukulaisiaan ja eräänä iltana tuli jostain ulkoa kävelemästä 11 aikaan kotiaan päin ja kaikkea pahaa aavistamatta, kun tyttö meni eteenpäin, niin silloin passissa oleva poliisi karkasi niskaan kiini ja kuletti tytön poliisikamariin, jossa tietysti haisevassa kopissa piinattiin aamuun saakka, siksi kuin »herra» poliisimestari tuli. Nyt kuitenkaan ei voitu löytää mitään rikosta tytöstä, vaikka ympärillä oli aivan kuin kiljuva susilauma. Se mikä oli heidän muka tekosyynsä oli se, että tyttö ei ollut huomannut olla niin perustuslaillinen, että olisi osannut ottaa passit mukaansa kuin tuli sukulaisiaan katsomaan. Tässä oli perustuslaillisen poliisin mielestä niin paljon syytä, että olisi voinut vaikka raudoissa lähettää tytön sinne, missä olivat muka kirjat. Tämä tällainen urkkiminen tuntuu todellakin kummalliselta, vaan kun muistaa, kuinka suuret ovat ne poliisilaumat, mitä me saamme ylläpitää, niin silloin voi lohduttaa itseään sillä, että tekeväthän laiskat joutessaan jotain.

Tämmöisiä tapahtumia tapahtuu kymmenittäin, jopa sadottainkin, niin että siihen ei paljoakaan panna huomiota, ja että niitä hyvin harvoin tulee myöskin julkisuuteen. Vaan itsessänsä niillä on etenkin niin poikien kuin tyttöjenkin asemaan suuri merkitys. Se ehdottomasti loukkaa nuoren tytön siveellistä tunnetta, mutta se myöskin samalla synnyttää katkeran vihan niitä laitoksia kohtaan ja samalla se innostaa työskentelemään siihen suuntaan, että moiset epäkohdat korjaantuvat. Ja ne korjaantuvat silloin, jos kansalle olisi myöskin suotu sananvalta näidenkin laitosten kokoonpannessa. Jos poliisi tietäisi sen, että hän on jossain edesvastuussa siitä jos hän vangitsee syyttömästi, niin luulenpa että hän hiukan miettisi ennenkun karkaa syyttömästi ihmisten kimppuun, vaan nyt kuin heillä ei ole mitään vastuuta siitä, niin voivat he ottaa huvikseen sinne yhden ja toisen ihmisen piinatakseen ja kiusatakseen.

Siispä köyhälistö, vanhat ja nuoret ryhtykäämme tosityöhön tämän asian korjaamiseksi ja auttamiseksi, niin että poliisinkin valtaa voitaisiin rajoittaa saattamalla sekin töistään edesvastuuseen.

Laiksi siis sosialidemokratisen puolueen se ohjelmapykälä, jossa vaaditaan korvausta »syyttömästi vangituille ja tuomituille».

H. S.

Takaisin sisällysluetteloon

 


Puoluerientoja ja naistemme toiminnasta.

— Kesäsiirtola työläisnaisille. Kuten ilmotuksista on näkynyt, järjestää Hämeenlinnan työv. yhdistys ruumiillista työtä tekeville naisille kesäsiirtolan yhden kuukauden ajaksi. Siirtola tulee sijaitsemaan Sääksmäen Ikkalassa ja kehoittaa yhd. johtokunta halullisia pyrkijöitä ilmoittautumaan yhd. rahastonhoitajalle Aug. Laaksolle.

— Harjunpään t. y. n. o. kokouksessa kesäk. 30 p:nä keskusteltiin ja päätettiin m. m.:

Ulvilan kuntaa käsittävästä työväen juhlasta, joka pidetään heinäk. lopulla. Päätettiin ottaa osaa siihen. Kotiorjattaretkin saavat silloin nauttia luonnon tarjoomasta ihanuudesta.

Asetettiin ehdokkaat kansakoulun johtokuntaan kahden eroavan jäsenen tilalle kun katsottiin se naisten velvollisuudeksi lasten kasvattajina. Päätös tästä lähetettiin kunnallistoimikunnalle, joka tekee ehdotuksen kuntakokoukselle.

Osuuskunta Kehityksen keräyslistalla päätettiin jatkaa keräystä.

Naisen naima-ijän korottaminen antoi aiheen vilkkaaseen ja monipuoliseen keskusteluun, jossa usean mielipiteenä ilmeni että kahdeksantoista vuotias on vielä heikko äidin velvollisuuksia täyttämään. Lopuksi yhdyttiin 18 vuoden ikärajaan.

