Kirjoitettu: 6. heinäkuuta 1863
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s. 143–147. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
Lontoo, 6. heinäkuuta 1863
...Oheisena »Tableau Economique», jolla korvaan Quesnayn taulukon,[1] tarkastele sitä, jos se on tässä helteessä Sinulle mahdollista, hieman huolellisemmin, ja ilmoita minulle mahdolliset epäilyksesi. Se käsittää koko uusintamisprosessin.
Tiedäthän, että Adam Smith panee »luonnollisen» tai »välttämättömän hinnan» kasaan palkasta, voitosta (korosta) ja maankorosta — pelkistää sen siis kokonaan tuloksi. Tämä mielettömyys on siirtynyt Ricardolle, vaikkakin hän lukee pois luettelosta maankoron pelkästään satunnaisena ilmiönä. Miltei kaikki taloustieteilijät ovat omaksuneet tämän Smithiltä, ja ne, jotka taistelevat sitä vastaan, lankeavat muihin typeryyksiin.
Smith itse tajuaa mielettömäksi pelkistää yhteiskunnan kokonaistuotteen vain tuloksi (joka voidaan kuluttaa kokonaan vuosittain), kun sitä vastoin hän kutakin yksityistä tuotannonalaa silmällä pitäen hajottaa hinnan pääomaksi (raaka-aine, koneet ym.) ja tuloksi (työpalkka, voitto, maankorko). Tämän mukaisesti tulisi yhteiskunnan aloittaa joka vuosi alusta, ilman pääomaa.
Mitä nyt sitten minun taulukkooni tulee, joka esiintyy yhteenvetona kirjoitukseni viimeisimmissä luvuissa, niin sen ymmärtämiseksi on tarpeen seuraava:
1. Luvut yhdentekeviä, merkitkööt miljoonia.
2. Elintarvikkeilla on tässä ymmärrettävä kaikkea, mikä vuosittain sisältyy kulutusvarantoihin (eli kaikki, mikä voisi sisältyä kulutusvarantoihin ilman kasaantumista, joka on luettu pois taulukosta).
Luokassa I (elintarvikkeet) koostuu koko tuote (700) elintarvikkeista, jotka siis asian luonnosta johtuen eivät sisälly pysyvään pääomaan (raaka-aineet ja koneet, rakennukset ym.). Samoin koostuu luokassa II koko tuote tavaroista, jotka muodostavat pysyvän pääoman, so. menevät raaka-aineina ja koneina jälleen uusintamisprosessiin.
3. Ylöspäin menevät viivat on merkitty katkoviivalla, alaspäin menevät täydellä viivalla.
4. Pysyvä pääoma on se pääoman osa, joka koostuu raaka-aineesta ja koneista. Vaihteleva pääoma on se, joka vaihdetaan työhön.
5. Maanviljelyksessä ym. esim. muodostaa osa samaa tuotetta (esim. vehnä) elintarvikkeita, kun taas toinen osa (vehnä esim.) menee uudelleen luontoismuodossaan (esim. siemeninä) raaka-aineena uusintamiseen. Mutta tämä ei muuta vähääkään asiaa, koska sellaiset tuotannonalat toisen ominaisuuden perusteella esiintyvät luokassa I ja toisen perusteella luokassa II.
6. Koko asian ydin on siis seuraava:
Kategoria I. Elintarvikkeet. Työaineet ja koneet (so. se koneiden osa, joka kulutettuna menee vuosituotteeseen; kuluttamaton osa koneita ei ylipäänsä esiinny taulukossa) on esim. 400 puntaa. Työtä vastaan vaihdettu vaihteleva pääoma = 100, uusiintuu 300:na, josta 100 korvaa tuotteen työpalkan, 200 merkitsee lisäarvoa (maksamatonta lisätyötä). Tuote = 700, josta 400 esittää pysyvän pääoman arvoa, joka kuitenkin on siirtynyt kokonaisuudessaan tuotteeseen ja on siis korvattava.
Oletettaessa tällainen vaihtelevan pääoman ja lisäarvon suhde vallitsevaksi, työskentelee työläinen työpäivästä kolmanneksen itselleen ja kaksi kolmannesta »luonnollisten esimiestensä» hyväksi.
100 (vaihteleva pääoma) maksetaan siis, kuten katkoviivalla on ilmaistu, rahassa työpalkkana; työläinen ostaa näillä 100:11a (piirretty alaspäin suuntautuvalla viivalla) tämän luokan tuotteen, so. elintarvikkeita 100:lla. Raha siis virtaa kapitalistiluokalle I takaisin.
