Karl Marx

Vuosien 1857–1858 taloudelliset käsikirjoitukset (»Grundrisse»)

1858


Alkulause[1]

Tämä laitos sisältää Karl Marxin kolme taloustieteellistä käsikirjoitusta, jotka on aiemmin julkaistu saksan ja venäjän kielellä. NKP:n Keskuskomitean marxismi-leninismin instituutti ja SSYP:n Keskuskomitean marxismi-leninismin instituutti ovat tutkineet näitä käsikirjoituksia syvällisesti ja monipuolisesti niiden julkaisemiseksi Marxin ja Engelsin Kootuissa teoksissa alkukielillä (Karl Marx, Friedrich Engels Gesamtausgabe — MEGA).[2] On mm. monin paikoin tarkennettu käsikirjoituksen tulkintaa, täsmennetty selityksiä ja hakemistoja. Käsikirjoitusten kirjoitusaika on seuraava 1) »Bastiat ja Carey» — heinäkuu 1857, 2) »Johdanto» — elokuu 1857, 3) »Poliittisen taloustieteen arvostelua» — hahmotelma 1857–1858, lokakuu 1857 — toukokuu 1858.

Ensi kertaa täydellisinä alkukielellä nämä käsikirjoitukset julkaisi NKP:n Keskuskomitean marxismi-leninismin instituutti vuosina 1939–1941 kaksiosaisena laitoksena »Grundrisse der Kritik der politischen Ökonomie (Rohentwurf)».

Taloudelliset käsikirjoitukset 1857–1858 kuvastavat Marxin taloustieteellisen tutkimustyön merkittävää vaihetta, joka alkoi 1850-luvun puolivälissä, kohta Marxin muutettua Lontooseen.

1840-luvulla marxilainen talousteoria otti kehityksessään pitkän askeleen. Juuri tuolta kaudelta olivat peräisin sellaiset tutkielmat ja kirjoitukset kuin »Taloudellis-filosofiset käsikirjoitukset 1844», »Pyhä perhe», »Työväenluokan asema Englannissa», »Saksalainen ideologia», »Filosofian kurjuus», »Palkkatyö ja pääoma», »Puhe kauppa vapaudesta» ja »Kommunistisen puolueen manifesti», joissa Marx ja Engels muovasivat dialektismaterialistisen historiankäsityksensä ja ulottivat dialektisen materialismin ihmisyhteiskunnan tiedostamiseen. Tämän vuoksi he pystyivät arvostelemaan johdonmukaisesti porvarillista yhteiskuntaa. Mainituissa teoksissaan Marx ja Engels kehittelivät luokkataisteluoppiaan, selvittivät kapitalistisen yhteiskunnan luokkavastakohtien olemuksen ja todistivat sosialismin olevan porvarillisessa yhteiskunnassa vaikuttavien taloudellisten lakien väistämätön tulos, joten kapitalismi ei ole ikuinen, vaan itse luo haudankaivajansa, työväenluokan. He osoittivat kiertämättömiksi porvarillisen yhteiskunnan ajoittaiset liikatuotantopulat, jotka ilmentävät kapitalismin sovittamattomia ristiriitoja.

Materialistinen historiankäsitys määrää talousteorian keskeisen aseman koko marxilaisessa oppijärjestelmässä. Siksi muotoiltuaan dialektismaterialistisen historiankäsityksen perustoteamukset Marx keskittyi aikansa kapitalistisen yhteiskunnan tutkimiseen. Jo 1840-luvun kirjoituksissaan hän alkoi muovailla yksityiskohtaisesti talousteoriaa. Niissä hän kehitteli tulevan arvo- ja lisäarvoteoriansa perustuksia ja erinäisiä aineksia, jotka kaipasivat vielä syvempää kehittelyä muodostaakseen eheän talousopin. Silloin Marx ei vielä poikennut työn ja pääoman vaihdon porvarillisesta tulkinnasta, jonka kumoaminen merkitsi myöhemmin kansantaloustieteen mullistusta. 1840-luvun jälkipuoliskon tutkielmissaan hän vasta läheni tuon mullistuksen tuntumaan.

Vuosien 1848–1849 vallankumouksen tappion jälkeen Marx siirtyi asumaan Lontooseen, joka oli hyvin sopiva tähystyspaikka porvarillisen yhteiskunnan tutkimiseksi. Kuten Marx sanoi, päästyään jälleen käsiksi kansantaloustieteeseen hän ryhtyi alusta alkaen täydentämään ja syventämään 40-luvulla hankkimiaan taloustietoja. Vuoden 1857 heinäkuuhun saakka hän pääasiassa kokosi ja muokkasi kriittisesti valtavan laajaa taloustieteellistä aineistoa ja otti selkoa aikansa kaikista tärkeimmistä tapahtumista Englannin ja muiden maiden talouselämässä.

Marxin tieteellisten tutkimusten mittavuudesta 1850-luvulla kertovat lukuisat muistiinpanot porvarillisten taloustieteilijöiden kirjoituksista, virallisista asiakirjoista sekä aikakausjulkaisuista. Erittäin huolellisesti hän eritteli uudestaan Adam Smithin ja David Ricardon tutkielmia. Aikajaksona 1850–1853 Marx täytti muistiinpanoillaan 24 vihkoa, jotka hän merkitsi roomalaisin numeroin I—XXIV. Tuolta ajalta jäi myös useita numeroimattomia vihkoja. Muutamiin vihkoihin Marx alkoi silloin koota määräaiheittain ryhmittelemiään lainauksia (etenkin rahateoriaa koskevia), joista muutamiin hän liitti lyhyen kommentin. Tämä oli aineiston alkukäsittelyä.

Mainitun aikajakson kirjeissään Marx kertoi taloustieteellisistä opinnoistaan. 27. kesäkuuta 1851 hän kirjoitti Weydemeyerille: »Aamuyhdeksästä iltaseitsemään viivyn tavallisesti British museumissa. Käsittelemäni aineisto on niin pahuksen laaja, etten parhaalla tahdollanikaan saa työtä päätökseen ennen kuin 6 tai kahdeksan viikon kuluttua. Sitä paitsi törmäilen alituisesti monenmoisiin häiriöihin, joita syntyy väistämättä täkäläisissä kurjissa oloissa. Mutta kaikista vastuksista huolimatta asia etenee joutuisasti päätökseen. Täytyyhän se joskus viedä hinnalla millä hyvänsä loppuun.»[3]

Tutkimustensa ensimmäiset teoreettiset tulokset Marx sai jo vuoden 1851 alussa, mistä ovat todistuksena hänen Engelsille 7. tammikuuta ja 3. helmikuuta kirjoittamansa kirjeet. Niissä Marx arvosteli Ricardon maankorkoteoriaa, joka pohjautui Malthusin keksimään maan vähenevän hedelmällisyyden lakiin, ja Ricardon rahankiertoteoriaa, jonka lähtökohtana oli kvantiteettiteoria. Marxin kirjeet samoin kuin hänen IV ja VIII muistiinpanovihkoon kirjoittamansa arvosteleva kommentaari Ricardon kirjaan »Kansantaloustieteen ja verotuksen periaatteet» kuvastivat hänen saavutuksiaan 1850-luvun alussa kapitalistisen tuotantotavan tutkimisessa.