— Turun Neulojatar liitto on vuokrannut kesäsiirtola-huoneuston lähellä kaupunkia olevalta Hirvensalon saarelta. Siirtola käsittää 2 huoneita ja on se muuten erittäin kauniilla paikalla. Siirtolaan oietaan 6 tyttöä kerrallaan ja saavat ne jonkun ajan ruokaa siirtolan puolesta. Raha-avustuksia on myönnetty nyt jo 13 ja myönnetään niitä vieläkin muutamia, jos hakijoita vielä ilmaantuu. Nyt on hakenut vasta noin parikymmentä ja siksi on päätetty pidentää hakuaikaa. Avajaiset pidettiin juhannuksena ja on siirtola nyt jo täydessä käynnissä. Sunnuntaisin käy tavallisesti suuremmissa joukoissa tovereita tervehtimässä siirtolassa olijoita ja samalla nauttimassa virkistävästä luonnosta. Viime talvena olimmekin ahkerassa hommassa arpajaistemme kanssa, joista tuli sievoinen summa, lähelle 2,000 mrk, mainittuun tarkoitukseen ja nyt saimme valtuustolta 1,000 mrk. viinavoittovaroista, joten voi rinnekin jo pian ruveta hommaamaan omaa huoneustoa.

Takaisin sisällysluetteloon

 


Entisiä oppilaitamme.

Elli.

Hän oli eräs koulumme siivoimpia oppilaita. Ahkera ja huolellinen sekä älykäs oli hän. Monen koulullamme vierailevan katse kiintyi tähän tyttöön. »Hän on erinomaisen kaunis», sanottiin.

Kaunis hän olikin. Ihonsa oli harvinaisen hieno, läpikuultava. Tukka ruskea ja silmät kirkkaat, ruskahtavat. Solakoille kasvoille syöksi helposti puna. Hän oli yleensä sellaisia hienotunteisia lapsia, joita oli hellävaroin puhuteltava.

Koulussa on sellaista, että kukin oppilas tavallaan voittaa opettajan myötätunnon. Kun kauemman aikaa työskentelee samojen lasten kanssa, niin kiintyy näihin ja lasten pienistä vioista huolimatta opettaja heitä lämmöllä ajattelee. Jokaisella heistä on sijansa opettajan sydämessä.

Sen jälkeen kun he sitten ovat hajonneet maailmalle, niin kysäsee opettaja mielessään: minnehän se Ellikin joutui. Minne Hanna on mahtanut saada paikan. Se oli niin kovin köyhistä oloista — — — vaikka köyhiä lapsia ne minun oppilaani melkein poikkeuksetta ovat olleet.»

Ellin isä oli tehtaalainen. Kovin niukoissa oloissa oli perhe, lapsia kun oli 7. Siitä huolimatta nähtiin Elli ja pari muuta saman perheen lasta aina siististi, eheästi puettuna. Tuon sai aikaan äidin ahkera käsi, joka käänsi vaatteita, pesi ja paikkasi.

Elli alkoi sitten ommella. Kävi leninkiompeluopin. Tapasin häntä raittiusseurassa sitten myöhemmin. Hän oli 17 vuotias, mieiyttävä kauneine kasvoineen ja puhtaille silmineen.

Tuli sitten kevät. Hän sairastui lavantautiin.

Jonkun ajan perästä keräsivät hänen entiset toverinsa rahaa seppeleeseen Ellin haudalle, sillä hän oli kuollut.

Sitten saivat toverit kuulla Ellin äidiltä, että tämä oli tehnyt 16-tuntisia työpäiviä, ollut usein kuukausmääriä kotona menemättä ikäistensä seuraan, häneltä kun oli vaikea köyhänä hankkia itselleen siistiä päällysvaatteita. Napisematta oli tyttö ahertanut avustaakseen vanhempiaan.

Nyt olivat hänen vaivansa loppuneet.

 

Miina.

Eräänä päivänä tapaan erään entisistä koulutytöistämme, joka m. m. sanoo: Uskooko opettaja, että minä eilen illalla näin sen Kerkkosen Miinan hienossa harsoleningissä, hiukset tekokiharoissa ja posket maalattuna.»

— Mitä nyt puhut?

— Sitä, että Miina on tullut »yleiseksi».

— Mutta sehän on mahdotonta, eihän hän ole vielä tuskin 16 vuotta.

