Anton Pannekoek

Työläisten taistelu

1907


Riistetyt.

Riistetyt itse ainoastaan voivat suorittaa taistelun riistämistä vastaan. Vaikka toisinaan jotkut riistäjäluokkain jäsenet säälistä tai syvästi käsittäen tulevan kehityksen suunnan tukevat riistettyjä, niin jäävät tällaiset kuitenkin aina poikkeuksiksi. Vapaaehtoisesti ei mikään riistäjäluokka luovu etuoikeuksistaan; riistettyjen luokkien yhtynyt järjestetty voima heidät siihen vasta voi pakottaa. Jokainen luokka toimii, vaikka sen ensiksi täytyisikin voittaa vissejä perinnäistapojen ja entisten olojen muistelmain aiheuttamia ennakkoluuloja, lopullisesti luokkaetujensa määräysten mukaisesti.

Senpä vuoksi kannattaa tutkia, mitkä luokat ovat luettavat riistettyihin, sillä näitä on, vaikkapa heidän mukaan tempaamisensa vaatisikin vaivaa, lopuksi kuitenkin katsottava meidän päämääriemme ja puolueemme kannattajiksi. Samalla käypi myöskin selväksi, mikseivät kaikki heti samalla tavalla voi ottaa tehokkaasti osaa taisteluun.

Kaikkien riistettyjen etujoukkona on teollisuustyövaestö; sitä ei ole tähän asemaan tunkenut ainoastaan sen suuri lukumäärä, vaan ne sen henkiset ja siveelliset ominaisuudet, joita sen erikoisasema tuotantoprosessissa sille on synnyttänyt Kapitalismin kehitys on ensi kädessä teollisuuskapitalismin kehitystä; teollisuuden palvelukseen teknikan parannukset luovat yhä parempia, suurempia ja kalliimpia koneita, joiden hankkimiseen tarvitaan yhä suurempia pääomia. Tuottokykyisempien työmenettelytapojensa avulla ruhjoo suurteollisuus pienliikkeen ja syöksee pienomistajat alas köyhälistön riveihin; ja heidän liikkeitensä yhä kasvava suuruus kokoo yhä suurempia työläisjoukkoja tehtaisiin. Teollisuuspääoma esiintyy vallankumouksellisena, se on lyhyessä ajassa ennen uskomattomalla tavalla muuttanut maankin muotoa, se on luonut kummastusta herättäviä ihmeitä ja syvimpiä perustuksiaan myöten mullistanut kaikki olosuhteet.

Tämän herkeämättömän vallankumoustoiminnan keskellä elävät palkkatyöläiset. He tulevat sangen pian huomaamaan, että näitä jättiläismäisiä tuotantovoimia tuntiessa on koko halajoiminen takaisin pienliikkeiden riippumattomuuden aikaan, jolloin jokainen omisti tuotantovälineensä, mitä typerintä hulluutta. He ovat proletareja ja niiksi he jäävätkin, muuta mahdollisuutta tyydyttäviin elämänehtoihin pääsemiseksi ei heillä ole. Heillä on myydä ainoastaan työvoimansa, heidän täytyy tyytyä niukkaan hengissä pysymiseksi juuri riittävään palkkaan, ilman toiveita säästöjen avulla kerran itse hankkia omia tuotantovälineitä. Tosin kasvaa hänen työnsä tulos suunnattomasti samassa mitassa kuin työn tuottokykyisyys kehittyy; mutta tämä lisäys joutuu ainoastaan kapitalistiluokan hyväksi, joka anastaa itselleen työntulosten ja palkan välisen erotuksen. Kapitalistiluokka tulee sen kautta yhä rikkaammaksi ja sen sijaan työläisluokka jää entiseen asemaansa. Tosin voi se yhteenliittymällä saavuttaa palkkainkohoamista, mutta sitä vastassa on kapitalistien ainainen pyrkimys oman voitto-osuutensa korottamiseksi painaa palkkoja alas.

