Tämä luku saa olla hyvin lyhyt. Se sisältää vain johtopäätökset, jotka seuraavat tähänasti sanotusta, ja jotka lukija helposti voi itsekin vetää.
Nainen on uudessa yhteiskunnassa sosiaalisesti ja taloudellisesti täysin riippumaton, hän ei ole enää minkäänlaisen herruuden eikä riistämisen alainen, hän on miehen suhteen vapaa, tasa-arvoinen ja oman onnensa seppä. Hänen kasvatuksensa on sama kuin miehen, paitsi milloin sukupuolelliset seikat toista vaativat; eläen luonnonmukaisissa elinehdoissa voi hän kehittää ja käyttää ruumiillisia ja henkisiä kykyjään tarpeen mukaan; kun hän valitsee toimialan, joka vastaa hänen toiveitaan ja taipumuksiaan ja työskentelee samojen ehtojen alaisena kun mieskin. Äsken käytännöllisenä ammattityöläisenä on hän toisen osan päivää kasvattaja, opettaja, hoitaja, kolmannen käyttää hän jonkun taiteen tai tieteen harjoittamiseen ja neljäntenä hoitaa hän jotain hallinnollista tointa. Hän tutkii, työskentelee, huvittelee ja seurustelee kaltaistensa kanssa tai miesten seurassa, kuten häntä haluttaa ja tilaisuutta on.
Rakkausvalinnassa on hän miehen tavoin vapaa ja esteetön. Hän kosii tai antaa toisen kosia, eikä tee liittoa millään muulla kuin taipumuksensa perustalla. Tämä liitto on yksityinen sopimus ilman virkamiehen välitystä, kuten avioliitto oli keskiaikaan saakka. Sosialismi ei tässä luo mitään uutta, se asettaa vaan entiselleen korkeammalla sivistysasteella ja uudessa yhteiskuntamuodossa, mitä jo oli käytännössä ennen kuin yksityisomaisuus hallitsi yhteiskuntaa.
Ihmisen tulee määrätä itse asioistaan, sillä edellytyksellä, ettei hän viettiään tyydyttäessänsä tuota kellekään toiselle vahinkoa eikä haittaa. Sukuvietin tyydyttäminen on yhtä paljon yksilön yksityisasia kuin minkään muun luonnonvietin tyydytys tahansa. Kenenkään ei tarvitse tehdä siitä tiliä toiselle, eikä kellään kutsumattomalla ole asiaa sekaantua siihen. Kuten syöntini, juontini, nukkumiseni ja pukeutumiseni on persoonallinen asiani, niin myös seurustelu toiseen sukupuoleen kuuluvan henkilön kanssa. Käsitys ja sivistys, henkilöllinen riippumattomuus, siinä ominaisuuksia, jotka kasvatuksen ja olojen kautta tulevassa yhteiskunnassa ovat luonnollisia, estävät kutakin tekemästä tekoja, jotka koituisivat omaksi vahingoksi. Se seikka, että nykyinen tyhmä arkamaisuus ja naurettava salamielisyys katoavat sukupuoliasioista, on tekevä sukupuolten seurustelun luonnollisemmaksi, kuin nyt on laita, jos kahden liiton tehneen ihmisen kesken syntyy sietämättömyyttä ja vastenmielisyyttä, niin käskee moraali katkasemaan tämän, luonnottomaksi ja siis siveettömäksi muuttuneen sitoumuksen. Ja kun suhteet ovat kadonneet, jotka tuomitsivat joukon naisia aviottomuuteen tai ruumiinsa kauppaamiseen, niin eivät miehet voi harjoittaa mitään ylivaltaa. Toiselta puolen on kokonaan muuttunut yhteiskuntatila poistanut monia asteita ja häiriöitä, jotka nyt vaikuttavat aviolliseen elämään, ja usein estävät sitä pääsemästä kukoistukseen, jopa tuhoavatkin sen kokonaan.