— Mitäpä se siihen kuuluu. Kyllä vaan sitä julkisesti kerrotaan.

Hämmästyneenä ja syvästi järkytettynä astelen pois, muistellen tarkemmin Miina Kerkkosta. Hän ei ollut minun luokallani. Näin häntä siis vain eteisessä ja koulun yhteisillä kävelymatkoilla.

Opettajain kesken on tapa jutella oppilaista. Keskinkertaisista ei sanottavasti mitään kerrota sen sijaan mainitaan »etevimpiä» tahi sitten niitä, jotka vallattomuuksilla tahi suoranaisilla rikoksilla häiritsevät tasaista koulutyötä.

Miina oli ollut keskinkertainen. Ei ollut syytetty koskaan epärehellisyydestä ei myös pahanteoista, mutta ei minään hyväpaisenäkään herättänyt huomiota.

— Mikähän oli mahtanut tuon tytön turmioon syöstä, mietiskelin. Tapasin sitten erään tytön, joka asui Miinan vanhempien likellä. Puhuin hälle asiasta.

— Luulen tietäväni jokseenkin, miten asia sai alkunsa, sanoi tämä.

Joko M. kouluaikoina osoitti huonoa taipumusta?

— Ei. Perästä se tapahtui. M. ei saanut mitään työtä. Vähän aikaa hän kävi namustehtaassa ja teki urakkatyötä, josta sai 50–75 p. päivässä. Kun hän sitten illoin käveli ulkona toruivat vanhemmat ja M. muutti pois kotoaan asumasta. Sitten hän sai »epäilyttävää» seuraa ja joutui pari kuukautta sitten poliisin kynsiin.

— Oletko Miinaa puhutellut. Käykö hän työssä?

— Ei käy. Jo syksyllä sen lopetti. Kyllä häntä kerran puhuttelin. Hän itki ja sanoi katkerasti: »minä tahallani hurjenen päivä päivältä. Muutin asumaan erään vanhemman 'yleisen naisen' kanssa. Miksi elämä on ollut minulle niin kurja ja katala? Kotona olivat niin ankaria ja kun läksin pois, yritin kuolla nälkään. Se luisuminen tapahtui vähitellen. Nyt on elämäni mennyttä. Menen ja hukutan itseni» — — Tuohon tapaan tyttö parka puheli.

— Kylläpä tämä kaupunkilaiselämä on surkeaa, lausuin, lähtien kävelemään.

Tuskaisin mielin puhkesi huuliltani: Oo sinä sokea yhteiskunta, oo te sokeat »valkonauha» seurat ja muut, jotka alatte yhteiskunnallisen korjaustyön väärästä päästä. Miksette auta kurjia horjahtamasta, miksette hävitä järjestelmällistä köyhyyttä? Te kallioon kylvätte siementä mutta hyötymullan annatte maata muokkaamattomana. Eivätkö silmänne mistään aukene?

Eräs opettaja.

Takaisin sisällysluetteloon

 


Ulkomaalta.

— Tanskalainen Sosialidemokraten julkaisee toverien Maria Laineen ja Miina Sillanpään lausuntoja sikäläiselle kirjeenvaihtajalle. Edellinen on kertonut m. m. ihanneliittotyöstä, viimemainittu palvelijatarliikkeestä.

— Naisten työ Saksan vuoriteollisuudessa. Saksan vuorityöläisten kokouksessa, joka vietettiin Dortmundissa toukokuun 5 9 p. oli 126 osanottajaa ja antoi valaisevia tietoja naisten työstä vuoriteollisuudessa. Kaikkiaan oli v. 1906 Saksan vuoriteollisuudessa 661,310 työntekijää, joista 468,626 maan alla, 181,643 miestä ja 11,041 naista koko päivät. Työläisnaisia käytetään niitä monenlaisimpiin toimiin, myös sangen vaivaloisiin. Heidän täytyy kaivoksissa mutakuoppia tyhjentää, ja seisten polvia myöten mudassa lastata mutaa kuletuslaitoksiin. Myös lastaavat he kivihiiliä. On myös työpaikkoja, joissa he hakkaavat irti kivihiiltä. Palkka on niukka. Kymmentuntisesta työpäivästä se nousee 1:50, korkeintaan 2:n mk. Tässä on vaara siveelliseen rappioon. Usein joutuvat nämä työläisnaiset »päällysmiesten» lähentelyjen esineiksi. Vaikea on saada näitä naisia järjestymään, sillä paremman toivo pyrkii heissä tukahtumaan. Suojeluslakeja kaivataan, vaan valtio kuuntelee enemmän työnantajain rahanahneutta kun turvaa työluokan äitiä ja tyttäriä.

