Kirjoitettu: 3. joulukuuta 1851
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s.59–62. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
[Manchester], 3. joulukuuta 1851[1]
»Ranskan edustajat, neuvotelkaa rauhassa!»[2] Ja missä herrat voisivalkaan neuvotella rauhallisemmin kuin d'Orsayn kasarmilla jota suojaa pataljoona Vincennes'in tarkka-ampujia.
Ranskan historia on siirtynyt täydellisen komiikan asteelle. Voiko ajatella mitään hilpeämpää kuin tämä keskellä rauhaa tyytymättömien sotilaiden avulla ilman mitään vastarintaa, sikäli kuin tähän mennessä voidaan todeta, maailman merkityksettömimmän ihmisen toimesta suoritettu brumairekuun 18. päivän parodia. Ja miten hienosti nuo kaikki vanhat aasit on saatu satimeen! Koko Ranskan viekkain kettu, vanha Thiers, asianajajasäädyn ovelin asianajaja, herra Dupin ovat, joutuneet ansaan jonka vuosisadan ilmeisin hölmö on valmistanut heille; heidät on vangittu yhtä helposti kuin herra Cavaignacin tyhmine republikaanisine hyveineen ja lörpöttelysankarin Chargarnierin! Ja kuvan täydennykseksi tynkäparlamentti sekä Odilon Barrot »Löwe von Calbena», ja tämä samainen Odilon vaatii että hänet pidätettäisiin tuollaisen perustuslain rikkomisen takia, mutta ei millään saa itseään raahatetuksi Vincennes'in vankilaan! Koko juttu on kuin varta vasten punaista Wolffia[3] varten keksitty; hän yksin voi tästä lähin kirjoittaa Ranskan historiaa. Onko koskaan maailmassa tehty kaappausta typerämmillä julistuksilla kuin tätä? Entä naurettavat napoleonilaiset menot, kruunajaisten sekä Austerlitzin vuosipäivä, keinottelu konsulaatin perustuslailla ja niin edelleen? Se että tällainen saattoi onnistua edes päivänkään ajaksi, alentaa herrat ranskalaiset todellakin vertaansa vailla olevan lapsellisuuden tasolle.
Verratonta on suurten »järjestyksen» puolesta huutavien kiinniotto, erityisesti pikku Thiersin ja urhean Changarnierin. Verratonta oli tynkäparlamentti-istunto 10. piirikunnassa, mukana oli myös herra Berryer, joka huusi ikkunasta: Eläköön tasavalta!, kunnes lopulta koko sakki napattiin kiinni ja vietiin sotilaiden vartioimana kasarmipihaan. Ja vielä tuo tyhmä Napoleon joka heti pakkasi tavaroitaan mennäkseen Tuileries'hin. Vaikka olisi piinannut itseään vuoden ajan ei olisi voinut keksiä mitään mainiompaa komediaa.
Ja illalla, kun tyhmä Napoleon lopulta oli heittäytynyt kauan kaipaamaansa vuoteeseen Tuileries'ssa, tuskin se pässinpää tiesi, miten hänen asianlaitansa oikein on. Konsulaatti ilman ensimmäistä konsulia! Ei mitään erityisiä sisäisiä vaikeuksia kolmeen vuoteen, ei mitään poikkeuksellista rahataloudellista ahdinkoa, ei edes omassa kukkarossa, ei mitään uhkaavaa liittoutumaa rajoilla, ei mitään Sankt Bernhardia ylitettävänä, ei mitään voitettavana Marengon luona! Todella tuskastuttavaa. Nyt ei enää ole edes kansalliskokousta joka tekisi tyhjäksi väärinymmärretyn sankarin suuret suunnitelmat. Tämä aasi on ainakin nykyisin niin vapaa ja vailla siteitä, niin absoluuttinen kuin vanha Napoleon brumairekuun 18. päivänä. Hän tuntee itsensä niin vapaaksi ettei hän kykene olemaan näyttämättä aasimaisuuttaan kaikkiin suuntiin. Kauheita vastakohdattomuuden näköaloja!