Nämät vastakohdat ja luonnottomuudet naisen nykyisessä asemassa selvenevät yhä laajemmille piireille ja ilmenevät sekä yhteiskunnallisessa, että romanikirjallisuudessa; usein erehdyttävässä muodossa. Että nykyinen avioliitto yhä vähemmän vastaa tarkotustaan, sitä ei kukaan ajatteleva enää kiellä. Eikä siis ole ihmeteltävää, että henkilöt, jotka pitävät lemmen valinnan vapautta ja suhteen vapaata hajottamista luonnollisena, vaikka eivät muuten ole halukkaat vetämään johtopäätöksiä nykyisen yhteiskuntatilamme muutokseksi; he arvelevat, että sukupuoliseurustelun vapaus on rajoitettava ylempiin luokkiin. Mathilde Reichard-Stromberg lausuu esim. väitellessään Fanny Lewaldin naisvapautuksellisia pyrkimyksiä vastaan seuraavaa:
»Jos te vaaditte täyttä tasa-arvoa naiselle miehen kanssa yhteiskunnallisessa ja valtiollisessa elämässä, niin täytyi välttämättä George Sandilla myös olla oikein vapautus-pyrinnöissään, jotka eivät käy pitemmälle kuin siihen, mitä miehellä jo kauan on eittämättä ollut. Sillä ei voi keksiä mitään järkevää syytä, miksi nainen vain päänsä, eikä myös sydämensä puolesta ole tehtävä osalliseksi tästä tasa-arvosta, ja miksi ei hän voi olla vapaa antamaan ja ottamaan niinkuin mieskin. Päinvastoin: jos kerran nainen luontonsa puolesta on oikeutettu ja siis myös velvoitettu — sillä me emme saa kaivaa leiviskäämme maahan — jännittämään aivojansa äärimmilleen kilpajuoksussa miespuolisten hengenjättiläisten kanssa, niin täytyy hänellä myös olla oikeus kuten näilläkin tasapainon saavuttamiseksi jouduttaa sydämen verenkiertoa millä tavalla sopivalta näyttää. Sillä me luemme ilman pienintäkään siveellistä paheksumista esim. Goethesta — valitakseni heti suurimman esimerkiksi — kuinka hän usein ja yhä uudelleen tuhlasi sydämensä lämpöä ja suuren sielunsa innostusta naiseen toisensa jälkeen. Käsittävä pitää tätä luonnollisena juuri hänen suuren, vaikeasti tyydytettävän sielunsa takia ja ainoastaan ahdasmielinen siveyssaarnaaja moittii sitä. Miksi siis pilkkaamme suuria sieluja naisten keskuudessa! ... Otaksukaamme hetkeksi, että koko naissuku poikkeuksetta olisi George Sandin kaltaisia suuria sieluja; jokainen nainen olisi Lucretia Floriani, jonka kaikki lapset olisivat lemmen lapsia, mutta joka kasvattaisi kaikkia näitä lapsia todellisella, tosiäidillisellä rakkaudella ja hellyydellä, sekä ymmärryksellä ja älyllä. Mitä maailmasta silloin tulisi? Ei tarvitse epäillä, että maailma voisi pysyä pystyssä ja edistyä niinkuin meidänkin päivinämme ja tuntisi voivansa kenties erinomaisen hyvin.»
Mutta miksi ainoastaan »suuret sielut» saisivat vaatia noita? Jos kerran Goethe ja George Sand, valitaksemme nämät kaksi monien samoin menetelleiden joukosta, noudattivat sydämensä taipumuksia, julaistaanhan etenkin Goethen rakkausseikoista puolia kirjastoja, joita hänen ihailijansa ja ihailijattarensa hartaudella ahmivat, miksikä sitten paheksua toisilla semmoista, joka Goethen tai George Sandin tekemänä tulee innostuneen ihailun esineeksi.
Tosin on mahdoton panna vapaata rakkausvalintaa käytäntöön porvarillisessa maailmassa — siihenhän todistuksemme kärjistyi, — mutta pantakoon kaikki samojen yhteiskunnallisten ehtojen alaiseksi, jotka nyt tulevat ainoastaan aineellisesti ja henkisesti valittujen osaksi, ja kaikki ovat mahdolliset samoihin vapautuksiin.