1850-luvun artikkeleissaan ja kirjeissään Marx kiinnitti erikoista huomiota talouspulien tarkasteluun. Hän katsoi talouspulien enteilevän vallankumouksellisen tilanteen muodostumista. Vuonna 1857 puhjenneen talouspulan ja sen aiheuttaman vallankumouksellisen nousun odotus pani Marxin jouduttamaan taloustieteellisiä tutkimuksiaan. Helmikuussa 1855 hän ilmoitti Engelsille lukevansa »kansantaloustieteen vihkoja uudestaan» voidakseen »ellei muokata aineistoa, niin ainakin omaksua sen ja valmistella muokattavaksi».[4]

Kesällä 1857 Marx ryhtyi kahdesti muovailemaan talousteoriaansa, mutta kummallakin kerralla keskeytti työnsä.

Heinäkuussa 1857 kirjoitettu ja keskeneräiseksi jäänyt hahmotelma kahdesta taloustieteilijästä (Bastiat ja Carey) osoittaa, miten pitkälle Marx oli siihen mennessä edennyt porvarillisen kansantaloustieteen arvostelussa. Kun aiemmissa kirjoituksissaan hän oli vasta alkanut jakaa porvarilliset taloustieteilijät kahteen perusvirtaukseen, niin hahmotelmassa Marx luonnehti selvästi porvarillisen kansantaloustieteen klassista koulukuntaa ja sen vulgaaria suuntausta, joka todisti porvarillisen taloustieteellisen ajattelun rappeutumista.

Bastiat ja Carey edustivat vulgaaria taloustiedettä, joka »osoittaa tuotantosuhteiden harmonian olevan vallalla siinä, missä klassiset taloustieteilijät hahmottivat naiivisti niiden antagonismia» (ks. tämän teoksen I osan s. 24). Marx eritteli taitavasti näiden taloustieteilijöiden katsomukset määränneitä taloudellisia olosuhteita ja tähdensi, että »se perin pohjin erilainen, jopa vastakkainen kansallinen ympäristö, josta käsin he kirjoittavat, ajaa heitä kaikesta huolimatta samankaltaisiin pyrkimyksiin» (ks. s. 24). He arvioivat kapitalistisen tuotannon harmonisen yhteiskuntakehityksen sovittamattomien ristiriitojen johtuvan feodaalisten jäänteiden tai muiden vahingollisten ulkoisten tekijöiden vaikutuksesta. Vastapainoksi näille historianvastaiisille ja avoimen apologeettisille katsomuksille Marx asetti yhteiskuntataloudellista muodostumaa koskevan opin, jonka mukaan taloudellisten lakien vaikutus kehittyneemmissä kapitalistisissa maissa eroaa niiden vaikutuksesta heikommin kehittyneissä maissa ainoastaan ilmenemismuodoiltaan.

Toisen keskeneräisen hahmotelmansa, kuulun »Johdannon», Marx kirjoitti elokuun lopussa 1857. Myöhemmin hän kieltäytyi julkaisemasta sitä ollakseen esittämättä niitä yleistäviä johtopäätöksiä, joiden tuli seurata johdonmukaisesti koko tutkimustyön tuloksena.

»Johdanto» osoittaa, että syksyllä 1857 Marx oli jo laskenut selvät metodologiset perustukset talousopilleen. Hän piti lähtökohtanaan 40-luvulla löytämänsä materialistisen historiankäsityksen perusväittämiä ja eritoten sitä, että tuotanto on yhteiskunnassa primaarista. Kun porvarilliset taloustieteilijät julistivat kapitalistisen tuotannon ikuiseksi ja järkeilivät tuotannosta yleensä, niin Marx korostaa »Johdannossa» tuotannon yhteiskunnallista määrittyneisyyttä ja sanoo tarkastelevansa oman aikansa porvarillista tuotantoa.

Marx arvosteli »Johdannossa» porvarillisten taloustieteilijöiden sitä käsitystä, että kansantaloustieteen tutkimuskohde jakautuu tuotannoksi, jakaantumiseksi, vaihdoksi ja kulutukseksi. Hän osoitti näiden momenttien olevan eheän kokonaisuuden toisiinsa vaikuttavia osia. Porvarilliset taloustieteilijät (myös klassikot) rajoittuivat tarkastelemaan tuotannon aineellisia momentteja, minkä vuoksi he katsoivat kansantaloustieteen varsinaiseksi kohteeksi jakaantumissuhteet. Analysoimalla yhteiskunnallisen tuotannon kaikkien osien dialektista sidonnaisuutta Marx voitto porvarillisen kansantaloustieteen esittämät ahtaat käsitykset omasta tutkimuskohteesta ja jakaantumismuodoista, jotka ovat pelkästään tuotantomuotojen ilmauksia. siten hän ulotti taloustieteen tutkimusalan koko tuotantosuhteisiin.

»Johdannossa» Marx luonnehti ensi kertaa abstraktisesta konkreettiseen etenemisen tieteellistä metodia kansantaloustieteen tutkimusmenetelmäksi ja arvosteli tämän metodin Hegelin esittämää idealistista tulkintaa. Dialektisen materialismin kanta taas edellyttää, että abstraktisesta konkreettiseen edettäessä teoreettisen analyysin lähtökohtana oleva konkreettinen esittäytyy tutkimuksen tuloksena moninaisten määreiden ykseytenä ja synteesinä. Teoriassa Marx liitti tieteelliset abstraktiot erottamattomasti konkreettiseen todellisuuteen kuin lähtökohtaansa ja katsoi yksinkertaisesta monimutkaiseen kohoavan abstraktin ajattelun vastaavan ylipäänsä todellista historiankulkua.

»Johdannossa» Marx hahmotteli kansantaloustieteen tutkimuskohdetta ja metodia koskevien päätelmiensä mukaisesti tulevan, porvarillisen yhteiskunnan tärkeimpiä puolia sivuavan taloustieteellisen tutkielmansa rakennetta. Hän kirjoitti: »Aiheen jaottelu on selvästikin tehtävä näin: 1) Yleiset abstraktiset määritykset, jotka siis enemmän tai vähemmän koskevat kaikkia yhteiskuntamuotoja... 2) Ne kategoriat, jotka muodostavat porvarillisen yhteiskunnan sisäisen organisaation ja joiden varassa perusluokat lepäävät. Pääoma, palkkatyö, maaomaisuus. Niiden keskinäinen suhde. Kaupunki ja maaseutu. Kolme suurta yhteiskuntaluokkaa. Vaihto näiden välillä. Kiertokulku. Luotto (yksityinen). 3) Porvarillisen yhteiskunnan keskittymisen ilmeneminen valtion muodossa... Tuottamattomat luokat. Verot. Valtionvelka. Yleinen luotto. Väestö. Siirtomaat. Maastamuutto. 4) Tuotannon kansainväliset suhteet. Kansainvälinen työnjako. Kansainvälinen vaihto. Vienti ja tuonti. Vaihtokurssi. 5) Maailmanmarkkinat ja kriisit» (I osan s. 57–58).