Mutta kansa, kansa! — Kansa antaa pitkät koko roskalle, iloitsee lapsen tavoin sille tyrkytetystä äänioikeudesta ja tulee todennäköisesti käyttämäänkin sitä lapsen tavoin. Mitä noista naurettavista, sunnuntaista lähtien 8 päivää kestävistä vaaleista voi tulla, jos niitä yleensä pidetään! Ei lehdistöä, ei kokouksia, piiritystila täydessä voimassaan ja sen lisäksi käsky valita edustajat 14 päivän sisällä.
Mitä siis koko roskasta tulee? »Jos asetumme maailmanhistorialliselle kannalle»,[4] niin meille tarjoutuu mainio teema käsiteltäväksemme. Esimerkiksi näin: täytyy selvittää, onko mahdollista Ranskan tapaisessa maantieteellisesti keskitetyssä, tiheään asutussa maassa jolla on runsas teollisuusproletariaatti, Rooman keisariajan pretoriaanihallitus, jonka edellytyksiä olivat täysin sotilaallisesti organisoitu, laaja valtio, väestökatoa kärsinyt Italia ja nykyaikaisen proletariaatin puuttuminen. Tai: Louis-Napoleonilla ei ole omaa puoluetta; hän on polkenut orleanistit ja legitimistit jalkoihinsa, hänen on nyt tehtävä käännös vasempaan. Käännös vasempaan merkitsee amnestiaa, amnestia merkitsee yhteentörmäystä jne. Tai myös: Yleinen äänioikeus on Louis Napoleonin vallan perusta, hän ei voi hyökätä sen kimppuun ja yleinen äänioikeus on nyt yhteensopimaton Louis-Napoleonin kanssa. Tässä saa olla muut samaten spekulatiiviset aiheet, joita voi mainiosti kehrätä. Mutta sen jälkeen mitä olemme eilen nähneet, ei kansaan ole lainkaan luottamista, ja näyttää tosiaankin ikäänkuin vanha Hegel johtaisi haudastaan historiaa maailmanhenkenä ja antaisi kaiken tapahtua kahdesti mitä suurimmalla omantunnontarkkuudella, ensi kerran suurena tragediana, toisen kerran kurjana farssina. Caussidière on nyt Dantonina, L. Blanc Robespierre'nä, Barthèlemy Saint-Justina, Flocon Carnot'ina ja tuo kuuvasikka[5] sekä ensimmäinen tusina velkojen raskauttamia luutnantteja pienenä korpraalina[6] ja tämän marsalkkoina. Pääsimme siis näin brumairekuun 18. päivään.
Pariisin kansa on käyttäytynyt lapsellisen typerästi. Tämä ei liikuta meitä; jos presidentti ja kokous lyövät toisensa kuoliaiksi, huolestuttaa se meitä vain vähän! Mutta että armeija rohkenee tyrkyttää Ranskalle hallituksen ja vielä tuollaisen, se varmaan koskettaa heitä, ja rahvas tulee ihmettelemään, mikä on tuo yleinen, »vapaa» äänioikeus, jota kansan tulee harjoittaa nyt »ensi kerran vuodesta 1804 lähtien»!
Kuinka pitkälle tuo ilmeisesti ihmiskunnalle hyvin närkästynyt maailmanhenki vielä tulee jatkamaan tätä farssia, tulemmeko vuoden sisällä näkemään konsulaatin, keisarikunnan, restauraation etc. ohimarssin, onko Napoleonin dynastiaa ensin piestävä Pariisin kaduilla ennen kuin se tulee mahdottomaksi Ranskalle, piru sen tietää. Minusta tuntuu kuitenkin, että juttu saa omituisen hullun käänteen ja että poroporvarit kulkevat kohti ennenkuulumatonta alennusta.