Mutta tällä yhdistymisellä on paljoa tärkeämpiä seurauksia kuin sen saavuttamat palkkainkohoamiset. Se ensiksi opettaa työväenluokan tuntemaan omat voimansa. Työläiset elävät joukottain aivan samallaisissa oloissa, pian huomaavat he, etteivät he yksitellen voi saavuttaa mitään, vaan ainoastaan yhdessä ja että heille antaa voimia ainoastaan jokaisen yksilön astuminen yleisedun palvelukseen, henkilökohtainen alistuminen kokonaisuuden alle. Sillä tavalla kehittyy järjestyminen ja kuri. Ja samalla kasvaa kapitalistisen yhteiskunnan perusolemuksen ymmärtäminen, työmiehet pääsevät selville siitä, että he oikeastaan teknillisten virkailijoiden kanssa yhdessä luovat kaiken ja että kapitalistit ovat ainoastaan hyödyttömiä loiseläjiä, joita tuotanto ei ollenkaan kaipaa. Sen vuoksi täytyy työväestön ihanteena olla korkealle kehittyneen tuotannon säilyttäminen ja ainoastaan riistäjistään vapautuminen. Tuotantovoimien käytteleminen tekee ihmisen vapaaksi; he näkevät kuitenkin, että olisi sulaa mielettömyyttä hylätä nämä väkevät rautaiset palvelijat ja palata isien alkuperäisiin työkaluihin. Näitä suuria tuottokykyisiä tuotantovälineitä tahtovat he vapaasti saada käyttää, koneiden yhteisomistus ja yhteinen yhteiskunnallinen työ on oleva heidän päämääränään.

Teollisuustyöläinen ei valita häntä riistävän kapitalismin olemassa oloa, koska hän näkee siinä samalla suuren edistysvoiman, joka näyttää ja tasottaa hänelle tietä eteenpäin. Hänen työnsä opettaa häntä kourin tuntemaan tuota voimaa, joka kohottaa ihmisen luonnon herraksi. Yhdessä eläminen ja yhdessä toimiminen opettaa häntä tuntemaan järjestymisen voimaa, joka yksin kykenee menestyksellä ryhtymään taisteluun riistämistä vastaan. Näiden syiden vuoksi on teollisuustyöväestö taistelun eturintamassa.

Mutta se ei ole ainoa riistetty luokka. Kapitalismi ei ole rajottunut luomaan ainoastaan suurteollisuutta ja hävittämään pienporvaristoa; se esiintyy maataloudessakin ja luopi itselleen aivan erikoiset muodot, joita sillä on osaksi kyllä teollisuuden alallakin. Missä se liikepääomana on sijotettu suuriin maatalousliikkeisiin, siellä sen vaikutukset ovat tuskin muut kuin teollisuudessa tapaamamme. Se riistää palkkatyöläisiä, synnyttää niiden työstä lisäarvoa liikkeenharjottajalle ja kapitalisteille, jotka ovat edellisen takana. Erona on se, että maatyöläiset elävät hajallaan, eristetyissä kylissä, joissa maailman valtavat mullistukset eivät ole silmin nähtävissä, joissa henkisen elämän kohottamiskeinot ovat niukat ja siis perityt ennakkoluulot voimakkaammat. Senpä vuoksi heidän keskuudessaan sosialistiset aatteet eivät synny itsestään, niitä täytyy sinne ennemmin muualta kulettaa. Mutta kun maatyöläinen asemansa vuoksi tuntee itsensä täydellisesti köyhälistöläiseksi, niin ei meidän aatteitemme levittämistä vastaan asetu mitkään luokkaedut ja kun hän vähitellen pääsee perille meidän katsantokannastamme, tulee hänestä sosialismin uskollinen ja innostunut kannattaja. Menestyksemme maatyöläisten keskuudessa osottavat, että täälläkin kulelaan hitaasti mutta varmasti eteenpäin.

Aivan toisena esiintyy pääoma siellä, missä se pääasiassa koronkiskonta- ja kauppapääomana joutuu kosketuksiin pikkuporvarillisen ja pienviljelystalouden kanssa. Jos pikkutilallinen vedetään rahatalouden piirin sisälle — veroihin, vuokraan ja kaikellaisten esineiden ostoon tarvitsee hän rahaa — jos hänen siis täytyy myydä tuotteitansa, niin on hän riippuvainen markkinahintojen vaihteluista ja hänen tuottotapojensa kehittymättömyys ja hänen olojensa ahtaus saattaavat hänet epäedulliseen asemaan suurliikkeen rinnalla. Hänen täytyy lainata rahaa joko liikkeensä parantamiseksi tai laajentamiseksi tai ostoksiin; hän ottaa kiinnityslainan tilaansa, mutta sillä hän ei vielä ole ostanut itselleen hyvinvointia. Kun hänen tuloistaan ensiksi on ehdottomasti maksettava korot, jollei hän tahdo, että hänen tilansa, johon hän on koko sielullaan kiintynyt, joutuu myytäväksi ja otetaan häneltä pois — niin täytyy hänen rajottaa menojansa. Siinä talonpoika, sellaisena kuin silminnäkijät ovat hänet monasti kuvanneet: häntä itseään ja hänen perhettään nyletään hirvittävästi, työajat loppumattoman pitkät, elämä äärimmilleen supistettua, jonka kautta hän elää huonommassa asemassa kuin palkkatyöläinen, täydellinen henkinen raakalaisina. Tällä tavalla ainoastaan voi hän vielä pysyä pystyssä. Yleensä ovat nämä keinoja, joiden avulla kilpailukykyinen pienliike vielä jotkut ajat voi pysyä pinnalla.