Syksyllä 1857 valloilleen päässyt ankara talouspula kannusti Marxia paneutumaan välittömästi talousteoriansa muovailuun. Siihen mennessä Marx oli koonnut niin laajan aineiston kriisien ongelmista, että hän tahtoi »New York Daily Tribunessa» julkaistujen artikkelien lisäksi kirjoittaa yhdessä Engelsin kanssa erikoistutkimuksen tuosta aiheesta. Tässä tarkoituksessa Marx ryhtyi merkitsemään erityisiin »rekisterikirjoihin» kriisin kehitystä ilmentäviä tapahtumia. Pian kuitenkin hänen huomionsa keskittyi yhteenvetojen tekemiseen 50-luvun tutkimustulosten perusteella. Marx piti työssään kovaa kiirettä, sillä hän katsoi talouspulan syvenemisen voivan aiheuttaa vallankumouksellisen tilanteen. Hän kirjoitti 8. joulukuuta 1857 Engelsille: »Paiskin töitä kuin hullu öisin ja päivin tehdäkseni johtopäätökset taloudellisista tutkimuksistani, päästäkseni ennen vedenpaisumusta selville vaikkapa peruskysymyksistä.»[5] Samana päivänä Marxin vaimo kirjoitti hänen ja Engelsin ystävälle ja aateveljelle Conrad Schrammille seuraavasti Marxin työn edistymisestä: »Saatatte helposti kuvitella, kuinka hyvällä tuulella on Maurus. Jälleen ovat palanneet koko hänen entinen työkykyisyytensä ja tarmonsa, samoin kuin mielensä vireys ja hilpeys... Päivällä Karl työskentelee ansaitakseen leipään, öisin taas päättääkseen poliittisen taloustieteen. Tätä nykyä... tuo työ on ajan sanelema tarve.»[6]

Lokakuusta 1857 toukokuuhun 1858 Marx kirjoitti valtavan käsikirjoituksen (50 painoarkkia), jonka hän otsikoi »Poliittisen taloustieteen arvostelua» ja joka on tulevan »Pääoman» ensimmäinen luonnos. Tällä käsikirjoituksella on poikkeuksellisen tärkeä sija marxismin historiassa. Marx muotoili siinä ensi kerran arvoteoriansa ja sen pohjalta lisäarvoteoriansa, joka Leninin antaman arvion mukaan »on Marxin taloudellisen teorian kulmakivi».[7] Siten Marx teki, kuten Engels sanoi, toisen suurlöytönsä, jonka samoin kuin materialistisen historiankäsityksen löydön ansiosta sosialismi muuttui utopiasta tieteeksi.

Vuosien 1857–1858 käsikirjoitus valaisee havainnollisesti lukijalle Marxin soveltamaa tutkimusmenetelmää, hänen luovaa laboratoriotaan ja hänen taloudellisen oppinsa syntymistä. Tämän oppinsa Marx esitti myöhemmin »Pääomassaan», mutta kuten hän itse totesi, »esitystavan täytyy muodoltaan erota tutkimustavasta. Tutkimuksessa on aine omaksuttava yksityiskohtia myöten, eriteltävä sen eri kehitysmuodot ja haettava esiin niiden sisäinen yhteys. Vasta kun tämä on tehty, voidaan vastaavasti kuvata todellista liikettä».[8] Käsikirjoitus »Poliittisen taloustieteen arvostelua» näyttääkin Marxin yrityksiä perehtyä kapitalistiseen tuotantotapaan, kuvaa uuden teorian syntymistä.

Käsikirjoitus alkaa rahaa koskevasta luvusta, jonka Marx merkitsi numerolla II. Tämä selittyy siitä, että hän aikoi asettaa sen edelle »Arvo»-luvun. Käsikirjoituksen viimeisellä sivulla 1-numeron alla on tuon luvun alun luonnostelma. Myöhemmin »Poliittisen taloustieteen arvostelua» -tutkimuksessaan Marx otsikoi luvun »Tavara».

Raha-luvun hän aloitti Proudhonin pikkuporvarillisten taloudellisten katsomusten ja ennen muuta hänen rahateoriansa arvostelusta. Marx piti tieteellisen sosialismin tärkeänä tehtävänä proudhonismin arvostelua ja pesäeroa tuosta »valeveljestä». Hän totesi sittemmin: »Tien raivaamiseksi auki kriittiselle ja materialistiselle sosialismille, joka pyrkii tekemään yhteiskunnallisen tuotannon historiallisen kehityksen ymmärrettäväksi, täytyi jyrkästi katkaista siteet siihen idealistiseen poliittiseen taloustieteeseen, jonka viimeisenä henkilöitymänä oli Proudhon sitä itsekään tajuamatta.»[9]

Marx oli arvostellut porvarillisen yhteiskunnan reformointiin suuntaavaa Proudhonin oppia jo »Filosofian kurjuudessa», jossa hän oli kuitenkin suuressa määrin nojautunut Ricardon taloudellisiin katsomuksiin. Vuosien 1857-1858 käsikirjoituksissa taas Marx arvosteli proudhonismia jo luomansa talousteorian näkökulmasta katsoen. Hän osoitti aivan perättömäksi proudhonistien teesin siitä, että pankkialan reformin tietä voidaan hävittää kapitalismin sovittamattomat ristiriidat, ja todisti mahdottomaksi noiden ristiriitojen sovittamattoman luonteen räjäyttämisen hiljaisen metamorfoosin kautta (ks. I osan s. 107). Näin ollen proudhonistien pyrkimys säilyttää porvarillinen järjestelmä vain oikaisemalla sen »viat» merkitsee vahingollista utopiaa, joka hajottaa työväenluokan voimia ja vieroittaa sitä sosialistisen vallankumouksen valmistelusta.