Mitä Goethe ja George Sand tekivät, tekevät nyt tuhannet muut, joita ei voi verrata näihin ja kadottamatta vähääkään yhteiskunnallista arvoaan. Täytyy vain olla arvokkaassa asemassa ja kaikki käy itsestään. Siitä huolimatta ovat Goethen ja George Sandin vapaudet porvarillisen moraalin kannalta epäsiveellisiä, sillä ne ovat yhteiskuntamme asettamia moraalilakeja vastaan, eivätkä sovi yhteen yhteiskuntatilamme luonteen kanssa. Pakkoako on porvarilliselle yhteiskunnalle malliavio, ainoa »siveellinen» sukupuolten yhtymys, kaikki muu on epäsiveellistä. Porvarillinen avio on, sen olemme epäämättömästi todistaneet, seuraus porvarillisista omaisuusehdoista. Ollen mitä lähimmässä yhteydessä yksityisomaisuuden ja perintö-oikeuden kanssa, solmitaan se »laillisten» lasten saamista varten perillisiksi. Ja yhteiskuntatilan paino pakottaa tähän myöskin ne, joilla ei ote mitään perinnöksi jätettävää,[1*] se tulee yhteiskunnalliseksi oikeudeksi, jonka loukkaamisen valtio rankaisee panemalla joksikin aikaa vankeuteen miehiä tai naisia, jotka elävät aviorikoksessa.
Mutta sosiaalisessa yhteiskunnassa ei ole mitään perinnöksi jätettävää, jollei tahdo pitää talouskaluja ja irtaimistoa peruina; senkin takia on tältä kannalta nykyinen avioliiton muoto katoava. Siten on myöskin ratkaistu kysymys perintöoikeudesta, sosialismin ei tarvitse sitä poistaa. Jollei ole yksityisomaisuutta, niin ei myöskään perintöoikeutta.
Nainen on siis vapaa ja lapset, joita hänellä on, eivät häiritse sitä vapautta; ne lisäävät vaan hänen eliniloaan. Hoitajattaret, kasvattajat, ystävättäret ja kasvava nuoriso auttavat häntä, kun on apua tarvis.
Kenties, että tulevaisuudessakin löytyy miehiä, jotka Humboldtin lailla sanovat: »en ole luotu perheen isäksi, sitäpaitsi pidän syntinä naimisiin menoa ja lasten siittämistä rikoksena.» Mitä tämä merkitsee? Toisten luonnonvietin voima pitää huolta tasapainosta. Meitä ei huoleta Humboldtin aviovihollisuus, eikä Schopenhauerin, Mainländerin tai v. Hartmannin filosoofinen pessimismi, joka ennustaa ihmiskunnan itsensä tuhoamista »ihannevaltiossa». Me yhdymme Fr. Ratzeliin kun hän täydellä oikeudella sanoo: .
»Ihminen ei saa kauempaa pitää itseään poikkeuksena luonnon laeista, vaan täytyy hänen vihdoinkin etsiä tekojensa ja ajatustensa lainalaisuus, sekä pyrkiä järjestämään elämäänsä luonnonlakien mukaan. Hän on tuleva siihen että järjestää yhteiselämän kaltaistensa kanssa s. o. perheen ja valtion luonnonmukaisen tiedon järkeväin periaatteitten, eikä menneitten vuosisatain lakien mukaan. Politiikka, moraali, oikeusperiaatteet, joita nykyisin vielä ammennetaan kaikellaisista lähteistä, ovat muodostettavat ainoastaan luonnonlakeja vastaavasti. Ihmisarvoinen elanto, josta on uneksittu vuosituhansia, toteutuu vihdoinkin.»