Lisäarvo 200 on yleisessä muodossaan = voitto, joka kuitenkin pirstoutuu teolliseksi voitoksi (kaupan voitto mukaan luettuna), lisäksi koroksi, jonka teollisuuskapitalisti maksaa rahana, sekä maankoroksi, jonka hän maksaa niin ikään rahana. Tämä teollisena voittona, korkona ja maankorkona maksettu raha virtaa takaisin (esitetty alaspäin suuntautuvina viivoina) koska sillä ostetaan luokka I:n tuote. Kaikki teollisuuskapitalistien, luokka I:n sisällä uhrattu raha virtaa siis sille takaisin, koska 300 700 käsittävästä tuotteesta kuluttavat työläiset, yrittäjät, rahamiehet ja kartanonherrat. Luokka I:ssä jää tuotteesta 400:n ylijäämä (elintarvikkeina) sekä pysyvän pääoman 400:n vajaus.
Kategoria II. Koneet ja raaka-aine.
Koska tämän kategorian koko tuote — paitsi se osa tuotetta, joka korvaa pysyvän pääoman, myös se, joka esiintyy työpalkan ja lisäarvon vastikkeena — koostuu raaka-aineista ja koneista, ei tämän kategorian tuloa voi realisoida sen omassa tuotteessa, vaan ainoastaan kategoria I:n tuotteessa. Kun jätetään kasaantuminen sivuun, kuten tässä tehdään, niin kategoria I voi kuitenkin ostaa kategoria II:lta vain sen verran, kuin se tarvitsee pysyvän pääomansa korvaamiseen, kun taas kategoria II voi käyttää kategoria I:n elintarvikkeisiin vain sen osan tuotteestaan, joka esiintyy työpalkkana ja lisäarvona (tulona). Kategoria II:n työläiset siis panevat rahansa = 1331⁄3 kategoria I:n tuotteeseen. Sama tapahtuu kategoria II:n lisäarvolle, joka pirstoutuu, kuten tapauksessa 1, teolliseksi voitoksi, koroksi ja maankoroksi. Täten siis virtaa kategoria I:n teollisuuskapitalisteille 400 rahana kategoria II:lta; tämä taas luopuu edellisen hyväksi tuotteensa jäännöksestä = 400.
Tällä 400:n rahalla ostaa luokka I kategoria II:ltä pysyvän pääomansa korvikkeeksi tarvitsemansa = 400, ja tällä tavoin työpalkkaan ja kulutukseen (itse teollisten kapitalistien, rahamiesten ja kartanonherrojen kulutukseen) uhrattu raha virtaa jälleen takaisin. Kokonaistuotteestaan jää kategoria II:lle sen vuoksi 5331⁄3, jolla se korvaakin oman kuluttamansa pysyvän pääoman.
Liikunto, toisaalta kategoria I:n rajoissa, toisaalta kategoria I:n ja kategoria II:n kesken, osoittaa samalla, miten kummankin kategorian asianomaisille teollisuuskapitalisteille raha virtaa takaisin, jotta he voivat jälleen kerran maksaa työpalkat, koron ja maankoron.
Kategoria III esittää kokonaisuusintaa.
Kategoria II:n kokonaistuote esiintyy tässä koko yhteiskunnan pysyvänä pääomana ja kategoria I:n kokonaistuote tuotteen sinä osana, joka korvaa vaihtelevan pääoman (työpalkkavarannot) ja niiden luokkien tulot, jotka osallistuvat lisäarvon jakoon.
Oman taulukkoni alle olen sijoittanut Quesnayn taulukon, jota tulen selvittämään muutamin sanoin seuraavassa kirjeessäni.[2]
Terve.
Sinun K. M.
[1] Quesnayn taulukko on yhteiskunnallisen pääoman uusintamisen ja kiertokulun kaavio, joka sisältyy Quesnayn teokseen »Analyse du Tableau économique» (Dairen painoksen sivu 65). Yksityiskohtaisen erittelyn Quesnayn »talouden taulukosta» Marx esitti teoksessa »Lisäarvoteorioita» sekä hänen kirjoittamassaan 2. jakson 10. luvussa Engelsin teosta »Anti-Dühring». Toim.
[2] Mainittua Marxin kirjettä ei ole löydetty. Toim.