Proudhonismin arvostelun myötä Marx muovasi käsikirjoituksessaan arvoteoriansa kaikki perusainekset. Hän näytti, miten yhteiskunnallisen tuotannon ja työnjaon kehittyessä tuote muuttuu tavaraksi ja tavara rahaksi. »Todellinen kysymys kuuluu: eikö itse porvarillinen vaihtojärjestelmä tee spesifistä vaihtovälinettä välttämättömäksi? Eikö se luo väistämättä kaikille arvoille erityistä vastiketta?» (I osan s. 75). Porvarillisille taloustieteilijöille ei edes herännyt kysymys tavaran ja rahan välisestä välttämättömästä yhteydestä. Ensi kertaa Marx oli muotoillut tuon kysymyksen »Filosofian kurjuudessa», mutta vastasi siihen vasta vuosien 1857–1858 käsikirjoituksissa analysoituaan tavaran kahta tekijää, käyttöarvoa ja arvoa, sekä tavaran tuottavan työn kaksinaista luonnetta. Marx osoitti, että ristiriita arvoina otettujen tavaroiden samanlaatuisuuden ja käyttöarvoina otettujen tavaroiden luontaisen erilaisuuden välillä ratkeaa vaihdossa tavaran jakautumisena rahaksi ja tavaraksi eli arvon saadessa itsenäisen olemassaolomuodon rahana. Ratkaistessaan ulkonaisesti tavaran käyttöarvon ja arvon välisen ristiriidan raha kärjistää samalla yksityiseen vaihtoon perustuvan tavarantuotannon ristiriitoja, kohottaa ne tavallaan uudelle asteelle. Näissä ristiriidoissa piilevätkin talouspulien mahdollisuudet.

Vaikka Marx omisti käsikirjoituksissaan paljon tilaa proudhonismin arvostelulle, hänen kritiikkinsä pääkohteena on klassinen porvarillinen kansantaloustiede. Muovailtuaan rahaa koskevassa luvussa arvo- ja rahateoriansa hän arvosteli myös Ricardon kvantitatiivista rahateoriaa.

Marx osoitti edelleen, että tavaran käyttöarvon ja arvon välinen ristiriita johtuu porvarillisessa yhteiskunnassa tehtävän työn kaksinaisesta luonteesta: koska tuotantovälineet ovat yksityisomistuksessa on yhteiskunnallinen työ luonteeltaan välittömästi yksityistä. Hän muotoili kapitalistisen tavaratalouden tämän sovittamattoman ristiriidan seuraavasti: »Yksilöt tuottavat enää vain yhteiskuntaa varten ja yhteiskunnassa», mutta »heidän tuotantonsa ei ole välittömästi yhteiskunnallinen» (I osan s. 106).

Marxin vuosien 1857–1858 käsikirjoituksissa ensi kertaa muotoilema oppi työn kaksinaisesta luonteesta yksityisessä tavarantuotannossa muodostaa hänen arvoteoriansa perustan. Nimenomaan arvoteoria on vedenjakajana marxismin ja työarvoteoriaa julistavan klassisen porvarillisen kansantaloustieteen välillä. Klassikot eivät ymmärtäneet porvarillisessa yhteiskunnassa tehtävän konkreettisen ja abstraktisen työn laadullista vastakkaisuutta, vaan rajoittuivat tulkinnassaan arvon suuruuden määritykseen työajan mukaisesti. Marx korosti taas työn kaksoisluonnetta koskevan opin laskevan perustan tosiseikkojen ymmärtämiselle.[10]

Muovaillessaan talousoppiaan vuosien 1857–1858 käsikirjoituksissa Marx keksi tavaran porvarillisen yhteiskunnan »taloudellisena soluna». Tämä merkitsi, että porvarillisen yhteiskunnan talousrakenteen analyysi on aloitettava sen suhteiden aineellisesta kantajasta, tavarasta, eikä pelkästään ajattelulla johdetusta tavaroiden arvosuhteesta. Siksi myöhemmin Marx muutti ensimmäisen luvun otsikon »Arvosta» »Tavaraksi». Käsikirjoituksessa olevan tämän luvun alun hahmotelmassakin hän kirjoitti: »Ensimmäisenä kategoriana, jossa porvarillinen rikkaus tulee ilmi, on tavara

Rahaa koskevan luvun perusteella Marx teki sen tärkeän johtopäätöksen, että tuotantovälineiden yksityisen omistuksen vallitessa tavaratuotannon kehittynyt muoto edellyttää pakonomaisesti kapitalistisia suhteita. Tavaratuotannon ja vaihtoarvon kehitys erottaa välttämättä työn ja omistuksen toisistaan, joten »työ luo vieraan omistuksen ja omistus pitää vierasta työtä komentovallassaan» (ks. I osan s. 176). Käsikirjoituksensa seuraavassa, pääomaa koskevassa luvussa Marx ratkaisi loistavasti tutkimuksensa keskeisen ongelman: selitti kapitalistisen riiston koneiston.

Porvarilliset taloustieteilijät yrittivät tuloksettomasti siirtyä suoraan arvosta pääomaan. He käsittivät pääoman arvojen summaksi ymmärtämättä pääoman laadullista erilaisuutta, joka objektiivisena panee tulkinnassakin tekemään laadullisen harppauksen. »Vaihtoarvojen yksinkertainen liike, sellaisena kuin se tapahtuu puhtaassa kierrossa, ei voi koskaan realisoida pääomaa», Marx korosti (I osan s. 191).

Kapitalistisen tuotantosuhteen sisältönä ovat toisiansa vastassa olevien työläisen ja kapitalistin, työn ja pääoman keskinäiset vaihtosuhteet. Niiden analysoinnin vaikeus johtuu siitä, eitä olemukseltaan epäsuhtaisena työläisen ja kapitalistin välinen vaihto noudattaa arvolakia eli ekvivalenttisen vaihdon lakia. Pääoman analyysissa Marx käytti laajasti pohjana rahaa koskevassa luvussa selvittelemäänsä työn kaksoisluonnetta ja tavaran tulkintaa vastakohtaisuuksien — käyttöarvon ja arvon — ykseydeksi.

Marx jakoi ensi töikseen pääoman ja työn välisen vaihdon kahteen laadullisesti erilaiseen, vastakkaiseen prosessiin: 1) työläisen ja kapitalistin väliseen varsinaiseen vaihtoon, jonka tuloksena kapitalisti »saa vastikkeeksi sellaisen tuotantovoiman, joka säilyttää ja suurentaa pääomaa», ja 2) siihen työprosessiin, jossa toteutuu pääoman säilyminen ja suureneminen. Eriteltyään ensimmäistä vaihetta Marx päätteli: »Pääoman ja työn välisessä suhteessa... toinen puoli (pääoma) on toista puolta vastassa ennen muuta vaihtoarvona, kun taas toinen puoli (työ) on pääomaa vastassa käyttöarvona» (I osan s. 203–204). Täten Marx otti pitkän askeleen siirtyäkseen porvarillisten taloustieteilijöiden ehdottamasta »työtavarasta» ja »työn myynnistä» työvoimatavaraan. Marx ei tulkinnut työtä tavaraksi, vaan työläisen kapitalistille myymän tavaran käyttöarvoksi. Tämä käyttöarvo on erikoista siksi, että se »ei materialisoidu tuotteessa, ei ylipäätään ole olemassa työntekijän ulkopuolella, ei ole siis olemassa todellisena, vaan vain mahdollisuuden mukaan, työntekijän kykynä» (I osan s. 203). Työn ja pääoman välisen vaihdon ensimmäisessä vaiheessa kapitalistille siirtyy siis määräysvalta työläisen elävän työn suhteen. Toisena vaiheena on tämä työ, joka luo pääomaa säilyttäviä ja suurentavia vaihtoarvoja.