Tämä aika lähenee jättiläisaskelin. Inhimillinen yhteiskunta on vuosituhansina käynyt läpi kaikki kehitysasteet lopulta saapuakseen siihen, mistä lähtikin, kommunistiseen omaisuuteen ja täyteen tasa-arvoon ja veljellisyyteen, mutta ei enää yksin heimolaisten kesken, vaan kaikkien ihmisten välillä. Siinä sen suuri edistysaskel. Mihin porvarillinen yhteiskunta on turhaan pyrkinyt ja mihin sen täytyy murskautua, vapauden, tasa-arvon ja veljeyden saattamiseen kaikille ihmisille, sen sosialismi toteuttaa. Porvarillinen yhteiskunta voi ainoastaan esittää teorian, käytäntö oli tässä kuten monessa muussakin asiassa sen teorioja vastaan. Sosialismi on yhdistävä teorian ja käytännön.
Mutta palatessaan kehityksensä alkukohtaan, tulee ihmiskunta äärettömän paljon korkeammalle kulttuuriasteelle, kuin se oli, josta lähdettiin. Joskin alkuyhteiskunnalle oli yhteisomaisuus, suvun, klaanin kesken, niin oli se vain raaimmassa muodossa ja kehittymättömällä asteella. Kehitysjakso, joka sitten on läpikäyty on supistanut yhteis-omaisuuden vähimpään määräänsä, hävittänyt sukukunnat ja lopuksi paloitellut koko yhteiskunnan, mutta se on myös eri asteilla mahtavasti kohottanut yhteiskunnan tuotantovoimia ja tarpeitten moninaisuutta, luonut heimoista ja suvuista kansoja ja suuria valtioita, mutta siten myös tuottanut tilan, joka on vastakkainen yhteiskunnan tarpeille. Tulevaisuuden tehtävä on ratkaista tämä vastakohta sen kautta, että omaisuuden ja työnvälineitten uudelleen muuttaminen yhteisomaisuudeksi tapahtuu mitä leveimmällä perustalla.
Yhteiskunta ottaa takaisin, mitä se kerran on omistanut ja itse luonut, mutta se tekee kaikille mahdolliseksi uusien elinehtojen mukaan elämän korkeimmalla kulttuuriasteella s. o. se saa kaikille niitä alkuperäisissä oloissa vain voi olla yksilön tai luokkien etuoikeus. Ja nyt saa myöskin nainen jälleen toimivan osan, joka hänellä oli alku-yhteiskunnassa, mutta ei nyt herrattarena, vaan tasa-arvoisena.
»Kansanvaltaisuus hallinnossa, veljeys yhteiskunnassa, tasa-arvo oikeuksissa, yleinen kasvatus alkavat seuraavan korkeimman yhteiskunta-asteen, jonka hyväksi kokemus, järki ja tiede yhäti tekevät työtä», lausuu Morgan.
Naisen täydellinen vapautus ja hänen yhdenvertaisuutensa miehen rinnalla on kulttuurikehityksemme päämääriä, jonka toteutumista ei mikään mahti maan päältä voi estää. Mutta tämä on mahdollinen ainoastaan muutoksen perustalla, joka poistaa toisen ihmisen ylivallan toiseen nähden — siis myöskin kapitalistin vallan työmieheen nähden. »Kulta-aika» josta ihmiset ovat uneksineet vuosituhansia ja jota he ovat kaihoteh odottaneet, on vihdoin tuleva.
Luokkaherruus loppuu ainaiseksi ja sen mukaan miehen valta naiseen nähden.
[1*] Teoksessaan »Yhteiskuntaruumiin rakenne ja elämä», sanoo tri Schäffle: »'Aviositeen' irroittaminen helpottamalla avioeroa ei olisi toivottava, se sotisi inhimillisen parittelun siveellistä tarkotusta vastaan ja olisi vahingollinen väestön säilymiselle, sekä lasten kasvamiselle.» Äsken esitetyn jälkeen emme ainoastaan pidä tällaista käsitystä vääränä, vaan taivumme pitämään sitä siveettömänä. Mutta täytyyhän tri Schäfflenkin myöntää, että on mahdotonta yhteiskunnassa, jonka kulttuuri on paljoa korkeampi nykyistä, panna toimeen ja pitää voimassa laitoksia, jotka ovat sen siveellisiä käsitteitä vastaan.