Oletetaan myös, että L[ouis] N[apoleon] lujittaisi valtaansa tilapäisesti; silloinkaan ei tuollainen typerä meno voi kestää kauan vaikka ranskalaiset olisivat vajonneet kuinkakin syvälle. Mutta entä sitten? On melko selvää että punaista näkyy kirotun vähän, ja kun herrat Blanc ja Ledru eilen keskipäivällä pakkasivat matkatavaransa, niin he voivat tänään jo purkaa ne uudelleen. Kansan jyrisevä ääni ei kutsu heitä kotimaahan.
Täällä ja Liverpoolissa on tuo juttu yht'äkkiä pysäyttänyt kaupankäynnin, mutta Liverpoolissa ollaan jo taas pirteinä spekuloimassa. Ranskalaiset arvopaperit ovat laskeneet vain 2 %.
Näissä olosuhteissa on luonnollisesti lykättävä yritykset esiintyä kölniläisten[7] puolesta englantilaisessa lehdistössä.
Mitä tulee »Tribunen»[8] artikkeleihin,[9] jotka ilmeisesti ovat jo ilmestyneet siinä, kirjoita englanniksi »Tribunen» toimittajalle. Dana on luultavasti poissa, mutta liikekirjeeseen vastataan varmasti. Sano hänelle, että hänen on seuraavassa paluupostissa ilmoitettava selvästi, mitä näistä papereista on tullut. Siinä tapauksessa että niitä on käytetty, häntä pyydetään lähettämään samassa postissa ne sisältävät »Tribunen» numerot, koska täällä ei ole pidetty ainoatakaan kopiota emmekä kykene saamatta jo lähetettyjä artikkeleita takaisin jatkamaan sarjan seuraavia numeroita näin pitkän ajan kuluttua.
Ranskan-uutisten vaikutuksen eurooppalaiseen emigranttisakkiin on täytynyt olla aikamoinen. Olisin nähnyt sen mielelläni.
Uutisiasi odotellessa
Sinun F. E.
[1] Engels kirjoitti tämän kirjeen Marxille Ranskassa 2. joulukuuta 1851 tapahtuneen bonapartistisen vallankaappauksen johdosta, minkä tuloksena oli Toisen keisarikunnan vastavallankumouksellisen hallituksen pystyttäminen Napoleon III valtionpäämiehenä. Muutamia tähän kirjeeseen sisältyneitä aatteita Marx kehitteli teoksessaan »Louis Bonaparten brumairekuun kahdeksastoista», erityisesti Engelsin suorittamaa vuoden 1851 joulukuun 2. päivän, kaappauksen ironista vertailua vuoden 1799 marraskuun 9. päivän (tasavaltalaisen kalenterin mukaan brumairekuun 18. päivän) kaappaukseen, jonka tuloksena perustettiin Napoleon Bonaparten sotilasdiktatuuri. Toim.
[2] Sanat ovat Changarnier'n puheesta, jonka hän piti Ranskan kansalliskokouksessa 3. kesäkuuta 1851 vastauksena Louis Bonaparten puheelle Dijônissa 1. kesäkuuta, joka sisälsi kansalliskokoukseen kohdistuneita peitettyjä uhkauksia. Toim.
[3] — Ferdinand Wolffia. Toim.
[4] Engels siteeraa ironisesti Wilhelm Jordanin puhetta Frankfurtin kansalliskokouksessa elokuussa 1848. Jordan oli kansalliskokouksen vasemmistosiiven edustaja. Toim.
[5] — Louis Bonaparte. Toim.
[6] — Napoleon I. Toim.
[7] Engels viittaa pidätettyihin Kommunistien liiton jäseniin Kölnissä. Toim.
[8] »New York Daily Tribune» oli vuosina 1841–1924 ilmestynyt amerikkalainen sanomalehti. Lehti oli 1850-luvun keskivaiheille saakka amerikkalaisten whigien vasemmistosiiven, sittemmin republikaanisen puolueen äänenkannattaja. Marx ja Engels olivat lehden avustajia elokuusta 1851 maaliskuuhun 1862. Myöhemmin lehden kannanotot tulivat yhä oikeistolaisemmiksi. Toim.
[9] Ks. Friedrich Engels. »Vallankumous ja vastavallankumous Saksassa». Toim.