Marx osoitti, että omistamatta tuotantovälineitä työläinen ei voi olla työnsä eikä sen tuotteen (elävän työn tuottaman arvon) omistaja. Osan työläisen luomasta ja kapitalistille kuuluvasta arvosta kapitalisti joutuu palauttamaan työläiselle työpalkkana maksuksi työvoiman arvosta eli siitä työstä, joka oli kulutettu itse työläisen tuottamiseen. Kun työn tuottavuus kohoaa niin korkealle, että elävän työn luoma arvo ylittää työvoiman arvon, niin lisätyö tuottaa kapitalistille lisäarvoa, joka on yhtä suuri kuin koko elävän työn luoman arvon ja työvoiman arvon erotus. Kapitalistiselle tuotantotavalle on ominaista tuotantovoimien sellainen kehitystaso, jolla tuottava työ luo lisäarvoa.

Pääomaa koskevassa luvussa Marx kehittelee myös oppiaan lisäarvon kahdesta muodosta (absoluuttisesta ja suhteellisesta) ja selittää sen pohjalta pääoman kaksinaisen tendenssin: työpäivän pidentämiseen absoluuttisen lisäarvon suurentamiskeinona ja välttämättömän työajan supistamiseen suhteellisen lisäarvon suurentamiskeinona.

Taloustieteen historiassa ensimmäisenä Marx näytti kapitalistisen riiston koneiston toiminnan. Kapitalistiluokan määräysvalta työläisten luomaan lisäarvoon on kapitalistisen tuotantotavan perusta ja vastaa täysin sen sisäisiä lakeja, ennen muuta arvolakia.

Marx tulkitsi lisäarvon kapitalististen tuotantosuhteiden välttämättomaksi tulokseksi ja niiden olemukseksi. Lisäarvo määrää porvarillisen yhteiskunnan muita kategorioita ja suhteita, kapitalistisen tuotantotavan keliityslakia ja valmistelee tämän tuotantotavan kiertämätöntä tuhoa ja sen korvaamista kommunismilla. Koska riisto juontaa juurensa kapitalististen tuotantosuhteiden olemuksesta, niin kuten Marx päätteli, työväenluokka ei voi vapautua riistosta kapitalistisen järjestelmän puitteissa. Hän osoitti, että itse porvarillinen yhteiskunta luo edellytyksiä kapitalistisen tuotantotavan hävittämiselle, että siinä »syntyy sekä sellaisia tavaranvaihtosuhteita että sellaisia tuotantosuhteita, joista jokainen on miina tämän yhteiskunnan räjäyttämiseksi» (I osan s. 107).

Marx ei rajoittunut käsikirjoituksissa lisäarvon luonnehdintaan, vaan ryhtyi selittämään sen pohjalta sen muuntuneita muotoja, jotka ovat porvarillisen yhteiskunnan pinnalla. Nojaten ensi kertaa käyttöön ottamiinsa pysyvän ja vaihtelevan pääoman kategorioihin Marx tulkitsi voiton lisäarvon muuntuneeksi muodoksi. Samalla hän pani merkille ne porvarillisten taloustieteilijöiden oppien virheet ja ristiriidat, jotka aiheutuivat voiton selittämisestä lisäarvon primaariseksi eikä johdetuksi muodoksi.

Vaikka vuosien 1857–1858 käsikirjoituksissa muotoutunut lisäarvoteoria ei kajoa lisäarvon erityisiin muotoihin (voittoihin, korkoon, maankorkoon), se on Marxin talousteorian olennaisimpia laadullisia eroja porvarillisesta kansantaloustieteestä, joka sekoitti lisäarvon erityiset muodot sen yleiseen muotoon. Jopa porvarillisen kansantaloustieteen klassikoilla voiton teoria oli Marxin sanonnan mukaan sekasotkua. Kertoessaan Engelsille käsikirjoituksen valmistumisesta Marx kirjoitti 16. tammikuuta 1858: »Voittoa koskevan opin sellaisena kuin se tähän asti on ollut, olen kaatanut kumoon.»

Ensi kertaa käsikirjoituksissa Marx muotoili kaksi lakia, jotka johtuvat lisäarvon muuttumisesta voiton muodoksi. Ensimmäisen mukaan voiton suhdeluku on aina pienempi kuin lisäarvon suhdeluku. Toisena on voiton suhdeluvun alenemistendenssi, jonka Marx luonnehti »modernin poliittisen taloustieteen tärkeimmäksi laiksi» ja jota »ei sen yksinkertaisuudesta huolimatta ole vielä milloinkaan ymmärretty ja vielä vähemmän sitä on tietoisesti lausuttu julki» (II osan s. 218).

Voiton suhdeluvun alenemistendenssin lain vaikutuksen yhtenä tuloksena oli Marxin mukaan se, että yhteiskunnan kehittyvien tuotantovoimien ja porvarillisten tuotantosuhteiden välinen epäsuhta jyrkkenee, mikä aiheuttaa kiertämättä talouspulia.

Käsikirjoituksissaan Marx eteni aivan keskimääräisen voiton ja tuotantohinnan lain keksimisen tuntumaan. Todettuaan, ettei kapitalistiluokan koko voitto voi ylittää lisäarvon summaa, Marx päätteli eri tuotannonhaaroilla olevan väistämättä erilaiset yksilölliset voiton suhdeluvut, jotka eri haarojen välinen kilpailu tasoittaa yleiseksi voiton suhdeluvuksi. Näin ollen yleinen voiton suhdeluku muodostuu jaettaessa uudestaan kapitalistisen tuotannon kaikilla haaroilla tuotetun lisäarvon kokonaissumma sijoitetun pääoman suuruutta vastaavasti. Tällöin tavaroita myydään niiden arvosta poikkeavaan hintaan, joka toisilla haaroilla on korkeampi ja toisilla alempi kuin tavaroiden arvo.

Keskimääräisen voiton ja tuotantohinnan ongelmat Marx selvitteli tyhjentävästi vasta vuosien 1861–1863 käsikirjoituksessa.

 

* *
 * 

 

Vuosien 1857–1858 käsikirjoitusta Marx käytti myöhemmin pohjana »Pääomaa» kirjoittaessaan. Siinä on samalla paljon sellaista aineistoa, joka ei tullut mukaan »Pääoman» yhteenkään osaan.