— Ottilie Baader, Saksan työläisnaisjärjestön luottohenkilö ja sihteeri täytti äsken 60 vuotta. Puolet elämänsä ijästä on hän käyttänyt uskolliseen ja uhrautuvaan työhön sosialististen aatteiden levittämiseksi työluokkaan. Ensin järjestön jäsenenä sitten agitaattorina on hän kehittänyt itseään yhdeksi Saksan ensimäiseksi köyhälistönaisliikkeen esitaistelijaksi. Ijästään huolimatta on Ottilie Baader reipas ja hoitaa yhä innolla tehtäviään sosialidemokratisen puolueen riveissä.

— Berliinin herrain ja naisten vaateteollisuudessa on aikaansaatu hintasopimus, joka naisillekin on edullinen. Liivin neulojattaret saavat pohjapalkan joka 18 Saksan markasta viikossa neljässä vuodessa 24 Saksan markkaan nousee. Lasten vaatteiden leikkaajat saavat oppiajallaan, joka kestää vuoden, viikottain 8 Saksan mk. Pohjapalkka ja lisäys joka 3 kuukauden kuluttua 9,50, 11 ja 12 Saksan mk. Työläisnaisille, jotka eivät saa yli 50 Saksan mk kuukaudessa, vahvistaa tariffi viisiprosenttisen palkkauskoroituksen. Ylitunneista 25 %, pyhätyöstä 50 % lisäys. Työaika 9 tuntia. Palkkasopimus kestää kolme vuotta. Huomiota ansaitsevaa on myös se ehto, että leikkaajat, niin pian kuin ovat vuoden samassa liikkeessä olleet, saavat kahdeksan päiväisen lupa-ajan.

— Sveitsiläinen työläisnaisten liitto, jonka keskushallinto on Winterthur'issa on viime aikoina kasvanut. Tiedonantonsa mukaan vuodelta 1906 on siihen liittyneiden osastojen luku kasvanut 7:stä 12 ja jäsenluku 420:stä 645:n. Keskusrahaston tulot olivat 950:50 fr. ja menot 799:90 fr. ja liiton omaisuus nousi 942:60 fr. Vuoden on liiton äänenkannattaja »Esitaistelija» ilmestynyt 2000:n suuruisena painoksena. Genfissä ilmestyy toinen lehti nimellä »Sorrettu».

Äskettäin oli Zürichissä edustajain kokous jossa 16 edustajaa oli läsnä. Päätettin velvoittaa järjestön naisia »Esitaistelijaa» levittämään ja toveri Reichen alusti kysymyksen naisten suhteesta sairas ja tapaturmavakuutukseen.

— Huolenpitoa äideille ja lapsille. Hallessa on sikäläinen kaupungin järjestysvirasto päättänyt tehdä sopimuksen yliopistohallinnon kanssa, että tämä vuosittain lisää kulunkiarvioonsa 3,000 mk. yllämainittuun tarkoitukseen. Yliopiston klinikassa tullaan järjestämään osasto, jossa äidit saavat maksuttomasti kääntyä lastenlääkärin puoleen saadakseen neuvoja. Kunta antaa tarkoitukseen vuosittain 1,800 markkaa.

— Amerikan suomalaisten sosialistijärjestöjen lukumäärä on 53. Näissä on jäseniä 1852, naisia 740. Naisia on osastoisa eniten New-York'issa mm. 65 ja Quincy Mass'issa 86. Moniaassa yhdistyksessä supistuu naisten luku 1:nkin. Yhdistyksien vanhimmat ovat perustetut vasta v. 1902, joten ei ole ihme, vaikka liike on pientä.

 


 

Tie, jota köyhäin ja osattomain täytyy seurata, on se, että he kieltäytyvät asestettuna pakkovoimana palvelemasta etuoikeutettuja luokkia. Asia on nimittäin se, kuten jokainen näkee, — että rikkaat ovat vallassa ainoastaan köyhien omalla avulta. Koulittuina sotamiehinä, pistimien tai piiskojen käytäntöön ja ehdottomaan tottelevaisuuteen harjotettuina köyhät itse suojelevat rikkaiden etuoikeuksia.

 


Toimituksen viitteet:

[1] Ks. August Bebel, Nainen ja sosialismi. MIA huom.