Tällainen talonpoika elää samallaisissa olosuhteissa kuin velkojen rasittama käsityöläinen tai kotiteollisuuden hajottaja. Pääoma häntäkin riistää, sillä pääoma jättää hänelle ainoastaan mitä niukimmat elintarpeet ja ottaa korkojen muodossa häneltä kaiken sen ylimenevän tulon hänen työstään. Nämä ihmiset kuuluvat hekin riistettyjen luokkaan, jonka eduissa on taisteleminen pääomaa vastaan.

Mutta heidän erikoiset elämän olonsa vaikuttavat sen, että he käsittävät taistelun omalla erikoisella tavallaan. Näiden pikkuporvarillisten kerrosten keskuudessa saavuttaa voimakasta vastakaikua pienliikkeeseen palaamisen vaatimus s. o. kukoistavan pienliikkeen henkiinherättäminen ja pääoman köysiin kytkeminen. Usein puhutaan siitä, että näiden kerrosten »omaisuuskiihko» ja »ahdasmielisyys» estää sosialidemokratista agitationia; pitää kuitenkin muistaa, että tämä käsityskanta ainoastaan kuvastaa sangen luonnollisia seikkoja. Tällaista talonpoikaa kohtaan ei pääoma esiinny edistys- vaan ainoastaan hävitysvoimana. Se proletarisoi hänet, ei niin, että se syöksisi hänet pois surullisesta tuotannostaan, vaan painaen hänen liikkeensä yhä syvemmälle alas. Jos hänelle puhuu pääomasta, ei hän voi ajatella muuta kuin koronkiskuria, jos hänelle puhuu taistelusta pääomaa vastaan, niin ei hänen pälkähdä päähänsä, että on puhe kehittyneemmän tuotantotavan vaatimuksista, vaan hän ajattelee ainoastaan, että hänet tahdotaan vapauttaa hänen niskallaan istuvasta verenimijästä. Pääoma ei ole hänelle suuren naapurin korkealle kehittynyt, tuottavampi talous, vaan koronkiskuri ja kaupunkilaispankki, jotka imevät hänen verensäkin.

Hänen taantumukselliset ihanteensa pääoman herruuden kukistamisesta, jotka ovat tehneet hänestä juutalaisvihollisuuden saaliin, eivät johdu ensikädessä jostakin salaperäisestä »omaisuuskiihkosta», vaan niistä erikoisista muodoista, joissa hän on oppinut pääoman tuntemaan. Jos me siis tahdomme näistä riistetyistä tehdä sosialidemokratian kannattajia, niin ei ole olemassa muuta tietä kuin esittää heille todellinen teollisuuskapitalismi edistyspyrkimyksineen. Heille täytyy osottaa, etteivät pääoman muodot, suuret koneet, salli palaamista pienliikkeeseen, mutta että ne tulevaisuudessa tekevät mahdolliseksi jokaiselle paljon paremman toimeentulon. Tämä on sangen vaikeata työtä, koskapa oma kokemus aina vaikuttaa suunnattoman paljo voimakkaammin kuin ainoastaan teoretinen esitys. Senpä vuoksi teollisuuden leviäminen maaseuduille, kulkuteiden laajeneminen on meidän aatteitemme edistymiselle maaseudulla paljoa suurempiarvoista kuin sata agitationipuhetta.

Vaikkapa siis kaikkien riistettyjen edut käyvät yhteen omistavaa luokkaa vastaan, niin saavat kuitenkin riistämisen erilaiset muodot aikaan sen, että jotkut luokat näiden keskuudessa ainoastaan sangen vaikeasti ja hitaasti voivat alottaa osanoton vallankumoustaisteluun. Teollisuustyöväestö, joka luvultaankin on muita suurempi,[1] on myöskin taloudellisen asemansa avulla taistelussa ensimäinen, siihen liittyvät muut riistetyt vasta vähitellen ja osittain.

 


[1] Tämä ei pidä paikkaansa joka maahan nähden, mutta tekijä onkin tarkottanut suuria teollisuusmaita, etupäässä kai Saksaa. Suomentaja.