Pohtiessaan käsikirjoituksensa pääomaa koskevaa lukua Marx katsoi tärkeäksi soveltaa tieteellisen tutkimusmenetelmän loogisia ja historiallisia aspekteja, ts. analysoida kapitalistisen tuotantotavan ohella sitä edeltäneitä yhteiskuntamuotoja ja kapitalismin tilalle väistämättä tulevaa yhteiskuntamuotoa. Hän kirjoitti: »Metodimme osoittaa ne kohdat, joissa asian historiallinen tarkastelu täytyy ottaa mukaan, ts. ne kohdat, joissa porvarillinen talous tuotantoprosessin pelkästään historiallisena muotona sisältää yli sen omien rajojen meneviä viittauksia varhaisempiin historiallisiin tuotantotapoihin... Toisaalta... oikea tarkastelu johtaa kohtiin, joissa tuotantosuhteiden nykyisten muotojen kumoutuminen tuo itsensä ilmi ja joissa saadaan esimakua tulevaisuudesta, tulevasta liikkeestä. Jos yhtäältä esiporvarilliset kehitysvaiheet ovat pelkästään historiallisia, ts. jo kumottuja edellytyksiä, niin toisaalta tuotannon nykyiset ehdot ilmenevät itse itsensä kumoavina ja niin ollen sellaisina tuotantoehtoina, jotka asettavat historialliset edellytykset uudelle yhteiskuntatilalle.» (I osan s. 396–397).

Tämän vuoksi pääomaa koskevassa luvussa Marx esitti historiallisen katsauksen Kapitalistista tuotantoa edeltäneet muodot, jossa hän seurasi omistusmuotojen kehitystä alkuperäisestä sukuyhteiskunnasta kapitalististen muotojen syntymiseen saakka. Tämä katsaus on käsikirjoituksen niitä osia, jotka täydentävät olennaisesti »Pääomaa».

Tutkiessaan esikapitalistisia yhteiskuntamuodostumia Marx jatkoi käsikirjoituksissaan niiden katsomustensa muovailua, jotka hän oli ensi kertaa esittänyt »Saksalaisessa ideologiassa». Vuosien 1857–1858 käsikirjoituksissa hän määritteli omistuksen ja tarkasteli yksityiskohtaisesti sen muotojen kehityksen riippuvaisuutta tuotantoehtojen muutoksista. Myöhemmin, »Poliittisen taloustieteen arvostelun» ensimmäisen kirjan alkusanoissa Marx sivusi omistusmuodon ja tuotantoehtojen välistä yhteyttä luonnehtien omistusmuotoja niiden tai näiden historiallisesti muovautuneiden tuotantosuhteiden juridisiksi ilmauksiksi.

Käsikirjoituksissaan Marx luonnehti niin ikään tuotantotapa-käsitettä, korosti tuotantovoimien aktiivista roolia yhteiskunnan kehityksessä ja näytti aineellisen tuotannon olevan koko yhteiskuntaelämän perusta.

Analysoituaan esikapitalististen omistusmuotojen kehitystä Marx tarkasteli syvällisesti kapitalismin historiallisia kehitysedellylyksiä. Hän osoitti, että kapitalismin syntymisen edellytyksenä oli työntekijän erilaisten omistusmuotojen historiallinen hajoaminen tuotantoehdoiksi eli työntekijän omistuksen hajoaminen objektiivisena tuotantoehtona.

Tutkimalla kapitalismin geneesiä, keksimällä sen syntymisen ja kehityksen lait Marx osoitti kapitalismin todellisen historiallisen sijan, todisti väistämättömäksi sen tuhon ja sille ominaisen työn ja omistuksen välisen eron hävittämisen. Hän totesi: »Jotta työ suhtautuisi jälleen objektiivisiin ehtoihinsa omaisuutenaan, täytyy toisen järjestelmän astua yksityisvaihdon järjestelmän sijaan» (I osan s. 438). Tässä yhteydessä Marxin esittämä kapitalismin korvaaman uuden yhteiskuntajärjestelmän luonnehdinta on arvokkaana lisänä niihin ajatuksiin kommunismista, jotka hän esitti »Pääomassa».

Käsikirjoitusten mukaan kommunistisessa yhteiskunnassa pääsee vallalle »vapaa yksilöllisyys, joka perustuu yksilöiden universaalisen kehitykseen ja heidän yhteisöllisen, yhteiskunnallisen tuottavuutensa muuntumiseen heidän yhteiskunnalliseksi omaisuudekseen» (I osan s. 105). Marx tähdensi kommunistiseen yhteiskuntaan siirtymisen historiallista välttämättömyyttä, ja tämän yhteiskunnan syntyminen edellyttää aineellisten ja henkisten edellytysten korkeaa kypsyysastetta.

Työ kommunistisessa yhteiskunnassa tulee olemaan Marxin mukaan välittömästi yhteiskunnallista, sillä kollektiivisen tuotannon oloissa kunkin henkilön työ esiintyy alusta alkaen yhteiskunnallisena. Erittäin tärkeä on hänen käsikirjoituksissa muotoilemansa kommunistisessa yhteiskunnassa vaikuttava ajan säästämisen laki. »Jos edellytetään yhteisöllinen tuotanto, ajan määrittäminen luonnollisesti oleellisen merkityksensä. Mitä vähemmän aikaa yhteiskunta tarvitsee vehnän, karjan jne. tuottamiseksi, sitä enemmän aikaa se voittaa muuhun tuotantoon, aineelliseen ja henkiseen. Samoin kuin erillisen yksilön, riippuu myös yhteiskunnan kehityksen, kulutuksen ja toiminnan kaikenpuolisuus ajan säästämisestä. Kaikki taloudellisuus palautuu viime kädessä ajan taloudelliseen käyttöön. Yhteiskunnan täytyy jakaa aikansa tarkoituksenmukaisesti päästäkseen kokonaistarpeidensa mukaiseen tuotantoon, aivan kuten yksittäisen ihmisen täytyy jakaa aikansa oikein hankkiakseen tarpeellisia tietoja sopivina annoksina tai tyydyttääkseen erilaisia toimintaansa kohdistuvia vaatimuksia. Ajan säästäminen samoin kuin työajan suunnitelmallinen jakaminen eri tuotannonhaaroille pysyy siis ensimmäisenä taloudellisena lakina yhteisöllisen tuotannon pohjalla. Sen merkitys lakina kohoaa jopa vielä paljon korkeammalle» (I osan s. 119).

Suurta huomiota Marx omisti käsikirjoituksissa sen kapitalismin oloissa ristiriitaisen tendenssin analyysille, että kehittämällä yhteiskunnan tuotantovoimia ja kohottamalla työn tuottavuutta kapitalistinen tuotantotapa luo vapaata aikaa, jonka se pyrkii muuttamaan lisätyöksi. Ainoastaan kommunismi voi hävittää vapaa-ajan antagonistisen luonteen ja luoda sellaiset olosuhteet, joissa välttämätön työaika määräytyy yhteiskunnallisen yksilön tarpeista ja tuotantovoimien kehitys lisää yhteiskunnan kaikkien jäsenten vapaata aikaa. Toisaalta taas vapaan eli yksilön mitä monipuolisimman kehityksen tarpeisiin tarkoitetun ajan piteneminen vaikuttaa puolestaan työn tuottavuuteen »suurimpana tuotantovoimana» (II osan s. 184).

Kun eräät utopistisosialistit haaveilivat siitä, että kapitalismissa työtätekevien valtaenemmistölle vihattuna rasituksena ja kirouksena oleva työ muuttuisi kommunismissa leikiksi ja yksinkertaiseksi huviksi, niin Marx katsoi työn muuttuvan kommunistisessa yhteiskunnassa ensimmäiseksi elämäntarpeeksi ja pysyvän perin vakavana asiana. Työ tulee olemaan luonteeltaan tieteellistä, tietojen soveltamista käytäntöön, »kokeellista tiedettä, aineellista luovuutta ja esineistyvää tiedettä», kun taas tiede muuttuu yhä enemmän »välittömäksi tuotantovoimaksi».

 

* *
 * 

 

Muovaillessaan talousoppiaan Marx kaavaili taloudellisen tutkimuksensa rakennetta. Suunnitelman edellä mainitun ensimmäisen hahmotelman Marx esitti elokuun lopussa 1857 keskeneräisessä »Johdannossa». Samankaltainen suunnitelma on myös rahaa koskevan luvun lopussa (ks. I osan s. 166). Sen mukaan tulevassa teoksessa on viisi osaa. Ensimmäisessä osassa tuli tarkastella yleisiä abstrakteja määrityksiä, jotka sivuavat eri määrin yhteiskunnan kaikkia muotoja.

Marraskuussa 1857 pääomaa koskevan luvun alussa (I osan s. 200 ja 211) Marx täsmensi suunnitelmaansa. »Yleisessä jaksossa», jonka hän myöhemmin otsikoi »Pääoma yleensä», on nähtävästi ensimmäiset viittaukset aineiston kolmijakoisesta luokittelusta, joka näytteli suurta osaa »Pääoman» rakenteessa. Suunnitelmansa ensimmäisissä varianteissa Marx käytti Hegelin »Logiikasta» lainaamiaan termejä (16. tammikuuta 1858 kirjeessään Engelsille hän totesi: »Aineiston muokkausmetodissa minulle oli suureksi hyödyksi että olin pelkästä sattumasta jälleen selaillut läpi Hegelin 'Logiikkaa'»). Vähitellen nuo sanamuodot vapautuivat niitä alun perin ympäröivistä filosofisista kehyksistä.

Helmikuussa 1858 Marx aloitti neuvottelut Lassallen kanssa taloudellisen teoksensa julkaisemisesta eri vihkoina. 22. helmikuuta Lassallelle kirjoittamassaan kirjeessä hän ilmoitti suunnittelevansa kaikkiaan kuusi kirjaa. »1. Pääomasta (sisältää joitain johdatuslukuja). 2. Maaomaisuudesta. 3. Palkkatyöstä. 4. Valtiosta. 5. Kansainvälinen kauppa. 6. Maailmanmarkkinat.»

Myös 2. huhtikuuta 1858 Engelsille kirjoittamassaan kirjeessä Marx luetteli taloudelliseen teokseensa suunnitellut kirjat ja ensimmäisen kirjan sisällön jakoi seuraavasti: »a) Pääoma yleensä... b) Kilpailu eli monien pääomien vaikutus toisiinsa. c) Luotto... d) Osakepääoma täydellistyneimpänä muotona (kommunismiin johdattavana), samalla kaikkine pääoman ristiriitoineen.»

Maaliskuun 11. päivänä 1858 Lassallelle kirjoittamassaan kirjeessä Marx ilmoitti teoksensa ensimmäisen jakson suunnitelman: »1) arvo, 2) raha, 3) pääoma yleensä (pääoman tuotanto, kiertokulku, kummankin prosessin ykseys, tai pääoma ja voitto (korko)).» Suunnitelman tässä variantissa on mielenkiintoista se, että Marx jakoi »Pääoma yleensä» -jakson niin kuin myöhemmin jakautui hänen teoksensa teoreettinen osa (kolmeen nidokseen). Samoin jakautuu pääomaa koskeva luku vuosien 1857–1858 käsikirjoituksissa.

Keskeytettyään käsikirjoituksen laatimisen toukokuun lopussa 1858 Marx ryhtyi lukemaan sitä uudestaan ja valmistelemaan hakemistoa niihin seitsemään vihkoon, joista »Poliittisen taloustieteen arvostelu» koostuu. Hakemiston ensimmäisessä hahmotelmassa hän ryhmitteli aineiston samoin kuin 11. maaliskuuta 1858 Lassallelle kirjoittamassaan kirjeessä ja jaksotteli ensi kertaa pääoman tuotantoa koskevan luvun. Hakemiston toisessa hahmotelmassa hän ryhmitteli rahaa koskevan luvun aineiston.

Hakemiston kaavan ja teoksensa ensimmäisen kirjan (jonka hän otsikoi »Poliittisen taloustieteen arvostelua») suunnitelman mukaisesti Marx kirjoitti elo–lokakuussa 1858 kahden ensimmäisen luvun (»Tavara» ja »Raha») tekstin hahmotelman ja luonnosteli kolmannen luvun (»Pääoma») alun. Nykypäiviin on säilynyt vain loppuosa tästä käsikirjoituksesta: »Raha»-luvun loppu ja »pääoma»-luvun alku. Toisen luvun tekstijaksot »Omaisuuslain ilmeneminen yksinkertaisessa kiertokulussa» ja »Siirtyminen pääomaan» jäivät pois »Poliittisen taloustieteen arvostelun» ensimmäisestä kirjasta.

Ensimmäisen kirjan käsikirjoituksen (kaksi lukua: »Tavara» ja »Raha eli yksinkertainen kiertokulku») Marx lähetti julkaisijalle Berliiniin 26  tammikuuta 1859. Helmikuun 23. päivänä hän lähetti sinne tuon kirjan alkulauseen käsikirjoituksen. Siinä Marx muotoili klassisesti materialistisen historiankäsityksen periaatteet ja kertoi lyhyesti tutkimustyöstään taloustieteen alalla.

Vuosina 1858–1862 käyttämässään työvihkossa Marx merkitsi alkaneensa 28. helmikuuta 1859 panna muistiin uusia otteita lukemistaan kirjoista ja muista aineistoista, joita hän tarvitsi pääomaa yleensä koskevan luvun laatimiseen. Suunnilleen tuohon aikaan tai ehkä hieman aiemmin hän alkoi koota erikoiseen vihkoon lainauksia tuon luvun aiheisiin liittyviä väliotsikoita noudattaen. Marx otti lainauksia aiemmin kirjoittamistaan muistiinpanovihkoista.

Helmi–maaliskuussa 1860 Marxin taloustieteellinen tutkimustyö oli pysähdyksissä sen takia, että hänen täytyi torjua bonapartistikätyri Karl Vogtin panettelu proletaarista puoluetta vastaan. Sitten Marxin vaimon ja hänen itsensä vaikea sairaus estivät häntä jatkamasta taloudellisen teoksen kirjoittamista. Hän pääsi työnsä pariin vasta kesäkuun alussa 1861.

Yhtenä valmisteluvaiheista oli nähtävästi työtä helpottavan hakemiston laatiminen lainausvihkoon, joka täyttyi tarpeellisilla aineistoilla ainakin vuoden 1860 alkukuukausiin saakka. Tämän perusteella voidaan päätellä, että lainausvihkon hakemisto valmistui Marxin taloudellisessa tutkimustyössä sattuneen pitkän väliajan jälkeen, so. vuonna 1861. Koska taas hakemisto-sisältyy kirjaimella B merkittyyn vihkoon, jossa se edeltää välittömästi »Omien vihkojeni referaattia», niin referaatin kirjoitusajaksi osoittautuu vuosi 1861. Siinä Marx vain esittelee sivu sivulta vihkojensa järjestelemätöntä sisältöä luokittelematta mitenkään kirjavaa aineistoa. Pääomaa yleensä koskevan luvun alustava luokitus ja looginen jako on esillä luvun hahmotelmassa, joka syntyi kaikesta päätellen kesällä 1861 ennen sitä kuin Marx ryhtyi elokuussa kirjoittamaan suunnitelmansa mukaan perin muhkeaksi kasvanutta (noin 200 painoarkkia) vuosien 1861–1863 käsikirjoitusta. Ensin hän suunnitteli sen »Poliittisen taloustieteen arvostelua» jatkavaksi toiseksi kirjaksi, mutta jo 28. joulukuuta 1862 hän ilmoitti Kugelmannille päättäneensä julkaista erillisen, itsenäisen teoksen otsikolla »Pääoma. Kansantaloustieteen arvostelua». Siihen tuli mukaan Marxin uudelleen muokkailema vuonna 1859 julkaistu ensimmäinen kirja.

 

* *
 * 

 

Tämä laitos sisältää vuosien 1857–1858 taloudellisten käsikirjoitusten tarkistetun tekstin. Aineistot on pantu tiukkaan aikajärjestykseen ja ryhmitelty kahdeksi osaksi. Ensimmäiseen osaan tulivat keskeneräinen essee »Bastiat ja Carey», »Johdanto» ja osa »Poliittisen taloustieteen arvostelua». Toisessa osassa on loppuosa »Poliittisen taloustieteen arvostelua». Käsikirjoitusten alkukielisen painoksen (Marx K. Grundrisse der Kritik der politischen Ökonomie, Moskau, 1939–1941) perusteella venäjännökseen ja vastaavasti MEGA:n mukaiseen suomennokseen on tehty oikaisuja: ensinnäkin tarkennettu käsikirjoitusten tekstiä ja toiseksi oikaistu Marxin ilmeiset kirjoitusvirheet ja laskuvirheet hänen esittämissään esimerkeissä. Helppolukuisuuden tähden teksti on jaettu jaksoiksi, joihin otsikot on otettu »Seitsemän vihkon hakemistosta», »Referaatista», »Pääoma yleensä» -luvun suunnitelman hahmotelmasta. Jotkut toimituksen laatimat otsikot ja tekstin selitykset on mukautettu asianomaisen jakson tekstiin soveltamalla Marxin käyttämiä termejä ja sanamuotoja. Ne on erotettu hakasuluilla. Niin ikään käsikirjoitusvihkoja merkitsevät roomalaiset numerot tai kirjaimet ja vihkojen sivuja merkitsevät arabialaiset numerot on pantu hakasulkuihin. Tämän takia Marxin käsikirjoituksissaan käyttämät hakasulut on korvattu aaltosuluilla. Silloin kun tekstijaksoja ei ole siirrelty, vihkon ja sen sivun numero merkitään vain kerran kunkin käsikirjoitussivun alussa. Kun tekstin esitysjärjestystä on muutettu Marxin tekemien viittausten mukaisesti, vihkon ja sivun numero on pantu siirretyn jakson alkuun ja loppuun.

Tätä laitosta valmisteltaessa oli perin vaikeaa saada aikaan Marxin käsikirjoitusten tarkka ja helppolukuinen käännös. Monin paikoin teksti on kirjalliselta ilmaisultaan viimeistelemätöntä, ajatus on muotoiltu alustavasti ja vain lyhennettynä. Suuria ponnistuksia on kysynyt alkuperäisen tekstin todellisen sisällön adekvaattinen ilmaiseminen. Pääosaltaan saksankielisissä käsikirjoituksissaan Marx käytti useita englannin- ja ranskankielisiä sanontoja ja siirtyi paikoin kokonaan näille kielille. Käännöstä tehtäessä erikieliset kohdat täytyi yhdenmukaistaa siten, että eri kielillä ilmaistu ajatus saisi yksiselitteisen ja tarkan tulkintansa.

Liian pitkät tekstikappaleet on lukemisen helpottamiseksi jaettu pienempiin kappaleisiin. Eräissä tapauksissa, kun tekstissä on pitkiä sivuhuomautuksia sisältäviä raskasrakenteisia lauseita, on nämä sivuhuomautukset erotettu alaviitteiksi, jotteivät ne rikkoisi ajatuksenjuoksun yhtenäisyyttä.

Kumpikin Marxin käsikirjoitusten tämän laitoksen osa on varustettu selityksillä sekä lainatun ja mainitun kirjallisuuden ja nimien hakemistolla. Toisen osan lopussa on molempien osien asiahakemisto.

 


Viitteet:

[1] Suom. Antti Juntunen. Toim.

[2] Karl Marx, Ökonomische Manuskripte, 1857/58. Text, 1. ja 2. osat; Apparat, MEGA II, 1. 1 ja 2, Dietz Verlag, Berliini 1976 ja 1981. Toim.

[3] Marx–Engels, Werke (edelleen MEW), 27. nidos, s. 560. Toim.

[4] MEW, 28, s. 434. Toim.

[5] MEW, 29, s. 225. Toim.

[6] К. Маркс, Ф. Энгельс, Соч. 2-е изд., 29. osa, s. 531. Toim.

[7] V. I. Lenin, Valitut teokset (10 osaa), 5. osa, s. 16. Toim.

[8] Karl Marx, Pääoma, 1. osa, kustannusliike Edistys, Moskova 1974, s. 25. Toim.

[9] MEW, 19, s. 229. Toim.

[10] Ks. Marx–Engels, Kirjeitä, kustannusliike Edistys, Moskova 1976, s. 191. Toim.